Lisää liksaa

tai irtisanoudun ja lähden Ruotsin kuningaskuntaan duuniin.

Siellä maksetaan liksaa kruunuissa, joka on euroina yli 4.000(lue neljätuhatta euroa).

Suomessa saan 1.800 yötyölisät.

Revi siitä huumoria.
6318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kiirettä pidetään päästään sinusta jo tänäi eroon. Mistä noudan?

Äänestä
  • Yövuoro edessä, en nyt kerkee. Palataan alusastialle maanantaina kun on vapaapäivä.

    Kaikkea hyvää sinulle ja koeta kestää kipuinesi. Insuuliinia en nyt kerkee antaa.

    Äänestä

Ei sinua tänne kukaan jää kaipaamaankaan. Et kuitenkaan osaa muuta kuin piikittää potilaille kuolettavia annoksia insuliinia. Ja minnekä sinä muka lähtisit, et minnekään kunhan vain uhoat!

Äänestä

Ne jotka (kuten sinä ap-kirjoittaja) alkavat vertailla hoitajien tai yleensä minkään ammattiryhmän palkkoja muihin maihin vaikka nyt esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan, niin osoittavat siinä vain oman tyhmyytensä!! Ei Suomessa voi mitenkään olla samat palkat hoitajilla kuin Norjassa tai Ruotsissa, koska Suomessa on jo yleinen palkka- ja hintataso aivan toinen. Haloo pahvit!! Lisäksi jokaisella alalla tehdyt suuret palkankorotukset tulevat rasittamaan kuntien taloutta niin paljon, että ne joutuvat nostamaan reilusti veroäyrejään. Mitenkä sitten suu pannaan, kun saatu palkankorotus meneekin veroihin? Kuntatyönantaja sanoi jo ajat sitten, että nyt ollut palkkatarjous on kuntien aivan katolla ellei jopa yli ja se pitää paikkaansa kun alatte tutkimaan kuntien talouslukuja.

Äänestä

Miksi jatkuvasti unohtuu se, että veronmaksajat
maksaa hoitajien palkat. Ruotsissa on korkeampi
verotus ja siten voidaan myös hoitajille maksaa
parempaa palkkaa.

Mielenosoituksissa pitäisi julistaa, että

VEROT YLÖS JA HOITAJILLE LISÄÄ PALKKAA!

(Oltaisiin ainakin totuudenmukaisia)

Äänestä

Kova halu lähteä maksamaan kovempia veroja Ruotsiin. Tule ap-kirjoittaja ilmoittamaan sitten tänne, kun olet lähdössä sinne Ruotsiin, jookos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sari Sairaanhoitaja kirjoitti:

tai irtisanoudun ja lähden Ruotsin kuningaskuntaan duuniin.

Siellä maksetaan liksaa kruunuissa, joka on euroina yli 4.000(lue neljätuhatta euroa).

Suomessa saan 1.800 yötyölisät.

Revi siitä huumoria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu