Epäonnistunut

Tavattiin treffi sivuilla noin reilu vuosi sitten ja kihloihin mentiin lyhyen seurustelun jälkeen kaikki oli niin onnelista vuoden-ajan kunnes pieni-peritöni oli kulutettu loppuun ja piti ruveta hiukan kontrolloimaan kulutusta yhtä-äkkiä ongelmaksi nousikin pulenvuoden takainen juttu sukujuhlista pois jäämiseni (johtui virtsaputken tulehduksesta) ystäväni sanoi että tajusi silloin vaikka ollaan kihloissa on hän niin yksin (ei kuitenkaan puhunut mitään vaan esitti niin rakastunutta niinkuin tietty minäkin mutta perintöähän olikin viellä jäljellä)lopulliseksi rakkauden sammutti hänen sanojensa mukaan kun komensin kerran koiraa pois ruokapöydästä sanoi ettei koiraa saa kohdella noin huutamalla(kovapäinen metsästysrotuinen koira) että minun pitää joko lopettaa se tai antaa sellaiselle joka yhtään välittää toisten tarpeista !? En voi millään lopettaa siltikin niin ihmisystävällistä koiraa kuin tämä on enkä ymmärrä miten minun olisi pitänyt käyttäytyä toisin jottei näin olisi päässyt tapahtumaan ? Olen hänen sanojensa mukaan vastuuntunnotonkin niin kai vissiin olenkin kun en voinut lopettaa koiraani ja se oli hyvä sillä meillä on korani kanssa hyvä elää kahteestaan .
0655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Epäonnea kirjoitti:

Tavattiin treffi sivuilla noin reilu vuosi sitten ja kihloihin mentiin lyhyen seurustelun jälkeen kaikki oli niin onnelista vuoden-ajan kunnes pieni-peritöni oli kulutettu loppuun ja piti ruveta hiukan kontrolloimaan kulutusta yhtä-äkkiä ongelmaksi nousikin pulenvuoden takainen juttu sukujuhlista pois jäämiseni (johtui virtsaputken tulehduksesta) ystäväni sanoi että tajusi silloin vaikka ollaan kihloissa on hän niin yksin (ei kuitenkaan puhunut mitään vaan esitti niin rakastunutta niinkuin tietty minäkin mutta perintöähän olikin viellä jäljellä)lopulliseksi rakkauden sammutti hänen sanojensa mukaan kun komensin kerran koiraa pois ruokapöydästä sanoi ettei koiraa saa kohdella noin huutamalla(kovapäinen metsästysrotuinen koira) että minun pitää joko lopettaa se tai antaa sellaiselle joka yhtään välittää toisten tarpeista !? En voi millään lopettaa siltikin niin ihmisystävällistä koiraa kuin tämä on enkä ymmärrä miten minun olisi pitänyt käyttäytyä toisin jottei näin olisi päässyt tapahtumaan ? Olen hänen sanojensa mukaan vastuuntunnotonkin niin kai vissiin olenkin kun en voinut lopettaa koiraani ja se oli hyvä sillä meillä on korani kanssa hyvä elää kahteestaan .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu