Olen ollut vuosikaudet rakastunut erääseen mieheen. Hän kuulemma pitää minusta, muttei halua alkaa vakavasti kanssani.
Okei, eli olen päättänyt jatkaa elämää ja etsiä jostain muualta sen miehen kenen kanssa perustaa perhe yms. MUTTA, sellaista miestä ei löydy.
Tai siis, joo kivan oloisia miehiä tulee vastaan mutta jostain kumman syystä vertaan heitä tähän mieheen kehen olen(vieläkin) rakastunut.
Ja koska heissä on joku "vika", eivät siis vastaa tätä rakkauteni kohdetta, lemppaan heidät.
Tässä tulee hulluksi kohta! Kuinka ikinä voin perustaa perhettä tms. kun kukaan muu mies ei sytytä minua samalla tavalla kuin tämä ensi rakkauteni?! Elää yksin loppu elämä ilman perhettä ikisinkkuna, vai "ottaa" vain joku jonka kanssa perustaa se perhe. On tämä niin väärin. Mutta en voi sille mitään että en tunne muita miehiä kohtaan yhtään mitään.
Vastaavista tapauksista kokemuksia? Siis sukupuolilla tässä ei väliä :-)
Okei, eli olen päättänyt jatkaa elämää ja etsiä jostain muualta sen miehen kenen kanssa perustaa perhe yms. MUTTA, sellaista miestä ei löydy.
Tai siis, joo kivan oloisia miehiä tulee vastaan mutta jostain kumman syystä vertaan heitä tähän mieheen kehen olen(vieläkin) rakastunut.
Ja koska heissä on joku "vika", eivät siis vastaa tätä rakkauteni kohdetta, lemppaan heidät.
Tässä tulee hulluksi kohta! Kuinka ikinä voin perustaa perhettä tms. kun kukaan muu mies ei sytytä minua samalla tavalla kuin tämä ensi rakkauteni?! Elää yksin loppu elämä ilman perhettä ikisinkkuna, vai "ottaa" vain joku jonka kanssa perustaa se perhe. On tämä niin väärin. Mutta en voi sille mitään että en tunne muita miehiä kohtaan yhtään mitään.
Vastaavista tapauksista kokemuksia? Siis sukupuolilla tässä ei väliä :-)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mistä edes tiedät, haluaako hän ylipäätään perhettä?
"Elää yksin loppu elämä ilman perhettä ikisinkkuna, vai "ottaa" vain joku jonka kanssa perustaa se perhe."
No jos saat noin vaan otettua jonkun, jonka kanssa perustat perheen, eikä se huomaa, että käytät vain hyväksi, ei se varmaan kovin fiksu mies ole. Tai jos on, ei hänkään sinusta sen enempää välitä. Mitäs jos olisit ottamatta yhteyttä ko. mieheen ja opettelisit ensin elämään tyytyväisenä sinkkuna. Epätoivoiset ja katkerat ihmiset eivät ole kovin houkuttelevia. Sitten tapaat jonkun, jos tuuri käy. Pitää olla muitakin syitä nauttia elämästään kuin pelkkä perhe.
Olen ollut rakastunut erääseen mieheen jo kuuden vuoden ajan eikä loppua näy.
Mulle on käynyt noin myös. En voi unohtaa ja kukaan ei sytytä muut kuin "hän". Täytyy olla joku todella vahva tyyppi, joka pystyy peittoamaan "hänet".
Kummallista on se, että aluksi en syttynyt kundista yhtään, vaan vertasin kokoajan entiseen. Nyt ei pääse irti vaikka haluais.
Toisaalta aivan sama, mitä sitä väkisin yrittämään mitään. Ehkä se on merkki siitä, että ei ole vielä valmis uuteen tai jotain...
muuten vertailet ihmisiä keskenään? Ilmeisesti aika pinnallisin perustein? Itse en edes pysty vertailemaan ihmisiä koska jokainen on omanlaisensa yksilö. Jos edes vaivautuisit tutustumaan muihin ihmisiin kunnolla, voisi olla, että löytäisit heistä hyviä puolia, mitä et ole osannut edes kaivata.
En siis tietoisesti vertaile ketään, mutta jos sä oot ollu tosi kuumana johonkin, niin siitä on hankala irrottautua ja siksi vertailee.
Mutta niinku mä sanoin, että jos tää uus henkilö on vahva persoona, niin se murtautuu sun ihon alle kaikin tavoin ennen pitkää. Lopulta on siis kysymys henkisestä puolesta, mutta aluksi kyllä fyysisestä. Kai mä oon sitten aika pinnallinen, koska söpöt vetoaa. Olenko siis luonnon oikku???
Eihän siinä mitään väärää ole, jos oikeasti haluaa kusettaa itse itseään eli vähä niiku: haluan perustaa perheen ja sitoutua, mutta oikeasti en halua, koska pelkään itseäni ja perheen perustamista ja sitoutumista en tiedosta tätä ja siksi en pysty myöntämään vaan sen asian et HALUAN SITOUTUA JA RAKASTAA siksi olen luonut illuusion omaan päähäni rakastumalla ihmiseen, josta tiedän ettei siitä koskaan mitään tulisi ja jos tulisikin, niin oman sisäisen minäni vuoksi jota en tiedosta niin en pystyisi edes sen mukamas rakastamani miehen kanssa sitten kuitenkaan sitoutumaan, koska oikeasti olen rakastunut illuusioon, jota en voi saada ja koska olen kuitenkin tottunut saamaan asioita, niin en hyväksy itselleni tätä tappioo ja siksi roikun ei todellisuudessa ja vertaan kaikkia todellisia ei todelliseen...
Sorry, pilkkujen puuttumiset ja muut häröt, mutta on se väärin ja sitten kun sinäkin myönnät omat heikkoutesi ja tunnet itsesi kunnolla, niin pystyt ottamaan kokonaisvaltaisesti itsestäsi vastuun ja rakastumaan todelliseen ja niin edespäin. Ei kukaan ihminen ole korvaamaton ei myöskään ensi rakkaus vaikka ensi rakkaus tietyllälailla jää mieleen ja se ihminen, mutta kyllä sinne sydämeen muitakin halutessaan mahtuu :))
Toivottomassa rakkaudessa voi kehitellä illuusioita siitä miten täydellistä kaikki olisi jos vain saisi sen minkä haluaa eli vastarakkautta. Se voi muuttua pakkomielteeksi rakkauden saamisesta vaikka pohjalla olisikin vain pettymys siitä ettei kelpaa.
Se onkin kaikkein kauheinta jos tulee torjutuksi jonkun osalta, josta on luullut että se rakastaa sua ja oot itse ehtinyt rakastua siihen.
Miten siitä VOI päästä yli ettei kelpaa sille, jota rakastaa? Se on NIIN v-mäistä. >:(
rakastaa itse itseään kaikista eniten, niin silloin hyväksyy itsensä ja kelpaa itselleen kaikkine vikoineen päivineen. Silloin haluaa itselleen ja jo alitajuisesti hakee omaa parastaan. Silloin ei riitä itselle yksipuolinen rakkaus, eikä jää semmoista edes märehtimään, että miksen kelpaa jollekin, koska kun rakastaa ja kelpaa itse itselleen aidosti, niin ei ajattele enää "miksen kelpaa jollekin" silloin hyväksyy oman tahtomisen ja ymmärtämisen ja silloin pystyy hyväksymään ja ymmärtämään myös muiden tarpeita ja ennen kaikkea rakastamaan toista/toisia. Silloin kykenee aidosti iloitsemaan myös muiden onnistumisista. Silloin kykenee luomaan myös realistiset kuvat millaista/millaisen/minkälaisen...jne...rakkaus ja rakkauden jakaminen on toisen/toisten ihmisen/ihmisten kanssa on ja ennen kaikkea oman itsensä.
mitään rakastunu oo, ihastunu vaan fantasiaan / haaveeseen siitä mitä se vois olla. Voisin melkein vannoa että jos sulla tulis jotain oikeeta sutinaa sen miehen kanssa niin se olis hyvin äkkiä ohi kun todellisuus koittais. Ihmiset himoaa ja haaveilee siitä mitä eivät saa.
Elä sen yli. Älä tyydy kehenkään jota et ihan oikeasti rakasta.
Äläkä myöskään siihen mieheen. Jos hän joskus ottaakin sinut se on varmaankin väliaikaista ja saattaa tapahtua siksi että hänellä on surkeaa elämässään, sitten jos ja kun hän vahvistuu niin taas jäät.
Puhun kokemuksesta, miehenä joka on ollut aviossa tollasen tilanteen jälkeen.
"vai "ottaa" vain joku jonka kanssa perustaa se perhe."
Ja tämä on kakan kaivamista nenästään. Joudut kaivaan nenää paljon tossa tapauksessa - ensin tulee verta, sitten tulee kakkaa.
Tarkoitin että tuntuu että en pysty rakastumaan enään yhteenkään mieheen, koska on tämä yksi joka kummittelee mielessäni joka päivä, vaikka näemme n. kerran kuukaudessa sattumalta. Eli meillä ei ole enään minkäänlaista suhdetta. Mutta olen ollut rakastunut häneen jo 8-vuotta, niin tuntuu että en pääse hänestä ikinä "eroon".
Ja tuolla perhe jutulla meinasin, että jos rakastan miestä A, niin onko "oikein" perustaa perhe miehen B kans, josta "vain" tykkään.
"Ja tuolla perhe jutulla meinasin, että jos rakastan miestä A, niin onko "oikein" perustaa perhe miehen B kans, josta "vain" tykkään."
Pitää sinun kuitenkin tykätä ainakin sen verran, että kerrot totuuden. Jos se "vain tykkääminen" riittää tuolle miehelle ja se riittää sinulle, oma asiannehan se sitten on. Toisaalta pitää myös kertoa sekin, että jätätkö vai etkö jätä suhdettasi vaikka "suuri rakkautesi" myöhemmin olisikin kiinnostunut sinusta? Lapsia tuskin kannattaa tehdä.
Taidat tykätä ajatusta perheestä enemmän kuin mahdollisesta perheestä.
Rakkaus ja hernerokka ovat ruumiille häiriöksi.
Eikö se ole vähän väärin, jos saat jonkun rakastumaan itseesi? Ja yhden, parin, viiden tai kymmenen vuoden kuluttua huomaat olevasi tyydyttämättömässä suhteessa kumppanin kanssa, jonka kanssa sinulla ei ole yhteistä kuin pankkitili ja (x) kakara(a). Periaatteessa ihmiseen voi kiintyä ja ihastua, kun tämän kanssa elää, mutta entä jos päätätkin lopettaa suhteen. Kumppanisi on pyytteettömästi rakastanut sinua ja tajuaakin, että sinun tunteesi ovat olleet kaikki valhetta. Jos ajattelisin itseni siinä pisteessä rakastavan kumppanin osaan, minä ainakin olisin aivan murtumispisteessä. Kysymys kuuluukin, miten sinä suhtauituisit, jos rakastaisit kumppaniasi ja tämä sanoisi, ettei tunne sinua kohtaan?
Oletko koskaan kertonut täysin suoraan tälle ensirakkaudellesi mitä tunnet häntä kohtaan?
Tässä olisi ehkä hiukan samanlainen tapaus (lopussa on pieni vinkki, jollet jaksa lukea tätä kokonaan, mutta kokonaisuudessaan kyllä lukeminen varmasti auttaisi):
Minun ensirakkauteni piinasi minua noin seitsemän vuotta ja kun kuudentena vuotena kerroin hänelle sähköpostitse tunteistani, hän oli antanut ristiriitaisia merkkejä minua kohtaan.
Hänellä oli silloin nainen, ja on kai yhä, jota inhosin ja inhoan syvästi, mutta ennen heitä meillä oli vuosia jotain. Asiat jäivät kumminkin kesken ja hän petti sanansa ottamalla toisen.
Sanoin, etten tarvitse muuta kuin viimein saada asiani sanottua, jotta voin jatkaa eteenpäin. Että rakastan häntä. Muuta en tarvinnut.
Pian sen jälkeen kun hän oli saanut sähköpostini kuulin tuttavilta, että mies olisi halunut hänen ja naisen jutun "tuumaustauolle". Nainen intti vastaan ja he jatkoivat yhdessä. En tiedä vastasiko hän koskaan sähköpostiini ja vaikuttiko se "tuumaustaukoyritykseen", sillä en käyttänyt osoitetta sen jälkeen yli puoleen vuoteen ja postit poistuivat siitä jollen vilkaissut mailia kuukauteen. Nyt miettiessäni asia vaivaa minua vähän, muttei sillä ole oikein väliä. Pääasia, että sain kerrottua hänelle tunteeni.
Mies ei koskaan tullut puhumaan minulle asiasta, emme olleet muutenkaan puhuneet pariin vuoteen ennen sähköpostiani, mutta näin hänen katselevan minua silloin tällöin. Todennäköisesti hän kertoi asiasta naiselleenkin vähän myöhemmin, sillä nainen yritti hivuttautua seuraani ja saada keskustelun viritettyä mieheensä, lisäksi hän toljotti minua avoimesti. Se oli minulle aivan sama.
Olin aikaisemmin flirttailut erään vanhemman miehen kanssa. En tuntenut häntä kohtaan oikein mitään, esitin kai itselleni, että pitäisin hänestä ja "tunnustin" hänelle pitävänikin, se oli eräänlainen harjoitusyritys ensirakkauttani kohtaan. Emme ole sen jälkeen olleet paljoa yhteyksissä, muttei se kamalasti haittaa. Yritin flirttailla ennen sähköpostin lähettämistä myös muiden miesten kanssa, vaikken sitä yleensä tee.
Pientä ihastumisen liekkiä olin havainnut erääseen vuotta nuorempaan mieheen, hän vaikutti kyllä niin luotaantyöntävältä, etten uskaltanut pilata välejämme ihastuksen tunnustuksilla viiden kuukauden tuntemisen jälkeen. Jossain välissä hän sanoi minulle, ettei halua meistä enempää kuin ystävyyttä. Kaiketi olin vetänyt flirttailuni vähän yli. Hän oli minulle tukena kun yritin päästä irti ensirakkaudestani ja sieti kiukutteluni.
Kun olin tunnustanut tunteeni aloin kai pikku hiljaa ihastua enemmän tähän ystävääni, joka oli auttanut minut ylitse. Minun oli pakko tunnustaa hänelle ystävyytemme menettämisen pelosta huolimatta muutaman kuukauden kuluttua, että tunnen häntä kohtaan. Sanoin, että jos hän on yhä sitä mieltä kuin ennenkin niin voin voin ainakin päästä hänestä ylitse rakkauteni tunnustamalla.
Hän, vaikka sanoi, ettei halua meistä ystäviä enempää, vastasi tunteisiini. Mies ei uskaltanut lähestyä minua, koska pelkäsi menettävänsä ystävyyteni, "eikä ollut koskaan edes osanut unelmoida yhdessäolosta".
Ensirakkauteni kummmitteli vielä noin vuoden ajan mielessäni ja epäilin tunteitteni aitoutta kumppaniani kohtaan. Sanoin hänelle, etten ehkä rakastakaan, hän loukkaantui. Vasta sitten jonkun ajan yksin ollessani heräsin ja tajusin että tunteeni häntä kohtaan eivät olleet leikkiä. Sen jälkeen, hitaasti mutta varmasti, rakkauteni häntä kohtaan on vain voimistunut. Kun ajattelen asiaa nyt, en olisi enää edes halua olla ensirakkauteni kanssa. Löysin jotain paljon parempaa.
Toivottavasti jaksoit lukea kokonaan, mutta mihin tällä tähtään, niin siihen, että sinun tulisi tunnustaa tunteesi. Tilanne voi kääntyä niin, ettei mies ole uskaltanut tehdä aloitetta jonkin vuoksi. Jos hän on yhä sitä mieltä, ettei halua olla kanssasi vakavasti, saat ainakin mahdollisuuden tunnustaa tunteesi ja aloittaa uudelta pohjalta. Tunteesi eivät enää paina sinua niin paljon ja syyttele, ettet ole ensirakkautesi kanssa.
Minä pääsin ylitse, ja jos sinä yrität, niin pääset sinäkin.
T: Pian kolme vuotta yhdessä ja rakastuneet.
Hei auttakaa joku. Olen rakastunut rakastumisen tunteeseen ja haluaisin epätoivoisesti löytää jonkun jonka avulla pystyn tuon tunnetilan itselleni luomaan. Millään muulla ei oikeastaan ole väliä, olen täysin immuuni sille mille miltä siitä toisesta osapuolesta tuntuu ja olen valmis heittämään hänet ulos elämästäni heti kun hän ei sitä tunnetilaa minulle pysty enää tuottamaan. Samoin lasteni hyvinvointi ei siinä puntarissa paina mitään. Se tunne on niin voimakas ja haluan kokea sen aina uudestaan ja uudestaan. Olenkohan joku piikkinisti?
" miehen kenen kanssa perustaa perhe yms.
---
Kuinka ikinä voin perustaa perhettä tms.
---
loppu elämä ilman perhettä ikisinkkuna,"
Taitaa olla sinullekin selvää, mitä olet vailla? Mutniin, jos yksi täydelliseltä (lähes) vaikuttava ihminen ilmestyy elämääsi, voit olla varma, että Täydellinenkin on olemassa jossain. Sinua varten vai ei, on sitten toinen juttu.
Mutjaa, taitanee olla aika yleistä, että naiset ottavat sen toiseksi parhaimman vaihtoehdon, koska jos ovat ihastuneita hiusjuuriaan myöden, kuten sinä, niin yleensä he eivät yksinkertaisesti vain saa tehtyä sitä lopullista aloitetta ihastustaan kohtaan. Siis pelkkää fantasiaa loppujen lopuksi, kai?
Eli te ette ole koskaan edes olleet yhdessä ja hän haluaa olla vaan kaverisi? Sä olet elellyt vaan jossain haavemaailmoissa, että millainenhan se sun yksipuolisesti rakastamasi mies voisi olla? Itsehän sun on itseäsi otettava niskasta kiinni. Sä joko elät haaveissa, mitkä ei tule koskaan toteutumaan, tai sitten hankit ihka oikean miehen joka tuntee samoin.