Jos nyt lähdetään oletuksesta, että rap on musiikkia, on se erittäin huonoa sellaista. Odottakaa ennen revolverien heiluttelua ja "kill'ya"-uhoa, että perustelen.
Jokainen rap-äänite, jonka olen kuullut, on käytännössä täysin sama piisi, sikäli kun melodiattomasta kompin päälle puhumisesta voi käyttää termiä 'piisi' (engl.'piece').
Se, että joku käyttää muiden säveltämiä piisejä oman puheilmaisunsa taustalla, ei tee hänestä muusikkoa saati lahjakasta muusikkoa. Se, että joku käyttää tietokoneella itse tehtyjä taustoja oman puheilmaisunsa taustalla, ei tee hänestä yleensä mitään merkittävää muusikkoa, keskiverto nörtti 'pystyy tekee asiaa biittii'.
Eli rap-'musiikin' ydin ei ole musiikki vaan sanoitus. Siksipä musiikkidiggarit dissaavat räppiä, mikä näin ollen vaikuttaa oikeutetulta.
Sanoitusten (riimien eli runojen) kirjoittaminen ja esittäminen on eri taiteenlaji, jolla ei ole paljon tekemistä musiikin kanssa.
Kertokaa, jos olen väärässä. Perustelujen kanssa, kuten kunnon asiallinen väittely (ei siis riitely) edellyttää. Rakentavia mielipiteitä odotan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ensin tekee mieli lisätä tuohon "Jokainen rap-äänite, jonka olen kuullut..." että sinä arvatenkin olet kuullut jotain 50 Centtejä sun muita poppareita. Kyllä rap-musiikkiakin on monenlaista. Voisit ehkä kertoa vähän että minkälaisia "rap-äänitteitä" olet kuunnellut.
Toiseksi "rap-'musiikin' ydin ei ole musiikki vaan sanoitus": tuossa saattaa olla jotain oikeinkin, mutta vain osaksi. Sanat ovat tärkein asia rap-musassa, mutta mikäli olet kuunnellut "rap-äänitteitä", olet saattanut huomata että (HUOM!) hyvässä rap-musassa räppääminen ei tosiaankaan ole pelkkää "melodiattoman kompin päälle puhumista". Vaan räppäämisessä saatetaan pitää pieniä taukoja aina bassorummun aikana, mikä kuulostaa todella hyvältä.
Musiikkia on monenlaista, ja rap on vain yksi musiikkityyli. Kun viestisi alussa kirjoitit "Jos nyt lähdetään oletuksesta, että rap on musiikkia, on se erittäin huonoa sellaista", huomaa tästä että en tiedä rap-musiikista paljoakaan. Sinä voit väittää, että rap ei ole musiikkia, mutta vaikkapa joku death metal sinun mielestäsi on (anteeksi, jos loukkaan, en tiedä sinun musiikkimieltymyksistäsi), voi jonkun toisen mielestä taas rap olla kunnon musiikkia, eikä se death metal taas ole musiikkia nähnytkään. Minä olen joskus kuunnellut paljonkin kaikennäköistä metal-musiikkia, ja jos nyt sanon että minun mielestäni death metal on hirveää karjumista, josta ei kukaan saa selvää, voi jonku, joka tosissaan kuuntelee kyseistä musiikkia, suuttua ja alkaa selittää, että se ei tosiaankaan ole hirveää karjumista. Siksi en väitä että death metal olisi "huonoa musiikkia" - en tiedä siitä tarpeeksi väittääkseni sitä. Siksi voin sanoa, että minä en pidä siitä musiikista, eikä kukaan voi väittää vastaan sillä jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
Viimeiseksi haluan sanoa, että jos todella haluat arvostella jonkinlaista musiikkia, ota siitä kunnolla selvää.
Vastausta odottelen
Lukekaas sen kirja ja kattokaa leffa ja tulkaa sit vast itkee jos viel haluutte.
just. jos se lukee kirjassa sen on oltava totta.
eihän siinä muuta vikaa ookkaan ku vitun vajaat sanotukset jotka on suunnattu 13-vuotiaille faneille ja se nyt vaan räppää aika kankeesti.rahaa ja persettä,perus räppikliseitä..
underground jantterit on paljon lahjakkaampia ja omaperäsempiä.
hevi ei oo musiikkia!
se että joku vammane äpärä karjuu ja toine pieksää rumpuja nii paljo ku jaksaa,ei oo musaa!
joo vitun vammane hanki elämä
Siis Totuus on tämmöne:
Räppi on useimmiten jonkun Somalin Puhetta johon on lisätty onnettomat sanoitukset Ja Räppärit on lapsellisia Runkkareita.
Hevi/metal musiikki on Taiteellinen musiikki laji jossa kitaran,rumpujen ja basson soitto on Taitavasti yhdistetty Taidokkaaksi Osaavien ihmisten luomaksi musiikiksi, ja kaikki Tätä musiikkia kuuntelevat Ovat oikeilla jäljillä.
o teknos kuka vaa voi tehä hyvän tekno biisin.
mutta näyttää siltä et sä et oo ees ikinä kuunnellu räppii
kaikki jotkaa dissaa rappii ottakaa eka asioista selvää ennenku alatte solvaa
Mitä toivotonta paskaa tämäki nyte o?
Jokku metalistit tulee tän leijjuu rasvaleteillää miten metalli on taiteellist ja blahh. Must se on pelkkää karjuntaa rumpujen ja kitaran päälle. Kuuntelin ite joskus metalli . Huoh onneks pääsin siit yli.. Hirveet oikeesti et pitäs vetää ranteet auki ja kaulaan viiltoi et pääsee porukoihi. Sitä paitsi Rap on tarkoitus olla sellaista musiikkia jossa on sanomaa eikä mitn helvetin keski-ikäisen hipin karjuntaa tai antti tuiskun tumputtamista siis suoraan sanoen HERÄTKÄÄ. Ja jokainen joka sanoo et Rap on syvältä ei oo joko kuunnellu sitä tarpeeks tai on muuten vaan kieroonkasvanu . joo sori toi viimine mut homma ny vaa on noin....
Must 50cent the game kanye west chamillionaire ja muut on parhait akon kaikki mä vittu kuuntelen aina rappii olin ennen hevari ;D mut ei se mtn vai mitä??