Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa n. 1 vuoden. Meillä on ollut mahtava vuosi ja ollaan tehty paljon yhdessä. Nyt kuitenkin viimeinen 2-3 viikkoa meillä on ollut sellainen ongelma, että tyttöystävääni ei enää samalla tavalla kiinnosta suhde. Olemme olleet hyvin paljon yhdessä vuoden aikana. Onko tämä juuri se ongelma? Emme ole eronneet ja olemme päättäneet yrittää selvittää tätä siten, että olen viikossa 2-3 yötä kotona. Hän haluaa omaa aikaa, koska on siihen ennen suhdetta tottunut. Onko kenelläkään kokemusta tälläisestä, että pieni etääntyminen auttaa, vai johtaako tämä eroon? Itse luulisin, että tämä auttaa ja voimme nauttia taas toisistamme, mutta eniten tässä häiritsee tämä kiduttava epävarmuuden tunne. Jätetyksi kun en haluaisi missään nimessä tulla..
Kellään kokemusta?
Miten kävi?
8887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta sä todennäköisesti tulet jätetyksi, halusitpa sitä tai et. Tuo yht'äkkinen oman tilan ja ajan haluaminen tarkoittaa aikuisten maailmassa monesti sitä, että kohdalle on osunut mielenkiintoisempi kohde, mutta kun vielä ei ole varmuutta tilanteesta, entinen pidetään varalla. Jos seksi sujuu, niin edellinen on kohta entinen, se, miten asia annetaan ulos, vaihtelee. Jotkut yrittävät viritellä suhdetta selän takana, uskoen voivansa pitää piilossa uuden kiinnostuksen, aletaan selittämään siitä miten ei olekaan varma tunteistaan, tai että onkin edellisestä suhteesta vielä niin rikki (vaikka vuosikin olisi jo oltu yhdessä).
Jos seksi ei herääneestä kiinnostuksesta huolimatta ollutkaan sitä miksi sen kuvitteli, voi edellisen, vähän jäähylle laitetun ottaa takaisin kuvioon lievittämään lievää pettymystä.
En tietysti voi mennä vannomaan, miten teidän kohdalla asia on, mutta melkoisella varmuudella, sä olet varamiehenä pudotuspelissä.
Vähän pahoillani, mutta näin se vaan menee; vilpittömyys on melkoinen harvinaisuus.
Minä olen vilpitön!! En koskaan toimisi noin kuin kuvaat!!
Olen varma, että hän on vilpitön ja ei näin toimisi. Olemme suhteemme aikana käsitelleet pettämistä useaan otteeseen ja molemmat ovat sitä vastaan, koska molemmilla on petetyksi tulemisia edellisistä suhteista. Uskon ja toivon itse, että kyseessä on tylsistyminen mikä menee ohitse tällä tavalla. Etääntymisellä en tarkoittanut sitä, että tyttö olisi mitenkään etäisempi vaan haluaa omaa aikaa itselleen. Hänellä on veli, joka on asiassa samanlainen. Ei hänkään petä, vaan ovat sen verran itsenäisiä ihmisiä.
taas liikkeellä.
Itse en jaksaisi edes ajatella uuteen suhteeseen hyppäämistä siinä vaiheessa, jos on vuoden verran ollut intensiivisesti yhdessä toisen kanssa. Oman ajan ja oman tilan tarpeeni on välillä voimakkaampi (etenkin kun on työstressiä) eikä sillä ole yhtään mitään tekemistä pettämishalujen kanssa.
On kai ihmisillä elämässään muutakin sisältöä kuin "suhteiden viritteleminen"?!
Jos hän oikeasti rakastaa sinua, niin etääntyminen auttaa ja jos ei, niin etääntyminenkään ei auta. Kun ottaa etäisyyttä, saa selvyyden siitä kaipaako toista lähelleen vai ei. Minulla on ainakin kokemusta asiasta ja viimeisin etäisyyden otto päättyi eroon.En kaivannut tätä ihmistä lähelleni missään vaiheessa etäisyyden oton aikana. Sen sijaan ihminen jota rakastan, on mielessäni päivittäin vielä monta vuotta etäisyyden oton jälkeen. Valitettavasti vain parisuhde hänen kanssaan ei ole käytännössä mahdollinen, ennen kuin hän muuttaa lähemmäksi asumaan.
Kaiken kaikkiaan etäisyyden otto on siinä mielessä hyvä asia, että siinä omat tunteet toista kohtaan selkiytyvät. Koita sinäkin ottaa hyöty irti asiasta ja aloita vaikka jokin uusi mielenkiintoinen harrastus. Olen ollut sinun tilanteessasi,joten tiedän myös että tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Silloin kun nämä asiat vaivaavat, ei välttämättä sitä ylimääräistä energiaa ole. Mutta tsemppiä!
Niin dokaaminenhan ei varsinainen harrastus ole, mutta päätin kutsua hyviä ystäviä luokseni ja pitää heidän kanssaan hauskaa. Tosin näin olen tehnyt suhteeni aikana aikaisemminkin, mutta nyt se tuntui parhaimmalta idealta koskaan. Kiitos vaan kaikille jotka kirjoittivat jotain kysymykseeni! Niistä on ollut apua ja tässä on parempaan suuntaan menty suhteessa. Voi olla, että ylireagoin, mutta parempi sekin kuin, että en olisi reagoinut ollenkaan. On ainakin omat tunteet selvät. Pieni erkaantuminen on varmasti hyväksi kaikille joskus. Oli sitten kyse tyttöystävästä tai parhaasta kaverista, niin ei se aina hauskaa ole koko ajan olla. Jokainen tarvitsee sitä omaa aikaansa. Itse olin vain niin pirun sokea, kun yhtäkkiä tämmöistä tulee. Tiedättehän, kun tuntuu siltä, että koko maailma kaatuu niskaan. Kiitos vielä kertaalleen!
Omassa suhteessamme kävin läpi tuon saman vaiheen. Olimme seurustelleet n. vuoden, kun muutin kolmeksi kuukaudeksi eri paikkakunnalle työharjoitteluun. Minulla oli kova tarve erillisyyteen ja omaan tilaan, koin vapautta ja pohdin paljon mitä elämältäni haluan, mihin suuntaan, pysynkö suhteessa ja valitsen yhden tien, vai irrottaudunko ja valitsen toisen suunnan (joka houkutti todella paljon).
Palasin, jatkoimme. Epävarmuuteni ja mielipiteeni siitä, "mitä todella haluan" vaihteli jatkuvasti laidasta laitaan vielä vuoden. Mutta pidin nämä ajatukset suurimmaksi osaksi pääni sisällä, en halunnut ahdistaa enkä hiostaa miestäni vaan kävin myrskyni läpi sisäisesti ja ystäväni kanssa. Mielestäni olisi ollut todella väärin kaataa epävarmuuksiani miehen niskaan ja molemmille kyllä sopi että etenimme päivä kerrallaan ilman mitään ikuisuuslupauksia.
Nyt olemme asuneet kuukauden yhdessä ja hyvin on asiat lutviutuneet. Olen valintani tehnyt, haluan olla mieheni kanssa ja olo on hyvä ja mieli selkeytynyt. Etäisyys ei todellakaan rikkonut mitään väliltämme vaan päinvastoin se auttoi minua, ja ehkäpä lähensi meitä entisestään kun toinen ei ollut itsestäänselvyys. Liika yhdessäolo olisi tukahduttanut minut ihan varmasti enkä olisi kyennyt kohtaamaan ja käsittelemään erinäisiä tärkeitä asioita jos olisin ollut mieheni kanssa koko ajan.
Koen, että erillisyys oli välttämätöntä silloin kun siihen oli henkinen tarve, kävin silloin läpi eräänlaisen kypsymisvaiheen. Kasvoin varmuuteen että haluan todella olla mieheni kanssa, se oli nimenomaan harkittu oma valinta eikä mikään yhdessäolotottumuksesta ja parisuhderutiinista juurtunut jämähtyneisyys. Eli pieni, edes isokaan etääntyminen ei haittaa jos suhde on aidosti hyvällä pohjalla. Se voi kasvattaa ja vahvistaa suhdetta kuten meillä. Voi käydä myös toisin, mutta sitä ei oikeastaan kannata enempää miettiä. Sinun ei auta muu kuin luottaa tyttöystävääsi. Minun mieheni uskalsi luottaa minuun ja antoi minulle kaiken sen tilan mitä tarvitsin, ja arvostan häntä sen vuoksi ihan valtavasti.
Totuus on se että vuoden seurustelun jälkeen se rakkauden ensihuuma tasottuu ja ehkä sen takia hän haluu omaakin aikaa. En olisi huolissaan asiasta jos hän yhdessä ollessanne ei ole välttelevä ym...