Minä nautin

Olen äippä-lomalla, ja lomaa tää todellakin on. Ihanaa kun muut lapset ja mies lähtevät kouluun/töihin, ja talo hiljenee hälinästä.

Vaan vauva ja minä päivisin. AAaaah. Paremmin ei voisi olla!

Ihan ekaksi hyvin nukutun yön jälkeen vaihtelen vauvan kuiviin ja puhtaisiin, syöttelen. Laitan koiran pihalle riimuun.

Hyppäämme autoon ja hurautamme kirppikselle, shoppailemaan, (lastenvaatteita, mutta kumminkin)
Reimatekit löytyy ihan pilkkahinnalla, ja mulla onkin jo pitkäksi aikaa eteenpäin kaikki lapsen kamppeet ostettuna ja siististi pestynä ja säilöttynä senttikoon mukaan. Ja on kivaa nähdä tutut hymyilevät ihmiset ja rupatella kuulumiset.

Sitten tulemme kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa. Suunnittelen iltaruuan jo ajoissa jottei tule kiirettä siiten illalla, vaan jää aikaa perheelle.
1354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

onni että saadaan olla äitejä:))

Meille syntyy toinen pallero ihan juuri tuota pikaa, odottelen myös innolla jo noita aamuja ja päiviä:)

Oikein hyvää syksyä sinulle:))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsistani/perheestäni kirjoitti:

Olen äippä-lomalla, ja lomaa tää todellakin on. Ihanaa kun muut lapset ja mies lähtevät kouluun/töihin, ja talo hiljenee hälinästä.

Vaan vauva ja minä päivisin. AAaaah. Paremmin ei voisi olla!

Ihan ekaksi hyvin nukutun yön jälkeen vaihtelen vauvan kuiviin ja puhtaisiin, syöttelen. Laitan koiran pihalle riimuun.

Hyppäämme autoon ja hurautamme kirppikselle, shoppailemaan, (lastenvaatteita, mutta kumminkin)
Reimatekit löytyy ihan pilkkahinnalla, ja mulla onkin jo pitkäksi aikaa eteenpäin kaikki lapsen kamppeet ostettuna ja siististi pestynä ja säilöttynä senttikoon mukaan. Ja on kivaa nähdä tutut hymyilevät ihmiset ja rupatella kuulumiset.

Sitten tulemme kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa. Suunnittelen iltaruuan jo ajoissa jottei tule kiirettä siiten illalla, vaan jää aikaa perheelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu