Tää kysymys nyt on lähinnä osoitettu naisille, joilla ulkomaalainen mies, mutta miksei miehetkin voi vastata:)
Eli oletteko muuttaneet miehen perässä tämän kotimaahan? Miten elämä siellä sujuu? Miten olet hoitanut ns. takaoven jättämisen auki tänne koti-Suomeen? (vai onko se ovi suljettu kokonaan) Miten miehen perhe, saati oma perheesi ja sukusi suhtautuu tähän asiaan?
Itsellä tää pyörii päivittäin mielessä, mies asuu tosiaan Turkissa. Paljon oli kysymyksiä, joihin odotan vastauksia=)
Eli oletteko muuttaneet miehen perässä tämän kotimaahan? Miten elämä siellä sujuu? Miten olet hoitanut ns. takaoven jättämisen auki tänne koti-Suomeen? (vai onko se ovi suljettu kokonaan) Miten miehen perhe, saati oma perheesi ja sukusi suhtautuu tähän asiaan?
Itsellä tää pyörii päivittäin mielessä, mies asuu tosiaan Turkissa. Paljon oli kysymyksiä, joihin odotan vastauksia=)
Vastaukset 14
Vanhimmat
En asu vielä, mutta heti kun valmistun, on aika suunnata ulkomaille. Ihan Eurooppaan aluksi ja sitten myöhemmin katsotaan miten elämä vie ja kyseeseen voi tulla myös USA.
Eikä välttämättä asuta miehen kotimaassa, vaikka kieltä osaankin. Kysymykseen saattaa tulla pari muuta maata, joissa puhutaan samaa kieltä.
Ilmastollisesti ja ihmisten puolesta mieheni kotimaa kyllä viehättäisi, mutta kyllä tosiasia on se että Suomessa on ylivoimainen sosiaalitukien verkosto ja tasaarvo.
Asuimme pidemmän ajan mieheni kotimaassa ja kyllähän siihenkin sopeutuu. Tylsänä koin sen, etten löytänyt mieleistäni työtä vaan jouduin elelemään kotirouvana. Mieheni ansaitsi sen verran hyvin ettei se taloudellisesti häirinnyt mutta jatkuva toimettomana oleminen oli hieman tylsää.
Omat ja mieheni sukulaiset suhtautuivat muuttooni hyvin ja perheeni ja ystäväni vierailivat luonamme.
Mitään "takaporttia" ei Suomeen ollut auki, mutta tänne tultuamme saimme molemmat heti töitä.
Olen asunut kokoajan miehen kotimaassa (Saksassa). Itse asiassa täällä tutustuimmekin, joten takaportteja Suomeen ei ollut eikä tarvinnutkaan, sillä mulla oli oma elämä jo mallillaan.
Oma perheeni Suomessa oli vähän kauhuissaan, kun ilmoitin meneväni naimisiin, sillä se merkitsi sitä, etten ainakaan lähiaikoina olisi muuttamassa takaisin Suomeen.
sveitsissä asutaan ja täällä ollaan tavattukkin että miehen perässä en tänne tullut.
eli asumme koko perheen voimin Tunisiassa. Muutimme tanne vajaat kolme vuotta sitten ja viihdyn oikein hyvin; lapset myos.
Mitaan sen kummempaa "takaporttia" ei Suomeen ole, jos sinne halutaan takaisin, niin sitten vain muutetaan :) Miehen sukulaisten kanssa olen aina tullut oikein hyvin toimeen ja minut on otettu oikein hyvin vastaan. Puolisen vuotta olin kotona muuton jalkeen, siita eteenpain olen ollut toissa ja se on minulle kylla tarkea juttu! En ole ihan oikein kotirouva- tyyppia;
Talla hetkella siella lomailu riittaa ja onneksi sukulaisten on helppo tulla kylailemaan meidan luona. Ei kovinkaan paljon tarvitse houkutella tanne aurinkorannoille silta syksyn kylmyydesta.
