Olen 20 vuotias mies keskisuomesta ja olen ollut 3 vuotta pitkässä seurustelu suhteessa kunnes intti alkoi... Tiedossa oli, että hän joutuisi muuttamaan jyväskylään koulun takia mikä ei minua niinkään haitannut kun luotin häneen...
Ensimmäiset viikot intissä kuitenkin vierähti ja joka päivä hänelle soittelin tunnin pitkiä puheluita, kunnes polveni meni kirjaimellisesti paskaksi jonka takia lääkäri löi minulle E paperit ja passitti kotiin tai jatkamaan A papereilla. Ja sitten vihdoinkin 8 tunnin touhunnan & kamojen palauttamisen jälkeen vihdoinkin pääsin porteista pihalle. Tämän jälkeen seikkailin Keuruun kaupungilla iha turistina ja soitin tyttöystävälleni. Kaikki tuntu olevan vielä silloin kunnossa kunnes tämä pistää teksiviestin, että meidän pitää puhua. Minä sitte soitin taas hänelle ja sanoi, että hän haluaa erota ja hän ei rakasta minua... Isku tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta kun puolituntia juuri olimme jutelleet ja ei ollut mitää vikana. Jalkani tärisivät ja tuntui kuin joku olisi sydämmen repinyt rinnasta. Minä sitte sanoin, että haluan nähdä hänet heti, mutta minun piti odottaa vielä 4 tuntia junaa ennen kuin pääsin edes kotipaikkakunnalle ja kunnes vihdoin pääsin kotia ei hän voinutkaan enään nähdä. Oli kiireitä kuulemma. Sitten seuraavan päivän koitteessa olin niin murtunut en uskaltanut soittaa hänelle, en viestejä laittaa ja viikko siinä vierähti ja hän ei myöskään mitää itsestään ilmoitellut, kunnes vihdoin soitan hänelle, mutta hän ei vastaa... Pariviikkoa kului ja bongasin hänet baarissa mies seuralaisen kanssa ja katseemme kohtasivat ja hän sanoi vaa moi. Minä olin pöhnässä katsoin vain pois päin ja lähin kävelemään kotio päin. Aamulla soitin hänelle ja hän ei vastannut ja sitten sain seuraavana päivänä viestin, että soittaa illalla. Hän soitti ja oli tällöin jo Jyväskylässä ja kysyin miksei hän ollut soittanut jos on kotonansa käymässä. Oli ollut kiireitä kuulemma...
Erosta on kulunut jo 10 viikkoa eikä vieläkään ole yhtää helpottanut olo ja joka vitun päivä, joka vitun minuutti ajattelen häntä sekavin tuntein... Vihaan, rakastan, ikävöin, halveksin, IKÄVÖIN LISÄÄ ja itken vittu kaiken aikaa! Tähän päivään mennessäkään häntä en ole vielä nähnyt PUHELIN ERON JÄLKEEN. Hän oli ensi rakkauteni ja vei elämäni parhaat vuodet jonka vittu lopettaa PUHELIMITSE!! MITÄ VITTUA!
Ensimmäiset viikot intissä kuitenkin vierähti ja joka päivä hänelle soittelin tunnin pitkiä puheluita, kunnes polveni meni kirjaimellisesti paskaksi jonka takia lääkäri löi minulle E paperit ja passitti kotiin tai jatkamaan A papereilla. Ja sitten vihdoinkin 8 tunnin touhunnan & kamojen palauttamisen jälkeen vihdoinkin pääsin porteista pihalle. Tämän jälkeen seikkailin Keuruun kaupungilla iha turistina ja soitin tyttöystävälleni. Kaikki tuntu olevan vielä silloin kunnossa kunnes tämä pistää teksiviestin, että meidän pitää puhua. Minä sitte soitin taas hänelle ja sanoi, että hän haluaa erota ja hän ei rakasta minua... Isku tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta kun puolituntia juuri olimme jutelleet ja ei ollut mitää vikana. Jalkani tärisivät ja tuntui kuin joku olisi sydämmen repinyt rinnasta. Minä sitte sanoin, että haluan nähdä hänet heti, mutta minun piti odottaa vielä 4 tuntia junaa ennen kuin pääsin edes kotipaikkakunnalle ja kunnes vihdoin pääsin kotia ei hän voinutkaan enään nähdä. Oli kiireitä kuulemma. Sitten seuraavan päivän koitteessa olin niin murtunut en uskaltanut soittaa hänelle, en viestejä laittaa ja viikko siinä vierähti ja hän ei myöskään mitää itsestään ilmoitellut, kunnes vihdoin soitan hänelle, mutta hän ei vastaa... Pariviikkoa kului ja bongasin hänet baarissa mies seuralaisen kanssa ja katseemme kohtasivat ja hän sanoi vaa moi. Minä olin pöhnässä katsoin vain pois päin ja lähin kävelemään kotio päin. Aamulla soitin hänelle ja hän ei vastannut ja sitten sain seuraavana päivänä viestin, että soittaa illalla. Hän soitti ja oli tällöin jo Jyväskylässä ja kysyin miksei hän ollut soittanut jos on kotonansa käymässä. Oli ollut kiireitä kuulemma...
