Sain juuri selville, että olet pettänyt minua jo pitkään töissä tapaamasi sinkkunaisen kanssa.
Olen jo aikani epäillytkin sitä, mutta sinussa ei ole ollut miestä minulle kertomaan.
Olen ollut sinulle jo pitkään vain talouden- ja lastenhoitaja, kun sinä olet viettänyt pitkiä iltoja "työpalavereissa".
Tänään kun tulet kotiin, sinua odottaa eropaperit ja huoltajuuspaperit. Minä lähden ja sinä saat pitää koko roskan. Lapset, talon, velat ja muut.
Minä saan vihdoin aikaa itselleni, omalle uralleni ja myös sitä kaipaamaani vapaa-aikaa. Ryhdyn viikonloppuäidiksi. Voin silloin viettää lasten kanssa laatuaikaa, viedä heitä huvipuistoon ja olla mukava. Ilman stressiä ja arjen paineita, se ei varmasti ole kovinkaan vaikeaa. Lapsetkin näkevät vihdoin sen äidin, joka minä olen. Ei ylikuormitettua kotiorjaa.
Olen jo katsonut itselleni oman kodin valmiiksi. Onneksi sinä vaadit aikoinaan avioehdon, jotta minulla on, millä asunnon hankkia.
Sinä varmasti pärjäät uuden nuorikkosi kanssa.
Tiedän, että teillä tulee olemaan taloudellisesti tiukkaa, koska tuo nuori nainen tuskin tienaa ihan samaa kuin minä. Lainojen lyhennys saattaa tehdä tiukkaa. Tokihan minä maksan lapsista - oliko se elatusmaksu nyt 150 euroa / lapsi? Silti minulle jää vielä runsaasti rahaa palkastani ihan itseäni varten.
Ja eiköhän tuo sinun nuorikkosi nopeasti opi myös lasten kanssa toimimaan. Eihän se sinun sanojesi mukaan mikään raskas taakka voi olla, hoitaa kolmea leikki-ikäistä työn ohella. Sinä tuskin itse ehdit jatkossakaan paljoa lapsia hoitamaan, kun työsi on niin raskasta - niinkuin se on ollut tähänkin asti.
Onnea teille ja toivottavasti uusi ihana suhteenne kestää arjen realiteetit. Meidän ei ilmeisesti kestänyt.
Et sittenkään tainnut olla valmis vastuulliseksi isäksi, vaikka itse niitä lapsia halusit. No, nyt sinulla on viimein aika opetella sekin rooli. Ihan siltäkin varalta, ettei nuori tyttöystäväsi kestäkään valmista perhettä.
Olen jo aikani epäillytkin sitä, mutta sinussa ei ole ollut miestä minulle kertomaan.
Olen ollut sinulle jo pitkään vain talouden- ja lastenhoitaja, kun sinä olet viettänyt pitkiä iltoja "työpalavereissa".
Tänään kun tulet kotiin, sinua odottaa eropaperit ja huoltajuuspaperit. Minä lähden ja sinä saat pitää koko roskan. Lapset, talon, velat ja muut.
Minä saan vihdoin aikaa itselleni, omalle uralleni ja myös sitä kaipaamaani vapaa-aikaa. Ryhdyn viikonloppuäidiksi. Voin silloin viettää lasten kanssa laatuaikaa, viedä heitä huvipuistoon ja olla mukava. Ilman stressiä ja arjen paineita, se ei varmasti ole kovinkaan vaikeaa. Lapsetkin näkevät vihdoin sen äidin, joka minä olen. Ei ylikuormitettua kotiorjaa.
Olen jo katsonut itselleni oman kodin valmiiksi. Onneksi sinä vaadit aikoinaan avioehdon, jotta minulla on, millä asunnon hankkia.
Sinä varmasti pärjäät uuden nuorikkosi kanssa.
Tiedän, että teillä tulee olemaan taloudellisesti tiukkaa, koska tuo nuori nainen tuskin tienaa ihan samaa kuin minä. Lainojen lyhennys saattaa tehdä tiukkaa. Tokihan minä maksan lapsista - oliko se elatusmaksu nyt 150 euroa / lapsi? Silti minulle jää vielä runsaasti rahaa palkastani ihan itseäni varten.
Ja eiköhän tuo sinun nuorikkosi nopeasti opi myös lasten kanssa toimimaan. Eihän se sinun sanojesi mukaan mikään raskas taakka voi olla, hoitaa kolmea leikki-ikäistä työn ohella. Sinä tuskin itse ehdit jatkossakaan paljoa lapsia hoitamaan, kun työsi on niin raskasta - niinkuin se on ollut tähänkin asti.
Onnea teille ja toivottavasti uusi ihana suhteenne kestää arjen realiteetit. Meidän ei ilmeisesti kestänyt.
Et sittenkään tainnut olla valmis vastuulliseksi isäksi, vaikka itse niitä lapsia halusit. No, nyt sinulla on viimein aika opetella sekin rooli. Ihan siltäkin varalta, ettei nuori tyttöystäväsi kestäkään valmista perhettä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä se lapsillesi hyväksi onkin, ettet sinä heitä kasvata.
En ymmärrä miksi äidin pitäisi tulla kylmäksi kuten isä? En ymmärrä millainen äiti hylkää lapsensa,
eli tämä on provo, koska tuollaista äitiä ei ole, jos on... hän on elämänsä ja vapautensa ansainnut.
Minä annoin miehelle vain talon ja tavarat, lapset pidin itselläni, enkä heistä luovu. Toisaalta, eivätpä nuo olleet halukkaita isän luo jäämäänkään. Äiti kun on aina äiti.
sitä mieltä että kaikki etävanhemmat ovat hylänneet lapsensa?
Etävanhempi voi olla osa lapsen jokapäiväistä elämää, etäältäkin, mutta tämä äiti tässä kuvaa uutta ihanaa elämäänsä hyvin suoraan, ilman lapsia, lapset ovat jotain joka viedään huvipuistoon, jonka kanssa vietetään aikaa jossain muualla kuin siellä siistissä sinkkuihmisen kodissa.
Etävanhempi voi olla hyvä vanhempi, mutta vanhempi joka kokee lapsensa kuvatulla tavalla taakaksi ei ole hyvä vanhempi. Jos lasten kanssa väsyy, pitää osata ja uskaltaa pyytää apua.
Kyllä minäkin haaveilin että eron jälkeen mies "joutuisi" olemaan lastensa kanssa edes tuon kaksi viikonloppua kuussa, mutta eipä vain olekaan, hän metsästää, kalastaa, urheilee ja elää itselleen. Ja minä?! Minun kotini on lasteni koti, minä en laita ovea kiinni kun on isän huoltajuusvuoro, oli vuoro kenen tahansa, joku koti lapsella pitää olla jonne on AINA tervetullut. Vaikken olisi kotona, esiteinit saavat piipahtaa kodissaan, kysymättä sopiiko ja voiko.
Vanhemmuus on... ennen vanhemmuutta oli nuoruus ja lasten lennettyä pesästä tulee kultainen keski-ikä, jolloin voi ja saa taas keskittyä itseensä, mutta vanhemmuus silloin kun lapset vanhempaa kaipaavat, on elämäntapa, ei kiva harrastus.
haaveilit vapaudesta, mutta kun et sitä saanutkaan tulet tänne syyllistämään muita heidän ratkaisuistaan.
Mahtaa sinulla olla kirkas sädekehä!
Kylläpä luit oudosti ap:n kirjoituksen. Mikä ihmeen äiti myytin ylläpitäjä sinä olet? Miehet ovat jo jonkun aikaa surreet sitä, että jäävät aina alakynteen lasten huoltajuusasioissa. On syytelty milloin sossuntätejä milloin tuomareita. Eihän ap äitinä lapsiaan hylkää, hän vain jättää arjen pyörityksen lasten isälle ja alkaa vuorostaan keskittyä työhönsä ja saada myös omaa aikaa. Aivan kuten miehensäkin on tähän asti tehnyt.
