Kertokaa miten saan ajatukset pysymään kurissa ja suun supussa siinä vaiheessa kun toinen lähtee ja minä jään. Ollaan oltu se kuuluisat 7 vuotta naimisissa (eli on kriisi vuodet nyt )ja sitä ennen 4 vuotta kihloissa. Mies löysi uuden Rakkaan noin 5kk sitten. Kaksois elämää se jaksoi 3kk ja kun naisen 6 vaisto alkoi kertoa et kaikki ei ole enää kohdallaan niin tatä helvetin paskaa olen jaksanut 2kk. Olen lähdössä lasteni kanssa vuokralle kun saa uuden kämpän jostain, mutta nyt tämä mies alkaa sanoa et on kahden vaiheilla haluaako pitää minut vai sen uuden. Minä surkea kun rakastan vielä häntä,vaikka hän ei rakastakkaan minua.Mutta kaikki tuollainen saa kuitenkin uskomaan että päivä paistaisi risukasaan. Mutta minkä tekee kun en halua jakaa tuota miestä kenenkään kanssa. Hän on kuulemma laittanut pari kertaa tämän uuden suhteen poikki mutta edelleen se jatkuu...
Taas hän on sen vieraan luona yötä ja minä saan nukkua yksin mihin en taida koskaan tottua.
Taas hän on sen vieraan luona yötä ja minä saan nukkua yksin mihin en taida koskaan tottua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
että mitä se oikeastaan tarkoittaa kun sanotaan että "naisen vaisto sanoi" millaisia tuntemuksia sulla oli??haluan tietää kun en oo varma oonko vaan vainoharhainen vai onko tää sitä että vaistoni kertoo että miehelläni on toinen!!
siinä vaiheessa kun toinen ei osaa enää mitään muuta kun kertoa sellaisia satuja et se näkyy ja kuulee et ne on Valheita isolla V.
Silloin kun tuntee toisen todella hyvin,niin näkee ja kuulee sen puheesta et kaikki ei ole niinkun ennen,ei tule enää "rakkauden" tunnustuksia sillä tavalla kuin ennnen.eli joka päivä niinkun meillä.
Se on pirullisinta et mä tiedän sen toisen vaikka se toinen on sanonut et me ei tunneta toisia. Tiedän nimen ja osoitteen ja kasvot.
se mies jotenkin tahtois kertoakin, jossain sivulauseessa se on maininnutkin jotain niin perin arkipäiväistä kuin vein loton kioskille leppikseen (myöhemmin kävi ilmi, että toinen nainen oli kioskimyyjä leppävaarasta, pitäis hankkia ittelleen sellanen naispuolinen ystävä, ihan ystävä.. kysyin, mitä sillä teet, se alko kitisemään, että kun hänellä ei saa koskaan olla ketään naisystäviä ei edes äidille saa puhua kun sinä olet niin sairaan mustasukkainen...
sit se puhelin on aina piilotettu, äänettömällä, viestit putsattu yms. hoitaa ulkonäköään, ostelee kauniimpia vaatteita, vaihtaa autoa.. mikään ei ole kyllin hyvin. ja ennen oli ihan tavalllinen rahjus. Ja kioskimyyjäkin kelpaa himon kohteeksi. jopa perhe voidaan sellaisen kanssa perustaa (-kuka elättää?) Omasta löytyy vikaa: mikset sinä ole sellanen tavallinen, aina niin laitettu.. siitäkin voidaan haukkua, kun uusi nainen onkin "tavallinen"
...vaan milloin se muuttuu tyhmyydeksi?! Me naiset taidetaan olla ihan hassuja, tai sitten me vaan rakastetaan todella! Ymmärrän sinua hyvin, vaikka ulkopuolisesta saattaa tuntua, miksi ihmeessä jäisit pompoteltavaksi! Jos mies ei tiedä, mitä tahtoo, antaa olla tietämättä, kyllä se sitten tajuaa, kun sinä olet löytänyt tien ulos suhteestanne! Usko vain, vielä hän tulee katumaan, jos vaihtoi suhdetta suin päin... Johan hän katuu... Tuollaiselle pitäisi antaa näpäytys ja sanoa, ettet SINÄ ole enää varma, haluatko tuollaisen miehen takaisin. Älä ainakaan tee hänelle asioita liian helpoksi. Minulla on hiukan samanlainen tilanne, tosin emme ole koskaan olleet edes kihloissa, eikä perhettä ole, emmekä enää edes seurustele. Vaikka miehellä on uusi nainen, ollut jo useamman kuukauden, hän on rakastanut minua koko ajan. Näen sen, tunnen sen ja hän on sen kertonutkin. Nyt hän on tahtomassa minua takaisin, mutta ei ole kuitenkaan päässyt siitä harakasta vieläkään eroon. Mietinkin, olenko täysin kahjo, kun katson tuollaista. Hän puhuu minulle kuin olisimme yhdessä, ikävöi jne... Muuten hyvä, mutta se yhdessäoleminen vain puuttuu... sanat ovat niin kovin tyhjiä ja merkityksettömiä, jos teot puuttuvat...
Aurinkoa kesääsi! Kyllä se siitä! =)
Kyllä sitä tottuu yksin nukkumaan ajan kanssa tai sitten sitä vaan tottuu tilanteeseen loukkaamalla itseään ja lapsia siinä sivussa jos periksi antaa. Siitä on jo 8kk kun mieheni lähti viimeisen kerran mut muistan sen kuin edellisen päivän. Vaik pääni alkaa jo pysyä pikku hiljaa pinnalla heti uudestaan uppomatta. Nyt kun katsoo taakse päin sitä ihmettelee kuinka on jaloillaan pysynyt luuhistumatta taakan alle. Arjen pienet askareet ovat olleet avuksi, keskustelut ystävien kanssa ja ammattiapu, jota onneksi hain. Siitä saan kiittää paljon et näen ja auringon paistavan risukasaa. Nyt sitä on oppinut iloitsemaan elämän pienistä asioista kuten poijan hymystä aamulla, omasta ajasta tuntematta itseään yksinäiseksi. Vaikka välillä suru/yksinäisyys hiipii rintaan varsinkin iltoina/öinä kun rakas ei ole lähellä/vierellä. En tiedä pystyykö sitä enään rakastumaan uudelleen, vaikka uskon et jossain on se mies johon voin uskoa, luottaa ja jota voin kunnioittaa mut "rakastaa" sitä en tiedä. Ehkä se on vain opittava uudestaan. Mut aika aikaansa kutakin.
Nyt on yksi askel otettu taas eteenpäin ja muutan ensi viikolla pois tästä yhteisestä kodista. Olen itsestäni ylpeä et sain tehdyksi päätöksen muutosta ja luopua tästä ns. vanhasta elämästä. Mutta en tiedä miten kestän nuo illat ja yöt? tiedän jo nyt et mahdottomia ne tulee olemaan. Ja nyt tässä vaiheessa elämää olen varma et naimisiin en koskaan mene ja noita putkiaivoja en kovin helposti hyväksy muuten kun vaan ja ainostaan Kavereiksi.