exä suuttui

Exäni haluaa vielä olla kaverini, vaikka erottiin muutama viikko sitten. Nyt kuitenkin olen kertonut hänelle uusimmista naisseikkailuistani, niin hän on suuttunut aivan suunnattomasti niistä.
Kuitenkin kerron mun naisasioista kelle tahansa ystävälle, mutta hän ei halua kuulla niitä.
En jotenkin usko, että hän on valmis todelliseen ystävyyteen.

Siis hän itse halusi eron ja ajattelin siitä, ettei taida välittää musta enää. Jos tapailen jotain, nii se on mulle iso juttu ja haluun kertoo sitä kavereille. Eihän siitä saisi suuttua? Mitä tää meinaa.
31410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuskinpa se niistä naisseikkailuista tahtoo kuulla.

"Siis hän itse halusi eron ja ajattelin siitä, ettei taida välittää musta enää. Jos tapailen jotain, nii se on mulle iso juttu ja haluun kertoo sitä kavereille. Eihän siitä saisi suuttua? Mitä tää meinaa."

No ei saisi periaatteessa suuttua, mutta käytäntö on toinen. Mutta aivan varmasti itsekin kyllä raportoisin seikkailuista, jos minut olisi jätetty ;)

Äänestä

Voi luoja miten yksinkertainen ihminen saa olla. Tämä on pakko olla provo. Ystävyys suhteen jälkeen ei tarkoita sitä että voi MUUTAMA VIIKKO eron jälkeen kertoa avoimesti uusista naisseikkailuista. Tietysti hän suuttuu. Hän jätti sinut, mutta eihän se tarkoittaa sitä ettei hänelle olisi tunteita ollenkaan tai että hän haluaa kuulla miten vähän koko suhde tarkoitti sinulle. Tässä on vähemmän kysymys mustasukkaisuudesta ja enemmän kysymys siitä että sinä osoitat selvästi että olet lapsellisesti kostonhimoinen ja ettet arvosta häntä ollenkaan. Sitten jos on kulunut enemmän aikaa, sinulla on oikeasti tärkeä suhde, niin voit tietysti kertoa ja hyvänä ystävänä hänen pitäisi ymmärtää asian. MUTTA ei edes silloin voi kertoa mitä tahansa. Jossain kulkee rajat mysökin ystäväsuhteessa. Ei ole ihmekään jos hän halusi erota!

Äänestä

kyllä niin,että eron jälkeen ei kannata kaveerata,sen olen oppinut huomaamaan elämäni aikana,viisainta erota ihan kokonaan ja lopullisesti,sillä mitäpäs sitä vanhoissa roikkumaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dasfdfas3232 kirjoitti:

Exäni haluaa vielä olla kaverini, vaikka erottiin muutama viikko sitten. Nyt kuitenkin olen kertonut hänelle uusimmista naisseikkailuistani, niin hän on suuttunut aivan suunnattomasti niistä.
Kuitenkin kerron mun naisasioista kelle tahansa ystävälle, mutta hän ei halua kuulla niitä.
En jotenkin usko, että hän on valmis todelliseen ystävyyteen.

Siis hän itse halusi eron ja ajattelin siitä, ettei taida välittää musta enää. Jos tapailen jotain, nii se on mulle iso juttu ja haluun kertoo sitä kavereille. Eihän siitä saisi suuttua? Mitä tää meinaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu