Tämä kuulostaa varmaan melkolailla tyhmältä kysymykseltä, mutta se ei nyt kysyjää haittaa. Eli millainen asustus on miehelle sopiva oopperaan mentäessä? Eli nolaako itsensä jos ei ole pukua?
Asustus oopperaan??
Tapani
3303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Puku paikallaan ehkä jos ensi-ilta, gaala tms. juhlavampaa, muuten riittää kun on siisti - esim. nyt keväällä näkyi tosi fiksuja pikkutakki housut, neule housut -yhdistelmiä. Ei ihan farkuissa ja t-paidassa kumminkaan. Ja tietysti otat huomioon mahdollisen kumppanisi pukeutumisen, eli ei yli eikä ali. Maalaisjärjen käyttö sallittu.
Arkisin ainakin minä menen suoraan töistä kaupunkiin edes ehtimättä välillä muuta kuin tukan kampaamaan. Viikonloppuna on mukava joskus "pyntätä" ja siemailla vaikka pari samppanjalasia tunnelman kohotukseksi.
Esiintyjiä tulee toki arvostaa pukeutumisellaan, mutta skandinaaviseen tapaan emme (ainakaan enää) todellakaan kaipaa pukupakkoa musiikista nauttimisen edellytykseksi.
Pääasia on että menee ja nauttii joka hetkestä!
Käsittääkseni tuollaisissa tilaisuuksissa ei ole mitään pukupakkoa tai tiettyä pukeutumissääntöä. Ja näin taisi lukea Klassinen musiikki for dummies -kirjassakin.
Eli pääasia, että menet paikan päälle ja nautit esityksestä.
Pukeudu miten haluat, ei Suomessa kukaan välitä asiasta.Mä olin Savonlinnan oopperajuhlilla, ja mä pukeuduin verkkareihin ja t-paitaan, eikä kukaan tullu aukoo päätä.Mun pukuvalinta oli siitä hyvä, että ei tullu niin hiki kuin niillä, joilla oli puku päällä.