Vaikeita kysymyksiä

Aika filosofista pohdintaa, mutta eihän tuo välttämättä kaukana totuudestakaan ole.

Kyllä joitakin petetyksi tuleminen sattuu niin paljon, ettei kykene enää katsomaan sitä petturikumppania saatika koskemaan. Alkaa voimaan pahoin, jos ajatteleekin sitä ihmistä. Menettää kunnioituksensa sitä ihmistä kohtaan.
Tuskin se rakkaus kuin seinään loppuu, tulee itseinho siitä, miksi sellaista ihmistä on rakastanut ja tämä onkin ollut uskoton.

Ei lähtemisessä ole kyse muusta kuin rakkaudesta itseä kohtaan. Toista ei voi rakastaa, jos ei arvosta itseään ensin.

"Jos heti uskottomuuden jälkeen pakkaa laukkunsa ja lähtee pettäjän luota pois, niin eikö siinä ole sellainen vaara, että pettäjä alkaa miettimään, mahtoiko tämä petetty enää rakastaakkaan ollenkaan, kun noin helposti pystyi tilanteesta lähtemään?"

Siinä on sellainenkin vaara, että petetty ymmärsi, että pettäjä ei rakastanutkaan tätä oikeasti kerta petti.



"Rakkaudenhan pitäisi kestää kaikki. Olla armollinen eikä muistella kärsimäänsä pahaa?"

Jep, mutta petetty ei voi enää luottaa siihen, että tietäisi pettäjan rakastavan. Petetty ei voi tietää enää koskaan varmaksi mitään, mikä liittyy pettäjään. Pettäjähän on voinut teeskennellä kaiken, myös sen, että antoi ymmärtää rakastavansa.



"Tuo mielessä on kai oikeutettuakin ajatella, että heti pettämisen jälkeen parisuhteesta pakenevat petetyksi tulleet ihmiset eivät oikeasti enää rakastaneet vakikumppaniaan."

Niin tai sitten petetyt uskovat, ettei kannata enää jatkaa, kun pettäjä "osoittaa rakkauttaan" pettämällä, valehtelemalla ja salailemalla. Oliko pettäjä koskaan rakastanutkaan? Miksi riskeerata jotain tärkeää, ellei se sitten ollutkaan niin arvokasta....




"Arki oli rakkaudetonta, joten se rakkaus jota pettäjä koki tuntui liian makealle."
Se saattaa olla pettäjän oma kokemus, joka ei välttämättä perustu tosiasioihin. Jokatapauksessa, jos pettää, se on epäkunnioituksen osoitus kumppanille, eikä sen rikkomaa pelkkä rakkaus korjaa. Eikä pettämistä voi koskaan kaataa kenenkään muun niskoille kuin pettäjän omille. Petetty ei voi ajaa ketään toisen syliin, toisin kuin pettäjät yleensä vastuuntunnottomina asian näkevät.




"Hyvin raadollisesti ajatellen voisi sanoa uskottomuuden olevan hyvä mittari rakkauden määrälle."
Tai typeryyden määrälle. Kuinka tyhmä sitä ihminen voikaan olla, että on valmis riskeeraamaan väliaikaisen mielihyvän vuoksi parisuhteensa? Paitsi jos ei se parisuhde olekaan niin tärkeä.




"Jos parisuhde kestää uskottomuuden on kyse todellisesta rakkaudesta."
Jotkut eivät jätä pettäjää, koska ovat alakynnessä, alistuvia, pettäjästä riippuvaisia... Rakkaus ei aina ole se liima, vaikka yhdessä pettämisen jälkeen pysyttäisiinkin.

Kun suhde hajoaa, ei siinä toisaalta ole välttämättä sen kummemmasta kyse kuin luottamuspulasta. Rakkautta voi olla, vaikkei yhdessä elettäisi. Rakkautta voi olla, vaikkei toiseen luottaisi. Mutta ilman luottamusta voi yhteiselämä ja suhde olla mahdotonta.

Haluaisin sanoa kaikille: älkää aliarvioiko luottamuksen tärkeyttä suhteessa, älkää mahdollistako luottamuksen menettämistä.