Minä en näe ap:n kirjoituksessa mitään outoa, jos ajatellaan nykypäivää ja miehen ja naisen osallistumista työelämään ja yhteiskunnan ylläpitämiseen. Vai?
muistathan vielä tapaamisesta aiheutuneet kulut ja matkat, sekä lasten kulut (kun ovat luonasi)vähentää elatusmaksuista.
Toivottavasti tämä on huono provo!!!Ei kukaan lapsiaan rakastava äiti jätä lapsiaan kostoksi ex:lle.Ei tosissaankan!Eihän se lasten vika ole,jos mies on lapsellinen ja epäkypsä.Ja itseäsikin sinä samalla rankaiset.Et takuulla osaa nauttia vapaudestasi ilman lapsia.
Älä anna lapsia ex:n ja uuden nuorikon kasvatettaviksi.Lapsesi ovat ansainneet oman äidin,eikö vain?
Pää pystyyn ja ole onnellinen,että pääsit tuollaisesta miehestä eroon.Sinua odottaa uusi parempi elämä,kunhan pahin tuska ja pettymys hellittää.Tsemppiä:)
Tuntuu vähän siltä, että moni nainen lähtee koska siten saa kostettua miehelle viemällä lapset.
Miestä ei oikein muuten voi kyykyttää kuin viemällä hänen lapsensa, ja senhän tämä nykyinen yhteiskunta siunaa.
Jos olisi jokin muu rankaisukeino, niin ei tulisi eroa otettuakaan.
Eron jälkeen on sitten mukava keksiä lapsille menoja juuri silloin kun pitäisi lähteä isälle viikonlopuksi.
Se kirpaisee miestä, myönnetään.
Miehet ovat niin kyllästymiseen asti saaneet kuunnella sohvaperuna-väkivalta-juoppo-pedofiili-narsisti jne.jne. juttuja, että kukaan ei niille korvaansa lotkauta.
Jos niissä olisi tippakin perää, tänne ei syntyisi enää lapsiakaan.
Asuisimme luolissa. Ei olisi autoja, taloja, nettiä, lentokoneita, junia eikä mitään muutakaan infrastruktuuria.
Kukaan ei tekisi lumitöitäkään.
Eikä yhdelläkään naisella olisi sitä 84 sentin työpaikkaa!
Siitä vain nauttimaan "vapaudesta"!
Hei,
Minä jouduin samanlaiseen tilanteeseen, etä-äidiksi. Mies potkaisi ulos, asuimme tilapäisesti kotimme ulkopuolella vuokralla, joten se oli mahdollista.
Lapsen kannalta oli parempi että hän jäi ja minä lähdin. Jotkut ihmiset ymmärsivät, monet eivät. Äitimyytti on vahva, mutta me äidit erilaisia. Ja lapset ovat erilaisia, eri ikäisiä.
Edelleen katsastelen vähän väliä, onko tilanne OK. Jos pahalta näyttää, olen valmis hakemaan lapseni pois isän luota. Mutta annan heille mahdollisuuden selvitä. Elämä opettaa. Eikä lapset ihan pienestä rikki mene.
Emmä niitä tahdo. Laitetaan lastenkotiin ja säästetään molemmat pitkä penni.
Jos sulla on kovat tulot, tuo 150e/lapsi/kk ei todellakaan riitä. Sun tulot vaikuttaa siihen.
Mulle maksetaan yli 400e/lapsi.
Tässä se jo nähdään, kuinka kaksinaismoralistisia ihmisiä tämä maa ja erityisesti tämä palsta on pullollaan.
Samaan aikaan kun etäisät vinkuvat, että laki kohtelee heitä kaltoin, kun lapsen huoltajuudesta päätetään, täällä syytetään naista ties mistä, jos hän tekee sen ratkaisun, jonka mies yleisimmin erossa tekee, eli ryhtyy etävanhemmaksi.
