Yliarvioitko tai aliarvioitko itsesi? Tai oletko hyvinkin itetoinen itsestäsi?
Kuin hyvin
tunnet itsesi?
731990
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
tietoinen.
moniko täällä palstalla edes ymmärtää kysymyksesi... epäilen, että vastauksia ei tule.
samaa. En ole lukenut monenkaan itsensä tuntevan kirjoituksia täällä. Itsensä tunteva kirjoittaa hiukan eri tavalla kuin suurin osa tänne kirjoittavista. Itsensä tunteva ilmaisee itseään toisin.
luinko nyt kysymystä oikein, mutta mielestäni jokaisessa ihmisessä on kohtia, joita ei voi tuntea. Ts. ne tulevat esiin vasta kuin tietynlainen tilanne tulee eteen. Ja ehkä se on hyvä niin, olisihan se vähän tylsääkin matkata koko elämä tyypin kanssa jonka tuntee täydellisesti?!
Muttajoo. Mielestäni tunnen vahvuuteni ja heikkouteni kohtalaisen hyvin. Olen oppinut rakastamaan itseäni ja rakastamaan muita ihmisiä, en tosin ihan kaikkia. Mutta siihen olisi pyrkimys.
Yliarvioin itseni joskus suoritusten osalta, ajattelen että "eihän tässä kauaa mene" ja sitten kökin homman äärellä tuntikausia, mutta en voi antaa periksi. Toisaalta aliarvioin itseäni, erityisesti töissä. Ajattelen etten kykene johonkin, mutta useinmiten olen saanut kiitosta, josta olen aina vilpittömän hämmästynyt. On aina mukavaa ylittää itsensä.
Tällä kohtaa olen tyytyväinen itseeni ja elämääni, en tunne mitään tarvetta haukkua ketään. Enkä ota isommin itseeni jos minua haukutaan. En ole kylläkään kovin helpolla päätynyt tähän tilaan. Pidän sitä kuitenkin itsetuntona ja oletan että se kantaa minut vaikeiden aikojen yli.
Uskon sinua. Siihen itsensä tuntemiseen ei tulla helposti. Kukaan ei opi helppoudesta vaan aina vaikeuksien kautta.
Sama asia voi olla yhtenä hetkenä heikkous ja toisena vahvuus. Niitäkään ei ole olemassa kuin jokaisen mielessä.
useasti huomaa jälkikäteen että joku kamalalta tuntunut asia tai tilanne onkin itseasiassa ollut onnenpotku. Näkökulma tuppaa väkisinkin muuttumaan kun kasvaa...
jos ei muuta, niin pituutta. :)
egon osuus? Pystyykö ihminen koskaan täysin sivuuttamaan egoaan? Vai onko elämä ikuista taistelua egoa vastaan?
edellisestä. Paljon sanoja, mutta...
koska en ole sivuuttanut sitä. Arvelisin sen olevan mahdollista ainoastaan yksin, yksinäisyydessä. Olisiko ego jotain sellaista, että "Minä Olen" ja sen takana sitten jotain muuta. Sellainen tila kun "En tiedä".
mitä minä en tiedä. Perustan mielipiteeni ainoastaan tässä ja nyt meneillään olevaan keskusteluun. Olen usein erehtynyt oikeassa ollessaan ja ollut oikeassa erehtyessään...
joku sellainen tila jossa ei ole mitään halua tai tarvetta? Uskonnollisissa yhteyksissähän egoa kuvataan paholaisena, vihollisena, mutta olisiko se helpommin voitettavissa jos sen kanssa kaveeraisi?
fyysiset tarpeet? Niitä ei ole monta mutta elintärkeitä kuitenkin. Halut taas. Se on helppoa. Lakkaa vaan haluamasta. Se ei ole sen kummallisempaa.
Ei ole paholaista tai jumalaa. Ei sellaisena kuin ne kuvaillaan. Ego, vääristynyt sellainen, haluaa aina nostaa itsensä muiden yläpuolelle tai sitten vaihtoehtoisesti alentaa itsensä. Ego tilassa "Minä olen", tietää missä on mitenkään määrittelemättä sitä ja antaa muiden olla siellä, missä muut on. Hyväksyy maailman ja ihmiset sellaisina kuin ne on.
Egoa ei siis tarvitse voittaa. Ego ei ole voitettavissa. Ego on kenties ylitettävissä. Niin kuin meidän jokaisen elämään kuuluu lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus...
pidäkin perustaa aina nykyhetkeen, sillä mennyttä ei enää ole ja tulevasta ei tiedä?
että mikä on nykyhetki? Onko nykyhetki määriteltävissä?
sen egon "lepotilan" enemmänkin sellaisena että tuntee olevansa yhtä kaiken kanssa. Silloin se minuus väistyy.
