Olen jo pitkään etsinyt tältä keskustelupalstalta muita ihmisiä joilla olisi samankaltainen tilanne kuin minulla. En ole kuitenkaan sellaisia ihmisiä/viestejä löytänyt.
Tässä minun tarinani.
Olemme olleet läheisissä väleissä noin vuoden ihanan miehen kanssa. Meillä on yhteisiä mielenkiintoja, vietämme aikaa musiikkia kuunnellen ja elokuvia katsellen. Harrastamme täydellistä seksiä. Emme riitele ikinä, sanailemme, mutta emme riitele.
Näemme lähes päivittäin, jos emme näe, soittelemme. Olemme joitain kertoja puhuneet siitä, että emme pidä tätä seurusteluna. Varsinkin hän pelkää sitoutumista ja rakastumista. Emme kuitenkaan tapaile muita, emmekä harrasta seksiä toisten ihmisten kanssa.
Minulle kuitenkin välillä tulee tunne, etten enää pysty tähän. En uskalla vaatia asioita, joita tavallistesti seurustellessani kumppaniltani vaadin/pyydän. En uskalla luottaa tähän suhteeseen, vaikka se ihanaa onkin. Mutta pelkään että hajoitan kaiken, jos menen ahtautumaan miehen reviirille ja käyn vaatimaan tunteita, saatika rakkaudentunnustuksia. Haluan antaa hänelle vapauden olla juuri se mitä hän nyt on, vapaa ja seurallinen ihminen.
Siltikin tuntuu että kaipaan jotain vielä tämän kaiken ihanan lisäksi. Vaikka en voi sanoa, etteikö jo tämäkin olisi jo liian ihanaa.
Kuulostaako kenellekään yhtään tutulta?
Tässä minun tarinani.
Olemme olleet läheisissä väleissä noin vuoden ihanan miehen kanssa. Meillä on yhteisiä mielenkiintoja, vietämme aikaa musiikkia kuunnellen ja elokuvia katsellen. Harrastamme täydellistä seksiä. Emme riitele ikinä, sanailemme, mutta emme riitele.
Näemme lähes päivittäin, jos emme näe, soittelemme. Olemme joitain kertoja puhuneet siitä, että emme pidä tätä seurusteluna. Varsinkin hän pelkää sitoutumista ja rakastumista. Emme kuitenkaan tapaile muita, emmekä harrasta seksiä toisten ihmisten kanssa.
Minulle kuitenkin välillä tulee tunne, etten enää pysty tähän. En uskalla vaatia asioita, joita tavallistesti seurustellessani kumppaniltani vaadin/pyydän. En uskalla luottaa tähän suhteeseen, vaikka se ihanaa onkin. Mutta pelkään että hajoitan kaiken, jos menen ahtautumaan miehen reviirille ja käyn vaatimaan tunteita, saatika rakkaudentunnustuksia. Haluan antaa hänelle vapauden olla juuri se mitä hän nyt on, vapaa ja seurallinen ihminen.
Siltikin tuntuu että kaipaan jotain vielä tämän kaiken ihanan lisäksi. Vaikka en voi sanoa, etteikö jo tämäkin olisi jo liian ihanaa.
Kuulostaako kenellekään yhtään tutulta?
Vastaukset 4
Vanhimmat
No mutta minulla on samantapainen tilanne. Kirjoitin tänne palstalle tilanteestani tuossa joku päivä. Minun suhteeni vain on paljon uudempi, enkä voi nähdä päivittäin kun asumme eri maissa, mutta soittelemme päivittäin vähintään pari kertaa. Eilen taisi tulla viisi kertaa :). Hän pelkää sitoutumista niin paljon, että pyysi, etten vaatisi häntä "ajattelemaan sydämellä", koska se on liian tuskallista. Sanoi myös, että nyt on kivaa, kun minä tykkään hänestä ja hän tykkää minusta, mutta entäs sitten, kun koittaa se päivä, että hän ei halua olla erossa päivääkään...kun hän on "päättänyt", ettei enää koskaan halua asua naisen kanssa. Häntä pelottaa se, että satuttaa minua jättämällä minut tai että minä jätän hänet. Sanoin hänelle, että elämää ei voi elää pelossa ja antamalla pelon hallita elämää. En tiedä sinusta, mutta minusta tuo kyllä kuulostaa seurustelulta, mutta ei kai sellaista sanaa edes käytetä kahden aikuisen suhteesta...sitä käytettiin silloin kun oltiin nuoria eikä ollut vakavampia aikeita...seurustelu oli sinänsä jo "päämäärä". Nyt päämäärä on jotain ihan muuta...elämä yhdessä, kumppanuus...siten en pidä seurustelua sinänsä minään eikä mielestäni tapailua tarvitse missään vaiheessa seurusteluksi kutsua. Jos tapailu johtaa elinikäiseen kumppanuuteen, se on hyvä ja ihana asia. Niin toivon itsenikin kohdalla. Olen ajatellut, että yritän olla kärsivällinen ja rakastaa, vaikka olen epävarma, saanko vastarakkautta, mutta mielestäni se on sivuseikka. Olen onnellinen, jos saan rakastaa. Kysyin mieheltä luvankin siihen. Hän vastasi myöntävästi. En ole sitten vaatinut häntä sanoittamaan minulle mitään tunteita, ikävää tai muuta, vaikka itse sanoitan niitä hänelle. Aika näyttäköön, sitooko se meidät toisiimme vai erottaako se meidät. Paljon tämä kuitenkin vaatii...
Minulla on takana noin vuoden suhde, jossa mies entisen elämänsä takia oli sitoutumiskammoinen. Meillä oli oikein mukava suhde, mutta jossain vaiheessa rupesi tuntumaan siltä, että hän ottaa ja minä annan. Minä olin mukana sydämelläni ja rakastin. Kyllä hänelläkin oli tunteita, muttei kyennyt sitoutumaan. Minä en kyennyt elämään puolinaisessa suhteessa ja olisin halunnut kaiken. Erosimme. Näin jälkeen päin hyvä niin,sillä ei siitä varmaankaan olisi tullut mitään kestävämpää sillä pitkässä suhteessa minusta täytyy molempien olla täysillä mukana.
Jos koet että jaksat vaikka toinen ei halua sitoutua, niin mikäs siinä. Kyllä sellaistakin elämää voi elää jonkun aikaa. Jossain vaiheessa voi kuitenkin tulla perheen perustaminen ym. ajankohtaiseksi jolloin voi sitten tulla ongelmia, jos toinen ei halua ns. normaalia seurustelukuviota.
Tsemppiä. Vaikea tilanne. Muistan kyllä kuinka raastavalta tilanne tuntui itsellä silloin kun se oli päällä.
Jossain vaiheessa se mies kumminkin sun elämsätä karkaa, vaadit sitten jotain tai et. Olet miehelle pano ja hauskaa seuraa, silloin kun hän sitä kaipaa.
Tekstisi voisi olla mun kirjoittama. Suhdetta on takana noin puoli vuotta, rakkaudesta ei olla puhuttu ja vielä vähemmän rakastettu. Seksi on loistavaa, parasta mitä olen ikinä kokenut. Mietin tuossa yksi päivä, että en vaadi -tai ehkä en uskalla vaatia- mieheltäni läheskään yhtä paljon kuin esim. entiseltä poikaystävältäni. Koko suhteen aikana en ole kokenut mitään suuria tunteita, mutta tiedän että en halua erotakaan. Tämä suhde on tavallaan aivan liian ihana, mutta tulevaisuutta ajatellen ei todellakaan kovin luotettava tai luultavasti pysyväkään.