....Varhaisen aamun tunteina tuntuu niin seesteiseltä, rauhallselta etten malta edes nukkua.
Vaikea päätös, joka hietänyt liian kauan on saatu päätköseen ja lopullinen tehty eli:
eroamme ns ´sulassa sovussa´jaamme isovanhemmuuden, lapsenlapsten kanssa käymme toinen toisemme luona - välimatka on lyhyt - näin pikkuisille jää kuitenkin sekä mummo että pappa.
Vaikeaa on heille selittää, miksi näin kävi koska ovat niin pieniä - mutta olen ajatellut, että kun he kuitenkin näkevät isovanhempiensa olevan toinen toiselleen kavereita - puhutaan ihan normaalisti- kumpikaan ei sorru toisen mollaamiseen niin eikvätköhän se siitä selviydy.
Ja pienillä on äiti, isi, eno ja tädit ja muut sukulaiset.
Asia on nimittäin niin, että jossain vaiheessa minua yritettiin kovin soimata siitä, että kuinka saatan ´hajotaa´ mummolaan - no - en ihan kirjaimellisesti mutta kuitenin.
Ensi viikolla saatan jo päästä muuttamaan, uusi koti on pieni, mutta se on oleva kotini.
Ei mikään läpikulkupaikka.
On sekin huolettanut, miten iäkäs aviomies selviää kun hän ei eläissään ole edes puuroa keittänyt,vaan ehkä nyt sitten opettelee.
Välit lapsiimme ovat asiallisen mukavat.
Mutta kaikenkaikkiaan tuntuu kuin olisin eiisen päätöksen jälkeen nuortunut 20 vuotta..
Kaikille jotka emmaroitte, mietititte eroa niin en voi muuta sanoa kuin että niin siinä käy kun loppujen lopuksi toivoo - se saattaa kestää - olla yhtä tuskaakin välillä - ( mihin häviäisi yli 30 vuoden liiton kaikki eri tuntemukse)?.
Haikeuttakin tunnen - mutta en katkeruutta, näin jatkamalla täysin pystyyn kuolleessa liitossa olisin tehnyt väärin meitä kumpaakin kohtaan.
Uusi aika alkaa, entistä aikaa en mitenkään vihaa se vain on/oli tyhjyyttä, välinpitämättömyyttä täynnä , liian paljon loukkaavia sanoja.
Näin kirjoittaa eräs 59 eroamassa oleva tasaainoinen nainen, joka EI ensitöikseen halua/ haikaile ´uuden miehen perään´- haluan ensin elää itselleni.
Suuren perheen äitinä olen aina saanut / joutunut elämään/ tekemään/ piikomaan/ passaamaan muita/ lapsia tietysti hoivaamisen tarpeesta ja rakkaudesta heihin / miehell kuorin vuosikymmenet perunatkin lautaselle.
Sitten vanhempani olivat jotenkin yht´äkkiä molemmat sairasa, kärsivät ja menehtyivät.
Josko olisi nyt tämän mummoihmisen Omaa Aikaa.
Vaikea päätös, joka hietänyt liian kauan on saatu päätköseen ja lopullinen tehty eli:
eroamme ns ´sulassa sovussa´jaamme isovanhemmuuden, lapsenlapsten kanssa käymme toinen toisemme luona - välimatka on lyhyt - näin pikkuisille jää kuitenkin sekä mummo että pappa.
Vaikeaa on heille selittää, miksi näin kävi koska ovat niin pieniä - mutta olen ajatellut, että kun he kuitenkin näkevät isovanhempiensa olevan toinen toiselleen kavereita - puhutaan ihan normaalisti- kumpikaan ei sorru toisen mollaamiseen niin eikvätköhän se siitä selviydy.
Ja pienillä on äiti, isi, eno ja tädit ja muut sukulaiset.
Asia on nimittäin niin, että jossain vaiheessa minua yritettiin kovin soimata siitä, että kuinka saatan ´hajotaa´ mummolaan - no - en ihan kirjaimellisesti mutta kuitenin.
Ensi viikolla saatan jo päästä muuttamaan, uusi koti on pieni, mutta se on oleva kotini.
Ei mikään läpikulkupaikka.
On sekin huolettanut, miten iäkäs aviomies selviää kun hän ei eläissään ole edes puuroa keittänyt,vaan ehkä nyt sitten opettelee.
Välit lapsiimme ovat asiallisen mukavat.
Mutta kaikenkaikkiaan tuntuu kuin olisin eiisen päätöksen jälkeen nuortunut 20 vuotta..
Kaikille jotka emmaroitte, mietititte eroa niin en voi muuta sanoa kuin että niin siinä käy kun loppujen lopuksi toivoo - se saattaa kestää - olla yhtä tuskaakin välillä - ( mihin häviäisi yli 30 vuoden liiton kaikki eri tuntemukse)?.
Haikeuttakin tunnen - mutta en katkeruutta, näin jatkamalla täysin pystyyn kuolleessa liitossa olisin tehnyt väärin meitä kumpaakin kohtaan.
Uusi aika alkaa, entistä aikaa en mitenkään vihaa se vain on/oli tyhjyyttä, välinpitämättömyyttä täynnä , liian paljon loukkaavia sanoja.
Näin kirjoittaa eräs 59 eroamassa oleva tasaainoinen nainen, joka EI ensitöikseen halua/ haikaile ´uuden miehen perään´- haluan ensin elää itselleni.
Suuren perheen äitinä olen aina saanut / joutunut elämään/ tekemään/ piikomaan/ passaamaan muita/ lapsia tietysti hoivaamisen tarpeesta ja rakkaudesta heihin / miehell kuorin vuosikymmenet perunatkin lautaselle.
Sitten vanhempani olivat jotenkin yht´äkkiä molemmat sairasa, kärsivät ja menehtyivät.
Josko olisi nyt tämän mummoihmisen Omaa Aikaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onnittelin sinua, jos pystyt säilyttämään tuon ajattelutapasi ja suhtautumisesi myös tulevina kuukausina ja lähivuosina ja vielä senkin jälkeen kun ex-miehellesi ilmestyy uusi kumppani emännöimään entiseen kotiisi ja jakamaan papan yhteistä aikaa lastenlasten kanssa. Minäkin kuvittelin, että ero 30 vuoden avioliiton jälkeen olisi mennyt noin, mutta ei se mennyt.
Nyt kun kolme vuotta on kulunut olen sitä mieltä, että kun ero tapahtuu, se todella merkitsee eroa. Kummallakin alkaa oikeus ja vapaus uuteen elämään parhaaksi näkemällään tavalla. Ei rakkautta, sillä sitä se ainakin meillä jossain vaiheessa oli, voi lopettaa kuin vihaamalla aikansa. Vasta sen jälkeen kun vaiha on vihattu voi tulla tilalle tuttavuus ja välinpitämättömyys. Ystävästähän ei olisi edes ollut mitään syytä erota.
Minä olen kokenut saman kuin alkuperäinen kirjoittaja.Yli 30v. avioliittoa ja nyt se on ohi.
Asun omassa pienessä asunnossani ja saan olla aivan rauhassa.Ei kukaan arvostele tekemisiäni ei väännä ajatuksiani ym.
Ainoa ero on siinä, että entinen aviomies on katkera ja vihaa minua.Osaani en kuitenkaan vaihtaisi.
Näin on hyvä.