Mutta en tiedä, ehkä nämäkin ovat hyvinkin subjektiivisia kokemuksia?
tekemäsi tekemättömäksi? Tiedätkö mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu? Nykyhetki on näiden kahden tilan välissä.
ei voi olla varma kokemastaan. Se on verrattavissa massahypnosiin. Liikaa projisointia. Jokainen luulee tietävän jotain, mitä ei tiedä ja sotku on valmiina.
jossakin määrin luuloa tiedosta.
niinkin. Riippuu perspektiivistä.
Jos tarkastelen aikasempia tekemisiäni, niin eihän niitä enää ole ja ne on kuitenkin. Ei ole siksi, että Minä en ole siellä ja mihin ne sitten häviäisi vaikka en ole siellä enää itse? Jos niitä ei mielestäni ole olemassa nyt niin niitä ei ole ollut aikaisemminkaan. Jos ne taas oli joskus niin ne jatkaa olemistaan edelleen vaikka en olisikaan läsnä. Mistä ne tulee ja mihin ne häviää ja mikä vielä tärkeämpää, että miksi ne tulee ja miksi häviää? Miten se on mahdollista?
aina määriteltyä. Määriteltyä jokin, se muuttaa muotoaan ja tulee vanhaksi. Se menettää oman alkuperäisen merkityksensä. Ja kun se on menettänyt oman alkuperäisen merkityksensä niin onko se enää tietämisen arvoista?
yhtä luonnon ja maailmankaikkeuden kanssa, tilaa jossa unohtaa oman olemassaolonsa ja silloin siis "vain on".
tarkoitit. En itse usein käytä sellaista ilmaisua, koska jokainen voi väittää niin. Sellaiset sanat ei ole uutta kenellekään. Ne on jokaisen ulottuvilla. Ymmärtänet nyt paremmin vastaukseni. Toivon niin.
aikaa ei ole, mutta ihminen haluaa tuntea olevansa jossakin "hetkessä", kenties säilyttääkseen jonkinlaisen järjestelmällisyyden.
Ja hei, tämä alkaa mennä niin syvälliseksi että tiedän mitä kohta tapahtuu: menen nukkumaan.
Hyvää yötä kaikille! :)
joka sanoo noin? Millaisia ainutlaatuisia sanoja sinun ulottuvillasi on? Vaikuttaa ylimieliseltä, joka on kaukana ylevästä.
kenenkään olevan väärässä, enkä ole väittänyt kenenkään olevan oikeassa. Kaikkein vähiten väitän itse olevani oikeassa tai väärässä. Voin edelleen väittää ainostaan yhtä. Ainoastaan sitä, etten tiedä. Kaiken maailman sanat ei riitä kuvailemaan sitä.
Ylimielinen? Hmmm... Saatan ollakin. Ei ole minun tehtävä arvioida sitä. Jonkun mielestä olen ja toisen mielestä en. Ota siitä nyt sitten selvää.
tullut lähinnä puskista suolletaan ympäripyöreää paskaa, niin ettei ketään enää edes kiinnosta lukea. Vaikka aihe olisikin mielenkiintoinen.
yksi ei-puska. Ja kun puskista kysellään niin eiköhän ole järkevintä vastakin puskista. Aihe on mielenkiintoinen. Siksi tein aloituksen. Aihe tuli mieleen alla olevasta kirjoituksesta. Itsensä tunteva ihminen ei joudu tilanteeseen, missä saa pakit. Sukupuolesta riippumatta.
Jos haluat jatkaa niin jatketaan. Edelleen puskasta. Puskassa on mukavaa olla. Olla ei-kukaan, ei-mikään...
liittyy pakkien saamiseen? Eihän se sitä tarkoita ettei tuntisi itseään vaan sitä ettei tunne sitä toista. Ja miten tuntemattoman voisikaan tuntea?
ja sanon että kyseinen puhuja ei tunne itseään. Väitän, että hän ei edes tiedä mistä puhutaan.
Halu esittää tietävänsä on kyllä suuri.
Tämähän tukisi teoriaa että todellakin tunnen itseni. Sain puolittaiset pakkini kahdeksantoistavuotiaana, eikä niitä ole sen jälkeen tullut. :)
et ymmärrä, kuinka typerä ja pinnallinen olet.
;9)
vitsin murjaisitte! :D
Te sitten varmaan olettekin todella hienoja ja syvällisiä ihmisiä, kun heittelette moista a)vailla perusteluja, b) kertomatta itsestänne mitään, edes nimimerkkiä, c)tuntematta minua lainkaan...jne.
Mutta ei sen väliä, itsensä tuollaisilla puskahyökkäyksillä vain nolaa. Jokainen järkevä ihminen näkee tuollaisten läpi.
:D
puhukoon vain omasta puolestaan, sillä kukaan ei voi tilannetta toisen osalta tietää.
Kannattaisikohan sinunkin kurkata peiliin ja miettiä miksi hyökkäilet puskista jotain tuntematonta ihmistä vastaan, joka ei ole sinulle mitään pahaa tehnyt?
Vai olenko?
kertaa astua puolellesi T-fox. Et ole ainakaan tähään ketjuun kirjoittanut vielä mitään, että saisit minut epäluuloiseksi.
Kun tuntee itsensä, tuntee myös muut. Klishee mutta totta. En ole kyllä itsekään saanut kertaakaan pakkeja vaikka neljättäkymmenettä käyn. En ole kyllä yrittänyt, enkä ole tavallaan ollut yrittämättäkään. Asiat on vaan tapahtunut omalla painolla. En kyllä tosin ole kovin helposti kiinnostuvaa laatua. On hyvin vähän kiinnostavia ihmisiä. Ikävä kyllä.
Yrittämällä tulee, yrittämällä pysyy. Valehtelemalla tulee, valehtelemalla pysyy. Näyttelemällä tulee, näyttelemällä pysyy. Koristeltuna saadaan, koristeltuna pidetään...
näkemisestä, ei tietämisestä.
ei vaan käyttäydy, kuten tuettavasi. Itsensä tunteva ei tarvitse myöskään tukijoukkoa ympärilleen.
ei kaipaa julkista tunnustusta.
tukeani. Annoin hänelle sen. Ainakin tässä ketjussa. Ei ole mitään syytä olla antamatta. Meissä ihmisissä on hyvin vähän eroja. Yksi aika ratkaiseva tulee nyt mieleen. Yksi, mikä mikä muuttaa kaiken yhteisen. Feminiinisyys ja maskuliinisuus. Haluttiin tai ei.
"tiedät mitä tiedät", jos kysymys onkin näkemisestä?
Riittää, tässä on töitäkin tehtävänä.
tukijoukkoja, en julkista tunnustusta, enkä kyllä näitä hyökkäilyjäkään.
Vastasin ainoastaan alkuperäisen kysymykseen. Se siitä, palaan töihini.
ei ole merkitystä, näkemisellä on - itsensätiedostamisen kannalta.
Ei ollut mitenkään tarkoitus estää työn tekemistäsi.
hyökkäävinä, et ole tiedostanut itseäsi (kuin ehkä pinnallisesti).
Miksi sitten käytit tunnettua nimimerkkiäsi (ellet tunnustuksen tarpeesta)?
koska näit sen tarpeelliseksi.
Lisäksi.. ehkä koit sielullista samankaltaisuutta suhteessa häneen - minä en.
Sieluilla ei ole sukupuolia.
puskissa? Etkö sinäkin kirjoita anonyymisti etkä omalla nimelläsi? Eivätkä kaikki täällä kirjoita tuntemattomina?
kaltaisuuden kaltaista hyvin harvoin. Jos ollenkaan. Sielulla on sukupuoli. Sielun fyysisellä muodolla. Ylitettyään fyysisyyden, ylittää myös sukupuolen. Kuin moni sitten haluaa sitä? Onko se haluamisen arvoista? Ei ainakaan minulla. Ei vielä. Ehkä vanhempana.
Unohtui kertoa, että uskon myös sinua. Polkuja ympyrän keskelle on monia. Jokainen löytää omansa...
eivät sanasi minua hetkauta suuntaan tai toiseen, kuten ei myöskään positiiviset mielipiteet kirjoituksistani.
Live- elämän ihmisten mielipiteet painavat hiukan enemmän.
Eikö nettikeskusteluissa ole suositeltavaa käyttää yhtä ja samaa nimimerkkiä? Se helpottaa keskustelunkulkua noin yleisesti. Kun tiedät kenelle olet vastaamassa ja mihin aiemmin esitettyyn asiaan kommentti mahdollisesti liittyy.
ei hae jatkuvalla syötöllä naista suomi 24 miehen logiikka palstalta, ei laita treffi-ilmoja ja ilmoita samassa lauseessa kuinka ei etsi naista, ei kerro olevansa romantiikkaa kaipaava ja romanttista naista hakeva kun samassa lauseessa käyttää naisista nimityksiä akka ja eukko ja hakee yhden yön panoa. Itsensä tunteva ihminen ei hae jatkuvasti paniikinomaisesti ketä tahansa, mistä tahansa kun samassa lauseessa ilmoittaa, ettei kuka tahansa kelpaa. Sukupuolesta riippumatta sanoisin, että tuollainen henkilö on epätasapainossa ja eksyksissä itsensä kanssa.
joudu tilanteeseen, missä voi saada pakit. Itsensä tuntevia ihmisiä on hyvin vähän.
on vähän ja vähän myös niitä, jotka edes haluavat itsensä tuntea. Toisille on helpompaa pysyä itselleen tuntemattomana.
muuttuu muille tuntemattomaksi. Niin oudolta kuin se kuulostaakin. Ihan vaan siitä syystä, että suurin osa ei tunne, eikä ymmärrä itseään. Siksi ei voi ymmärtää myös muitakaan. Siksi kaikki ne kysymykset vastakkaisista sukupuolista tykkääkö, eikö tykkää, mitä se oiken ajattelee, mitä se meinaa...
on itsetuntemus, jos noin närkästyttää.
Harhoja?
kuten aavistelinkin olet se samainen puskajunkkari, joka jankuttaa loputtomiin jos ei toinen älyä lopettaa ensin.
Ja minähän älyän. Ole yksin harhoinesi.
etten tarjonnut sinulle egosi pönkitystä. Itsensä tunteva ei sen perään edes haikailisi.
Et tule koskaan itseäsi tuntemaankaan, jos jatkat tuolla linjalla.. keskityt muihin itsesi sijaan.
nyt keskityt itseesi, vai t.foxin ruotimiseen? Melkoista itsensä pussiin puhumista! Sitä paitsi hänhän ilmaisi ihan selkeästi ettei ole tukijoukkojen tarpeessa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000009&posting=22000000019482969
oli? Hänhän kertoo että ihmisen kannattaisi hyväksyä itsensä ja kehonsa, eikö se ole yksi itsetunnon edellytys? Ja mahdat olla jostakin todella käärmeissäsi kun kaivelet jotain vuoden takaisia keskusteluita esille. Onko sinulla kenties oma t.fox- arkisto?
Voi voi. Onko sunnuntaisin kaikki mielipuolet liikkeellä, kun joka keskustelussa jonka avaan tuntuu olevan lynkkausmeininki?
Hankipa sinäkin ihan oikea elämä oikeine ongelmineen niin saat hieman perspektiiviä
lailla samaa mieltä asiasta. Itsensä hyväksyminen alkaa omien fyysisten ominaisuuksien kohtaamisesta ja hyväksymisestä. Pinnallista tai ei mutta siitä on mielestäni aloitettava.
löytyy ihan oikea elämä, mutta ongelmat on nähtävästi sinulla. Hanki apua.
Tunnen ja en tunne.
Tiedän että mussa on aivan kaikkea. Enemmän olen kuitenkin ihmisiin keskittyvä kuin pelkästään tulokseen eli rahaan pitkällä tähtäimellä.
Musta löytyy niin kaikkea, aivan kaikkea, mikä sitten on se vallitseva? Riippuu ihmisestä/ihmisistä kenen kanssa olen tekemisissä.
Ongelma on oikeastaan se, että ymmärrän kaikkia. Fak. Pitäis ymmärtää enemmän vain itseään.
että ongelmaa ei ole. Kun ei ole ongelmaa niin silloin usein tekee monesta asiasta ongelman. Se on yksi ihmisluonteen heikkouksista. Se on niin kauan kunnes ymmärtää sellaisen toiminnan mielettömyyden ja lakkaa toimimista niin.
Miten niin ongelmaa ei ole?
Mun mielestäni tuossa on enemmän ongelmaa kuin siinä että yrittää olla jotain mitä ei oikeasti ole vaan mitä haluaisi olla.
ole. En tee siitä ongelma itselle, enkä kenellekään muulle. Se ei taida olla edes mahdollista. Samanlainen illuusio kuin musta ja valkoinen.
ja rankasti.
vailla itsetuntoa.
mies aliarvioi itsensä. Niin kuin moni mieskin yliarvioi itsensä. Luulee olevan enemmän kuin on vaikka tosiasiassa sillä vaan on jotain mutta se ei ole jotain mitä se todellisuudessa on...
on elimensä ohjauksessa.
nykyisin yliarvioin. Se on niin paljon hauskempaa.
itsensä sellaisena kuin olet. Aikaisemmin tai myöhemmin jokainen on sen kohtaamisen edessä. Mitä myöhemmin se hetki koittaa, sen vaikeampaa se tulee olemaan. Vaihtehtona on tietenkin elää elämänsä valehdellen itsellensä. Elämä on valintoja. Jokainen tekee omansa.
liiankin hyvin, yleensä liian huonosti.
Olen taipuvainen aliarvioimaan itseäni ja siten ylisuorittamaan, mutta kaipa se kuuluu tähän kiltin tytön syndroomaan.
tunnen itseni, mutta sitä en tiedä että aliarvionko vai yliarvionko itseäni. En ajattele semmoisia asioita tai vertaa itseäni muihin. Pakostihan sitä tietty huomaa, että missä asioissa on hyvä ja missä ei, mutta sehän ei ole itsensä ali- tai yliarvioimista vaan elämän opettamaa realismia.
mut vaan ihan pikkaisen, muuten uskon kyllä tuntevani itseni varsin hyvin.