nyt on menny mönkään..

äitiyteen. Sääli, että lapsia voi väsätä ilman vastuullisuutta ja valmiutta äitiyteen ja isyyteen.
Sääliksi käy sitä pikkuista, kun se syntyy vanhemmille, jotka ovat lapsen tasolla vielä itsekin ja kasvu on kesken.

Ei kait tuossa vaiheessa ole enää paljon vaihtoehtoja. Yritä iloita masussa kasvavasta vauvasta.

rikollisia on tässä maassa jo ihan tarpeeksi eikä yhtään lisää kaivata.

Jos et rakasta miestäsi ainut fiksu tapa on erota. Miehesi voi olla jonkun toisen kanssa onnellinen.
Ja jos et halua lasta abotti on mahdollinen. Sillä lapselle pitää antaa kaikki rakkaus ja huolenpito mitä pystyt antamaan.
Sääli, että ne saavat lapsia, jotka niitä ei halua. Minusta ei tule koskaan äitiä. Tuntuu tosi pahalta lukea tälläistä.
Mutta elämä on...

Jos ei raskaus ole pitkällä niin menisin itse ja teksin abortin ja jättäisin ukon.Kuulostaa yksinkertaiselta vaikkei varmasti ole eikä olekaan mutta pohdihan rauhassa mitä oikeasti elämältäsi haluat.

Oletko ajatellut sitä että ystäväsikin voi olla kateellisia sinulle,koska sinulla on rakastava mies ja teille tulee lapsi?
Ja miksi tämä kateellisuus sinulla alkoi nyt ystäviäsi kohtaan?Siksikö että olet raskaana etkä pääse menemään miten huvittaa?
Sinä et ole loppuikääsi raskaana ja kun aikaa hieman synnytyksestä kuluu,niin voithan sopia miehesi kanssa kumpi lähtee välillä viihteelle ja kumpi hoitaa lasta ja välillä yhdessä.

Kuulostat kyllä todella lapsellisella ajatuksinesi--tottakai elämä joskus tökkii,mutta mietihän nyt vähän tätä todellisuutta.Oletko onnellinen jos tekisit abortin,ottaisit eron miehestäsi ja hilluisit ystäviesi kanssa joka viikonloppu kaupungilla..Ja miksi et tehnyt tuota jo ennen raskaaksi tuloa?

Ja se,ovatko he todellisuudessa edes ystäviäsi,jos eivät osaa arvostaa sinun elämääsi ja retosteleevat jollain TYHMILLÄ yhdenillan jutuilla-mitä ylpeää siinä on-olla jollekin joku korvike,kuka ei rakasta ja tunne sinua,ja tiedä mistä tykkäät-hah
--ja entäs sitten,jos joku ystävistä löytääkin sen oikean,tulee lapsia jne..?

Yleensä, kun lapsen saantia lykkää, sitä ei enää myöhemmin välttämättä tulekkaan sitten, kun haluaisi. Lapsi tuo iloa, elämänhalua ja rakkautta elämään, jota ei ehkäpä voi korvata mikään muu. Ja mitä ihmisen elämä on ilman lapsia. Tyhjiö.

Raskaus on usein yrittämisestä huolimatta shokki, se voi myllätä tunteet todenteolla, samoin lapsen syntymä. Voi tuntea jopa vihamielisiä tai välinpitämättömiä tunteita lasta kohtaan, mutta se yleensä aina (ja toivottavasti) ohimenevää!

Lapsi on aina lahja, ota se vastaan ilolla ja mieti: sinä voit tulla raskaaksi, sinä voit saada jotain sellaista, mikä on monelle parille tänä päivänä saavuttamaton unelma. Sinulla on kyky antaa elämää, kyky jatkaa elämää.

Lapsi ei ole mikään on-off-juttu, ei sitä voi palauttaa. Vaikka tekisit abortin, aika harvalla se asia on vain musta vaihe menneisyydessä. Monia kaduttaa se jälkeenpäin, varsinkin jos lasta ei kuulukaan vuosien päästä.

Parisuhteessa on pitkälti kysymys tahdosta, ei tunteesta. Miksi miehesi ei kiinnosta sinua? Liian ennalta-arvattavaa, liian tuttu, liian piereskelevä, mutta mykkä patsas olkkarin sohvalla? Ihmiset aikuistuvat, kyllä sellainen aika tulee kaikille, kun baariin menemisen sijasta ykkösprioriteettina elämässä on jokin muu asia. Parisuhde ja perhe.

Elämää ei voi suunnitella eteenpäin. Mieti kuinka moni pamahtaa jo teini-ikäisenä raskaaksi, jolloin ei varmasti ole henkisesti valmis. Yleensä se 9kk ja aika lapsen kanssa kuitenkin kasvattavat kummasti, ihminen sopeutuu vaikka mihin kun on päättänyt sopeutua. Eikä lapsen saannin jälkeen tarvitse jäädä neljän seinän sisälle. Tuttavat olivat juuri 2 viikon reissulla etelässä 8kk ikäisen lapsen kanssa, ja hyvin meni! Toki sitä moni tietämätön ja ylihuolehtiva päivitteli. Perheen kanssa voi matkustaa, lapsen kanssa voi käydä kaupungilla, rannalla jne. Baariinkin voi joskus mennä, kun jättää lapsen isän hoitoon siksi illaksi. Tai omien vanhempien, jotta parisukunta saa yhteistäkin aikaa. Tämä on jopa suotavaa, jotta perheonni kukoistaisi jatkossakin.

Miksi olet aikoinaan alkanut seurustelemaan miehesi kanssa? Mitä asioita arvostat miehessäsi? Millainen hän mahdollisesti on isänä? Varmasti hyviä asioita löytyy enemmän todellisuudessa, kuin tuossa mielentilassa. Abortti on mielestäni vihoviimeinen vaihtoehto, kun sinulla on jo ikää, talous kunnossa, hyvä isäehdokas, hyvä mies, hyvä tukiverkosto. Älä tapa elämää, jonka sinä pystyt antamaan. Eikö se ole ihmeellinen ja hieno asia?

...saattaa olla kohtalaisen normaalikin reaktio. Itselläni kävi jollain lailla samoin, mutta asiat asettuivat kuitenkin ihan hyvin loppupeleissä.

Se, että on raskaana ja tajuaa minkälaisen vastuun on itselleen ottamassa on todella alussa pelottavaa ja saattaa näkyä juuri tuollaisina ajatuksia ja tuntemuksina. Se menee ohi, usko pois. Ei ole mitään aihetta kantaa syyllisyyttä omista ajatuksista. Jotkut käy niitä läpi voimakkaammin kuin toiset. Se on äitiyteen kasvamista. Katsos, elämä muuttuu sulla nyt lopullisesti ja eihän se voi tapahtua kuin määrätynlaisen kriisin kautta. Olisi kiva kuulla miltä sinusta sitten tuntuu, kun lapsi on noin 1 vuotias. Uskon vahvasti niin, että silloin olet valmis taistelemaan oman pienokaisen puolesta kuin leijonanaaras, että hän saa tässä maailmassa sen mitä kuuluukin. Sinusta tulee hyvä äiti, usko pois.

Suhteesi mieheen...hmmm...vaikea kysymys...saattaa kuulua myös samiseen kriisiin, mutta siitä nyt vaan on paljon helpomi päästä eroon, jos tahdot ;-) Ei nainen miestä tarvitse, jos näin haluaa.

Ota nyt vain lunkisti ja unohda koko raskaus ja nauti näistä viimeisistä hetkistä, kun saat nautiskella yksinolosta. Tee sitä mikä tuntuu hyvälle, kuitenkin muistaen raskauden tuomat rajoitukset. Hyvää elämää sulle ja tulevalle pienokaiselle ja sille ukolle myös, kävi sille sitten miten kävi...

Oletkos sä ajatellut että kuin moni niistä sun sinkku kavereista kaipailisi vierelleen sitä omaa miestä ja oma vauvakin saanti tulevaisuudessa monella varmaan mielessä pyörinyt ...Ota joku niistä avuksi menkää shopittelemaan vauvelin varusteita,ja kahvitelkaa niin kuin ennenkin ,pyydä heistä joku "Kummiksi" ,tukihenkilöksi jo odotusajalle,ehkä saat siitä itsellesi paljon "ilon aiheita" vauvan odotukseen.

Sinuna keskustelisin paljon muiden odottajien kanssa ja niiden joilla jo vauveli perheeseen syntynyt.

Jos oikeesti ahistaa ajatus ,lapsen saannista juttele ihmeessä tuntemuksistasi erittäin avoimesti neuvolassa.

Ainahan on niitä vanhempia jotka haluaisivat lapsia mutteivät niitä koskaan saa.Adoptoitavaksi voi lapsensa antaa,ellei ole valmis kantamaan vastuuta...epäilen kyllä että sulla on vain joku ohimenevä masennus...hae silti apua keskustele mahdollisimman paljon.

Mikäs siinä sun miehessä nyt sitten "mättää" ,vai tuliko vain sellainen ohimenevä tunne... ettet haluakaan menettää itsenäisyyttäsi parisuhteeseen ja perhelämälle?

Tsemppiä sulle,parisuhteelle ja vauvalle.

PS.
Ota muuten se sun miehes mukaan siihen vauvaodotusaikaan ,neuvolaan ja kauppoihin ,lukekaa kirjallisuutta / lehtiä...
silitelkää kasvavaa masua ja jutelkaa,laulelkaa yhdessä pienokaisellenne.
Se jos mikä on ihanaa aikaa ,hellikää toisianne.