Tapasin espanjan matkallani paikallisen miehen, johon ihastuin ensinäkemältä. Vietimme upeat neljä päivää ja koomisinta kaikessa oli, että olimme tavanneet jo vuotta aikaisemmin samassa paikassa ollessani lomamatkalla (tajusimme sen muutaman päivän kuluttua tapaamisestamme). Olin aloittanut suhteen lomaromanssina ja halusin pitää sen sellaisena, mutta tilanne kävi vaikeammaksi kun mies halusi jäädä pitämään yhteyttä loman loputtua. Muutaman viikon jälkeen iski hirveä ikävä ja keskustelimme uudesta tapaamisesta. Mies haluaisi minun lentävän hänen luokseen, sillä hänen työnsä estää häntä tulemasta tällä hetkellä Suomeen. Ongelmana on, että en ole varma pitäisikö minun lähteä. Haluaisin tavata hänet uudestaan enemmän kuin mitään muuta, mutta pelkään että jokin välillämme olisi muuttunut kahdessa kuukaudessa. Olemme jutelleet lähes päivittäin MSN:n kautta tai lähetelleet sähköpostia, mutta osa minusta epäröi. Kadunko lopun elämäni jos jätän menemättä takaisin?
Mitä tehdä?
.lumihiutale.
131876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Uskon että kadut jos et mene. Joten eikun Espanjaan vaan niin sittenhän näet miten teidän käy. Ei se mitään ota jos ei annakaan. kaikkea hyvää ja kaunista teille!
tosiaan!:)
Erona on vaan se, että ollaan oltu ihastuksen kanssa 2 kuukautta yhdessä, siitä ajasta olen melkein kuukauden asunut sen luonna. Sitten pitikin lähteä Suomeen töihin. Nyt ollaan pidetty yhteyttä todella tiivisti! MUTTA: kaksi kuukautta on jo mennyt siitä viime näkemisestä. Ensi viikolla lennään hänen luokse, tunteet on todella ristiriitaiset! Haluan ihan mielettömästi mennä sinne ja nähdä hänet, toisaalta hermostutta ja en tiedä miten meille käy, onko se edelleen se tuttu, mukava, todella ihana mies, vai kuinka?
Mulla on myös vähän samanlainen tilanne. Tapasin paikallisen miehen etelän reissulla ja menin ihastumaan vaikka sitä niin koitin välttää... Vietettiin viitenä päivänä aikaa yhdessä ja miten sitä niin voikin ihastua. Molemmin puolista tämä ihastus. Nyt ollaan pidetty yhteyttä sähköpostilla, tekstareilla ja msn:ssäkin. Siitä on vajaa kuukausi nyt kun lähdin pois sieltä ja alussa oli todella kova ikävä, ja ikävä on kyllä vieläkin mutta tunteet on jotenkin niin ristiriitaisia tai jotain, en oikein itsekään tiedä mitä mä tunnen. Tietysti kun ei näe toista niin se muuttaa paljon. Mutta joka päivä on kyllä mielessä. En tiedä miten tämä tästä... kyllä mä haluisin sen nähdä mutta siihen menee kyllä aikaa, en ole ihan heti uudestaan menossa sinne. Ja miehen työ pitää häntä siellä... Ja miten tunteet on sitten muutamien kuukausien päästä, kasvaneet vai laimenneet. Ei voi tietää, mutta unohda en kyllä koskaan. On kyllä vaikeaa kun ei itsekään tiedä mitä tekee ja tulevan pitää.
Voin hyvin kuvitella mitä ajattelet ja mietit, mielessä pyörii miljoona kysymystä vailla vastausta. Pitäisi tarttua hetkeen ja mennä mutta pitäisikö sittenkään. Miksei elämä voi olla helppoa?
Pitääkö vaan rohkeasti lähteä enempää ajattematta, ja jos ei juttu luistakaan enää ja ei ole niitä suuria tunteita niin mitäs sitten. Ainahan sieltä lentoja tulee takaisin tänne pohjolaan.
Emmä tiedä, vaikee juttu!
Ensin täytyy kiittää teitä, jotka olette vastanneet, saitte minut tajuamaan etten menetä mitään jos lähden. Lisäksi myönnän, että on mukavaa kuulla ettei ole ainut joka on tällaisessa tilanteessa. Vaikka en ole tavannut miestä liki kahteen kuukauteen, tunteet ovat yhä lämpimät ja viesti häneltä pelastaa usein päiväni. Tilanteesta tekee vaikean se, ettei tiedä onko toisen tunteet muuttuneet kuukausien aikana. Se tekee lähdöstä vaikeampaa, mutta kiitos teidän olen päättänyt lähteä ja katsotaan sitten loman jälkeen miten käy. Tiedän, että olisi todennäköisesti helpompaa jäädä, sillä aikanaan tunteet laimenisivat ja voisi jatkaa elämää, mutta en halua miettiä vuosienkin päästä mitä olisi voinut käydä. Elämässä on kuitenkin otettava riskejä :) toivon, että kukin samankaltaisessa tilanteessa löytää oman ratkaisunsa ja pääsee pois siitä epätoivosta, joka kalvaa päivä päivältä enemmän.
Minulla myös sama tilanne. Vain sillä erolla, että olen menossa kyseiseen maahan uudestaan jo ensi sunnuntaina! : )
Näimme ensimmäisen kerran 3 viikkoa sitten, että nopeaa toimintaa...
Näen nyt myös hänen vanhempansa, meinaa jännittää.
Mutta päätin, että mitään en menetäkkään! Välitämme todella toisistamme!
On kyllä mukava lukea muidenkin aatoksia. Itse tutustuin puoli vuotta sitten portugalilaiseen mieheen, joka on todella vienyt jalkani alta :)
Minulla on ollut mahdollisuus viettää kahteen otteeseen yhteensä kolme viikkoa hänen luonaan ja nyt on pian hänen aikansa saapua ensimmäiselle visiitille Suomeen.
Tuollainen etäisyys kyllä vaati melkoisesti malttia, vaikka olemmekin päivittäin yhteydessä jopa tunteja mesessä... Kuitenkin minusta tuntuu aidosti siltä, että tässä on kyseessä jotain erityistä, jota en halua sivuuttaa. Olen vähitellen saanut hiljennetty äänen päässäni, joka hokee, että ei tästä voi tulla mitään :) On vaan siis otettava oma riskinsä ja pahimmillaan rikottava sydämensä jälleen kerran, mutta toisaalta eihän siihen kuole ja yhtä hyvin niin voisi käydä suomalaisenkin "juntin" kanssa.
Oletteko muuten yhtään tulevaisuuttanne suunnitelleet? Siippani on väläytellyt Suomeen muuttoa, mikä oman tilanteeni varjossa olisi järkevin ratkaisu... Olisi mukava kuulla myös kommentteja ulkomailta muuttaneiden kumppanien sopeutumisesta Suomeen ja kommelluksista käytännön elämässä.
-in love-
Miten teidän tapaaminen meni, oliko tunteet yhtä voimakkaita kuin eka kerralla? Itse pähkäilen tunteideni kanssa mitkä heittelee laidasta laitaan... kaipausta ainakin on tuhansien kilometrien päähän.
Itse olen tavannut ulkomaalaisen miehen internetissä n. 3,5 kuukautta sitten ja nyt on ollut vähän samanlaisia ongelmia mietittävänä kuin sinulla.
Aluksi meidän piti olla vain ystäviä, mutta toisin kävi... Nyt olemme molemmat rakastumassa korviamme myöten toisiimme eikä sille tunteelle vain voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi estellä.
Olemme yhteydessä päivittäin mesessä ja lähettelemme tekstareita, joten kertaakaan emme ole tavanneet oikeasti. Mutta nyt mies haluaa minut kotimaahansa käymään ja olemme jo puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta, vaikka olemme tunteneet toisemme näin vähän aikaa.
En vain tiedä, olenko tekemässä elämäni suurimman virheen, jos lähden...
Eikä siinä vielä kaikki. Olen naimisissa suomalaisen miehen kanssa, joka rakastaa minua...
Viikkoja olen miettinyt, itkenyt, miettinyt jne, mutta oikeaa päätöstä en ole osannut vielä tehdä. Sydän kuitenkin haluaa ulkomaalaisen miehen luo...
Tästä ei sinulle varmaan ole apua, mutta jos olet vapaa lähtemään, niin mikä sinua estää lähtemästä. Ota selville, onko se mies sinua varten. Ainahan sitä pääsee takaisin Suomeen, vaikkakin sydän ehkä särkyneenä...
Itse tapasin muutama vuosi sitten lomamatkalla mieheni. Ikinä en kuvitellut ihastuvani, saati rakastuvani. Nyt kuitenkin 1,5 vuotta ihanaa yhteistä elämää takana. Toki ylä- ja alamäkineen. Niin kuin kaikissa suhteissa.
Mietin alussa kovasti, että voiko suhde ulkomaalaisen kanssa onnistua, mutta toisaalta, onnistuisinko tuon naapurin Villenkään kanssa?
Tänä päivänä olen erittäin onnellinen, että uskalsin katsoa tämän tarinan. Ihmisen elämä on niin lyhyt, koskaan ei tiedä milloin on viimeinen päivä. Siis miksi ei eläisi, ettei tarvitsisi katua myöhemmin elämätöntä elämää...
Eli jos sinulla on mahdollisuus, elä ja nauti elämästä.
Kaikkea hyvää.
Olin 4 vkoa sitten työkavereiden kanssa Barcelonassa, minä joka aina olen ollut ulkomaalaisia miehiä vastaan, löysin ensimmäisenä iltana miehen Argentiinasta...Hän on töissä Espanjassa. Vietimme ihanat 4 päivää yhdessä ja sen jälkeen olemme lähettäneet viestejä päivittäin, mesetelleet jne.Eilen illalla hän viimeksi soitti vaan kertoakseen ikävänsä =) .Nyt hän on pyytänyt ja pyysi heti, että tulisin takaisin. Ongelmana on hänen huono Englanninkielen taito, joka tässä on todellakin parantunut viikkojen aikana. Itse olen ahkeraan opiskellut Espanjaa. Nyt olen lähdössä sinne takaisin viikoksi muutaman viikon päästä ja mietin olenko hullu !! Toisaalta ajattelen, mitä siinä on menetettävää jne...toisaalta ajattelen, voiko siitä koskaan tulla mitään valmiimpaa. Ihanaa kuitenkin..kiva kuulla, että muillakin on sama tilanne, enkä ole ainut Espanjaan hurahtanut suomalainen...
Onko teilla kanssasisarilla samanlaisia tuntemuksia kuin mulla... tapasin siis ihanan miehen lomamatkalla ja menin ihastumaan vaikka niin olin ensin että ei ihastuta. Vietettiin ihanat 5 päivää ja sitten erottiin kyynelsilmin. Yhteyttä ollaan pidetty ja ikäväkin on ollut. Mutta kysymys kuuluukin... tunteet on niin sekaisin että välillä ikävöin tosi paljon ja välillä on helpompaa. En tiedä mitä haluan, tunteet menee ylös ja alas. Välillä epäilen tunteitani ja välillä taas en... onpa monimutkaista! Onko kellään muulla samanlaista?
Itsellä on tällä hetkellä aivan samanlaista. Yhtenä päivänä on aivan älytön ikävä ja seuraavana on helpompaa.
Tekstareita laittelemme miesystäväni kanssa joka päivä toisillemme ja mesetämme aina kun mahdollista. Mutta heti kun tulee päivä, että ystäväni ei laitakaan minulle viestiä, epäluulot herää henkiin... Välillä tuntuu, että tulee aivan hulluksi... Mutta kait se on rakkautta.
Miesystäväni sanoo rakastavansa minua, mutta aina hetkittäin tulee epäilyksen tunne, että onko se todella totta.
Alkuun itse epäilin omia tunteitani koko ajan ja olin varautunut. Nyt olen sinut omien tunteiden kanssa, mutta välillä tulee hetkiä, että epäilee toisen tunteita....
Todella monimutkaista tämä elämä. Ehkä vaan pitäisi tarttua syöttiin ja antaa mennä täysillä eteenpäin...
Lomaromansit elää aikansa,tottakai on haiku olo.Mutta toimiiko suhde jos nähdään harvoin?
Etelän miehet vaan on sellaisia et hinkuu takasin,kyllä hänen on järjestettävä asiansa niin että voi tulla sua katsomaan jos on tosissaan.Heillä on joka viikko eri nainen, kulttuuri on siellä niin erilaista.
Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa, ja hän tuli tänne kun minä en mennyt sinne, no se ei kestänyt kauaa mutta ihanaa oli se eletty aika.