Terve. Olisi mahtavaa jos ihmiset vastatessaan pitäytyisivät asiallisissa kommenteissa, vaikka ehkä se ei ihan tämän palstan luonteen mukaista olekaan.
Eli olen mies, pitkäaikainen sinkku ja jo pitkälti aikuinen. Olen aina kuvitellut että ensisijainen syy sinkkuuteeni on melko vaikea ujous ja itsetunnon puute. Mutta tässä lähiaikoina olen herännyt todella tajuamaan (olen kyllä sitä epäillyt aiemminkin) että en ole ulkonäöllisesti ns. parasta A-ryhmää. Ja nyt puhutaan kasvoista, ei kokonaisolemuksesta (ei siis vartalosta, tyylistä jne).
Tämä tietoisuus on ollut jokseenkin kaiken läpäisevä elämässäni ja on saanut minut, no ei nyt masentuneeksi, mutta ainakin hämilleni. Kun katson itseäni objektivisesti, niin ymmärrän että lähes kaikki tuntemani ihmiset ovat minua komeampia.
Miksi sitten tämä kirjoitus? Koska vaikka muuta väitetään, niin ulkonäkö kyllä merkitsee paljon niin naisile kuin miehillekin. Ja niin se tekee myös minulle. Kun olen nyt viimein ymmärtänyt että olen objektiivisesti katsoen kasvoiltani melko yhdentekevä, niin ei kai ole realistista olettaa että joku kaunis naiinen minusta kiinnostuisi, ellei kysymyksessä ole todellinen poikkeusyksilö.
Nimittäin tietoisuus ulkoisen antini niukkuudesta ei ole poistanut minulta omaa esteettistä silmääni, mitä tulee naisiin. Kyllä minä edelleen haluan myös ulkoisesti viehättävän naisen, vaikka rehellisesti sanoen naisen ulkonäkö ei ole minulle kaikki kaikessa. Pointti on vain se, että en minä osaa "alentaa tasoani" naisten ulkonäön suhteen, vaikka en itse mikään könsikäs olekaan.
Tiedän että täällä varmaankin sanotaan, että eivät kaikki katso ulkonäön perään, mutta kyllä katsoo. Jos on komia naama, niin kyllä se tutustumisvaiheessa merkkaa. Komia poika pääsee helpommin juttusille, että voi sitten todistaa olevansa myös sisäisesti komia. Muille se on vaikeampaa.
Ei ole ehkä helpoin asia maailmassa olla ujo, huonoitsetuntoinen mies, joka ei ole komeakaan. Jos vain osaisi edes jollain tapaa hyväksyä asian, niin sekin olisi jo plussaa.
Ja naiset olkaa rehellisä jos jaksatte vastata. Kuinka olennaista on, että mies on komea kasvoiltaan? Onko se ihan ensisijaista? Minun käsitykseni mukaan on. Itse en ole komea, kuten sanoin, mutta en kyllä usko suorastaan rumakaan olevani. Vain keskitasoa tai alempaa keskitasoa.
Eli olen mies, pitkäaikainen sinkku ja jo pitkälti aikuinen. Olen aina kuvitellut että ensisijainen syy sinkkuuteeni on melko vaikea ujous ja itsetunnon puute. Mutta tässä lähiaikoina olen herännyt todella tajuamaan (olen kyllä sitä epäillyt aiemminkin) että en ole ulkonäöllisesti ns. parasta A-ryhmää. Ja nyt puhutaan kasvoista, ei kokonaisolemuksesta (ei siis vartalosta, tyylistä jne).
Tämä tietoisuus on ollut jokseenkin kaiken läpäisevä elämässäni ja on saanut minut, no ei nyt masentuneeksi, mutta ainakin hämilleni. Kun katson itseäni objektivisesti, niin ymmärrän että lähes kaikki tuntemani ihmiset ovat minua komeampia.
Miksi sitten tämä kirjoitus? Koska vaikka muuta väitetään, niin ulkonäkö kyllä merkitsee paljon niin naisile kuin miehillekin. Ja niin se tekee myös minulle. Kun olen nyt viimein ymmärtänyt että olen objektiivisesti katsoen kasvoiltani melko yhdentekevä, niin ei kai ole realistista olettaa että joku kaunis naiinen minusta kiinnostuisi, ellei kysymyksessä ole todellinen poikkeusyksilö.
