erilaisia tapauksia

Kuinka huojentavaa olikaan lukea viestisi kaikkien näiden "pillujen" ja lokaa kumoavien keskellä. Vasta vähän aikaa blogia seuranneena ulkomailla, olin jo jättää koko lueskelun niin monotoniseksi se meni. Pyöriikö suomalaistenkin elämä sen pillun ympärillä ? Onhan se toki elämän alun kehto, muttei kai koko elämää hallitseva asia. Ymmärrän kyllä monet provoviestit, joilla halutaan lisätä vettä myllyyn ja saada petetyt ja ykköset ja kakkoset ja ynnä muut nousemaan takajaloilleen. Katkeruus paistaa monien teksteistä. Kuten sanoit ei kaikki ole niin mustavalkoista ja toiset tuntuvat tietävän aina paremmin, mitä muiden päässä liikkuu, ylä- tai ala-. Ei kaikki ole niin yksinkertaista miltä vaikuttaa.
Kyllä on miehelläkin äo alakantissa, jos koko elämänmenoa säätelee se naisen vempain.On toki niitä tapapettäjiä, mutta entä ne, jotka lähtevät vuosien rinnakkaissuhteeseen? Tuleeko siitäkin tapa ? Kaipaisin miehisiäkin kommentteja asiaan.
Toimitaan muka itsekkäästi, mutta kuinka moni meistä nykyään elää toisille ? Eiköhän jokainen aika pitkälle säätele omaa elämäänsä. Siis itsenäinen ihminen , joka jakaa kumppanuuden toisen kanssa, muttei halua tätä omistaa.

Petetyt vaimot syyttävät miestä ja pettäjänaiset ovat huoria. Niin tai näin, eiköhän meillä kaikilla, ihmisrodun edustajilla, ole myös tunteet, positiiviset tai negatiiviset, fyysiset tai psyykkiset...Itsessä ei tietenkään ole mitään vikaa. Toisen pahaa oloa ei aina edes haluta huomata suhteessa, koska itsellä menee hyvin ja rakastetaan puolisoa. Sulkeudutaan lasikupuun, jossa ei nähdä kuin oma hyvä olo. Kenties toinen koettaa olla mieliksi, koska ei halua loukata, vaikka sydän on jo muualla. Se on sitä epäitsekkyyttä juuri, koska ketään osapuolta ei haluta loukata. Ja sen vuoksi moni kai jumiutuukin vuosia kestäviin rinnakkaissuhteisiin.

Eihän mikään oikeuta petetyksi tulemiselle enkä puolustele sen enempää ketään, mutta koetan ajatella, että suhteessa on aina kaksi. Ja mistään ei voi koskaan olla varma, ihmiset muuttuvat iän ja elämän tuomien kokemusten myötä, muttei kumppanin kanssa aina samansuuntaisesti. Totuus,joka tulee aina olemaan olemassa. Ei avioliitto tai yhteiset lapset tee toisesta kaltaistani. Toinen on aina toinen, minusta erillinen ihminen omine ajatuksineen, tunteineen ja persoonallisuuksineen.

Olen lueskellut useita kommentteja juuri itsekkyydestä. Valitettavasti avioliitto ei estä tunteiden syntymistä muita kohtaan. Virheet ovat inhimillisiä sanotaan. Eihän ketään voi pakottaa elämään parisuhteessa. Itse avoeron kokeneena voin sanoa(lapsikin on...), että ero voi joskus olla se pelastusrengas, jolloin kaikki osapuolet heräävät henkiin vuosien ummehtuneesta unesta ja aloittavat uuden raikkaantuoksuisen elämän, jossa voi vapaasti hengitellä.. Muusta vain ei osaa haaveilla, koska muunlaisesta elämästä ei ole tietoa. On helpompaa ja käytännöllisempää jäädä parisuhteeseen, jossa ovat lapset ja talot ymt.

Omalla kohdallani kommunikointi palautui, lapsi voi hyvin, koulu kukoistaa. Kuten sanotaan, onnelliset vanhemmat, onnelliset lapset vaikkakin erillään. Eihän lapsista erota vaan puolisosta. Kivikkoinen alku ei taannut lainkaan nykyistä hyvää oloa, varsinkaan kun molemmmat osapuolet(mies...) ei eroa ensialkuun hyväksynyt.

Kunnioitan parisuhteeseen jääneitä, petetyksi tulleita, joilla rakkautta ja halua riittää käsitellä pettämisiä ja vaikeita asioita. Ihmettelen heidän kykyään antaa anteeksi ja luoda siltä pohjalta uusi iloinen, luottamuksellinen ja rakastava ilmapiiri. Ihmismieli on usein niin kimurantti ja katkeroituva, ettei anteeksianto onnistu vaan tapahtuneet pulpahtelevat mätäpaiseiden tavoin pintaan. Joskus olisi helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä. Omistushalu on toisille rakkautta painavampi asia. Erota ei voi, koska miehellä on uusi, eihän periksi voi antaa. Ylpeys ja häpeä estävät myös monen onnen. Minä en voi estää miestäni rakastumasta johonkin toiseen, koska en voi omistaa ihmistä kuin pesukonetta tai autoa. Kuten en lapsianikaan. Voin vain kasvattaa heidät parhaani mukaan ja toivoa heistä tulevan yhteiskuntakelpoisia aikuisia. Ja toivoa heidän tekevän järkeviä ratkaisuja, mutta en hallita heidän elämäänsä. Rehellinen kumppanuus on koko elämän perusta, vaikka kohde vaihtuisikin, vaikken itselleni sitä enää toivo. Pitkä kumppanuus on aina hieno asia. Eronkin jälkeen maailma jatkaa pyörimistään ja lapset eloansa. Jos jotain positiivista erosta lapsille on, niin se, että sopeutuvat kaikkiin tilanteisiin ja eivät ole yhtä "pelokkaita" uutta kohtaan kuin ennen.

Voimia kaikille.

Todellakin kiitos asiallisesta ja ihmiselämää ymmärtävästä aloituksesta. Niitä ei tällä palstalla liian usein näy. Näin se juuri on, ihmisiä ja elämäntilanteita on monia. Ei ole yhtä ainoaa totuuttaa tässä(kään) asiassa. Eikä taustojen ymmärtäminen ole sama asia kuin väärien tekojen hyväksyminen.

[Suvaitsevaisuus] on vain hätäkeino, joka sopii ylikansoitetulla ja liian kiihtyneelle planeetalle. Se jatkaa siitä mihin rakkaus jäi, ja rakkaus loppuu yleensä niin pian kuin siirrymme etäämmälle omasta kodistamme ja ystävistämme. .- E.M. Forster

noinhan se menee. Aivan varmasti vielä on lisää erilaisia tapauksia. Todella monenmoisia. Huvittavaa ja säälittävääkin, että jotkut haluavat useinmiten vain tuomita ihmiset, jotka eivät elä juuri samalla tavalla kuin he itse.

Jokaisen teon, seurauksen, tekosyyn ja syyn taustalla on syy. Aina voi kysyä kriittisesti "miksi", ettei kuittaisi laiskana hyväksymisellä kaikenlaista.

1) Miksi joku ei osaa olla uskollinen, miksi ei voi tyytyä yhteen? Mikä saa ihmisen teeskentelemään yksiavioista, mutta elämään taustalla moniavioisen elämää? Mikä saa jotkut niin loputtoman selkärangattomiksi, ettei uskalleta olla sitä mitä oikeasti on? Mitä väärää voisi omana itsenä elämisessä olla?

2) Miksi jotkut luulevat, että suhde pysyisi samanlaisena kuin alkuaikoina? Mikä saa toiset uskomaan, että epätyydyttävästä suhteesta ei saa tai voi erota? Entä sen, että epätyydyttävä suhde olisi muka oikea, hyväksyttävä syy uskottomuudelle? Onko omien tarpeiden ja hyvinvoinnin kieltäminen muka suurempi paha kuin valehtelu ja pettäminen?

3) Mikä saa ihmisen teeskentelemään uskollista, luotettavaa kumppania, jos rakastaa toista? Mikä saa pysymään vanhassa suhteessa, jos toisaalta siinä loukkaa rakastamaansa toista? Missä piilee vastuuntuntoisuus ja periaatteistaan kiinnipitäminen? Kenen vuoksi se valheiden verkosto pystytetään - itsesuojeluksi vai toisten vuoksi?

1) Miksi rakastajat nauttivat valloituksistaan? Miksi se tuo itsetuntoa "varastaa" huomiota toisen kumppanilta? Eikö elämän muilta osa-alueilta saa tyydyttävää kunniaa tai itseluottamusta? Miksi jotkut keskittyvät vain oman nautinnon saamiseen? Juontavatko ne vallanhalun tai ylimielisyyden juuret lapsuuteen? Miksi rakastaja ei halua tai kykene enempään? Miksi hänelle riittää rakkaus- ja suhderintamalla niin vähä?

2) Mikä heikossa hetkessä aiheuttaa sen, että kumppanin tulisi juuri olla varattu? Miksi siihen kukaan jäisi koukkuun?

3) Miksi sellainen vahinko kävi? Sanooko ihminen "ajautuvansa" erilaisiin tilanteisiin silloin, kun hän ei halua kantaa vastuuta valinnoistaan? Voiko ihminen olla tosiaan niin valinnanvapaudeton, kohtaloonuskova tahdoton ajelehtija, että se ilman omaa panostaan voisi joutua suhteeseen? Varatun kanssa?

Hyvä olisi, jos kaikki eivät olisi niin mustavalkoisia ajatusmaailmaltaan, mutta kunnioitan todella ihmisiä, joilla on mielipiteitä ja jotka pysyvät niiden takana vaikeissakin tilanteissa. Oma mottoni on, että ymmärtää voi, mutta hyväksyä ei tarvitse.