Yhteisten yli 20 vuoden päätteeksi sain eräänä aamuyönä kuulla olevani entinen vaimo. Sattui ja oksetti. Kuvioissa uusi nainen, jonka kanssa synkkaa tai useampi joista ehkä löytyy se oikea. Tiedä häntä. Meillä on kolme yhteistä lasta. Kun heitin mieheni ulos yhteisestä kodista, hän oli kovin huolissaan mihin hän menee. Minun olisi pitänyt antaa hänen asua eri huoneessa, josta hän sitten olisi lähtenyt retkilleen, että lapset saavat aikaa sopeutua.
Yhteisen asunnon pitämiseen minulla ei ole mitään mahdollisuuksia, koska hän haluaa oman osuutensa päästäkseen näkemään maailmaa.
Kotiimme hän tulee milloin häntä huvittaa ja viipyy niin kauan kuin haluaa. Lapsia tapaa oman halunsa mukaisesti, silloinkin krapulaisena ja rättiväsyneenä.
Minä kuuntelen lasten tuskan kodin menettämisestä, rikotuista lupauksista, peloista. Ja tiedän etten pysty tarjoamaan heille kunnon asuntoa( vuokra-asuntoja olematon määrä ja omistusasunnot mahtavan hintaisia).Yhä enemmän minua pelottaa etten selviä tästä, etten jaksa. Antakaa neuvoja te saman kokeneet. Perheneuvolaan jo jonoon ilmoittauduin, että saisin henkistä tukea itselleni ja lapsilleni.Jotenkin vain arkeenkin kaipaisi sitä auttavaa kättä. Järjesteltävää on paljon...
Mistä apua? Mistä tukea? Ystävät asuvat kaukana eikä heille voi kaiken aikaa soitella. Heillä omat perheet ja omat murheet.
Yhteisen asunnon pitämiseen minulla ei ole mitään mahdollisuuksia, koska hän haluaa oman osuutensa päästäkseen näkemään maailmaa.
Kotiimme hän tulee milloin häntä huvittaa ja viipyy niin kauan kuin haluaa. Lapsia tapaa oman halunsa mukaisesti, silloinkin krapulaisena ja rättiväsyneenä.
Minä kuuntelen lasten tuskan kodin menettämisestä, rikotuista lupauksista, peloista. Ja tiedän etten pysty tarjoamaan heille kunnon asuntoa( vuokra-asuntoja olematon määrä ja omistusasunnot mahtavan hintaisia).Yhä enemmän minua pelottaa etten selviä tästä, etten jaksa. Antakaa neuvoja te saman kokeneet. Perheneuvolaan jo jonoon ilmoittauduin, että saisin henkistä tukea itselleni ja lapsilleni.Jotenkin vain arkeenkin kaipaisi sitä auttavaa kättä. Järjesteltävää on paljon...
Mistä apua? Mistä tukea? Ystävät asuvat kaukana eikä heille voi kaiken aikaa soitella. Heillä omat perheet ja omat murheet.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hänen tulla kotiinne ihan miten sattuu? se ei ole enää hänen kotinsa, joten mielestäni sinne on turha tulla, ainakaan ilman että etukäteen sovitte.
riippuu lastenne iästä miten tässä tulisi toimia. heidän tähden pitä tietysti pysyä väleissä, mutta jos he ovat jo sen ikäisiä, että voivat omatoimisesti liikkua, niin järjestäisin tapaamiset jossakin muualla kuin sinun kodissasi. lapset voivat mennä hänen luokseen kylään.
älä anna tuommoisen miehen pompotella sinua, varsinkin huomioonottaen miten hän sinut jätti! maistakoon omaa lääkettään. tilanne aiheuttaa kipua sinulle ja lapsillesi, mutta sitä kipua ei voi väistää kun on erotilanteesta kyse. suhtaudu kylmä rauhallisesti ex-mieheesesi ja tee selväksi hänelle ettei entisiin kuvioihin (tapailen uutta naista, mutta lappaan ent. kodissani ihan niinkuin haluan) ole paluuta.
Kuulostaa tosi pahalta, mutta kyllähän sinä selviät. Tiedäthän sinä sen. Sellaista sattuu, että ihminen joutuu elämässään muuttamaan elämisensä suuntaa.
Nyt heti vain avioerohakemus vireille. Siihen ei miehen suostumusta tarvita. Viet sen maistraattiin. Sitten vain sosiaalitoimistoon lastenvalvojan puheille. Hänen avustuksellaan teet teille huoltajuus, elatusapu ja tapaamissäännöt. He kyllä pitävät puoliasia.
Sitten vaihdat lukot oviin. Miehellesi teet selväksi, että hän tulee vain kun niin on sovittu. Muista olla jämäkkä.
Lapsille kerro rehellisesti, mitä on tapahtunut - mutta ÄLÄ HAUKU HEILLE MIESTÄSI - hän on lapsillesi heidän isänsä. Kerro vain esim., että miehesi on nyt eksyksissä oman elämänsä kanssa ja hän hakee siihen ratkaisua ja toivottavasti löytää ratkaisun joskus. Lupaa pitää huolta lapsistasi, tulipa mitä tuli. He tulevat arvostamaan sitä joskus tosi paljon.
Uuden asunnonkin saat järjestettyä, usko pois. Sosiaalikin ovi auttaa, mutta jos myytte nykyisen, niin sinähän saat puolet, eikä vain. Sitten vain uutta hankkimaan. Myös oman asunnon maksamiseen voi saada asumistukea, jos tulot ei muuten riitä.
Sitä paitsi avioeropäätöksessä voidaan tehdä ns. kohtuullistamispäätös, jolloin sinä ja lapsesi saatte jäädä asumaan nykyiseen taloon, koska se on teille parasta.
Hienoa kun heitit miehesi pihalle. Itke vain kun on tarvis. Ja ajattele, että tämänkin kovan kokemuksen takaa voi vielä joskus pilkistää parempi arki. Kuka tietää, vaikka jonain päivänä olisi onnellinen siitä, että pääsit eroon nykyisestä miehestäsi.
Monet muutkin ovat selvinneet.Kyllä elämä kantaa.
Itse tiedät parhaiten miten tulee toimia ja millaisia ratkaisuja pitää tehdä.Älä anna miehesi pitää sinua kynnysmattona.Aika on paras lääke saattaa tuntua typerältä nyt mutta niin se vain on.
Ja olen itse huomannut,että nyt nään kaikki ne virheet mitä silloin tuli tehtyä ja sanottua.(erosta on kulunut yli 10 vuotta)Entinen mieheni on hyvä kaverini,mutta suhdetta meillä ei ole eikä tule.
Elintasosta joutuu tinkimään,mutta ei se pahasta ole jos saa rauhallisen ja tasapainoisen elämän.
Se on kaikille osapuolille parasta.Varsinkin lapsille.Äidiltä vaaditaan paljon,mutta äiti saakin paljon kaikki ilot ja surut.Nyt on tärkeää
painottaa lapsille että sinä et hylkää ja heistä huolehditaan tapahtuipa mitä tahansa.Lapsille paljon rakkautta ja selkeät rajat.Tuo elämään turvallisuutta muuten myrskyisenä aikana.
Toivon sinulle voimia ja viiaita päätöksiä.
Tiedän että aika tuo lohdun ja auttaa monissakin asioissa. Tällä hetkellä vain tuntuu, ettei ole enää voimia edes itselle saati sitten siihen, että kannattelen lapsia. Kuvittelin aina olevani vahva,mutta huomaankin olevani heikko ja voimaton.
Hain tänään sairaslomaa kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle, eikä mikään asia lähde aukenemaan. Päinvastoin tielle kertyy vastoinkäymistä vastoinkäymisen jälkeen...
Tällä hetkellä mottoni on tunti kerrallaan eteenpäin. Kauemmas en jaksa katsoa.
Seuraavan tunnin aikana sinun täytyy vaihtaa oviisi lukot.Avaimet VAIN sinulle.
Jos tuo on ainoa johon sinun energiasi riittää, se on tällä hetkellä tarpeeksi.
Lastesi eikä sinun kuulu nähdä juoppoa huorintekiää ja perheenrikkojaa. Salli itsellesi ja lapsillesi ainakin tuo pieni henkireikä. Sinä ja lapsesi olette nyt oma perhe. Miehesi on tietoisesti ja harkiten luopunut siitä.
Tuossa ylempänä onkin paljon todella rakentavia ohjeita joten on tarpeetonta toistaa niitä tässä.
Muista, että sinä itse viime kädessä vastaat omasta hyvinvoinnistasi. Keskity nyt siihen,että saat lapsenne ja isän välit toimiviksi, sillä lapset yleensä kärsivät erosta eniten. Sopikaa selvät pelisäännöt jolloin isä voi tavata lapsiaan, jotta hän ei häiritse arkeanne ja sinä saat mahdollisuuden irrottautua lastenkaitsimisesta ja saat itsellesi vapaata aikaa.Sopikaa käytännön eroasioista rehdisti ja oikeudenmukaisesti, jotta ette kanna kaunaa toisillenne käytännön asioista.
Mieti myös , miten voit saada elämääsi uutta sisältöä ja "hehkua". Sinullakin avautuu mahdollisuus löytää elämääsi uusia värejä ja tuulia (= uusia ihmissuhteita). Oma hyvinvointisi on tärkeää lastesikin kannalta.
Pahinta mitä voit tehdä on se, että myrkytät tahtomattasi isän ja lastesi välit. Jokainen lapsi kokee omat vanhempansa maailman ihanimpina ihmisinä, joten älä käännä lapsiasi omaa isäänsä vastaan missään tilanteessa.
Mieti jo nyt, millaisen kumppanin joskus tulevaisuudessa toivoisit löytäväsi.
Elämä saattaa tulevaisuudessa tarjota juur sitä mitä nyt toivot. Eron jälkeen voit kohdata yllättäin upeita asioita, joihin et olisi ilman eroasi ollut edes tietoinen.
Olet nyt lastesi kanssa pahassa kriisissä ja sinusta voi tuntua siltä, että ulospääsyä pahastaolosta ei ole. Kuitenkin jokaiseen kriisiin sisältyy kasvun ja kehittymisen mahdollisuus. Mieti, mjitä opin tästä avioliitosta ja tästä erosta... Mieti, mitä Sinä toivot elämältä ja parisuhteelta jatkossa? Mieti myös sitä, mikä ajoi teidät lopulta eron tielle?
Suomessa puolet avioliitoista päätyy eroon. Olette tehneet jo saavutuksen siinä, että olette olleet naimissa 20 vuotta. Nykypäiväinä se on melkoinen harvinaisuus. Onnittelut siitä!
Heräsi mieleeni kysymys, että olettiko koskaan keskustelleet erosta tai harkinneet sitä yhdessä tai erikseen? Onko miehesi ollut uskollista sorttia tähän mennessä? Oliko tämä ero jo aavistettavissa jo aiemmin? palauta mieleesi myös expuolisosi huonot omianaisuudet: tee niistä lista ja lue lista läpi aina ennen kuin menet nukkumaan.... jonain päivänä nukkumaanmennessäsi vielä ristit kätesi, ettei hän ole nukkumassa vieressäsi, vaan joku muu on mahdollisesti ottanut hänet "ristikseen".
Soita uudelleen perheneuvolaan ja sano,että tarvitset akuuttiajan, sillä muuten olet jonotuslistan hännillä koko ajan, jos et kiirehdi itse asiaa...
Jaksmista Sinulle ja lapsillene!
t. "eronnut"