Kaikilla meillä on omat ongelmamme ja heikot kohtamme, niin sitä on myös omat ongelmansa kaikkien tuntemalla karavaanaripapalla. Menneestä kesästä ja alkusyksyä ei pappamme muista kerta kaikkiaan yhtikäs mitään. Se on sitä dementiaa, kun kerta vanhat muistot vain terävöityvät ja muistaa sellaisiakin asioita mitä ei ole vuosikymmeniin muistanut. Näin syksyllä on aina kyselijöitä, että miten se papan kesä on mennyt. Papalle se onkin kova paikka, tuo muistin menetys. Mutta ei hätiä mitiä, pappamme osaa ottaa tilanteen haltuunsa kaikesta huolimatta. Hän muistelee vain vanhoja, ja alkaa kertoa mielenkiintoisia juttuja vuosikymmenien takaa. Kun vielä pappamme kertoo miten hän on alkanut kirjoittamaan karavaanimuistelmiaan, on tilanne otettu täydellisesti hallintaan ja kukaan ei enää muista kysymystä menneestä kesästä.
Jokaisella meillä on ilomme ja positiiviset hetkemme, kuten papalla. Nykyään dementiasta onkin vain hyötyä, koska se on terävöittänyt vain vuosikymmenten muistot, aina pieniä yksityiskohtia myöten. Syysiltojen pimetessä vaunun ikkunassa loistaa valo aina aamupuolelle yötä ja sisältä kuuluu taukoamaton näppiksen rapina, ja tekstiä syntyy ”… muutaman paukun jälkeen tunnelma lämpeni ja tipun kostea mirri aneli …”. Kaikki sen tietävät, että pappa se siellä kirjoittaa muistelmiaan.
Kaikkihan me tiedämme, että pappa kuuluu siihen itse itsensä ylentäneeseen jengiin. Hän on karavaanihommissa vuosikymmeniä rypenyt täydellisyys. Harrastuksen alkuvuodet olivatkin sellaista menoa ja meininkiä, että joka paikassa sitä piti olla ja kaikkea piti ainakin kokeilla ja täydellisesti tehdä. Aikansa on kaikella ja niin sitä menohalut vähitellen hyytyivät, jolloin pappaa alkoikin enemmälti kinostaa nikkarointi ja puutarhahommat. Kun oli tekevät kädet ja mieli, syntyihän kausipaikalle vähitellen upea vaunun etukatos terasseineen, on aitaa ja porttia, aina kivetetyin polkuineen ja tietenkin suihkulähde. Itse kasvimaa onkin täydellisyys, sitä on hoidettu rakkaudella aikaa ja vaivaa säästämättä. Ja kaikista intiimein on tietenkin se mamman ikioma kylpylälaitos, siellä köynnöskasvien keskellä muiden silmiltä piilossa.
Pappa onkin ylpeä harrastuksensa monimuotoisuudesta, josta on helppo kirjoittaa muistelmat, ellei peräti fiktiivinen tulevan talven bestseller. Yksi asia sai hänet kuitenkin huonolle tuulelle ja melkein masennuksen partaalle. Muistelmat eivät kuitenkaan ole täydelliset, kun siitä puutuu lapsuusmuistot, sillä eihän silloin papan lapsuudessa ollut vielä edes karavaanareita. Mutta eipä hätiä mitiä, ainahan pappamme keinot keksii, niin tässäkin tapauksessa. Pappa muisti kuinka hän oli karavaaniharrastuksensa alkuvuosina pitänyt sylissään pientä märkäpöksyistä tytöntylleröä. Tämä tyllerö on, tänä päivänä toisen sukupolven karavaanarina tunnetuksi tullut Illu Karpalo. Nämä eri sukupolviin kuuluvat karavaanarit tapasivat sadonkorjuutreffeillä ja vieläpä hyvässä yhteisymmärryksessä. Seuraavana aamuna papan masennus oli tipotiessään, sillä Illu Karpalo oli lupautunut kirjoittamaan muistelmiin lapsuusmuisto-osion. Vaikkakin lapsuusmuistot ovat kirjoitettu tytön silmin ja kuvaavat karavaanariharrastuksen alkuaikoja, antavat ne muistelmiin omaa väriä ja siten myös täydellisyyden tuntua. Näin se karavaanareiden yhteistyö sujuu, aina on lajitoveria vilpittömästi ymmärretty ja pyyteettömästi autettu, kyl jämti on niin.
Jesse Jeesiö ®
Jokaisella meillä on ilomme ja positiiviset hetkemme, kuten papalla. Nykyään dementiasta onkin vain hyötyä, koska se on terävöittänyt vain vuosikymmenten muistot, aina pieniä yksityiskohtia myöten. Syysiltojen pimetessä vaunun ikkunassa loistaa valo aina aamupuolelle yötä ja sisältä kuuluu taukoamaton näppiksen rapina, ja tekstiä syntyy ”… muutaman paukun jälkeen tunnelma lämpeni ja tipun kostea mirri aneli …”. Kaikki sen tietävät, että pappa se siellä kirjoittaa muistelmiaan.
Kaikkihan me tiedämme, että pappa kuuluu siihen itse itsensä ylentäneeseen jengiin. Hän on karavaanihommissa vuosikymmeniä rypenyt täydellisyys. Harrastuksen alkuvuodet olivatkin sellaista menoa ja meininkiä, että joka paikassa sitä piti olla ja kaikkea piti ainakin kokeilla ja täydellisesti tehdä. Aikansa on kaikella ja niin sitä menohalut vähitellen hyytyivät, jolloin pappaa alkoikin enemmälti kinostaa nikkarointi ja puutarhahommat. Kun oli tekevät kädet ja mieli, syntyihän kausipaikalle vähitellen upea vaunun etukatos terasseineen, on aitaa ja porttia, aina kivetetyin polkuineen ja tietenkin suihkulähde. Itse kasvimaa onkin täydellisyys, sitä on hoidettu rakkaudella aikaa ja vaivaa säästämättä. Ja kaikista intiimein on tietenkin se mamman ikioma kylpylälaitos, siellä köynnöskasvien keskellä muiden silmiltä piilossa.
Pappa onkin ylpeä harrastuksensa monimuotoisuudesta, josta on helppo kirjoittaa muistelmat, ellei peräti fiktiivinen tulevan talven bestseller. Yksi asia sai hänet kuitenkin huonolle tuulelle ja melkein masennuksen partaalle. Muistelmat eivät kuitenkaan ole täydelliset, kun siitä puutuu lapsuusmuistot, sillä eihän silloin papan lapsuudessa ollut vielä edes karavaanareita. Mutta eipä hätiä mitiä, ainahan pappamme keinot keksii, niin tässäkin tapauksessa. Pappa muisti kuinka hän oli karavaaniharrastuksensa alkuvuosina pitänyt sylissään pientä märkäpöksyistä tytöntylleröä. Tämä tyllerö on, tänä päivänä toisen sukupolven karavaanarina tunnetuksi tullut Illu Karpalo. Nämä eri sukupolviin kuuluvat karavaanarit tapasivat sadonkorjuutreffeillä ja vieläpä hyvässä yhteisymmärryksessä. Seuraavana aamuna papan masennus oli tipotiessään, sillä Illu Karpalo oli lupautunut kirjoittamaan muistelmiin lapsuusmuisto-osion. Vaikkakin lapsuusmuistot ovat kirjoitettu tytön silmin ja kuvaavat karavaanariharrastuksen alkuaikoja, antavat ne muistelmiin omaa väriä ja siten myös täydellisyyden tuntua. Näin se karavaanareiden yhteistyö sujuu, aina on lajitoveria vilpittömästi ymmärretty ja pyyteettömästi autettu, kyl jämti on niin.
Jesse Jeesiö ®
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lähimuistissa "aidolla lapinmiehelläkin".
kirjoittaa sanomasi lyhyemmin, että ne jaksaisi lukea kokonaan.
Tiivistettynä tämä oli täyttä potaskaa, ehkä sinun mielikuvaasi, mutta ei tätä päivää.
Ota opiksi !