Hyvaa syksyn jatkoa!
te jotka asutte ulkomailla, oletteko koskaan ajatelleet kuinka vaikea on "muuttaa" takaisin suomeen kun haluatte. sosiaaliturvan yms saa takaisin vasta asuttuaan 2 vuotta suomessa. eli edes sairauden hoito ei toimi...
Ei siinä kahtaa vuotta mene! Kelakortin saa pikimmiten takaisin.
Olemme kyllä leikitelleet ajatuksella,mitä olisi asua yhdessä miehen synnyinmaassa.
Aurinko on plussaa,mutta kaikki muu on sellaista,johon minä en ikinä sopeutuisi.
Miksi edes mennä sinne asumaan,täällä on hyvä ja turvallinen olla ,täällä nainenkin saa avata suunsa kodin ulkopuolella.
Täällä minulla naisena on oikeuksia,joista ei hänen synnyinmaassaan kuin vasta uneksitaan.Jos uskaltaa sitäkään.
Vaikka mieheni on länsimaalaistunutkin,niin syvällä hänessäkin asuu se epätasa-arvo naisia kohtaan.
Suomessahan kannatamme tasa-arvoa,mutta hänen kulttuurissaan,nainen joka pärjää omillaan on uhka ja jopa jollain tapaa häpeäkin miehelle.
Naista ei voi hallita,jos nainen huseeraa mukana esim.politiikassa.
Toivon että missään vaiheessa hän ei alkaisi taantumaan oman synnyinmaansa tavoille ja arvoille.
miehesi kotimaan tänne (= Kiinnostaa kovin..
Asuin aluksi viisi vuotta miehen kotimaassa. Opin kielen, opiskelin, sopeuduin ja sain työpaikan. Siinä välissä tapasin mieheni ja sitten pian tulikin lähtö miehen työn vuoksi sieltä "ulkomaille". Ja taas oli aloitettava alusta, opeteltava kieli, sopeuduttava ja etsittävä uusi työpaikka. Neljän vuoden kuluttua muutimme uudelleen ja opettelin taas jo kolmannen kerran uuden kielen, sopeuduin ja hankin työpaikan...
Suomeen en edes halua palata, vaikka sinne viimeksi pari viikkoa sitten houkuteltiin töihin. Takaovi Suomeen on siis auki, mutta tuskin sitä koskaan käytän. Ei tämä ulkomaille muutto niin ihmeellistä ole miltä se saattaa aluksi vaikuttaa. Ja Suomeen on aina helppo palata jos haluaa, tai sitten vaikka johonkin Euroopan maahan jos ei Suomi enää siinä vaiheessa houkuttele.
Pari vuotta asuin miehen kotimaassa (niinkin kaukana kuin Ruotsissa :D), mutta sitten muutimme molemmat Suomeen. Ruotsia oli helppo oppia, kun se oli jokseenkin tuttu jo ennestään. tietysti olisi vähän eri asia muuttaa johonkin toiselle puolelle maapalloa, eipä tuo naapurimaa niin hirveästi suomesta poikkea...
Asun egyptissä mieheni kanssa. Hän ei missään nimessä halunnut Suomeen ja täällä asutaan onnellisina. Kulttuurishokkeja alussa, mutta humoria peliin, niin kaikki luonaa, En osaa ajatella enään Suomeen tulevani.
Miehen perhe on ollut tosi ihana, ja anopin kanssa tullaan hyvin toimeen, vaikkei hän englantia hyvin osaakaan (tai ehkä juuri sen takia, heh)
Suomen perheelleni tänne muutto oli järkytys, mutta nyt jo ravaavat täällä yhtenään pitemmillä lomillaan ja näkevät eri silmin asiat,
Turkkiin jos ajattelet meneväsi, niin onhan se sentään eu-maa ja lähellä, joten nou hätä.
Eikä toivottavasti tule koskaan olemaan. Muslimivaltio, jossa viidennes naisista on lukutaidottomia, ei kuulu sivistyneiden eurooppalaisten valtioiden joukkoon. Eihän se ole edes maantieteellisesti Eurooppaa, EU:n turvallisuuspolitiikkakin muuttuisi aika lailla, jos EU:n naapurissa olisikin yhtäkkiä Iran...