Nimittäin tietoisuus ulkoisen antini niukkuudesta ei ole poistanut minulta omaa esteettistä silmääni, mitä tulee naisiin. Kyllä minä edelleen haluan myös ulkoisesti viehättävän naisen, vaikka rehellisesti sanoen naisen ulkonäkö ei ole minulle kaikki kaikessa. Pointti on vain se, että en minä osaa "alentaa tasoani" naisten ulkonäön suhteen, vaikka en itse mikään könsikäs olekaan.
Tiedän että täällä varmaankin sanotaan, että eivät kaikki katso ulkonäön perään, mutta kyllä katsoo. Jos on komia naama, niin kyllä se tutustumisvaiheessa merkkaa. Komia poika pääsee helpommin juttusille, että voi sitten todistaa olevansa myös sisäisesti komia. Muille se on vaikeampaa.
Ei ole ehkä helpoin asia maailmassa olla ujo, huonoitsetuntoinen mies, joka ei ole komeakaan. Jos vain osaisi edes jollain tapaa hyväksyä asian, niin sekin olisi jo plussaa.
Ja naiset olkaa rehellisä jos jaksatte vastata. Kuinka olennaista on, että mies on komea kasvoiltaan? Onko se ihan ensisijaista? Minun käsitykseni mukaan on. Itse en ole komea, kuten sanoin, mutta en kyllä usko suorastaan rumakaan olevani. Vain keskitasoa tai alempaa keskitasoa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
alistua. Mitä siitä hyötyisit?
vaan realismia. Ei sellainen nainen minusta varmaankaan kiinnostu, josta minä itse olisin kiinnostunut.
Toisaalta onhan se aika nöyryyttävää ja toistenkin mielstä varmaan ääliömäistä haikailla kauniiden naisten perään, jos itse ei siihen touhuun omaa vastaavia pätevyykisä.
Kyllä se ulkonäkö merkitsee todella paljon kiinnostumisvaiheessa, mutta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että miehen pitää olla komea.
Miehessä pitää olla jotakin itseä kiinnostavaa myös ulkonäössä, eikä se todellakaan ole aina komeudesta kiinni, jokin vaan mikä sykähdyttää.
Olen itse jo 36-vuotias nainen ja juuri tällä hetkellä palavasti ihastunut työkaveriini, joka ei ole kenenkään muun läheisen työkaverin mielestä ns. hyvän näköinen, mutta itse näen hänessä jotakin hyvin miellyttävää eikä siinä muiden mielipiteet vaikuta pätkääkään.
Eli ulkonäössä vaikuttaa se jokin, mikä kolahtaa (ei osaa selittää mikä) mutta missään nimessä ei miehen tarvitse olla komea.
Mä olen kai ihmeellinen nainen, kun ihastukseni kohteet eivät ole olleet ns. komeammasta päästä. Semonen karski miehen pitää olla, mutta sydän kultaa ;) Yhdestä miehestä olisin kovinkin kiinnostunut, vaikka hän on naisen altarille jättänyt, kaikki tutut käskevät jättämään rauhaan. Mutta... Ehkä jollakin tapaa olemme samanlaisia, en tavoittele sitä alttaria vaan kummpanuutta :P
Pyysit naisen mielipidettä. No tässä yhden naisen mielipide.
Kyllä ulkonäöllä on väliä kun ollaan iltaa viettämässä kapakassa tai tanssimassa. Silloin on tavallaan haku päällä. Myönnän tässä suhteessa "syyllisyyteni". Kiinnostun kyllä hyvän näköisistä miehistä enemmän kuin ns. tavallisista.
Normaalissa arjessa taas vastaan voi tulla ihminen, johon tutustuu muuten, esim työn tai harrastuksen yhteydessä. Silloin asia on hieman erilainen. Jos ensin tunne tasolla synkkaa, niin silloin ulkonäöllä ei ole niin väliä. Ihastuminen/rakastuminen tulee sitten jos on tullakseen.
