Moiks kaikille!
Mä tiedän että rintojen pienennytyksestä on täällä jauhettu jo sata ja tuhat kertaa, mutta pyytäisin kärsitvällisyyttä vielä hetken.
Asia on ollu mielessa parisen vuotta (ikää 21). Välillä ajattelin, että kyllä näihin vielä tottuu, unohtaa koko asian. mutta ei. Sitten tajusin, miksi edes pitisi tottua, jos on mahdollisuus elää normaalia elämää (=löytää sopivan kokoiset rintaliivit, käyttää olkaimettomia vaatteita, juosta ilman että päällä on kahdet liivit, olla edes joskus ilman liivejä ilman tunteesta, että rinnat putoaa, löytää sopivia bikinejä, olla ilman pää- ja niskasärkyjä jne jne)? Rintani eivät ole aivan ylisuuret, joista joskus täälläkin saa lukea, mutta liian suuret normaaliin elämään. Eli siis 80 DD, roikkuvat löllykät, inhoni ja pelkoni keskipiste!! Eihän se ole normaalia, että hävettää mennä tyttökavereiden kanssa saunaan rintojesi takia, tai että kun tapaa kivan miehen ensimmäisenä ajattelee, miten hän ei koskaan voi nähdä rintojani.
Syy miksi kirjoitan on kai ahdistus. Tarvitsisin rohkaisua ja jonkun kertomaan ja käskemään, minne mennä ja mitä tehdä. Itse en uskalla. Joten kiitos kun edes jaksoit lukea loppuun.
Mä tiedän että rintojen pienennytyksestä on täällä jauhettu jo sata ja tuhat kertaa, mutta pyytäisin kärsitvällisyyttä vielä hetken.
Asia on ollu mielessa parisen vuotta (ikää 21). Välillä ajattelin, että kyllä näihin vielä tottuu, unohtaa koko asian. mutta ei. Sitten tajusin, miksi edes pitisi tottua, jos on mahdollisuus elää normaalia elämää (=löytää sopivan kokoiset rintaliivit, käyttää olkaimettomia vaatteita, juosta ilman että päällä on kahdet liivit, olla edes joskus ilman liivejä ilman tunteesta, että rinnat putoaa, löytää sopivia bikinejä, olla ilman pää- ja niskasärkyjä jne jne)? Rintani eivät ole aivan ylisuuret, joista joskus täälläkin saa lukea, mutta liian suuret normaaliin elämään. Eli siis 80 DD, roikkuvat löllykät, inhoni ja pelkoni keskipiste!! Eihän se ole normaalia, että hävettää mennä tyttökavereiden kanssa saunaan rintojesi takia, tai että kun tapaa kivan miehen ensimmäisenä ajattelee, miten hän ei koskaan voi nähdä rintojani.
Syy miksi kirjoitan on kai ahdistus. Tarvitsisin rohkaisua ja jonkun kertomaan ja käskemään, minne mennä ja mitä tehdä. Itse en uskalla. Joten kiitos kun edes jaksoit lukea loppuun.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse olen ollut joskus samassa tilanteessa ja
nyt yli puoli vuotta sitten rohkaisin itseni ja
kysyin lääkäriltäni onko minulla mahdollisuus päästä pienennykseen. Lääkäri sanoi, että siihen on selvät kriteerit ja laittoi lähetteen eteepäin. Nyt olen jonossa ja malttamattomana odottelen leikkausta. Ainoa harmi on, että tosiaankin vatvoin asiaa liian kauan, olisimpa mennyt paljon aikaisemmin. Älä odottele, mene rohkeasti lääkäriin, siellä on käynyt jo moni muukin ja lääkärille tämä on tuttu juttu, vaikka se meitä aina nolostuttaa.
Mulla on periaatteessa sama mut täysin päinvastainen ongelma. Täytän seuraavaksi 20 ja rintani ovat ehkä kokoa 70AA. Eivätpä roiku - ei ole mitään roikotettavaa. Samat ongelmat kuin sulla, ei löydä rintsikoita (periaatteessa niitä tarviskaan mut ei tän ikäsenä vaan voi kulkea ilman), ei voi näyttäytyä edes ystäville/perheenjäsenille alasti, miehistä puhumattakaan! Jotenkin sitä vaan elättelee toivoa että ehkä ne vielä joskus kasvaa, vaikka rehellisesti sanoen en kyllä usko siihenkään enää. En kyl uskalla mitään leikkaustakaan...vaiks tää haittaa mua ja paljon :/
Minullakin oli samaa kokoa olevat rinnat. Rinnanympärys kylläkin jonkun verran isompi, joten näytti varmaankin vielä pahemmalta. Usein lasten saaminen ja imetys kasvattaa rintoja, mutta minulla oli jo huomattavasti enemmän ikää eikä enää lasten hankkiminen mielessä. Siksipä tein päätöksen ja lähdin implanttien laittoon. Nykyisin silikoni-implanttien laittaminen on niin rutiinia, että kyseistä leikkausta ei tarvitse pelätä. Hyvin harvoin niissä tulee komplikaatioita ja nykyiset implantit sallivat erittäin pitkät "vaihtovälit". Jos pienirintaisuus rasittaa, ei kannata pelätä leikkausta.
en mä voi käyttää 70AA- kokoisia rintsikoita koska niissä on aivan liian pieni rinnanympärys. Se kupin koko sen sijaan olisi ehkä mun rinnoille sopiva. Nyt on pakko käyttää jotain 75A o_O Kai se on ajateltu niin että pienet rinnat kuuluvat automaattisesti joillekin 12-vuotiaille ja rintsikat ovat sen mukaisia...Missä ovat 80AAA:t? ;D
ja nekin liivit oli liian isot,paitsi joustavasta kankaasta valmistetut.Slo..(ei saa mainostaa)Olin kyllä muutenkin kapea ja hoikka.Lapsen teko ja imetys kasvatti rinnat,vaikken imettänyt kun kuukauden päivät,jos sitäkään.Toisen lapsen teko kasvatti lisää imetin 3kk nyt on C85.
Moi vaan,
Kirjoituksesi oli kuin suoraan suustani. Tosin ikää minulle on jo kertynyt muutama vuosi enemmän (28v.). Nyt tuntuu, että olen odottanut leikkaukseen johtavaa päätöstä ihan liian kauan, en malta odottaa, että pääsen eroon näistä "hinkeistä".
Eli, yläasteelta asti minulla on ollut suuret (nyt 80dd) rinnat. Silloin niistä sai kuulla päivittäin, eikä kommentit olleet mitään mieltä kohottavia. Henkinen puoli oli silloin kovilla. Vähän vanhempana tuntui, että ehkä pärjäänkin, vaikka olen tällainen. Nyt tilanne on kuitenkin kärjistynyt koviin niskakipuihin ja päänsärkyihin. Päätin, että nyt en enää aio kärsiä. Suuri sysäys päätökseeni oli myös näiden keskustelujen lukeminen. Minulle oli suuri yllätys, että on näin paljon muitakin, joilla on sama ongelma!
Kävin työpaikkalääkärin (yksityinen) vastaanotolla pyytämässä lähetettä fysioterapeutille (jolla olen joutunut näiden niskavaivojen takia ravaamaan) ja samalla mainitsin, että haluaisin selvittää onko minulla mahdollisuutta päästä terveydellisistä syistä rintojenpienennysleikkaukseen. Lääkäri oli hetken hiljaa ja näpytteli koneelleen ja kysyi olenko aivan varma. Sanoin, että olen todellakin! Hän kirjoitti minulle lähetteen plastiikkakirurgille, ja 1,5 kuukautta siitä olin käynyt tapaamassa kirurgia. Hän oli kanssani samaa mieltä siitä, että leikkauksesta on minulle apua, koska rintani ovat niin isot. Nyt olen leikkausjonossa, ja luultavasti minut leikataan tammikuussa, näin lääkäri ainakin lupaili. Täällä tilanne jonoissa on siis hyvä, jos tuo toteutuu niin työpaikkalääkärin käynnistä leikkaukseen menisi alle puoli vuotta. Minun kohdallani lähetteen antanut lääkäri oli asiallinen, ja kirurgi oli tosi mukava, eikä tunnelma vastaanotolla ollut ollenkaan vaivaantunut.
Tietysti leikkaus jännittää ja mietityttää, varsinkin nyt, kun olen vienyt asiaa eteenpäin. Mutta luulen, uskon ja toivon että ihan varmasti voin paremmin, kun minulla on pienemmät rinnat. Tärkeä asia on myös se, että voin tuntea itseni normaaliksi, ostaa normaalin kokoisia liivejä ja vaatteita, ja ehkä joskus mennä jopa uimapuvussa yleiselle rannalle. En ole tämän asian takia juuri tuntenut itseäni normaaliksi, saati seksikkääksi! Odotan leikkausta innolla, vaikka tiedän että siitä toipuminen vie aikaa, ja ongelmiakin voi ilmaantua.
Sinulle sanoisin, että rohkeasti vain alat viemään asiaa eteenpäin. Älä kärsi turhaan! Tsemppiä, ja kerrothan jos asiat etenevät.
itse kirjoitin tuonne ylemmäs stoorini eli olen kokoa 70G tai H. Lapsia kaksi ja ikää 29. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja menen vaatimaan lähetettä kirurgille. Itse en pidä peilikuvastani koska mitkään vaatteet eivät näytä hyviltä. Joudun ostamaan aina ylihinnoiteltuj liivejä/bikinejä jotka eivät siltikään istu jne. Eli samat ongelmat täälläkin. päänsärky, ryhti ja niska myös aiheuttaa ongelmia. rohkeasti vaan vaatimaan parempaa elämää ilman jätti-isoja meijereitä! :D kerrankos täällä eletään niin onkai oikeus olla kärsimättä jos siihen on mahdollisuus!