Onko Venäjä tehnyt uusia möhläyksiä?

Olen ollut tämän päivän varattuna tehtävieni vuoksi, mutta nyt ehdin palstalle kysyäkseni, onko Venäjä jo tällä välin saanut uusia sählinkejä aikaiseksi?

Ehdin jo lukea mediatiedoista, että ylipäällikkömme on huolestunut siitä asiasta, että jotkut kiristävät Itämeren ja Suomenlahden rauhallista tunnelmaa, joten arvojohtajattaremme poliittisen suuntauksen tiedostaen arvelen hänen tarkoittaneen käytännössä sitä, ettei Viron pidä liikaa elämöidä venäläisten Suursaareen aikomien vakoilulaitteiden vuoksi, jotta kansainvälinen(=Venäjän) tunnelma ei muutu kireäksi pienten naapurimaiden takia.

Suomen suhteen Kremlin ei kaiketi tarvitse ollakaan huolissaan, sillä sekä pääesikunta että maanpuolustuksellinen korkeakoulu ovat saaneet "ylhäältä" käskyn, ettei Venäjän tutka-asemia pidä kommentoida suomalaiselta taholta.

Voimmeko ehkä olla vielä enemmän kyykyssä Moskovan suuntaan, kas siinäpä kysymys, johon ainakin iiromielisillä on Moskova-mielinen kanta...
231238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Suomessa on ollut erittäin rauhallista ja mukavaa.

Meillä on edelleen hyvä suhteet suureen naapuriimme Venäjään, suhteet ovat sellaiset, että edes mennyt Kokoomuslainen Presidentti Paasikivi olisi ne varmaan hyvillä mielillä ottanut.

Mitä tulee suursaareen tutka-asemaan, niin, varmaan tiedätkin hit-man, että tuo alue on Venäjän omaisuutta, joten siinä meillä ei ole nokan koputtamista.

Mutta hieno asia on, että Venäjä meitä tästä asiasta informoi, tämä osoittaa sen, että meillä on erinomaiset suhteet Venäjään.

Muuten suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva on ollut huolissaan Suomen Venäjä suhteista, ja on päättänyt, että meidän kahden välisten suhteiden, eli suomen ja venäjän suhteiden on tultava intensiivimmäksi kuin ennen.

Tämä on ilahduttava aloite Kokoomuslaiselta ulkoministeriltämme, hän muistaa selvästi Paasikiven opit.

Idänkauppa siis kukoistaa, itä-suomessa on perustettu uusia opetusryhmiä Venäjän kielen opettamiseksi sillä liikemiehet tietävät, että itä-rajan takana on suuret rahat odottamassa, sillä siellä on ostovoimaa, ja jos me suomalaiset emme sitä käytä hyväksemme, niin euroopassa on muitakin kansoja paljon.

Eli kiitos kysymästä Hit-man, hyvin täällä suomessa pyyhkii!

Äänestä
  • Nyt teit kyllä emämunauksen, kun et kirjoittanut N-liiton sydänystävästä U.K.Kekkosesta sanaakaan!

    Mainostat niin kovasti Paasikiven kokoomuslaisuutta, että epäilen sinun haluavan korottaa tällä tavoin vain kokoomuksen asemaa ja kiillottaa heidän himmentyneitä kilpiään!

    Äänestä

Laitapa todisteet pöytään, joista ilmenee, että Venäjän tutka-asemat Suursaaressa olisivat vakoilutarkoituksiin!

Jos sinulla ei ole todisteita, mitä sitten väpätät!

Värität vain pahantahtoisesti venäläisten jokaisen toimenpiteen, jotta lukijat luulisivat, että Venäjä pyrkii uudestaan jonkinlaiseksi suurvallaksi.

Ai niin, kyllähän se siihen taitaa pyrkiäkin, joten sanotaan nyt vaikka niin, ettei Venäjä ainakaan hae omaa etuaan kaasuputkihankkeillaan.

(Meniköhän tuokaan oikein?)

Äänestä
  • Sanoit, että Venäjä pyrkii suurvallaksi.

    Väärin.

    Venäjä on aina ollut suurvalta!

    Ja hyvä niin, sillä näkeehän sen, mitä sitä tulisi jos maailmassa olisi vain yksi suurvalta.

    Se yksi suurvalta tyrannoisi heikompiaan, kuten haluaisi.

    Venäjästä on tulossa suurvallasta, supervalta.

    Äänestä

  • höpötät?? kirjoitti:

    Sanoit, että Venäjä pyrkii suurvallaksi.

    Venäjästä supervaltaa. Ei ole mitenkään mahdollista, talous- kuin väestöpohjankaan kannalta.

    Äänestä

  • höpötät?? kirjoitti:

    Sanoit, että Venäjä pyrkii suurvallaksi.

    Väärin.

    Venäjä on aina ollut suurvalta!

    Ja hyvä niin, sillä näkeehän sen, mitä sitä tulisi jos maailmassa olisi vain yksi suurvalta.

    Se yksi suurvalta tyrannoisi heikompiaan, kuten haluaisi.

    Venäjästä on tulossa suurvallasta, supervalta.

    Tuota aikaa me vasemmistolaiset odotamme kuin kuuta nousevaa:

    Maailmassa olisi kaksi supervaltaa, jotka vuorotellen kiusaavat pieniä valtioita, kuten Suomea!

    Olisi niin helpottavaa huomata, että venäläiset ovat jälleen aloittaneet pienten naapureittensa sortamistoimet, koska venäläisethän tekevät niin vain maailmanrauhaa taatakseen!

    Äänestä

oikein.Suomen kannattaisi alkaa yhteistoimintaan Venäjän kanssa tutka-aseman rakentamisessa koska se torjuu Naton uhkaa.Kaasuputkihankkeessa pitää Suomen olla mukana,onhan Saksa entinen Mannerheimin aatekumppani ja liittolainen.

Äänestä
  • Tottakai Venäjä vakoilee, siinä kuin NATO:kin.

    Se on nyt suurvalta politiikkaa.

    Saahan suomikin perustaa tutka-aseman vaikka kilometrin päähän Venäjän rajasta, ja vakoilla kuinka paljon tykkää.

    Eri asia on sitten, onko siinä mitään järkeä.

    Äänestä

huomaa että yleistietosi hommaat täältä keskustelupalstalta, harkintakyvyttömänä ja kritiikittömänä sitten uskot mitä milloinkin.

Olen usein huomannut ettei sinulla ole alkeellisisntakaan tietoa esimerkiksi isänmaamme päätöksenteosta, yrität väenväkisin syttää presidentti Halosta eduskunnan ja hallituksen tekemistä päätöksistä.

Äänestä
  • Hienoa, että joku muukin kuin idolimme laittaa Hitmanille kampoihin!

    Hitman ei vieläkään tajua, että upseerina hänen täytyy olla lojaali ylipäällikölleen, joka nyt sattuu olemaan nainen, mutta ah, millainen nainen!

    Äänestä

  • Iironmiken faniklubi kirjoitti:

    Hienoa, että joku muukin kuin idolimme laittaa Hitmanille kampoihin!

    Hitman ei vieläkään tajua, että upseerina hänen täytyy olla lojaali ylipäällikölleen, joka nyt sattuu olemaan nainen, mutta ah, millainen nainen!

    Onko sinun Hit-man vaikea sulattaa sitä tosiasiaa, että suomella menee hyvin, meillä on kaikkiin naapureihimme erinomaiset suhteet.

    Miksi Hit-man et ruodi suomen sisäpolitiikkaa, meinaan siellä ei mene välttämättä hyvin.

    Sairaanhoitajien lakko uhkaa, ym.

    Ja, etkö ole Hit-man huolestunut siitä, että suomessa on noin. 200 000 asevelvollista miestä työttömänä!

    Luuletko, että jos sota syttyy, niin he kuuntelevat kenenkään käskyjä?

    Ei helvetissä, mieluummin he ottavat kuulan kalloonsa, kuin kuuntelevat jonkun rakkikoira upseerin lässytyksiä!

    Eli, suomen suurin turvallisuusuhka on se, että täällä ei ole kohta enää miehiä, jotka ovat valmiita taistelemaan maansa puolesta!

    Herrojen täytyy näyttää esimerkkiä, eli aatelus velvoittaa!

    Haluan nähdä esim. Björn Wahlroosin taisteluliiveissä, lähtemään etulinjaan, vasta se kohottaa miehistön taistelu moraalia!

    Vastaa tähän hit-man!

    Kiitos.

    Äänestä

  • Aloittaja

    hyvin! kirjoitti:

    Uskon suomalaisten itsepuolustustahtoon, joka testattiin jo n. 60 vuotta sitten erinomaiseksi.

    En piittaa sisäpolitiikasta, jossa jokainen puolue ajaa vain omaa etuaan.

    Työtä Suomessa saa jokainen työtä haluava, kunhan haluaa tehdä työtä.

    Armeijassa kuunnellaan aina esimiehen käskyjä, ja minäkin annan aina vain sellaisia käskyjä, joita alaiseni pitävät mielekkäinä.

    Suomella on n. 500 000 sotilaan reserviarmeija, joten jokainen valtio harkitsee kyllä kaksikin kertaa, ennen kuin haastaa meidät tosikoitokseen..

    Itse kuljen aina joukkojeni edessä, sillä miehet saavat rohkeutta nähdessään, ettei esimies pelkää edes pahalta haisevia venäläisiä!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    No, kun meillä on 500 000 reservi armeija ym. ja hyvät suhteet naapureihimme, niin asiat näyttää hyvältä.

    Eli voimme lopettaa tämä keskustelun tähän, ja palata sitten asiaan jos tulee jotain muutoksia asetelmaan.

    Hyvää yötä sinulle.

    ...onkin venäläisia huippunykyaikaisia laitteita ja Speznaz-miehiä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    vastauksesta kirjoitti:

    On erinomaisen hyvä asia, että meillä on oma suuri armeija reservissä, mutta en olisi noin sinisilmäinen Venäjän suhteen kuin sinä olet.

    Muistathan toki, miten katkerasti sinisilmäisimmät suomalaiset joutuivat pettymään 30.11.1939?

    Äänestä

  • Aloittaja

    ...... kirjoitti:

    ...onkin venäläisia huippunykyaikaisia laitteita ja Speznaz-miehiä?

    Piti näitä huippumiehiä olla jo Talvisodankin aikana
    Puna-armeijalla, mutta pakoonhan ne pötkivät, kun pelkäsivät suomalaisia sotilaita...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    On erinomaisen hyvä asia, että meillä on oma suuri armeija reservissä, mutta en olisi noin sinisilmäinen Venäjän suhteen kuin sinä olet.

    Muistathan toki, miten katkerasti sinisilmäisimmät suomalaiset joutuivat pettymään 30.11.1939?

    Etkö tiedä, että NL pettyi Suomeen, kun se ryhtyi mieluimmin Hitlerin kelkkaan, eikä vaihtanut maa-alueita ja näin olisi välttänyt sodan. Päättäjien idiotismista ja venäläisiä kohtaan tuntemastaan rasismista, josta sinäkin kärsit syttyi talvisota.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Piti näitä huippumiehiä olla jo Talvisodankin aikana
    Puna-armeijalla, mutta pakoonhan ne pötkivät, kun pelkäsivät suomalaisia sotilaita...

    Miten on mahdollista, että Suomi hävisi molemmat sotansa mennen tullen? Kun Viipuri vallattiin lapsellisen helposti NL:n toimesta, niin pitkin metsiä ja mantuja juoksi pakoon löysät housuissa tuhansia vellihousuja. Isäsi oli yksi niistä. Itsenäisjuhlissa ensimmäisenä veteraanina patsastellut raakkuva kuikkakaula
    ja teurastaja kenraali ampui omia miehiään, kun ei muuhun enää pystynyt.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tarkkaavainen. kirjoitti:

    Etkö tiedä, että NL pettyi Suomeen, kun se ryhtyi mieluimmin Hitlerin kelkkaan, eikä vaihtanut maa-alueita ja näin olisi välttänyt sodan. Päättäjien idiotismista ja venäläisiä kohtaan tuntemastaan rasismista, josta sinäkin kärsit syttyi talvisota.

    Olisit siis toivonut kansallemme Baltian maiden kohtaloa yli 50 vuoden ajaksi?

    Mielestäni vain maanpetturit voivat sortua tuollaisiin haaveisiin...

    Äänestä

  • Nauraja. kirjoitti:

    Miten on mahdollista, että Suomi hävisi molemmat sotansa mennen tullen? Kun Viipuri vallattiin lapsellisen helposti NL:n toimesta, niin pitkin metsiä ja mantuja juoksi pakoon löysät housuissa tuhansia vellihousuja. Isäsi oli yksi niistä. Itsenäisjuhlissa ensimmäisenä veteraanina patsastellut raakkuva kuikkakaula
    ja teurastaja kenraali ampui omia miehiään, kun ei muuhun enää pystynyt.

    Miten selität että tuo mennen tullen kesti vuodesta 1939 vuoteen 1944?

    Edes liittouman Irakin sota ei ole vielä vienyt niin pitkää aikaa!

    Oletko tutustunut venäläisten tappiolukuihin?

    Äänestä

  • Tarkkaavainen. kirjoitti:

    Etkö tiedä, että NL pettyi Suomeen, kun se ryhtyi mieluimmin Hitlerin kelkkaan, eikä vaihtanut maa-alueita ja näin olisi välttänyt sodan. Päättäjien idiotismista ja venäläisiä kohtaan tuntemastaan rasismista, josta sinäkin kärsit syttyi talvisota.

    Mites Nl lähti Hitlerin kelkkaan ja kaveerasi ja ja jakoi Itä-Euroopan sulassa sovussa. Olipas natsimielinen hallitus, toisin kuin Suomen hallitus.

    Äänestä

  • Nauraja. kirjoitti:

    Mites Nl lähti Hitlerin kelkkaan ja kaveerasi ja ja jakoi Itä-Euroopan sulassa sovussa. Olipas natsimielinen hallitus, toisin kuin Suomen hallitus.

    Onpa mielenkiintoista lukea, miten venäjämieliset tuon ansan väistävät!

    Äänestä

"Viron pidä liikaa elämöidä venäläisten Suursaareen aikomien vakoilulaitteiden vuoksi, jotta kansainvälinen(=Venäjän) tunnelma ei muutu kireäksi pienten naapurimaiden takia."

Mahdatkohan roolipelle edes tietää niistä kaikista ruotsalaisten bunkkereista ja kuuntelupisteistä, mitkä suomen suuntaan ovat "korvat hörölään" olleet jo vuosikymmenet?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Olen ollut tämän päivän varattuna tehtävieni vuoksi, mutta nyt ehdin palstalle kysyäkseni, onko Venäjä jo tällä välin saanut uusia sählinkejä aikaiseksi?

Ehdin jo lukea mediatiedoista, että ylipäällikkömme on huolestunut siitä asiasta, että jotkut kiristävät Itämeren ja Suomenlahden rauhallista tunnelmaa, joten arvojohtajattaremme poliittisen suuntauksen tiedostaen arvelen hänen tarkoittaneen käytännössä sitä, ettei Viron pidä liikaa elämöidä venäläisten Suursaareen aikomien vakoilulaitteiden vuoksi, jotta kansainvälinen(=Venäjän) tunnelma ei muutu kireäksi pienten naapurimaiden takia.

Suomen suhteen Kremlin ei kaiketi tarvitse ollakaan huolissaan, sillä sekä pääesikunta että maanpuolustuksellinen korkeakoulu ovat saaneet "ylhäältä" käskyn, ettei Venäjän tutka-asemia pidä kommentoida suomalaiselta taholta.

Voimmeko ehkä olla vielä enemmän kyykyssä Moskovan suuntaan, kas siinäpä kysymys, johon ainakin iiromielisillä on Moskova-mielinen kanta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu