Aloin seurustella hyvin nuorena upean pojan kanssa. Neljä vuotta kuljimme yhdessä ja tunsin löytäneeni parisielun.Oli toki vaikeitakin aikoja mutta enemmän hyviä hetkiä. Kasvoin naiseksi hänen kanssaan ja hän mieheksi. Hän menehtyi onnettomuudessa liki kaksi vuotta sitten. Viime yönä näin hänestä taas unta, ja itkin herätessäni todellisuuteen ilman häntä.Itki aamuyön- jälleen.Ei ikävä lakkaa koskaan. Tai siltä minusta tuntuu. Joskus on helpompia aikoja, joskus muistot valtaa taas mielen. Ei auta kun huutaa, itkeä ja kaivata,kun takaisin häntä en enää voi saada. Mutta itkenkö yhä kymmenen vuoden päästä.syksy on saapunut ja talvi painaa päälle. Ja pimeys. Yritetään selvitä kaikki rakkaamme menettäneet,valoa ja iloa tulevaan talveen.
Surutyö-elämän mittainenko
a88
61083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
puolestas,mutta varo;tuo otsikko on varmasti muutaman palstalaisen mielestä täysin viärä!He kun ovat sitä mieltä,että suru kestää vain tietyn ajan;jos heidän miärittelemäsä aika on loppunna,niin hyö vaan sormijjaan napsauttaat ja sit sie et sua ennee surra-muuten sie jo surullas mässäilet!Mut myö hitot heistä-surraan,itkettään,kaivattaan niin pitkkään,kun siltä tunttuu-se on meijän assii-ei heijän!Tulloo mielleen muistoja-hyvvii ja huonoja ja kun männöö aikkoo,tulloo mielleen vain niitä hyvvii muistoja-sillon ollaan jo voiton puolella!Torju pimmeys-jos et siitä tykkee,niiku mie tykkeen-sytyttelemällä joka puolelle kynttilöitä-sisälle ja ulos!Voimmii ja kuullaita syyspäivvii siulle!!!
Olet vielä ilmeisesti hyvin nuori. Toivotaan että löydät vielä jonkun joka saa sinut hyvälle mielelle.
Sure rauhassa aivan niinkauan kuin itse tahdot.
minä elän. Olen varmaan jonkin verran vanhempi kuin sinä, elimme pitkään yhdessä puolisoni kanssa kunnes kuolema tuli. Hänen menetyksestään on nyt muutamia kuukausia ja tuntuu että helpottaako se koskaan. Miten lienee siis tilanteeni parin vuoden päästä... En tahtoisi tätä ahdistusta kokea ja sitä suurta ikävää mikä aina on läsnä...joskus melkein sietämätön joskus helpompi.
Olen pahoillani menetyksestäsi. Elämä ottaa ja antaa, ja vaikka kuinka laatisi suunnitelmia elämänsä varalle joku tekee meille omat reittimme. Meidän kohdalle nyt valittiin tämä reitti,jota vaikea on hyväksyä ja jota pitkin ei haluaisi kulkea. se taitaa ikävä kyllä olla kuitenkin väistämätöntä. elämäni on muuttunut hirmuisesti rakkaani kuoleman jälkeen-osaan iloita hyvinkin pienistä asioista. Ennen en osannut arvostaa juurikaan mitään. Eteenpäin mennään päivä kerrallaan ja haluan vielä sanoa: se kuuluu elämän reittiisi. hyvää,valoisaa jatkoa.
surutyö ei lopu koskaan. Se vain tosiaan on joka päivä erilainen. Toivon sinulle jaksamista, syksy on varmaan sureville kaikkein pahin vuodenaika, kaikki kuolee ja kuihtuu. Jaksakaamme talven yli, vaikka vaikealta tuntuu! Voimia!!!
Puhu ja puhu, huuda ja kerro ja anna aikaa...helpota se ei ,mutta saattaa muutta muotoaan, toivottavasti! Itse itken suren ja kuuntelen musiikkia, serkkupoika nukkui pois aamulla...ei oltu sydän ystäviä, mutta joskus naimisiin meinasin hänen kanssaan mennä...!!paljon oli salailua, eikä vieläkään voida ääneen(tunnustaa) sanoa että hengen juomalla itseltään otti.liian myöhäistä oli puuttua, vuosi on liian vähän kun sen saa selville, auttaa olisi haluttu!! potkin minä, potki sisko, potki vaimokin--kunnes väsyi ja muutti pois-- ja nyt syyttää anoppi kun poika itseltään hengen joi...potki täti, sekä lähi piiri. mutta ei auttanut puheet sanat tai teot, pahalle tuntuu... nyt puran pahaa oloa pois, jotta taas aamulla jaksan töitä tehdä! elämä on ja huomista et tiedä.rakasta niitä jotka ovat lähellä ja kerro se heille ja sure heitä joita ei ole, mutta muista laskea heistä myös irti!! kynttilöitä ja valoa sekä jaksamista kaikille jotka tämän luette!!