Tämä on minun tarinani, sitä ei ole pakko lukea, eikä kommentoida...
Olin juuri päässyt yli entisestä poikaystävästäni, kun hän yllättäen tahtoikin minut takaisin. Ajattelin antaa meille vielä mahdollisuuden. Aluksi en tuntenut häntä kohtaan juurikaan mitään, enkä pystynyt vastaamaan hänelle, kun hän sanoi rakastavansa minua... tätä jatkui n.2kk, kunnes eräänä iltana tajusin että todella rakastan tätä ihmistä ja sanoin sen hänelle. Elimme onnellisesti n.4 kk, kunnes tajusin, etten luota häneen ja annoin hänen myös huomata sen... nyt olemme olleet yhdessä 8 kk, enkä tiedä enää mistään mitään... rakastan edelleen häntä todella kovasti, enkä halua koskaan häntä menettää ja yritän todella kovasti luottaa häneen. Minua kuitenkin kalvaa pelko siitä, että hän joku päivä vain lähtee elämästäni. Pelon sekaisin tuntein toivon joka ilta kyyneleet silmissä hiljaa itsekseni joltain suuremmalta voimalta, ettei rakastamani mies koskaan lähtisi pois. Tiedän, että tuo toive kuulostaa mahdottomalta, mutta en koskaan ole pelännyt mitään näin paljon... minusta tuntuu, että tämä mies on nyt "se oikea", mutta voinko minä olla hänelle "se oikea"?
Tällä hetkellä vain itken,kirjoitan tätä ja odotan maanantaita, kun jälleen pääsen rakkaani luo... Jos en kuule hänestä tänään mitään, sydämeni itkee taas siihen saakka kunnes hän vakuuttaa minulle, että kaikki on hyvin...
Olin juuri päässyt yli entisestä poikaystävästäni, kun hän yllättäen tahtoikin minut takaisin. Ajattelin antaa meille vielä mahdollisuuden. Aluksi en tuntenut häntä kohtaan juurikaan mitään, enkä pystynyt vastaamaan hänelle, kun hän sanoi rakastavansa minua... tätä jatkui n.2kk, kunnes eräänä iltana tajusin että todella rakastan tätä ihmistä ja sanoin sen hänelle. Elimme onnellisesti n.4 kk, kunnes tajusin, etten luota häneen ja annoin hänen myös huomata sen... nyt olemme olleet yhdessä 8 kk, enkä tiedä enää mistään mitään... rakastan edelleen häntä todella kovasti, enkä halua koskaan häntä menettää ja yritän todella kovasti luottaa häneen. Minua kuitenkin kalvaa pelko siitä, että hän joku päivä vain lähtee elämästäni. Pelon sekaisin tuntein toivon joka ilta kyyneleet silmissä hiljaa itsekseni joltain suuremmalta voimalta, ettei rakastamani mies koskaan lähtisi pois. Tiedän, että tuo toive kuulostaa mahdottomalta, mutta en koskaan ole pelännyt mitään näin paljon... minusta tuntuu, että tämä mies on nyt "se oikea", mutta voinko minä olla hänelle "se oikea"?
Tällä hetkellä vain itken,kirjoitan tätä ja odotan maanantaita, kun jälleen pääsen rakkaani luo... Jos en kuule hänestä tänään mitään, sydämeni itkee taas siihen saakka kunnes hän vakuuttaa minulle, että kaikki on hyvin...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä ystävä,
älä ripustaudu poikaystävääsi, hän ei voi olla sinun koko elämä, koska sinulla on omasi. Vaikka rukoilisit päivästä toiseen ja yrittäisit luottaa häneen, se ei välttämättä tule onnistumaan. Poikaystäväsi ei missään tapauksessa ole sinulle "se oikea" jos sinä et ole hänelle "se oikea". Koska epäilet, ettet ole hänelle se oikea, luultavasti asia on niin. Onnelliseen ja tasapainoiseen rakkaussuhteeseen ei kuulu loputon määrä kyyneleitä.