Erosta on kulunut jo 10 viikkoa eikä vieläkään ole yhtää helpottanut olo ja joka vitun päivä, joka vitun minuutti ajattelen häntä sekavin tuntein... Vihaan, rakastan, ikävöin, halveksin, IKÄVÖIN LISÄÄ ja itken vittu kaiken aikaa! Tähän päivään mennessäkään häntä en ole vielä nähnyt PUHELIN ERON JÄLKEEN. Hän oli ensi rakkauteni ja vei elämäni parhaat vuodet jonka vittu lopettaa PUHELIMITSE!! MITÄ VITTUA!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet kyllä joutunut ikävään tilanteeseen. Tyttöystäväsi on tehnyt röyhkeän ja lapsellisen tempun, ja selkärangattomasti pakoilee sinua nyt. Yritä saada häneen keskusteluyhteys, varmasti sinunkin olosi alkaa helpottamaan, kunhan saat selvyyttä asioihin. Epätietoisuus on kaikkein pahin tunne, silloin on vaikea päästä tunteistaan yli.
Älä painosta häntä, laita vaikka viesti, että haluaisit jutella jossain vaiheessa. Että tarvitset sitä, jotta voit jatkaa elämässäsi eteenpäin. Tsemppiä!
Hei, laitan sulle tämän saman vastauksen kuin eräälle toisellekin täällä ja muistutan, että elämää ei voi kukaan ohjailla. Me teemme valintoja ja jokainen kantaa itse valinnoistaan vastuunsa. Se että ystäväsi jätti sinut puhelimitse kertoo hänestä, ei sinusta. Hänelle asian esiin tuominen teki niin kipeää, koska tiesi sinun reaktiosi. Mutta.. ketään ei voi pakottaa rakastamaan ketään. Lue tämä vastaukseni ja ryhdy tekemään työtä, jotta olet kunnossa kun elämäsi rakkaus kävelee vastaan..kyllä: niitä tulee vielä..ehkä montakin.
..jaksamista sinulle - tarvit sitä todella nyt. Tuska ei tapa..itke pois sillä kyse on prosessista. Tunne sisälläsi kertoo sinulle jotain itsestäsi, arasta kohdastasi: joku oli päässyt sydämeesi. Sanotaan, että on parempi rakastaa ja kärsiä kuin olla koskaan rakastumatta. Olet kokenut nyt jotain huimaa jota kaikki eivät elinaikanaan koe. Se on niin suuri rikkaus, jota kannattaa helliä. Rakkaussuhde on aina riski - ilman riskin ottoa ei olisi elämää. Olisi kyllä turvallista, mutta yksin. Parisuhde on paikka löytää itsensä: oppia toisen rakkauden kautta kohtaamaan omat arat kohtansa ja kasvaa ihmisenä. Itke ja tee surutyötä, mutta ymmärrä myös, että jokaisella on rakkaudessa vapaus: vapaus valita rakkautensa kohde, mutta myös vapaus purkaa sitoutuminen. Kun luovut tästä ihmisestä uusi tulee tilalle, kun olet valmis ja ihan odottamatta. Muistoista jää päällimmäiseksi ihanat muistot. Niitä ei kukaan ota sinulta pois. Ole kiitollinen tuosta suhteesta. Se on arvokas kokemus sinulle. Elämä ei ole onnen tavoittelua, se on elämää sanoo Tommy Hellsten. Sinä elät ilman tuota menettämääsi ihmistäkin. Olet olemassa myös ilman häntä ja olet hyvä sittenkin. Katso ympärillesi: sinua rakastetaan. Olet arvokas itsenäsi, et vain tuon toisen ihmisen kautta. Rakasta itseäsi ja ole itsellesi hyvä. Se on kaikkien rakkaussuhteiden perusta. Se että sinut jätettiin ei tee sinusta huonoa, vaan se on toisen ihmisen päätös: hän on valinnut siten kuin hänelle itselleen on paras. Ehkä hän tarvitsee nyt elämäänsä jotain muuta. Hän on löytänyt itsestään puolen, joka kaipaa nyt vastausta..ehkä toisen ihmisen muodossa, ehkä yksinolossa, ehkä uusissa harrastuksissa, uusissa ystävissä... Häntä ei voi siksi tuomita. Uskon, että jokaiselle meistä elämä tuo eteen ihmisiä, asioita ja tapahtumia, jotka me ikäänkuin vedämme puoleemme. Tarvitsemme niitä. Sen ymmärtää vasta jälkikäteen omaa elämäämme taakse päin katsoessa. Ota pieniä askeleita. Lue oikeaa kirjallisuutta, juttele ystävillesi, kirjoita tunteistasi haamuystävälle: joka voi olla vaikka entinen rakastettusi. Älä lähetä kirjeitä vaan pura niihin tuntemuksesi. Jälkikäteen voit todeta kuinka paljon tuo menetys sinua kasvatti. Älä kyynisty. Kyynisillä ei ole toivoa. Sinä et halua olla niin epätoivoinen: kukaan ei oikeasti halua. Jokainen uskoo sydämessään rakkauteen ja onneen. Se on ensiksi ihmisessä itsessään sisällä. Kun erotat itsesi tuosta toisesta ihmisestä, ymmärrät että hän teki oman ratkaisunsa. Ketään ei voi pakottaa pysymään suhteessa, jossa ei ole onnellinen. Rakkaus on suvaitsevaisuutta ja epäitsekkyyttä. Jos toinen on onnellisempi jossain muualla, hänen täytyy saada mennä silloin sinne. Rakasta häntä, mutta älä vaadi mitään. Se on oikeaa rakkautta. Rakastaa voi yksinkin, mutta yhdessä ei tarvitse silti olla. Voit rakastaa entistä ystävääsi yhtä epätäydellisenä kuin me muutkin. Jokainen menee yhteen osittain illuusion, omien haaveiden kanssa: vain harva meistä täyttää ne mittapuut. Me olemme lihallisia, tavallisia ja epätäydellisä kaikki. Ei me pystytä vastaamaan kenenkään haaveisiin. Anna hänelle anteeksi kun pystyt - hän tuskin haluaa sinua satuttaa. Sinuun koskee koska tunnet itsesi hylätyksi. Ajattele ihmisiä, jotka välittävät sinusta. Ajattele, että energiasi vapautuu nyt muuhun. Ajattele eteesi avautuvia uusia mahdollisuuksia. Itke, itke niin paljon kuin vain voit. Se helpottaa. Luovut entisestä ja teet tilaa uudistuneelle sinulle. Kaikkea hyvää elämääsi.
tv. kokemusta parisuhteista 30 vuodelta
Ikävä kyllä toiset ovat noin selkärangattomia. Minut jätettiin 8 vuoden suhteen jälkeen tekstiviestillä, ihan kesken työpäivän. Asuttiinkin jo yhdessä, niin kai tuo jättäminen olisi voitu hoitaa kotona ihan kasvokkain. Koin tuon jättämisen todella loukkaavana ja itsekkäänä. Pitkään vaivasi mieltä, että olenko todella noin arvoton, että minut ja suhteen voi jättää vain tekstarilla. Nyt muutaman vuoden jälkeen tapahtuneesta ei voi kuin todeta, että onneksi pääsin moisesta tyypistä eroon. Varmaan sinäkin ymmärrät myöhemmin ja löydät elämääsi kypsemmällä tavoilla toimivan tytön.
vuotesi ovat ystävä hyvä vielä edessäpäin, vaikka nyt tuntuu että ne ovat menneet. Ajattelepa sitä, miten onnellinen sinusta tulee kun löydät joskus "sen oikean", jonka kanssa perustat perheen ja yhteisen kodin, sinulla on mieluisaa työtä jne. Nuorena näkee asiat vielä vähän mustavalkoisina ja suhteettomina mutta elämänkokemuksen karttuessa huomaakin, että kaikesta selvitään. Aika parantaa on klisee, mutta se on sitä juuri siksi, että se on niin totta. Toki hylätyksi tulemisen tunne on aluksi kauhea jokaiselle, ja vähän aikaa tuntuu siltä ettei siitä voi ikinä selvitä, mutta se on harhaa. Siitä voi ja selviää.
Voimia sinulle, elämällä on sulle vielä runsaasti hyvää tarjolla! =)