aloitus oli jo eilen tai toissa päivänä, mutta uskovat eivät jostain syystä ottaneet kantaa. Kysymys siis uudelleen tulee tässä..
Ristin Voitto paljastaa kuka oli Niilo Yli-Vainion kirjeiden kirjoittaja. Yli-Vainio laittoi vain nimensä puhtaisiin papereihin, jotka Sirkka Aro kirjoitti.
Ristin Voitto lehdessä näin:
"Kirjeet olivat Sirkka Aron kirjoittamia, mutta allekirjoitus oli Niilo Yli-Vainion. Kuuluisa saarnamies ei nähnyt asiassa ristiriitaa, sillä hän ymmärsi Sirkan kirjoittavan Pyhän Hengen johdatuksessa.-Ei Kekkonenkaan itse vastaa kaikkiin hänelle tuleviin kirjeisiin, Niilo kuittasi Sirkan epäilyt."
Näitä kirjeitä lähti tuhansia monen vuoden ajan ihmisille, jotka olivat parantuneet Yli-Vainion kokouksissa.
Mitä ihmeparantunut olisi ajatellut kotonaan, jos olisi tiennyt, että Yli-Vainio ei henkilökohtaisesti kirjoittanutkaan kirjeitä.
Korottiko Yli-Vainio itsensä Pyhäksi Hengeksi koska totesi, että Sirkka Aro kirjoittaa Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena?
Näen tässä kyllä jyrkän ristiriidan uskovan puheiden ja tekojen välillä.
Hyvän-akseli, vastauksia pyydetään
9
631
Vastaukset
- Pakanain.Huuto
tai kuka vain, silti vastauksia odotellaan Yli-Vainio asiassa.
Kun kerran asia on helluntailaisten lehdessä kirjoitettu noin ja asia pitänee paikkansa niin Yli-Vainio on korottanut itsensä kuten Sirkka Arokin.
- Pakanain.Huuto
ja niin siellä luki. Ihmetyttää vain miksi uskovat vaikenevat kuin muuri tämän asian edessä.
Tässähän ei-uskovan mielestä on pidetty vilunkipeliä aikoinaan ihmisiä kohtaan, jotka ovat kirjoitelleet Yli-Vainiolle ja kiittäneet ihmeparantumisesta tai pyytäneet esirukousta
itselleen tai lähimmäisilleen. Mun järkeeni ei mene, että kerrassaan julkinen persoona suomessa joka itseään saarnaajaksi tituleerasi, antoi Sirkka Aron kirjoitta kirjeenvaihdon, laittoi vain oman nimen valmiiksi puhtaaseen paperiin.
Ja vielä saarnasi rehellisyyttä ja itse harrasti epärehellisyyttä!
- todé
Jos joku kertoo toisen kirjoittavan Pyhän Hengen vaikutuksesta, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että tämä joku korottaisi itsensä Pyhäksi Hengeksi.
Olisihan tuo Niilo voinut allekirjoituttaa vaikka että "Niilo Ylivainion puolesta sihteerikkö Sirkka Aro".
Enempää en jaksa kohkata, enkä kaiketikseen ole selistysvelvollinenkaan tässä(kään) asiassa, vaikka helluntailainen olenkin. - Amos7
Minulle Sirkka Aro kertoi asiasta 80-luvulla, mutta eri tavalla.
- Pakanain.Huuto
itse oman version tapahtumasta.
- Pakanain.Huuto
uskovia kohtaan sanoa, että kirjoittaja on Sirkka Aro ja että suuren evankelioimisen urakan aikana N.Yli-Vainio ei yksinkertaisesti kerinnyt itse allekirjoittamaan vastauskirjeitään. Kyllä ihmiset olisivat sen ymmärtäneet.
Nyt jäi sellainen maku Yli-Vainion kirjeenvaihdosta, että hän veti linssistä niitä tuhansia uskovia, jotka olivat käyneet heidän kokouksissaan.
Mitähän luurankoja ja lehmänkauppoja löytyisikään, jotka ovat tehty Pyhän Hengen luvalla...
Antaa jutun olla, mutta outo tunne jäi kaihertamaan mieltä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621374
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40965Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38705- 14620
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28612- 35604
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19580Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553