Tuo oli aika karkea yleistys eikä suinkaan aina pidä paikkaansa. Kapakoissa vaan on yleensä paljon pinnallisempi meininki kuin muussa elämässä.
Älä siis masennu, vaan lähde liikkeelle muuallekin kuin kapakkaan. Tai enhän tiedä, käytkö kapakoissa.
Tai, no pääasia, että käy edes jossain :)
että en puhu oikeastaan ravintoloista, vikkakin olisi helvetin mukava tuntea olevansa randomisti haluttu.
Eikä ulkonäköön katsomisesssa mitään pahaa ole, kuten sanoin, niin "syyllistyn" siihen itsekin. Enkä edes tiedä voinko säätää omaa "tasoani" alemmas.
Asia on vain niin kovin vaikea hyväksyä. Kun on kyse asiasta mihin ei voi vaikuttaa. Se pitäisi vain hyväksyä.
Kaikki me pinnallisia olemme. Ainakin jossain määrin.
Yleistys tai ei, niin kyllä se kutinsa aika tarkkaan pitää. Kapakoiden ulkopuolellakin kun on sekä hyvänäköisiä että ei-niin-hyvännäköisiä mukavia ja sympaattisia miehiä ja naisia, joista voi valita, jos on "rahkeita" siihen.
En tiedä minkä ikäinen olet, kun olet jo pitkälti aikuinen. Olen nainen ja jo muutaman vuoden yli 40. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tullaan, sitä enemmän alkaa ulkonäössä, siis koko olemuksessa, näkyä ihmisen persoonallisuus. Eli en katso komeaa miestä vaan kiinnostavan näköistä. Valitettavasti myös ujous ja epävarmuus näkyvät ja ne ovat asiat, jotka tekevät mitättömän vaikutelman. Mutta tämäkin kynnys on helppo ylittää, kun avaa suunsa ja puhuu fiksuja ja kiinnostavia asioita. Niin se menee. Eli pidä huoli, että olet pukeutunut hyvin, mutta omalla tyylilläsi ja tunnet olosi itsevarmaksi, se riittää. Ole itsesi näköinen äläkä yritä mitään muuta.
Voin sanoa, että ei minun olemuksestani välity ihmisille epävarmuus tai huono itsetunto. Nämä "meriitit" koskevat vain tätä suhdepuolta elämästä.
Ja voin väittää myös senkin että olen kyllä ihan fiksu ja en varmaankaan pukeudu ihan ryysyihin, pukeudun itse asiassa jopa ehkä juurikin omalla tyylilläni.
En kuitenkaan haluaisi odottaa ihan nelikymppiseksi asti, että ihmiset alkavat kiinnittää huomiota myös muihin asioihin kuin ulkonäköön. Ja silloinkin itselläni on myös tuo ulkonäköön tuijottamisen "vamma".
itsetunto vain naissä suhdeasioissa on usein kytköksissä siihen kuinka haluttu kokee olevansa. Ja vaikea on kokea olevansa haluttu, kun siihen ei ole mitään todistepohjaa. Päinvastaisesta on kyllä jo ihan tarpeeksi. Täytyy olla aika kivestä veistetty, että edelleen kokee olevansa hyvä ja haluttu vaikka ei sitä ole mitään käytännön todistetta.
Että en ole koskaan ulkonäöllisesti yrittänyt olla muuta kuin olen, eli en ole vetänyt trendikampauksia ja feikkimeininkiä. Olen ollut aina ja tulen olemaan itseni oloinen.
Näkemykseni maailmasta eivät ole iltapäivälehdistöstä, kuten eivät myöskään muut mielipiteeni. Olen ehkä myös keskivertoa tiedostavampi ihminen mitä tulee, no, maailmaan.
Ja ehkä tämä minun ulkonäköorientoituneisuuteni vaatii myös pientä selvennystä. En sis etsi itse "klassisen kaunista" tai "trendikästä" tai "muodokasta" naista, vaan naista joka on minusta itsestäni kaunis. Nyt vain sattuu olemaan niin, että nämä minun mielestäni kauniit naiset ovat luullakseni ulkonäöllisesti joka tapauksessa "oman tasoni" ulkopuolella.
Tämä nyt on puoleltani tällaista jahkaamista ja vatvomista, tiedän.
Olen 37 ja samaa mieltä tämän "tädin" kanssa. Hyvää itsetuntoa kannattaa lähteä ihan tietoisesti kohentamaan itsessään. Kirjastosta voi lainata tähän liittyvää kirjallisuuttakin. Itsensä kanssa on ryhdyttävä sinuiksi, jotta saa itsevarmuutta ja hyvää oloa, joka näkyy sitten positiivisesti, rennosti ulospäin. Koskaan ei ole liian myöhäistä käydä näiden tärkeiden asioiden kimppuun!
En tarvitse ja halua kiiltokuvaa, vaan aidon ihmisen, jolla on hyvä sydän, arvot ja itsetunto kohdallaan. Siihen pyrin itsekin, joka päivä.
kuin filmitähtiä, mutta he ovat viisaita, siis viisaita......
Eli
Ilmastonmuutos: tulevien lasten kohtalo hirvittävä, parasta pysyä sinkkuna.
Lintuinfluenssavirus tarttuu aivan kohta ihmisestä toiseen ja on muuntunut ja rokotetta ei ole..... onko kivaa, kun pieni lapsi tai vauva sairastuu siihen pandemiaan ja kuolee tai sen raukan vanhemmat sairastuu ja kuolee ja se jää vauvana orvoksi.....
Ajatuksenne ovat jotenkin hauraita.
Kyllä lisäksi hiv on tehnyt jo paljon ihmiskunnan harvennukseksi ja tulee tulevaisuudessa tekemään niin paljon, ettei ole tosikaan, koska ihmiset harrastavat syntiä eli seksiä harrastemielessä.
Ulkonäkö jaa a.. Itse asiassa sillä ei ole mitään merkitystä samantien kun oppii tuntemaan toista edes hiukan luonnoltaan. Mäkin olen ollut jopa kateellinen kauniille naisille, parille työkaverille, joita miehet on jahdanneet.
Toisen vika vain on se, että sitä ei kestä kuunnella viittä minuuttia kauempaa, sillä on niin rääkkyvä ääni ja ruma puhetapa, että siinä se, mikä silmiä ilahduttaa särkee korvia ja kohta tekis mieli anoa armoa, että pitäis suunsa kiinni. Toinen taas ei osaa hymyillä, on aina naama väärässä asiasta kuin asiasta. Kyllä varisi munkin kateudet nopeasti, kumpaakaan ei edes miehet kestä kovin kauaa.
Ei sunkaan kannata olla niin täydellisyyden-tavoittelija. Ei sun vika ole se, ettet saa ketään vaan se, että vaadit itseltäsi aina enemmän ja et tajua, että olisit kelvannut kuitenkin jo ajat sitten. Et kelpaa, koska et halua ja siksi haluat vaatia itseltäsi mahdottomia, jotta voisit selittää sen, että sua pelottaa, jollain hyvällä tekosyyllä.
Ehkä sä et vaan ole tavannut sitä oikeaa vielä ja keskityt sen vuoksi kaikkeen sellaiseen, mille tulet hymähtämään sen jälkeen kun tapaat sen oikean.
Itse asiassa mulle tulee tosikomeista miehistä aina negatiivinen mielikuva, että itserakas paskiainen, koska olen oppinut, että sellaiset komeat on itserakkaita. Siksi toisekseen komeus monille miehille tarkoittaa samaa kuin imelyys naiselle. Mulle komea on jotain sympaattisen näköistä, luonteista ja nallekarhumaista miehekästä äijää. Ei komeutta siinä mielessä, mitä esimerkiksi mallit ovat.
Ehkei sun kannata nyt miettiä miten hyväksyt tilanteen. Jospa alat elää, etkä filosofoida tätä asiaa ongelmaksi asti. Kun sulla on elämistä ja paljon muuta mietittävää, niin et jaksa muistaa jotain tuollaista asiaa.
En tiedä, että onko miehillä sama asia kuin naisilla, että silloin oman ulkonäön tutkiminen monesti korostuu, jos ei oikein muuten elämässä rullaa hyvin. Ja sitten kun muut asiat saa kuntoon, niin jotenkin unohtuu nuo ulkonäköönkin liittyvät asiat. Yksi kaverikin sanoi, että aina siitä huomaa, että nyt pitää muuten fiksata elämäänsä kuntoon, kun alkaa peilistä näkyä naama nurpallaan. Häntä pystyyn vaan ja kehität muut asiat elämässä nyt mallilleen.
on totta että tiettyinä aikoina myös oma ulkonäkö vituttaa enemmän. Sehän on selvä. Mutta kyllä tällä kertaa tähän liittyy muutakin, sellaista joka on ollut tiedossani jo alitajuisesti pitkään, mutta joka on purkautunut nyt ihan kokonaan niin että itsekin sen täydesti ymmärrän.
On hyvä välillä palata ihan perusasioihin. Olemme kuitenkin hyvin yksinkertaisia kun saamme karistettua tietyn turhan ihmisluonteeseen kuuluvan opetetun bullshitin harteiltamme.
Perusasia on se, että maailmassa on miljardeja mukavia ja sympaattisia miehiä ja naisia. Kun näitä ruvetaan rankkaamaan, niin mikä tulee olemaan kriteeri? Mikä on se ensisijainen, suoraan viettiemme ytimeen osuva ärsyke, mikä on ihmisen ensisijainen aisti? Näkö.
En tiedä sitten olenko luonteeltani niin perseestä että se itsellään ei juuri haluttavuuttani ole lisännyt. No eniveis, maailmani kuva on raadollinen. Se on sellaisen ihmisen maailmankuva, joka ei ole koskaan saanut positiivista huomiota pelkästään olemalla.
Joskus kaipaisi sellaistakin, vaikka se on tavallaan ääripinnallista. Sellaista useat ihmiset ympärilläni saavat, joten tiedän sen olevan mahdollista ja jopa yleistäkin.
ääääässshhh. nyt sä filosofoit itsellesi ongelmaa ihan urakalla. JA haluatkin provosoidai ihmiset väittämään sulle paljon, että kyllä sä kelpaat omana itsenäsi ja niin se onkin ja vaikka ei oisi, niin mitä siitäkään?. Ehkä se joskus antaa odotuttaa, mutta miksi murehtia? Ja miksi vedät tähän miljardit ihmiset..? Useimmille riittää yksi tai muutama. Ja mistä sen tietää, kellä mikäkin olemus vetoaa toiset ei ottais naapuriaan vaikka mikä olis ja toisethan asuu sen kanssa aivan tyytyväisesti, se on katsos se, että me ollaan erilaisia, ja tykätään vaan erilaisista. Ja silloin kun on oma mieli maassa, ei edes huomaa tai ei tunnu missään vaikka joku kehuis kuinka, koska ei sitä kuitenkaan usko tai ajattelee toisen vaan tuttuilevan sillä. Että on suakin varmasti kehuttu, mietis vaan. Ja mä voin kehua tarvittaessa lisää, jos on kehuvarasto nyt vähän täydennyksen tarpeessa. Tietysti sitä jokainen tarvii sellaista kannustusta ja tukea, silloin kun sitä ei ole, niin sitä kaipaa, että jotenkin ei olis niin oman itsensä varassa. Itseensä voi olla joskus hankala luottaa. Toisaalta tulee mieleen, että jos yhtäkkiä joku alkais kehumaan ja ylistämään silloin kun ei itse ajattele niin, niin miten sitä reagoisi? Mitä sinä tekisit? Uskoisitko?
Jotenkin taas mun maailmankuva vaan on aivan erilainen, kuin sulla. Että se ulkonäkö voi olla jopa miinus hyvänäkin. Mulle kun ihminen on sitä kokonaisuutta ja olemusta. Ei siinä vaan auta mikään näkö. Ihmiset menis sekaisin jo pelkästään mainoksia tuijottelemalla, jos se nyt olis muka vaan niin yksinkertaista.
Ehkä se kiinnostus liittyy sitten siihen, mitä asioita pitää elämässä tärkeinä, jotenkin kiinnostaa sellainen ihminen jonka kanssa voisi oikeasti kuvitella olevansa olla tai elää. Jostain ne asiat vaan tunnistaa. Tarviiko sitä tietää, mitä ne ovat? Vai oletko itse sitten sellainen, että kiinnostut vain hyvännäköisistä ja täydellisistä? Ja mikä se on se täydellinen?
