Lapaualla kepulainen virkamies valmistelee asiat, kepuenemmistönen luottamusmieselin tekee päätökset esityksen mukaisesti ja kepulainen virkamies panee päätökset täytäntöön.
Ja kepu pettää aina !
Näin kävi mm. lapualisässä. Lapua on yhtä kepua vaan.
Ja kepu pettää aina !
Näin kävi mm. lapualisässä. Lapua on yhtä kepua vaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mitäs se kokoomus siellä tekee. Seuraa sivustako vaan?
So so lapset kyllä hiekkalaatikko on yhteinen kaikille ja kaikki saa leikkiä siellä jopa demarit
Kepulainen esittelijävirkamies esitti, ettei lapualisää jatkettasi. Kokoomuslainen lautakunnan jäsen esitti määrärahaa lapualisälle, mutta äänestyksessä kavala kepu voitti ja määrarahaa ei esitetä lapualisälle. Kokoomus äänesti määrärahan ja lapualaisten lapsiperheiden puolesta. Ei siis seuranut sivusta kepulaisten kavaluutta.
Perusturvalautakunnan kokouspöytäkirja on luettavissa Lapuan www-sivuilta.
haluaa lopettaa lapualisän. Aika keksityltä vaikuttaa kertomuksesi äänestystuloksesta. Taidat olla kokoomuslainen kun noin vedätät.
On aivan turha levittää paskapuhetta että lapualisä olisi lopetettu, eihän valtuusto ole asiaa vielä edes käsitellyt!
Aika mahtipontista paskapuhetta. Eihän valtuustolla ole mitään tekoa Lapuan päätöksenteossa.
päättää. Perehdy vaikka kaupungin johtosääntöön tai kysy jiisusmavelta...
Ainakin paperilla päättää.
alkaa epäilevät Tuomaatkin jo hyväksymään minun konsultaation;D
pitää, sillä on Suomen laki takanaan.
Hienoa vai mitä?
eikä valtuusto, ainakin kaavoituksesta. Saa nähdä lopettaako nurkkis Lapualta junaliikenteen.
Muut puhuu aidasta ja tämä ylempi aidanseipäästä.
saada taas sanottua tähän sanasi joka on samaa tuuleen huutamista kun tähänkin asti. Kun kerrankin nähtäis silmästä silmään...
Silloin kun äly loppuu, niin voima jatkaa. Lapualaiset on aina ollu innokkaita kiusaamaan pienempiänsä ja se näkyy vielä tänäkin päivänä paikallisessa ravintolakulttuurissa. Mikäli pitäisi äänestää vuoden junttikaupunki, niin Lapua olisi ylivoimainen voittaja siinä, mutta ilmeisesti kisan negatiivisen maineen takia, kukaan ei uskalla sellaista kisaa järjestää erillaisten syytteiden pelossa.
Jollain on jäänyt levy päälle.
Ota pian pois, kuluu puhki.
kepulaiset virkamiehet(muita ei ole) ja epädemokraattinen elin, Lapua elinkeinotoimkunta.
Muut instanssit esim. kaupunginvaltuusto on kumileimasin.
Lapua on kunnallisen demokratian irvikuva !