oivaliitto

Ennenkuin ihmiset harkitsettekaan mitään avioliittoa ja ns. "mahtihäitä", käykää edes jonkinlainen avioliittoneuvojan kurssi. Puhumattakaan että tekisitte vielä kakruja tähän maailmaan. Ero tulee kuitenkin noin 2 vuoden päästä!
5442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei tullut käytyä neuvojakursseja, ja muksujakin saatiin jo vuoden naimisissa olon jälkeen. Yhä naimisissa, yhä onnellisia. Arkipäiviin mahtuu kiirettä ja tohinaa, välillä kireitä hermoja kun laskupinoa katselee tai aika tuntuu loppuvan päivästä kesken, mutta välillä myös ihania hetkiä aamukahvilla ja kainalokkain soffalla leffaa katsellen, koko perheen kanssa leikkipuistoissa ja luontopoluilla retkeillen, harvat kahdenkeskiset kylpylä- ja mökkireissut autuaallista...

Meillä luultavasti suurin yhdessä pitävä voima on siinä että todella viihdymme toistemme seurassa. Viehätämme toisiamme, huumorimme on samankaltaista ja toteutamme yhteisiä juttuja. Silti on myös omia juttuja, mutta tärkeysjärjestys on selvä.

Äänestä
  • Onnittelut teille, kuvailit juuri unelmani avioliitosta.
    Mutta..
    mieheni ei ole koskaan ollut läheisyyden haluinen, hän inhoaa perheen yhteisiä reissuja (käyvät hermoille, kun lapset kitisevät) ja kahdenkeskisillä reissuilla on jotenkin poissaoleva ja stressaantunut, tuskin puhua pukahtaa.

    Eli emme viihdy toistemme seurassa, emme viehätä toisiamme, huumorimme on täysin erilaista ja mielellämme teemme ihan omia juttujamme tahollamme.

    Pakko myöntää, olen pettynyt tähän asiantilaan. Mutta oikeasti hienoa että teillä menee hienosti.
    Enkä usko että mikään avioliittokurssi voisi muuttaa tätä meidän suhdetta, tai siis onko olemassa mitään parisuhdetta enää?

    Äänestä

  • teille onnenpekoille kirjoitti:

    Onnittelut teille, kuvailit juuri unelmani avioliitosta.

    Kuulostaa kovin kurjalta jamalta teillä. Nyt on varmaan se hetki, kun pitäisi palauttaa mieleen, mihin alunperin toisessa rakastui, mikä silloin yhdisti, sytytti ja sai haluamaan yhteen.

    Kyllä avioliittoleiri tai parisuhdeneuvoja voisi auttaa teitä löytämään asioita toisistanne, jota tarvitsette ja kaipaatte, joka tekisi parisuhteestanne tyydyttävämpää. Joillakin miehillä valitettavasti käy esim. niin että lasten tultua he eivät oikein osaa suhtautua vaimoonsa muuna kuin lasten äitinä, ja jos vaimo-äiti keskittyy niin perusteellisesti lapsiin, ettei miehelle jää tilaa tehdä asioita lastensa kanssa omalla tavallaan, joskus kömpelösti ja nurinpäin, vaan äiti tietää aina parhaiten, se etäännyttää helposti siitä mukavasta, mitä koko perheenä voisi yhdessä tehdä.

    Varaa aika tai tutustu ainakin materiaaliin mitä netistä ja kirjastoista löydät liittyen parisuhdeneuvojiin. Muista että se ketä voit oikeasti muuttaa, olet sinä itse. Ehkä joitain apuja siis löytyisi siihen, miten omaa käytöstä muuttamalla saisit miehen vastaamaan omiinkin tarpeisiisi paremmin.

    Parisuhdeneuvoja olisi hyvä juttu ennen kuin olette siinä pisteessä, että rakastutte johonkuhun liittonne ulkopuolelta. Lapsiperheaika on rankkaa, vaikka se voi olla myös todella antavaa. Toivon että löydätte uudelleen sen, mikä joskus on ollut olemassa. Samoja ihmisiä te kuitenkin pohjimmiltanne olette.

    Äänestä

  • teille onnenpekoille kirjoitti:

    Onnittelut teille, kuvailit juuri unelmani avioliitosta.
    Mutta..
    mieheni ei ole koskaan ollut läheisyyden haluinen, hän inhoaa perheen yhteisiä reissuja (käyvät hermoille, kun lapset kitisevät) ja kahdenkeskisillä reissuilla on jotenkin poissaoleva ja stressaantunut, tuskin puhua pukahtaa.

    Eli emme viihdy toistemme seurassa, emme viehätä toisiamme, huumorimme on täysin erilaista ja mielellämme teemme ihan omia juttujamme tahollamme.

    Pakko myöntää, olen pettynyt tähän asiantilaan. Mutta oikeasti hienoa että teillä menee hienosti.
    Enkä usko että mikään avioliittokurssi voisi muuttaa tätä meidän suhdetta, tai siis onko olemassa mitään parisuhdetta enää?

    Moni valittaa sitä, miten puoliso ei pidä hellyydestä ja läheisyydestä, ei puhu asioista ja on liian etäinen. Samaan hengenvetoon todetaan, että toinen on ollut sellainen oikeastaan jo parisuhteen alusta asti. En ymmärrä miksi mennä yhteen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pysty vastaamaan omiin fyysisiin ja psyykkisiin tarpeisiin:O Tarkoitus ei tietenkään ole, että kumppani täyttäisi kaikki tarpeet, mutta jos jää kovin paljon vajausta, niin siitä tulee vuosien tai vuosikymmenien jälkeen melkoinen rasite suhteelle, varsinkin kun monilla persoonallisuudenpiirteillä on taipumus voimistua vuosien kuluessa. Onko tämmöisissä tapauksissa menty hätiköiden yhteen vai onko ihmisessä ollut jotain muuta niin ylivertaista, mikä on kompensoinut nuo asiat? Jos toisessa on muita hyviä ja ihastuttavia ominaisuuksia, voisiko niistä löytyä kompensaatiota myöhemminkin?

    Äänestä

myönnä... oli vikatikki etkä harkinnut. olet kade meille jotka harkitsi ja on edelleen onnellinen hyvän ihmisen kanssa =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ottiil kirjoitti:

Ennenkuin ihmiset harkitsettekaan mitään avioliittoa ja ns. "mahtihäitä", käykää edes jonkinlainen avioliittoneuvojan kurssi. Puhumattakaan että tekisitte vielä kakruja tähän maailmaan. Ero tulee kuitenkin noin 2 vuoden päästä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu