NO,anopin synttärit sitten vietettiin aikoinaan ja ilman minua. Oli tosi kauhea tilanne, sillä vanhempani asuvat ulkomailla ja tulivat anopin synttäreille, tietenkin, olisivat asuneet meillä. En ollut kertonut äidilleni tätä yhteenottoa, eikä anoppikaan ollut kertonut. Oli siinä sitten kova selittely miksi en osallistu anopin synttäreille. Äitini suuttui minuun tosi pahasti ja he yöpyivät hotellissa enkä ole vanhemmistani sen koommin kuullut.Mieheni ei tosiaankaan ole mikään munaton hiiri vaan pitää kyllä minun puoliani asiassa mutta sanoi että annetaan nyt ajan kulua. Appikin on ihmetellyt anopin käytöstä ja sanoi anopilla luultavasti olevan vaihde-vuodet kun se on muuttunut niin äreäksi. Mitähän minä voisin tehdä asian korjaamiseksi, että voisin taas viettää anopin kanssa vapaa-aikaa sillä kaipaan kovasti hänen seuraansa ja hänen ihanaa nauruaan. Voiko vaihde-vuodet todella muuttaa ihmisen toisenlaiseksi? Kiitos myös aikaisemmille kirjoittajille jotka kannustitti minua eteenpäin.
Jatkoa näin
kävi meille
7995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
suoraan sydämesi pohjasta tuleva anteeksipyyntö, omaan osuuteesi asiassa?
Minulla oli, ei anopin, vaan toisen läheisen kanssa paha tilanne ja ajattelin, ettei se korjaannu enää millään. Tuo toinen osapuoli kuitenkin lähetti viestin ja pyysi, todellakin sydämensä pohjasta anteeksi ja pyysi että palattaisiin entiseen. Minuun teki suuren vaikutuksen ja välit ovat taas aivan normaalit.
Riita on aina pahasta, se syö sisintä.
Vaihdevuodet kyllä aiheuttavat ärtymystä ja mielialaheilahteluita ja ko. henkilö ei välttämättä aina itse tiedosta tätä, joten ymmärrystä.
Kyllä velvollisuutesi olisi ollut kertoa välien rikkoutumisesta äidillesi, sillä hän joutui pahaan välikäteen.
Olisi voinut jättää tulematta, tai sitten ainakin olisi valmistautunut siihen, että miniä eli sinä et tule paikalle.
Ei alotuksestasi oikein selviä, mihin aikaisempaan kirjoitukseesi viittaat, niin että sanopa se uudelleen.
Toisille vaihdevuodet on hirveä vedenjakaja, ja he kärsivät monista asioista. Siihen on lääkkeet. Sääli, jos anoppi on niin itsepäinen, ettei halua lääkitystä. Joillakin ne todella parantavat elämänlaatua ratkaisevasti.
Vaihdevuosioireet ovat suurimmaksi osaksi lääketeollisuuden kehittämiä myrskyjä vesilasissa. Lääkärit toimivat suurin osa heistä lääketeollisuuden juoksupoikina. Eli v-vuosista ei anoppisi toiminta ja käyttäytyminen johdu. Aikanaan saat varmaan selville, että mistä johtuu. Jokin asia on mikä hiertää, tämä on luonnollisesti syy. Asioita ei ole otettu pöydälle, ja kummallinen käyttäytyminen on tapa viestittää toiselle että hiertää.
Nytkö siis äitisikin asettui anopisi rinnalle ja katkaisi välit sinuun?
Onneksi edes miehesi tukee sinua. Tässä on nyt pienestä jutusta kasvanut elämää suurempi kiistakysymys.
Jos haluat nopeaa suhteiden paranemista, lienee kyllä oikea neuvo anella nöyrästi anteeksiantoa anopilta.
Minä itse antaisin anopin ja äitinikin pitää vihansa. En halua simputtajia lähelleni, vaikka he sukua olisivatkin. Viittaan tässä siis siihen, että SINÄ teet majesteettirikoksen jos kommentoit anopin kaappeja ja HÄN on täysin oikeutettu samaan sinun kotonasi. Äitisikin teki rumasti suuttuessaan sinulle tuollaisen seikan vuoksi.
Jos Ap:n mies pitää vaimonsa puolia, niin tuskin sen miniän pitää mitään anteeksi pyytää, jos ei ole mitään anteeksipyydettävää.
Tietenkin olisi hyvä olla väleissä, tuntuu vaan siltä, että ap:n äiti on ehkä kuullut juhlissa vain anopin version, ja on siitä nyt hänkin loukkaantunut, ja suivaantunut tyttärelleen tästä. En tiedä, hankalaa, kun ei tiedä, mistä oikein on kyse.
Anteeksipyyntö ihan vain anopin seuran takia, jos ei ole tehnyt väärin, ei kannata. Eikö tärkeintä ole kuitenkin se mies siinä vierellä, ja että heillä, ap:lla ja miehellä, on asiat hyvin? Parempi vaan unohtaa, ja jatkaa eteenpäin. Ei tosin aina onnistu.
En minäkään pyytelisi anteeksi, kun mielestäni mitään anteeksipyydeltävää ei ole.
Mutta alkuperäinen kirjoittaja kaipasi kovasti hyviä välejä anoppiinsa. Jos hän sellaiset haluaa, niin ainoa keino lienee pyytää anteeksi ja katua syvästi sitä, että antoi anopin maistaa omaa lääkettään. Ja vahingosta viisastuneena tulee aina antaa anopin tehdä niin kuin hän viisaaksi näkee. Miniän on aina muistettava paikkansa anoppia vähempiarvoisempana. Mutta mitäpä sitä ei hyvien välien eteen tekisi.
Minulla ei ylpeys antaisi myöten moista nöyristelyä.
minulla 13 vuotta vesisängyssä makaamista ja muutama yöpaidan vaihto yössä ja kolmenkymmenen asteen pakkasella läpiveto ja täkkikin läpimärkä.
Tukka roikkui vesimärkänä ja tyyny oli sitä itteään läpikotaisin.
En nukkunut ollenkaan.
Sitten tuli masennus viimeisen päälle ja mielisairaalareissu.
Sitä ennen yritin itsaria.
Siellä annettiin tosi kovat psyykenlääkkeet ja lisäksi käytin luontaistuottteita eli ns. luontaisia estrogeeneja.
Kävin uimassa jääkylmässä vedessä.
Päivisin oli kuumia aaltoja noin parin minuutin välein ja aallot kestivät kolme minuuttia.
Tukka oli aina vesimärkä ja aluspaita ja pusero.
Olihan se mukavaa pakkasella, sillä mitä enemmän pakkasta, sitä kovempi hiki.
No, ne psyykenlääkkeet hieman vähensivät kärsimyksiä ja nukuinkin jonkin verran, ilman en olisi voinut vesimärkänä nukahtaa.
Pahimmassa jamassa en pystynyt täysin nukkumattomana syömään mitään ja laihduin 35 kg.
Vettä yritin litkiä. Olin loppu.
Kolmetoista pitkää vuotta siinä meni, mutta onneksi ne vaihtarit alkoi 40 v, joten olin 53 v, kun hikipöyryt olivat ohi.
Samaa kokevat monet muutkin naiset. Monet käyttää estrogeenia, mutta olen kuullut liian monta hormoniperäistä syöpätapausta, siis rintasyöpätapausta, että en uskaltanut siihen hommaan ryhtyä.
Monet tulevat luulosairaiksi ja masennus on mitä kauhein.
Anoppisi kohdalla voi olla tällaisesta kyse.