Mikä on sinulla se kriteeri, jos kiinnostuisit?
Kyllä sulla on harmillisen kova maailmankuva. Mutta ehkä sun onnesi on myös se, että se ei ole ainoa mahdollinen, miten asiat voi olla ja varmasti sekin asia sulle vielä saattaa kyseenalaistua monta kertaa. Jokainen ihminen on olemassa olollaan arvokas. On kurjaa, jos on jotenkin sellainen olo, ettei ole hyväksytty, mutta toisaalta taas joskus alkaa ärsyttämään aivan hirveästi sellainen sokea ulkonäön palvonta, että saa olla mikä aasi hyvänsä, jos karva kiiltää.. Minusta ihmiset, jotka ei osaa ajatella muuta kuin ulkonäköasioita toisessa on ehkä aika kapeakatseisia, joskus suorastaan tyhmiä, ja ketä se taas kiinnostaa, on toinen asia.
Tietysti se, miten elää ja on, vaikuttaa siihen, miten itse arvostaa itseään ja miten muut arvostaa. Mutta ihmisarvoa ei voi keneltäkään ottaa poiskaan. Eikä ketään tekis paremmaksi sekään oikeasti ihmisenä jos tästä yhtäkkiä muutuisi mallin näköiseksi.
että minula on juuri ns. hyvän kaverin ongelma. Kyllä naiset minusta pitävät, kaverina. Olen myös heidän juttujaan paljon kuunnellut, siis oikeasti ihan fiksujen, mukavien sympaattisten naisten.
Ja kerta toisensa jälkeen ne palaavat hyvään ulkonäköön. Tai ainakin siihen ulkonäköön, jota he pitävät hyvänä. Sääli vaan että en ilmeisesti ikinä itse putoa siihen haluttujen ja hyvännäköisten kategoriaan.
Kuten sanoin, olen kyllä pidetty ystävänä ja muutenkin itselläni on sosiaalista elämää. En katkerana ja omaan maailmankuvaani lukkiutuneena täällä tilitä tuntojani. Se ei ole kaltaistani. Minun luontainen olemukseni on sosiaalinen.
Saatan olla aika kärkevä ja suora mielipiteissäni, mutta en katso olevani negatiivinen. Olen vain aika hyvin tiedostaca ihminen, ja jos on tiedostava ihminen, on myös jollain tapaa kyyninen. Mutta eivät kaltaisenikaan naiset minusta ole kiinnostuneet.
En tiedä mikä tässä sitten on, millä tapaa vyyhtiä lähteä purkamaan. Kun ei itsenään kelpaa, ei niille jotka tuntee, eikä tuntemattomillekaan, niin voitko sanoa missä se vika on? Toisaalta vientiä kyllä riittää niille, jotka ovat "muodollisesti päteviä".
Heidän ei tarvitse hurmata naista olemalla erikoisia tai edes minkäänlaisia persoonallisuuksia. Naiset juttelevat heille hunajaisesti ja katsovat heitä ennen mitään todistetta persoonallisuudesta.
Uskokaa pois, olen aina pelannut sen varaan että jos minusta joku pitää, niin se on persoonallisuuteni takia.
En, kuten itse sanoin, halua mitään yleisesti hyvännäköiseksi tunnustettua naista, mutta vaan sattuu olemaan niin että ne persoonalliset naiset joihin ihastun, ovat usein muidenkin mielestä tavoiteltavia. Ja ne miehet ovat sitten kai parempia ulkonäöllisesti tai luonteeltaan, mene ja tiedä. Mutta huomattavan usein nämä aina samat miehet saavat suoraa huomiota ja ovat vahvemmilla kuin minä.
Miten voi kilpailla sellaisen kanssa, joka saa huomiota tekemättä mitään? Jolla on jo järjetön etulyöntiasema?
Ja vielä kerran; kelpaan persoonallisuudeltani kaveriksi, minua kuunnelaan, minun jutuilleni nauretaan. Mutta kun tekee tiettäväksi että minua kiinnostaisi, niin "olet kaveri", "kemiat eivät kohtaa" jne.
Toki on helppoa ajatella että jos on "liian hyvä kaveri", niin se on naiselle vähän kuin veljeensä rakastuisi, mutta millä tavalla sitä meikäläinen sitten saa jonkun ihastumaan itseensä, jossei tutustumalla, kun ulkonäkö itsellään ei riitä herättämään kiinnostusta? eli pitää jollain tapaa tutustua naiseen, muttei toki liian syvästi, mitä se ikinä tarkoittaakaan? Eli antaa persoonallisuuttaan ja itseään, muttei liiasti, mitä se ikinä tarkoittaakaan?
Kyynisyys alkaa voittaa. Valitan.
Entä jos sä oletkin tavallaan niin suosittu, iloinen ja sosiaalinen, tai sulla on niin paljon kavereita, ettei sua viitsi kukaan lähestyä sen vuoksi, koska sehän voi taas nostaa kynnystä? Mä tiedän monta naista, jotka ajattelee niin. Että jos naiset ajattelevat, että on sulla kuitenkin muita naisia riittämiin ja kavereitakin paljon? J
Tai jopa jos oletkin niin hyvännäköinen, ettei sua sen vuoksi lähestytä. Sekin on aivan totta, että se voi olla myös hidaste. :) VAatii aika paljon uskaltaa tehdä aloite ihmiselle, jolla on naisia hyvinä kavereinakin mielin määrin, miten sä kuvittelet, että siinä paljon kukaan vois itsestään mitään suuria kuvitella? Jos sä vain luulet, että asia on niin, sillä ei sellaista oikein helposti ala lähestyä, koska vois tuntua, että sulla olis valinnanavaraa paljon ja varsinkin kun on kavereita ja sosiaalisuutta.
En usko tuohon ulkonäköjuttuun tai sit sulla on kaverit idiootteja.
Toisaalta voihan sitä kaveriinsakin ihastua? Miksi ei.
Mä ajattelen kyynisyydestä että puolensa ja puolensa, että pieni kyynisyys suojaa ihmistä menemästä joka höpöön asiaan, mitä tulee vastaan, pieni kyynisyys suojaa myös joltain turhilt pettymyksiltä, mitä voi taivaan rannanmaalareille tulla, pieni kyynisyydenpoikanen voi olla myös yksi huumorin laji.. mut suuri kyynisyys taas on.. no se on se paha.
Mistä sä tiedät kuinka helppo on jutella sellaiselle, joka ei niin kiinnosta?
Tuota mä en ymmärrä, että antaa itseään liikaa tai liian vähän? Jos on oma itsensä siten kuin voi olla, niin ei siinä tarvi noin ajatella, olla vain. Kaikkea ei voi eikä pysty heti antamaankaan toiselle, musta ne menee omalla painollaan turhia stressailematta, joten ei sunkaan sitä tarvitse miettiä.
täysin väärässä? Anteeksi siinä tapauksessa että olen vienyt aikaasi.
""Toki on helppoa ajatella että jos on "liian hyvä kaveri", niin se on naiselle vähän kuin veljeensä rakastuisi, mutta millä tavalla sitä meikäläinen sitten saa jonkun ihastumaan itseensä, jossei tutustumalla, kun ulkonäkö itsellään ei riitä herättämään kiinnostusta? eli pitää jollain tapaa tutustua naiseen, muttei toki liian syvästi, mitä se ikinä tarkoittaakaan? Eli antaa persoonallisuuttaan ja itseään, muttei liiasti, mitä se ikinä tarkoittaakaan? ""
Tähän ylläolevaan olisi mukava saada jotain vastauksia/ajatuksia.
t.nimim. hyvä kaveri, mutta ei koskaan mitään muuta
ei tarvi kuule ppyydellä anteeksi. Kunhan mietin asiaa muuten vain. Mutta toivon, että olet väärässä, sillä tuo on myös yksi aivan realistinen vaihtoehto ja paras ehkä. Pidä sekin mielessäsi.
Kyllä se selviää sitten ajan kanssa. Nyt älä murehdi, anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää. Hyvää yötä ja oman kullan kuvia.