Ja surullisinta tässä kaikessa on se, että erityisesti naiset hyökkäävät naisen kimppuun, jos hän uskaltaa edes mainita harkitsevansa jotain tämän suuntaista. Syyllistävät, haukkuvat huonoksi äidiksi ja käskevät vielä miettimään ratkaisuaan. Miksi ihmeessä? Siksikö, että he ovat päätyneet pitämään lapset itsellään?
Vain yksi nainen ymmärsi, koska hän oli päätynyt lasten etuja punnitessaan samanlaiseen lopputulokseen.
Mikä ihme siinä on, että vielä tänä päivänäkin lapset ja lapsista huolehtiminen on ensisijassa äidin tehtävä. Lapset ovat yhteisiä, yhdessä tehty ja yhdessä saatu ja vastuu silloin on tasapuolisesti molemmilla. Kummallakaan ei ole mihinkään syyhyn vedoten oikeutta siirtää vastuuta pääosin toiselle.
Samaan aikaan kun miehet täällä peräänkuuluttavat tasa-arvoon vedoten, että naisen tulee tienata omat rahansa avioliitossa, edellytetään silti, että nainen kantaa suuremman vastuun lapsista. Tämä näkyy viimeistään siinä, kun lapsi sairastuu ja jomman kumman on jäätävä kotiin, niin kumpi se on 80% tapauksista? Ja tällä ratkaisulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kumpi tienaa enemmän tai kumpi on vastuullisemmassa tehtävässä.
Onko se siis aina automaattisesti niin, että äiti on parempi vanhempi lapsilleen? Minä en usko tätä. Tai ainakaan sitä, että äiti voisi aina tarjota parasta mahdollista ympäristöä lapsille eron jälkeen.
Niin ja teille vielä tiedoksi. Tämä tosiaankin oli provo, joka heräsi mm. edellisestä keskustelusta jossa uupunut äiti mietti omaa ratkaisuaan ja mietti selviääkö hän edes ratkaisustaan hengissä. (Kuinka paljon vaikutusta mm. ympäristön paineilla on tähän pohdintaan? Onko siis parempi, että äiti pitää lapset, vaikka on jo ennen avioeroakin henkisesti niin loppu, ettei jaksa edes itsestään enää huolehtia.)
Samoin kuin niistä lukuisista tuttavapiirini avioeroista, joissa ratkaisuissa on lähes poikkeuksetta jätetty miettimättä lapsen etua kokonaisuudessaan, vain siksi, että on pidetty jotenkin itsestään selvänä, että lapset menevät äidin mukaan.
Kun seuraavan kerran hyökkäätte syyllistäen toisten kimppuun, miettikää, mikä on hyökkäyksenne perimmäiset vaikuttimet. Onko sittenkin kyse vain omasta ahdasmielisyydestänne ja/tai mukavuudenhalustanne ja/tai siitä marttyyrin kruunusta, jonka kukin teistä on kutreilleen ottanut. Etäisät marttyyreinä kaipaamassa lapsiaan ja lähiäidit marttyyreinä kantamassa kokonaisvastuun lapsistaan.
Ei marttyyriyys teistä parempaa ihmistä tee, vaan se, että epäitsekkäästi ja aidosti mietitte lastenne parasta. Aika harvoin näin kuitenkaan on.
Minä tein saman liikun tuossa viitisen vuotta sitten enkä ole katunut :)
Sille, joka tuossa ylempänä valitti ettei tämmösiä äitejä olekkaan mutta kyllä meitä on ja ihan samallalailla kuin etä-isätkin me rakastamme lapsiamme ja teemme kaikkemme jotta heillä olisi asiat hyvin PAITSI alistu petturi-ukon kynnysmatoksi. HAH, jos luulet että olet parempi äiti kuin muut vaan siksi että sallit itseäsi kohdeltavan marttyyrinä niin olet väärässä. Olet vain äiti siinä missä me muutkin mutta ihmisenä olet luuseri.
Eipä se ukon uusi nuorikko tosiaankaan meilläkään jaksanut yhteiselämää lasten kanssa kolmea kuukautta pitempään ja kylläpä oli ukolla alahuuli pitkällä sen jälkeen...HAHHA
Tervetuloa joukkoon iloiseen...
Kuulostaa,että katkeruutesi on mennyt lasten edun edelle.Väitän,ettei kukaan oikeasti lapsiaan rakastava äiti jätä lapsiaan isälle muka sen takia,että lapsilla parempi olla isänsä luona.En koe olevani marttyyri,että minusta on ihanaa,kun lapset asuvat minun luona pääsääntöisesti.Isäänsä lapset näkevät niin paljon kuin isänsä pystyy ottamaan.Ja tässäkin tapauksessa lähtökohtana on isän halu ottaa lapsensa luokseen.Jos vaikka hänellä lomasuunnitelma uuden naisen kanssa lapset eivät kuulu siihen.Siinä meidän ero juuri onkin.Hänelle lapset ovat välttämätön paha ja heidät otetaan,jos sattuu sopimaan.Minulle lapset ovat aina ykkösiä enkä koe sitä velvoitteena vaan etuoikeutena.
Miksi niin kärkkäästi arvostelet niitä äitejä,jotka haluavat pitää lapset itsellään?Eikö jokainen perhe tee omat ratkaisunsa lasten parhaaksi?Mutta jos annetaan katkeruuden,koston ja vihan tulla väliin lasten asioissa,silloin olisi peiliin katsomisen paikka.
Niin ja millä lailla olen ihmisenä luuseri,jos rakastan ja välitän lapsistani??Taisi kalikka kolahtaa;)
viestissäni: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000029597533
"Väitän,ettei kukaan oikeasti lapsiaan rakastava äiti jätä lapsiaan isälle muka sen takia,että lapsilla parempi olla isänsä luona."
Tätä juuri tarkoitin, kun sanoin omassa viestissäni, että erotilanteessa ei mietitä lapsen parasta!
Jos aidosti ajatellaan LAPSEN parasta, lapsi TODELLAKIN jätetään isälle, jos lapsilla on parempi heidän luonaan.
Tekstistäsi voidaan siis päätellä, että sinä et olisi jättänyt lapsia miehellesi, vaikka heillä olisi ollut siellä parempi olla. Mitä se kertoo sinusta äitinä?
Minulle se kertoo sen, että olet itsekäs omaan napaasi tuijottaja, joka ajaa omia etujaan lastensa hyvinvoinnin kustannuksella.
Ja koska näin on, millä ihmeen perusteella tulet tänne syyttämään edellistä kirjoittajaa katkeraksi oman edun tavoittelijaksi, kun itse olet sitä huomattavasti enemmän.
Et ole ainut äiti, joka tekee tuollaisen ratkaisun. Eräs tuttava jätti lapset isälle, kokosi itsetuntonsa, elämänsä ja käsitteli surunsa. Hän koki eron hetkellä olevansa niin rikki ettei oikein jaksanut huolehtia itsestäänkään. Myöhemmin kun elämä palasi uomiinsa, lapset muuttivat äitinsä luokse.
Yksi asia, johon haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota. Kirjoitat että epäilet miten miehesi uusi nuorikko jaksaa leikki-ikäisten kanssa ja että jaksaako olenkaan. Hmm.. Aika monelle nuorikolle (ja lapsensa arkeen aiemmin vähän osallistuneelle isälle) se voi olla kyllä ylivoimaista. Miten se sitten näkyy? Riitoja, kinaa, painostavaa ilmapiiriä ja lopulta ehkä ero. Sitä sinä taidat toivoakin - että mies saa samalla mitalla takaisin.
Mieti kuitenkin onko miehesi petollisuus lastesi syy. Tarvitseeko heidän ehkä uudelleen kohdata rikkoutuva perhe, eikö se ole aika kovaa sinun lapsillesi. Olla lyömävälineenä???
Toisaalta nuorikko voi tulla lasten kanssa hyvinkin toimeen. Lapset on hieman vieraskoreita. Voi tietenkin käydä myös niin että heistä tulee yhdessä rakastava, toisiaan arvostava ja yhteen hiileen puhaltava perhe.
Onneksi en ole sinun lapsesi, "äiti" kulta.
Joopa joo. Minulle lävähti asia kasvoille keskiviikkona. Mies vihdoin ja viimein tunnusti. Lapsia kaksi ja itse mietin, mitä tehdä. Haluaisin jatkaa, mutta mies ei tiedä. Olenko vailla järkeä, ei odottelukaan ole reilua minua kohtaan.
Eroon - varmasti...Mutta tuo etä-äitiys. Sitten kun asiat ovat sujut, niin miten käy kun näet lapsia neljänä päivänä kuukaudessa? Ja sen ikävän niinä muina päivinä? Miten kestät sen, että tuo nuori nainen on se, joka lapset peittelee niinä kaikkina muina iltoina vuoteeseen ja antaa hyvänyön suukon? Vaikka se lähivanhempana oleminen on rankkaa, on myös etävahempana olossa omat huonot puolensa. Asiat, joita kuolevat ihmiset eniten kaipaa, ei olekaan ne huvitusretket vaan ne arjen asiat. Oletko täysin varma, että haluat heittää ne menemään?
Tämän sanon vain, koska eronne on vasta alkamassa ja sinunkin kannattaa miettiä tarkkaan ratkaisuasi, ei niinkään liiton vaan lasten kannalta. Oli ratkaisusi mikä tahansa, niin toivottavasti se on sinulle juuri se parempi. Kummankin kanssa pystyy elämään. :)
Ja vaikka tuossa tuo lapsiasia vähän suretti, miten niitä pidetään vain ikävinä hoidettavina arjen suhteen...Niin täytyy sanoa, että hienosti kirjoitit. Itsekin taidat kokea siinä suhteessa voitonriemua ja iloa, että sait kerättyä itsesi ja jättämään pettäjän ja itsekin iloitsen puolestasi - oli se nyt kuinka lapsellista tahansa. Hienosti kirjoitit, vaikka asiasisällöstä en täysin samaa mieltä lasten suhteen olekaan.
Onnea valitsemallesi tielle ja koita jaksaa/olla välittämättä niistä paineista, joita yhteiskunta etävanhemmille laukoo, etenkin etä-äideille. Jotkut isät ja äidit jäävät täysin yksin lasten kanssa, se on rankkaa ja uuvuttavaa, mutta sille löytyy paljon ymmärtäjiä ja lapset palkitsevat asiaa. Etävanhemmille, isille tai äideille, harvemmin löytyy samanlaisia ymmärtäjiä. Edes itsekään en kunnolla osaa etävanhemman osaan itseäni kuvitella. Se halu jakaa vaan ne hauskat hetket muuttuukin monesti syyllisyydentunnoissa suoritetuksi sirkusteluksi ja lapsi oppii, että etävanhempi on vain se kamu jonka pitääkin tarjota vain viihdettä. Siinä kärsii se vanhemman osa.
että kuinka ne kaikki tuhatpäiset etä-isät kestää tuon kaiken? Kun ero nyt kuitenkin on fakta ja lasten asiat pitää jollakin tavalla järjestää niin mikä hitto siinä on, että vain äiti on kykenevä ja sopiva lasten lähihuoltajaksi. Siinä on kai lopulta kysymys siitä paljaan arjen pyörityksestä pyykkeinen, päivähoitoineen, korvatulehduksineen, ruokkimisineen ja oman aikataulun rukkaamisineen. Eihän se äitiys siitä etä-hommasta välttämättä kärsi sen enempää kuin etäisyyskään. Mun mielestäni.