Kun olin sinkkuna, ei naisseuraa meinannut saada millään, vaikka mitä olisi yrittänyt. Nyt kun olen kuitenkin onnellisesti suhteessa, niin tein viikonloppuna baarissa ollessani kummallisen havainnon...Nyt naisia olisikin riittänyt vaikka kuinka.
Istuimme kaverini kanssa pöydässä, jossa oli muutama paikka vapaana. Pöytään tuli istumaan naisia, jotka valehtelematta alkoivat iskemään meitä. Kun kerroimme omaavamme tyttöystävät, ei tämä haitannut tahtia, päin vastoin. Koskapa emme osoittaneet suurempaa kiinnostusta typyköihin, he lopulta lähtivät muualle. Ei kulunut kovinkaan kauaa, kun pöydässämme istui kolme uutta naista, jotka alkoivat saman homman. Heillekin kohteliaasti kerroimme seurustelevamme, muttei tämä haitannut heidänkään menoa ollenkaan. Neidot vaan ilmoittivat, että mikäli tarjoaisimme drinkit, pääsisimme tanssimaan heidän kanssaan, "ja ehkäpä voisimme lähteä jatkoille johonkin muualle".
Vielä pari kuukautta sitten olisin hyppinyt riemusta, jos olisi ollut tämmöistä vientiä. Ihmetyttää vaan tämä touhu, siis että vaikka kerromme olevamme varattuja, niin neidot kiinnostuu vaan enemmän. Itse kun yritin iskeä naisia huonolla menestyksellä, lopetin aina touhun siihen, jos typy ilmoitti seurustelevansa. Jos joku on löytänyt ihanan kumppanin itselleen, niin kunnioitan sitä, kuten myös muutkin lähipiirini miehet. Onko otsassani joku näkymätön kyltti "ei epätoivoinen", vai mistä tämä johtuu?
Olen kuullut sitäkin kerrottavan, että sormus se vasta houkutteleekin naisia baarissa. Mikä siinä oikein innostaa, että toinen on varattu?
En halua yleistää tätä koskemaan pelkästään naisia, sillä varmasti myös miehet tekevät samaa. Itselläni vaan kokemukset ovat painottuneet tähän naisten tekemisten havannointiin...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sehän nyt on selvää jo ihan bisnesmaailmasta että kun jollekin tuotteelle on menekkiä niin hinta kasvaa ja päinvastoin.
Kun itse ajaa takaa naisia (ei välttämättä edes epätoivoisesti) niin ha reagoivat siihen siten että alkavat hankaliksi ja kokeilevat kuinka korkealle hinta nousee.
Jos taas ei hae seuraa niin silloin osat kääntyvät ja nainen muuttuu takaa ajajaksi...
Oon törmänny tohon samaan ja muutenkin kuullu kavereilta ton tyylisestä touhusta.
Kai seurustelu on merkki siitä, että kaverissa on edes jokin kohdallaan, kun kerran kumppani löytyy. Ja sitten taas ne naiset, jotka hakevat vaan seksiä, voivat olla varmoja siitä, että kundi saa säännöllisesti, eli ei oo mitään sellasta, että puutteessa ollaan ja parin työnnön jälkeen lähtee laaki. Ja jos hakee vaan yhden illan juttua, niin varattu kundi ei useinkaan soittele perään.
Kai se vähän sama on miehelläkin. Sitten vaan tulee tämän iskun kohteen oma moraali esille, eli ryhtyykö pettämään, kun tilaisuus tarjoutuu.
Kun homma olisikin vain niin päin, että naiset juoksisivat varattujen miesten perässä, mutta kun se toimii myös toisinpäin.
Itse olen hädin tuskin parikymppinen naimisissa oleva nuori nainen. Jo kihlausaikana sai tottua siihen, ettei "epämiellyttävissä" tilanteissa vastakkaisen sukupuolen kanssa auta yhtään jos ilmoittaa olevansa varattu. Eräskin herra iski näppinsä kiinni heti, kun mieheni nousi pöydästä. Tämä oli kyllä harvinaisen sitkeä tapaus. Kun minun EI ei ollut riittävä, niin oli hänen haettava sama vastaus myös mieheltäni.
En muutenkaan ymmärrä miten yleinen moraali on kokenut tällaisen laskusuhdanteen. Suhteissa elävät tuppaavat juoksentelemaan ristiin rastiin etsimässä saalista. Olen useasti miettinyt, että olenko minä vanhoillinen, kun tavoitteenani on yksiavioinen elämä...?