Mitä tehdä?

Tapasin espanjan matkallani paikallisen miehen, johon ihastuin ensinäkemältä. Vietimme upeat neljä päivää ja koomisinta kaikessa oli, että olimme tavanneet jo vuotta aikaisemmin samassa paikassa ollessani lomamatkalla (tajusimme sen muutaman päivän kuluttua tapaamisestamme). Olin aloittanut suhteen lomaromanssina ja halusin pitää sen sellaisena, mutta tilanne kävi vaikeammaksi kun mies halusi jäädä pitämään yhteyttä loman loputtua. Muutaman viikon jälkeen iski hirveä ikävä ja keskustelimme uudesta tapaamisesta. Mies haluaisi minun lentävän hänen luokseen, sillä hänen työnsä estää häntä tulemasta tällä hetkellä Suomeen. Ongelmana on, että en ole varma pitäisikö minun lähteä. Haluaisin tavata hänet uudestaan enemmän kuin mitään muuta, mutta pelkään että jokin välillämme olisi muuttunut kahdessa kuukaudessa. Olemme jutelleet lähes päivittäin MSN:n kautta tai lähetelleet sähköpostia, mutta osa minusta epäröi. Kadunko lopun elämäni jos jätän menemättä takaisin?
2440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...sydämesi ääntä. Ainahan pääset takaisin jos suhde ei toimisikaan. Juha Tapion laulussa Ohikiitävää sanotaan osuvasti että "pelätä ei saa jos tahtoo rakastaa..." Usein elämässä katuu juuri niitä tekemättä jättämisiään ei niinkään tekemisiään!

Äänestä

Tottakai voit mennä hänen luokseen! En näe syytä miksi jättää menemättä. Ainakin siis kuvauksesi perusteella hän vaikuttaa hyvältä tyypiltä. Ja kuten aiemmassa viestissä jo sanottiin, ainahan sieltä pääsee takaisin kotia, jos ei homma toimi. :) Onnea päätöksen tekoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


_lumihiutale_ kirjoitti:

Tapasin espanjan matkallani paikallisen miehen, johon ihastuin ensinäkemältä. Vietimme upeat neljä päivää ja koomisinta kaikessa oli, että olimme tavanneet jo vuotta aikaisemmin samassa paikassa ollessani lomamatkalla (tajusimme sen muutaman päivän kuluttua tapaamisestamme). Olin aloittanut suhteen lomaromanssina ja halusin pitää sen sellaisena, mutta tilanne kävi vaikeammaksi kun mies halusi jäädä pitämään yhteyttä loman loputtua. Muutaman viikon jälkeen iski hirveä ikävä ja keskustelimme uudesta tapaamisesta. Mies haluaisi minun lentävän hänen luokseen, sillä hänen työnsä estää häntä tulemasta tällä hetkellä Suomeen. Ongelmana on, että en ole varma pitäisikö minun lähteä. Haluaisin tavata hänet uudestaan enemmän kuin mitään muuta, mutta pelkään että jokin välillämme olisi muuttunut kahdessa kuukaudessa. Olemme jutelleet lähes päivittäin MSN:n kautta tai lähetelleet sähköpostia, mutta osa minusta epäröi. Kadunko lopun elämäni jos jätän menemättä takaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu