Katselin eilen yleltä H.C.Andersenin nuoruudesta kertovaa elokuvaa. Elokuva oli upeasti toteutettu ja sai suuret tunteet vyörymään esille.
Kukapa ei muistaisi satuja:
Pieni vedenneito
Ruma ankanpoikanen
Pieni tulitikkutyttö
Keisarin uudet vaatteet
Lumikuningatar
Prisessa ja herne
Ainakin minun lapsuudessani nuo sadut vaikuttivat
syvällisesti elämän ymmärtämiseen.
Muistatko vielä, mitä tuntemuksia sinussa sadut saivat aikaan?
Kuuluivatko sadut lapsuuteesi?
Kukapa ei muistaisi satuja:
Pieni vedenneito
Ruma ankanpoikanen
Pieni tulitikkutyttö
Keisarin uudet vaatteet
Lumikuningatar
Prisessa ja herne
Ainakin minun lapsuudessani nuo sadut vaikuttivat
syvällisesti elämän ymmärtämiseen.
Muistatko vielä, mitä tuntemuksia sinussa sadut saivat aikaan?
Kuuluivatko sadut lapsuuteesi?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Prinsessa ja herne!!! *oikoluki itte*
- ja kuuluvat vieläkin. Aila Meriluodon Mestiaritontun seikkailut on luultavasti herättänyt rakkauteni metsään jo lapsuudessa.
Yhä etsin lohikäärmeenmunaa ja se tekee hyvää mielelle. Se on ikioman elämäni satu, jonka onnellinen loppu on vielä kirjoittamatta.
Mestaritontun ...hitsit kun en muista ja missäs sadussa se lohikäärmeen muna oli?
Pientä tulitikkutyttöä en koskaan voinut lukea itkemättä, samoin Rumaa ankanpoikasta vollotin.
Lumikuningatarta leikittiin talvisessa luonnossa.
Muistan aivan elävästi, kuinka kirkas jäätikkö salmella loi lumouksen ja mielikuvan linnasta huurteisten puiden säveltäessä suurta sinfoniaa iltaruskon värittämää taivasta vasten. Jää, lumi ja huurre olivat niin suunnattoman kauniita.
Tähdet sykkivät taivaalla ja sielu virittyi pyhään harmoniaan luonno suuressa uljaudessa.
en minäkään muista, oliko sitä lohikäärmeen munaa missään lukemassani sadussa :D Silti kuljen aina kiviä potkien, josko löytäisin sen täydellisen munanmallisen kiven, lohikäärmeenmunan.
En tiedä miksi.. jostain syystä pidän valtavasti kaikista lohikäärmetarinoista, ja uskon, että kaikki lohikäärmeet ovat pohjimmiltaan kilttejä, mutta monasti vain väärinymmärrettyjä. Kuten me ihmiset(?).
Monet Astrid Lindgrenin sadut olivat minulle läheisiä. Peppiä, Eemeliä ja Marikkia leikittiin monasti uusia kujeita keksien.
Sitten oli sellainen Topeliuksen hieman pelottava satu nimeltä Tähtisilmä. Sen lopun arvoituksellisuus kai kiehtoi, samoin mystisyys. Yhä luen mielelläni romaaneja, joita voisi kuvata samoin sanoin.
Saimme aikoinaan oikein kotopostiin satukirjeen valtion ylimmältä johdolta. "Verot alenee"-läpyskä olikin aika hauska jorina, joka vieläkin jaksaa naurattaa ja osoittaa kansamme yybereiden huumorintajusta ja mielikuvitusrikkaudesta.
no satunsa kullakin. Eikä ne verot nyt Vanhasen mielestä voi alentua, kun mokomat hoitsut alkoivat palkastaan kinata. Aina se politikoillekin löytyy: yleissyyllinen.
Kina poskella vielä vähemmän.
ollut kitti, eikä kina? :=))
mieleen Punahilkka, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Prinsessa Ruusunen sekä Hannu ja Kerttu.
Eritoten Punahilkka. Ennen opin itse lukemaan, muistan kun minulle piti se lukea pariin kertaan päivässä. Se oli jollain tavalla kammottava ja samalla kiehtova satu. Varsinkin mummoni lukemana, kun hän osas muuttaa ääntäänkin niin hyvin :=)))
Mutta niin se vaan menee, että kun pojanpojalle luin satuja (en enää,10v.) nämä samaiset sadut olivat ovat myös hänen suosikkejaan.
Myös Pekka Töpöhäntä -kirjat on kivoja :=))
Lumikki oli varmaan suosikkini. Punahilkka taas peloittava ja Ruusunen kosketti eniten balettina, siis jo isompana. Tietysti tuo Ruususen herääminen suudelmalla, kukapa siitä ei olisi uneksinut.
mulle olisi luettu satuja ainakaan omat vanhemmat.
Kirjastossa kävin lukemassa tuhannet tarinat ihan itsekseni.Täytyihän niissä olla taikaa ja merkitystä,koska jaksoin kahlata läpi niitä kirjoja metritolkulla.
Tuntuu oikeastaan aika kummalliselta,ettei mikään saduista noussut tai jäänyt mieleeni ylitse muiden?
Myöhemmin,kun monet tutut sadut tulivat elokuviksi niiden hohto osittain katosi.
Kyllä mielikuvituksen tuote on parasta kuvaa ja tulkintakin on omasta minästä lähtevää,näin ollen minusta rakentavampaakin.
Ei silti, ettäkö kaikssa perheissä ois lapsille satuja luettu. Kyllä satuja luin eniten, kun itse olin oppinut lukemaan.
Kodissani oli kuitenkin rituaalina lukea ääneen, joitain klassikoita. Siinä istuttiin pirtin pöydän ääressä ja mukana oli muitakin sukulaisia.
Etkö todella muista yhtään lemppari satua?
että muistan väärin.
Äitini ainakin lauloi meille,ehkä se oli hänen tapansa kertoa satuja.
Isäni oli melkoinen mörökölli..murahteli vaan silloin tällöin.Eli ei sadunkertojatyyppiä.
Meillä oli paljon tuttuja ja sukulaisia ja onhan ainakin jonkun niistä täytynyt satujakin kertoa.
Nuo klassikot tuli monta kertaa tutuiksi,mutta ei kait niistä mikään ylitse toisen.
Kaikki olivat hyviä omalla tavallaan ja tärkeitä.
Hmm..ärsyttävää,olenko näin päättämätön tylsimys!
Täytyy tovi miettiä
kyllä lauloi enemmän kuin luki. Isoisoäitini sen sijaan luki. Hän oli minulle lapsenvahtina kun olin neljän vanha. Unohti aina rillinsä kotiin ja joutui joka ilta lukemaan saman sadun. Siin kirjassa oli suurta tekstiä ja sen hän näki. Osasin ulkoa sadun nimeltä Elefantin avaruusmatka. Enää en muista kuin tarinan nimen ja sen, että kirjassa oli minusta kaunis kuvitus.
Muistatko lempilaulusi?
mieleen:
Joka ilta kun lamppu sammuu
ja saapuu oikea yö.
niin nukkumatti nousee
ja ovehen hiljaa löy
on sillä siniset tossut
ja niillä se sipsutta
se hiipii ovesta sisään
ja hyppää kaapin taa jne.
Ja:
Äiti lastaan tuudittaa
lasta tuntureiden
päivä taakse kaikkoaa
ylhäin tähtivöiden
Vaikka kylmä hallayö
toiveet usein maahan löy
kerran lapsei lahjaks saa
nää kairain kultamaat jne..
Nämä siis jääneet äidin laulamista nukutuslauluista.
Äitini lauloikin tosi paljon kun olin lapsi. Niitäpä olen laulellut sitten omille lapsille ja lapsenlapsille :=)))
olivat minullekkin. Myös minun äitini lauloi paljon.
Oli kiva istua sunnuntaisin sylissä ja kuunnella lauluja.
Yks lempparini oli: Sunnuntai aamu.
"Kesän kirkas huomen ja
sunnuntai suvinen
ei liiku lehti tuomen
on vaiti lintunen
vienosti kukkii pellot
ja vaarat haat vihannoi
ja haartaat aamun kellot
vain rauhaa, rauhaa soi...."
oli joskus myös meillä lapsenlikkana,mutta taisi paremminkin kertoa kummitusjuttuja tai sellaisia todenperäisiä kertomuksia kulkumiehistä ja mustalaisista..
Äidin laulama "maan korvessa kulkevi lapsosen tie" on jäänyt parhaiten mieleen.
Vaikka kuinka pinnistän mieleenpainuvinta satua pääkopastani niin ei se sieltä kristallisoidu:)
Hanhiemon kertomukset nousevat voimakkaana mieleen,tiedä sitten oliko kuvituksella tässä osansa.
on jäänyt parhaiten mieleen..En ikinä ymmärtänyt sitä,miten ihmiset voi saada jonkun mahasta ulos niin,että olivat kumminkin sitten vielä hengissä????
Kyllä siinä isomallekin on ihmettelyä, varinkin jos on tullut syödyksi jonkun....
Päälimmäisenä tietysti Satu Ruotsalainen tuo oman aikansa yleisurheilukenttien kaunotar. Hiihdon puolelta muistuu mieleen Satu Salonen sekä politiikasta Satu Taiveaho ja Satu Hassi.
Pieni kossuneito, ruma Idolsin-poikanen, pieni pyromaani, Mediamogulin uudet vermeet, Ilmastomuutoksen arkkitehti ja Sättiaddikti ja herne nenässä.
omaan lapsuuteeni mutta tytölle tapasin lukea iltasatuja ihan tuonne murkkuiän tiimoille asti. Kaipa kuuntelisi niitä vieläkin, mutta luulen että muut kai alkavat kertoilla niitä keksimiään hänelle enemmänkin. Siinä iässä.