Teen puhelinmyynti työtä ja olen ihmetellyt sitä mikä tekee tästä hommasta niin monille sen fiiliksen ettei tämä olisi oikeaa työtä.
Oikean työn tekee se miten siihen työhön suhtautuu. Ja tässä todella saa hyvää palkkaa kun vain haluaa tehdä työtä ja yrittää.
Tiedän monia firmoja mitkä lupaavat melkein kuun taivaalta, niihin kyllä kannattaa suhtautua varauksella.
Mutta onneksi suurin osa firmoista toimii aivan vilpittömästi ja on myös sellaisia paikkoja missä todella halutaan satsata työntekijöiden viihtyvyyteen ja siihen että he saavat myös tulosta aikaan ja samalla tietenkin lisäävät omaa ansiotaan (siis työntekijät)
Kaikki jotka epäilette tätä hommaa kokeilkaa.. älkääkä heti lannistuko jos ei ekana päivänä tule kauppoja putkessa.
Tämäkin työ vaatii ammattitaitoa. (älä naura)
Ja heille ketkä sanovat että puhelinmyyjät ovat häirikköjä kun soittelevat koteihin tai firmoille, miettikääs tätä: Ne ihmiset tekevät työtään, maksavat siintä tehdystä työstä verot ja muut asiaan kuuluvat kulut, eivätkä ole työttöminä kortistossa, kuluttamassa niitä työssäkäyvien verorahoja.
Tämä ei ole työttömille mikään piikki, vaan laitoin sen takia tähän koska, puhelinmyyjiä ei lueta kovinkaan usein samaan kategoriaan kuin muita työssä käyviä.
Meitä myyjiäkinon moneen junaan, on huonokäytöksisiä mutta uskon että suurin osa kuitenkin osaa käyttäytyä.
Toivomme myös että sinä kuka vastaat puhelimeen muistaisit että me teemme omaa työtämme, emme muuten vaan aikaamme kuluttaaksemme sinua häiritse.
On tutkittu että kun puhelinmyyjä soittaa, ihmisellä kytkeytyy autonominen hermosto päälle, joka toimii seuraavasti: Yritä päästä tuosta ihmisestä nopeasti eroon, älä kuuntele, älä osta mitään.
Tämä sulkee aika hyvin asiakkan korvat ja vaikka myyjä myisi hänelle kuyltaharkon eurolla, asiakkaan aivot ei rekisteröi itse asiaa vaan hän sanoo automaattisesti; en tarvitse sitä, en ole aikonut nyt sitä tilata yms...
Kuunnelkaa mitä myyjä myy voihan se olla teillekin ihan hyvä tarjous, ja kuitenkin kaikki ihmiset lukee lehtiä, eikä se lehteä pahenna jos sen on puhelinmyyjä myynyt..
Olenko väärässä??
puhelinmyyntityö
6
1404
Vastaukset
- merkonomi
No sehän onkin vaativaa asiakaspalvelua. Pitäisi saada myytyä tuote, olla kohtelias ja hallita vaikeat tilanteet. Vaikeillekin asiakkaille pitäisi saada jäämään hyvä kuva yrityksestä. En ole myyntityötä tehnyt mutta kauppiksen käyneenä voin hyvin kuvitella kuinka vaikeaa se työ voi olla.
- Puhelinmyyjä
jossakin telemarkkinointifirmassa!? Jos todella pidät työstäsi ja saat lehtiä hyvin kaupaksi suosittelen, että alat itsenäiseksi kotimyyjäksi, jolloin ansaitset paljon paremmin, koska telefirma ei ota välistä mitään, vaa lehtiyhtiö maksaa provikan kokonaisuudessaan sinulle.
Olet itse itsesi herra ja teet työtä niin paljon tai vähän kuin itse haluat! :)
Miinuksia:
- Ei työkavereita
- Ei palkallisia vuosilomia
- Helppo olla tekemättä mitään->ei palkkaa
- Ei kukaan neuvomassa esim. myyntirungon teossa jne.
Plussia:
- Työ vapaata
- Ei ketään huohottamassa niskaan
- Parempi palkka
- Vapaata voit pitää silloin kun itseä huvittaa
jne.
Jos haluat alkaa itsenäiseksi lehtimyyjäksi, olet yrittäjä, jolloin luonnollisestikkin maksat itse puhelinkulusi, toimistotarvikkeet ja kirjanpidon.
Toisaalta voit ostaa esim. kännykät, tietokoneet ym. firman piikkiin, jolloin ne vähentävät suoraan verotettavaa tuloasi. Samoin kännykkä-liittymän ja lankapuhelinliittymän saat firman piikkiin jne.
Miten? Ota vain yhteyttä esim yhtyneisiin kuvalehtiin, a-lehtiin tai vaikkapa helsinkimediaan ja kerro haluavasi kotimyyjäksi jne.- Puhelinmyyjä
Oli kysymys mistä tahansa myyntityöstä, niin ammattitaidoton myyjä ei yksinkertaisesti saa myydyksi yhtään mitään...
Syy miksi puhelimyyntiä pidetään huonona hommana on yksinkertaisesti mielestäni se, että teleyritykset rekrytoivat usein kenet tahansa myyjäksi, ja kun nuori kokematon esim. opiskelija ei kauppaa osaamattomuutensa vuoksi yksinkertaisesti saa, niin silloin hän ei saa myöskään tuloja. Sitten kun ei tule tuloja, niin homma on heti syvältä ja poikittain.
Tälläiset "huono" kokemattomat ja osaamattomat myyjät haluaisivatkin yleensä mieluiten tuntipalkan, mutta kuka yrittäjä palkkaa ketään tuntipalkalla, ellei myyjä ansaitse edes omaa palkkaansa!?
Yrittäjän unelma olisi, että talo olisi täynnä huippumyyjiä, jotka kaikki tekisi töitä 10 euron tuntipalkalla! Tosiasia kuitenkin on, että kukaan huippumyyjä ei suostu tuntipalkkaan, koska provikalla tienaavat huomattavasti enemmän!
Huippumyyjäksi on hyvä yrittää pyrkiä, koska hyvä ammattitaitoinen myyjä ei ole koskaan työtön, eikä rahastakan ole koskaan pulaa...
Jos haluat kehittyä myynnin rautaiseksi ammattilaiseksi, oli sitten kyseessä puhelinmyynti, myyntineuvottelijan tai myyntiedustajan ammatti, niin suosittelen lukemaan mahdollisimman paljon myyntialaa käsitteleviä kirjoja, joita kirjastosta löytyy todella paljon.
Ota tavoitteeksi vaikkapa lukea yksi kirja kuukaudessa jne. Sarasvuon Myynnin korkeajännitys-kirjasta on hyvä aloittaa, koska se on melko "kevyttä" luettavaa. Yksi hyvä teos on Roy Chitwood:n kirjoittama ja Rastor:n suomentama
Huipputason myyntitaito Asiakaslähtöisen myyntityön 7 vaihetta. Vanhemmista teoksista Myyntityön taidot on myös aika hyvä, mutta hieman raskaamaa luettavaa jne.
Itse en ole vielä huippumyyjä, mutta siihen pyrin! :)
Yksi tuttuni tälläiseksi huippumyyjäksi on jo kehittynyt ja toimii itsenäisenä edustajana. Keskimääräinen kuukausiansio hänellä on noin 10 000 euroa kuukaudessa! Viimeksi kun juttelin hänen kanssaan, niin oli kuulemma hieman pettynyt, kun ei päässytaivan odottamaansa provikkaan 12 000 euroon!? ;)
Siinä sitten itse olin hieman vaivautunut "aijaa-a..." sillä itse ansaitsen noin 10 000 euroa vähemmän! ;)
P.S. Itse teen lehtimyyntiä sivutoimisesti ja olen päivät toisessa myyntityössä... - myyjä
Puhelinmyyjä kirjoitti:

P.S. Itse teen lehtimyyntiä sivutoimisesti ja olen päivät toisessa myyntityössä...Kiitti vinkeistä. Varsinkin noista kirjoista.
Olen jo tässä ajatellutkin aloittaa itsenäisenä yrittäjänä, se vaan on vähän pistänyt miettimään miten sitä tulisi kotona töitä tehtyä :)
Kun on ne koti hommatkin, toisaalta kun on hyvä fiilis niin homma luistaa uskomattoman hyvin ja tulosta tulee.
Sitten huonompana päivänä voisi ottaa rennommin.
Huippu myyjä en ole minäkään vielä mutta tavotteissa on.
Ja vielä jonain päivänä olemme molemmat siellä huipulla heilutellaan sieltä lippuja toisillemme ja nautitaan tuloksista :)))
- Jesepese
Te olette häiriköitä. Hankkikaa hommia jossa ei tarvi tyrkyttää mitään.
- hemmo
mutta en ole ikinä tilannut enkä tilaa. Luen ne muualla joten katson että puhelinmyynti ja tarjouskirjeiden lähettely postitse on häiriköintiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232