Olisiko tässä syy, Venäjän kirkon laajenemis-

Islam on Venäjän toiseksi suurin uskonto ortodoksisuuden jälkeen. Muslimien määrä kuitenkin kasvaa nopeasti ja samalla kasvaa myös muslimien osuus Venäjän väestöstä. Tämä johtuu siitä, että muslimiperheet ovat useimmiten suuria samalla kun venäläisperheissä lapsiluku rajoittuu yleensä yhteen. Joidenkin arvioiden mukaan tällä menolla jo vuonna 2050 enemmistö Venäjän asukkaista olisi muslimeja.

http://www.evl.fi/kkh/ktk/2003_07_17altorstaivieras.htm
191081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kristus antoi Kirkolleen lähetyskäskyn. On se vaan jännää, että kun Moskovan patriarkaatti vie evankeliumia eteenpäin, se leimataan täällä suomalaisvoimin "laajenemistahdoksi", "valloitusretkeksi" tms. Masentavaa.

Äänestä
  • yleisesti tekevät Jehovan todistajat, hellarit ja
    mormonit, Pitäisikö mielestäsi Suomen ort. kirkon
    alkaa tekemään lähetystyötä Venäjälle tasapuolisesti.

    Äänestä

  • tekevät kirjoitti:

    yleisesti tekevät Jehovan todistajat, hellarit ja
    mormonit, Pitäisikö mielestäsi Suomen ort. kirkon
    alkaa tekemään lähetystyötä Venäjälle tasapuolisesti.

    luterilaisia yms, turha pelätä. Se vain etsii omiaan eli Venäjältä Suomeen muuttaneita. En ymmärrä, mitä pahaa tässä on? Luterilainen kirkko sen sijaan yrittää käännyttää venäläisiä mahanmuuttajia. Miksi sitä ei paheksuta? Sen sijaan MP:n tekemää maahanmuuttajatyötä paheksutaan tavattomasti.

    Ne ortodoksit, jotka paheksuvat Moskovan patriarkaatin seurakuntia, ovat luterilaisuuden asialla. Ei ortodoksi toista ortodoksia noki.

    Äänestä

  • suomalaisia kirjoitti:

    Huomattava osa Venäjältä tulleista maahanmuuttajista haluaa integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan eikä luoda "pikku Venäjää" tänne. Näista suurin osa on liittynyt Suomen ortodoksisen kirkkon seurakuntiin.

    Näihin Moskovalaisiin seurakuntiin on liittynyt vain murto-osa maahanmuuttajista. Syy on selvä, he eivät halua olla missään tekimisissä KGB ja sen seuraajien kanssa.

    Suomen ortodoksinen kirkko tekee työtä myös venäläisten maahanmuutajien kanssa, sitä varten on palkattu pappi ja työ kehittyy edelleen.

    Äänestä

  • tekevät kirjoitti:

    yleisesti tekevät Jehovan todistajat, hellarit ja
    mormonit, Pitäisikö mielestäsi Suomen ort. kirkon
    alkaa tekemään lähetystyötä Venäjälle tasapuolisesti.

    Mikä on "kristitty" maa? Kirkollako ei olisi syytä olla huolissaan siitä, että ihmiset jäävät "kristityssä" Suomessa pelastuksen ulkopuolelle? Haloo?

    Moskovan patriarkaattiko ei saisi toimia venäläisten keskuudessa, kun Suomen paikalliskirkon resurssit / asenne / edellytykset / ilmeisesti tahto eivät siihen veny? Onko siis huono asia, jos joku löytää elämän Kristuksen yhteydessä Nikoljskista tai Pokrovasta, jos vaihtoehtona on selän kääntäminen Kristukselle ja välinpitämättömyys?

    Ainakin takavuosina Suomen kirkolla ja Petroskoin hiippakunnalla oli toimivaa yhteistyötä Karjalassa. Toiminnan nykyvaiheesta en tiedä. Voidaan sitäkin tarkastella Kristuksen lähetyskäskyn näkökulmasta...

    Äänestä

  • vaatimalla käyttöoikeutta esim. Suomessa (Tampere) tulemalla alueelle, jossa on jo toimiva kirkollinen järjestys, vaatimalla kirkkoja omikseen (esim. Nizza), perustamalla omia suoraan itsensä alaisia seurakuntia vaikka maassa ns. autonominen kirkko (USA, jossa OCA:n tunnustamisen jälkeen perustettu useita suoraan Moskovan alla olevia srkuntia) jne jne.
    Anteeksi, missähän evankeliumeissa lukee että hallitse ja hajota? Voisitko Papadopoulos osoittaa minulle sen kohdan?

    Äänestä

  • xycccp kirjoitti:

    Huomattava osa Venäjältä tulleista maahanmuuttajista haluaa integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan eikä luoda "pikku Venäjää" tänne. Näista suurin osa on liittynyt Suomen ortodoksisen kirkkon seurakuntiin.

    Näihin Moskovalaisiin seurakuntiin on liittynyt vain murto-osa maahanmuuttajista. Syy on selvä, he eivät halua olla missään tekimisissä KGB ja sen seuraajien kanssa.

    Suomen ortodoksinen kirkko tekee työtä myös venäläisten maahanmuutajien kanssa, sitä varten on palkattu pappi ja työ kehittyy edelleen.

    riittävästi. Luterilainen kirkko sen sijaan näkyy ahkeroivan tälläkin saralla. Luterilaiset toistelevat fraasia, jonka mukaan ollakseen suomalainen on oltava luterilainen. Meikäläinen papisto taas ei enää juurikaan osaa venäjää eikä ole enää venäläisortodoksista. Suomen arkkipiispakuntaa ei enää uskoisi äitinsä tyttäreksi.

    Äänestä

  • ihmetystä riittää kirjoitti:

    vaatimalla käyttöoikeutta esim. Suomessa (Tampere) tulemalla alueelle, jossa on jo toimiva kirkollinen järjestys, vaatimalla kirkkoja omikseen (esim. Nizza), perustamalla omia suoraan itsensä alaisia seurakuntia vaikka maassa ns. autonominen kirkko (USA, jossa OCA:n tunnustamisen jälkeen perustettu useita suoraan Moskovan alla olevia srkuntia) jne jne.
    Anteeksi, missähän evankeliumeissa lukee että hallitse ja hajota? Voisitko Papadopoulos osoittaa minulle sen kohdan?

    Mitähän Suomesta käsin on tehty muuta kuin rakennettu Viroon toista patriarkaattia?

    Äänestä

  • Fjodor D. kirjoitti:

    Mitähän Suomesta käsin on tehty muuta kuin rakennettu Viroon toista patriarkaattia?

    tulee, oletko virolainen asianomainen, jos et, pidä nokkasi erossa toisten asioista.

    Äänestä

  • sinuun kirjoitti:

    tulee, oletko virolainen asianomainen, jos et, pidä nokkasi erossa toisten asioista.

    ihmettelen kovasti miksi Eestin Ortodoksisen kirkon jäsen pyörittää täällä ennenäkemättömän rasistista ja vastenmielistä vihakampanjaa.

    Miksi hän ei hoida oman kirkkonsa ja Venäjän Ortodoksisen kirkon välejä kuntoon vaan sotkeutuu asioihin jotka eivät hänelle kuulu? Liittyköön kirkkoomme ja hankkikoon sitä kautta puheoikeuden itselleen

    Äänestä

  • mutta ei kirjoitti:

    riittävästi. Luterilainen kirkko sen sijaan näkyy ahkeroivan tälläkin saralla. Luterilaiset toistelevat fraasia, jonka mukaan ollakseen suomalainen on oltava luterilainen. Meikäläinen papisto taas ei enää juurikaan osaa venäjää eikä ole enää venäläisortodoksista. Suomen arkkipiispakuntaa ei enää uskoisi äitinsä tyttäreksi.

    että lähes jokaisessa seurakunnassa on venäjää osaavia pappeja, monissa useitakin, ainakin meillä! Tosin eivät "venäläis-ortodoksisia" tietenkään, koska ovat suomalaisia ortodoksisia pappeja! Ei Venäjä meille ole mikään äiti, korkeintaan paha äitipuoli, jos sitäkään. Suomen arkkipiispakunta on suomalainen ja niin kauan kuin meidän oma patriarkkamme hyväksyy kirkollisen elämämme, sen pitäisi riittää myös suomalaiseen ortodoksiseen kirkkokuntaan/seurakuntaan kuuluville Suomen kansalaisille! Lienet venäläinen tai Viron venäläinen kun haikailet Venäjää noin kovasti.

    Äänestä

  • Serguei kirjoitti:

    ihmettelen kovasti miksi Eestin Ortodoksisen kirkon jäsen pyörittää täällä ennenäkemättömän rasistista ja vastenmielistä vihakampanjaa.

    Miksi hän ei hoida oman kirkkonsa ja Venäjän Ortodoksisen kirkon välejä kuntoon vaan sotkeutuu asioihin jotka eivät hänelle kuulu? Liittyköön kirkkoomme ja hankkikoon sitä kautta puheoikeuden itselleen

    vaikka on asunut useamman vuoden Virossa. Se sama suomalainen on vaihtanut Tallinan ranat Saarenmaan rantoihin ainakin toistaiseksi.
    Ei Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa voi asioista keskustella, sillä yritys yksipuoliseen sanelupolitiikkaan ei ole keskustelua ja Venäjän ort. kirkko ei ymmärrä, että se harrastaa tätä toimintaa vieraalla maaperällä Virossa, kuten Suomessa, missä on oma ortodoksiset kirkkonsa.
    Tämä palsta ei ole Moskovan patriarkaatin alainen palsta. Tämän palstan omistaa Eniro Oy ja palsta on tarkoitettu kaikille, keillä on kiinnostusta ortodoksiasta kirkkokunnasta riippumatta.

    poika parka, teidän logiikkanne koristaa historian oppikirjojemme sivuja, venäjällä on oikeus puuttua kaikkeen ja pikkulapsen herkkyydellä se loukkantuu arvostelusta, niin kuin sinä ja moni muu sergei tai vladimir, olemme kyllästyneitä lahden molemmilla puolilla venäjän sekaantumiseen, ei siinä rasismia tarvita, meillä on erilainen maku

    Äänestä

  • K 750 cc kirjoitti:

    vaikka on asunut useamman vuoden Virossa. Se sama suomalainen on vaihtanut Tallinan ranat Saarenmaan rantoihin ainakin toistaiseksi.
    Ei Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa voi asioista keskustella, sillä yritys yksipuoliseen sanelupolitiikkaan ei ole keskustelua ja Venäjän ort. kirkko ei ymmärrä, että se harrastaa tätä toimintaa vieraalla maaperällä Virossa, kuten Suomessa, missä on oma ortodoksiset kirkkonsa.
    Tämä palsta ei ole Moskovan patriarkaatin alainen palsta. Tämän palstan omistaa Eniro Oy ja palsta on tarkoitettu kaikille, keillä on kiinnostusta ortodoksiasta kirkkokunnasta riippumatta.

    sitä miksi Te kirjoittelette tänne rasistisia ja venäläisvihaa uhkuvia tekstejänne?

    Koska olette Eestin Ortodoksisen kirkon jäsen Suomen kirkon tilanteen ei pitäisi kuulua Teille millään lailla samoin kuin suomalaisille ei pitäsisi kuulua Teidän kirkkonne asiat.

    En ymmärrä sitä millä tavalla kirjoittelunne lisää Suomessa asuvien ortodoksien keskinäistä yhteisymmärrystä ja sopua enkä sitä miksi haluatte antaa Eestiläisestä ortodoksisuudesta rasistisen ja agressiivisen kuvan. Ette ole kunniaksi omalle kirkollenne!

    sano yksikin asia, mitä hyvää venäläiset on suomalaisille ja virolaisille tehnyt?

    Minä olen useamman polven suomalainen ja menetetyssä Karjalassa on minun juureni, missä sinun juuresi ovat. Yksi kaunis päivä minä voin palata takaisin kotimaahani ja kirkkoni on silloin Suomen ortodoksinen kirkko ja voisinhan minä liittyä nytkin Suomen kirkkoon, mikä estäisi, mutta maassa maan tavalla.
    Sinulla taitaa olla ilmeinen alemmuuskompleksi, jos koet kirjoitukseni rasistisiksi, joten mene itseesi ja kasvata itsetuntoasi.

    Kirjoitatte:

    "mitä hyvää venäläiset on suomalaisille ja virolaisille tehnyt?"

    Mieleen tulee ihan ensin vaikkapa Suomen itsenäisyyden tunnustaminen viime vuosisadan alkupuolella.

    Olen taustaltani karjalainen, siis oikea ja aito karjalainen enkä mikään Kannaksen savakko. Ortodoksinen sukuni on lähtöisin Suistamolta ja evakuoitunut sotien aikana kuten monet muutkin perheet ja suvut.

    Tunnen karjan kansan historian ja vaiheet sen verran hyvin että en kaikkea paskaa ihan purematta niele edes näissä kirjoituskilpailuissa.

    Alenmuuskompleksia ei ole ja itsetunto on kohdallaan. Siksi sanon rasistia rasistiksi tuli hän sitten Eestin suomalaisten tai Venäjän juutalaisten joukosta jos tarvetta on.

    Suosittelen että mitä pikimmin muutatte Suomeen, liitytte Suomen Ortodoksisen kirkon jäseneksi sekä maksatte kirkollisveron ja sitä kautta lunastatte oikeuden arvostella kirkkoa ja sen toimintaa.

    Lisäksi suosittelen että luette jonkun hyvän ja perusteellisen esityksen Karjalan historiasta viimeisen tuhannen vuoden ajalta.
    Silloin ehkä huomaatte kuudenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat ovat vain "normaalia kausivaihtelua" tämän paljon kärsineen kansan asuinalueella.
    Tulette myös yllättymään siitä ketkä osoittautuvat "hyviksiksi" ja ketkä "pahiksiksi" kun asioita katsotaan ortodoksisen rahvaan näkökulmasta.

    Näkemiin ja kuulemiin !

    Äänestä

kaiken homokiihkoilun keskellä ottanut kantaa kuolemantuomiota vastaan? Eikö murhaaminen sentään ole suurempi rikos kuin pieni hintahdus? Hyvää kuolemantuomion vastaista päivää sinne Venäjällekin :)

Äänestä
  • kotimaassaan? Patriarkka puhui Euroopan neuvostossa eikä eurooppalaisissa maissa ole nykyään enää voimassa kuoleman rangaistusta, toisin kuin nykyisessä USA:ssa ja entisessä N-liitossa. En tiedä, onko Nyky-Venäjä jo poistanut kuoleman rangaistuksen rikoslaistaan.

    Keisari-Venäjällä kuolemanrangaistus oli suhteellisen harvinainen, koska uskonto ei sitä hyväksynyt, paljon harvinaisempi kuin esim 1800-luvun alkupuolen Ruotsin valtakunnassa. Tsaarin aikana meilläkin murhaajat lähetettiin Siperiaan, kun taas Ruotsin vallan aikana kuolemanrangaistuksen sai pienistäkin rikoksista. Ruotsin vuoden 1734 laki sääti kuolemanrangaistuksen peräti 68 eri rikoksesta, mutta monet muut Euroopan protestanttisten maiden (esim Englannin) rikoslait olivat vieläkin ankarampia.

    Homoseksuaaliset teot eivät nykypäivän Euroopassa ole rikoksia, mutta Kirkon mielestä ne ovat syntiä. Homoseksuaalisuuden vastustaminen ei ole mitään kiihkoilua. Koska uskontomme ei sitä hyväksy, niin tietysti patriarkan velvollisuus on vastustaa homoseksuaalisuuden harjoittamista.

    Äänestä

  • mitä hän puhuu kirjoitti:

    kotimaassaan? Patriarkka puhui Euroopan neuvostossa eikä eurooppalaisissa maissa ole nykyään enää voimassa kuoleman rangaistusta, toisin kuin nykyisessä USA:ssa ja entisessä N-liitossa. En tiedä, onko Nyky-Venäjä jo poistanut kuoleman rangaistuksen rikoslaistaan.

    Keisari-Venäjällä kuolemanrangaistus oli suhteellisen harvinainen, koska uskonto ei sitä hyväksynyt, paljon harvinaisempi kuin esim 1800-luvun alkupuolen Ruotsin valtakunnassa. Tsaarin aikana meilläkin murhaajat lähetettiin Siperiaan, kun taas Ruotsin vallan aikana kuolemanrangaistuksen sai pienistäkin rikoksista. Ruotsin vuoden 1734 laki sääti kuolemanrangaistuksen peräti 68 eri rikoksesta, mutta monet muut Euroopan protestanttisten maiden (esim Englannin) rikoslait olivat vieläkin ankarampia.

    Homoseksuaaliset teot eivät nykypäivän Euroopassa ole rikoksia, mutta Kirkon mielestä ne ovat syntiä. Homoseksuaalisuuden vastustaminen ei ole mitään kiihkoilua. Koska uskontomme ei sitä hyväksy, niin tietysti patriarkan velvollisuus on vastustaa homoseksuaalisuuden harjoittamista.

    on. Pyydän anteeksi Venäjä näyttää humaanisuudessaan olevan ylivertainen vaikkapa Ruotsiin verrattuna, tämä seikka on nostettu useasti esille, et ole ensimmäinen.

    Tehdäänpä kysely, vaihtoehdot ovat Ruotsi ja Venäjä.

    Kummassa maassa olisit mieluummin vankilassa/ tekemisissä poliisin kanssa, jos näin ikävästi kävisi?

    Kumpaan maahan muuttaisit, jos sinut umpimähkään jonnekin sijoitettaisiin?

    Kumman maan armeijaan laittaisit poikasi velvollisuutta suorittamaan?

    Kumman maan kouluun laittaisit lapsesi?

    Kummassa maassa olisit työttömänä?

    Kumman maan juna-aseman vessassa kävisit paskalla?

    Kumman maan keskivertokauppahallissa kävisit ostamassa sian kyljyksiä?

    Kumman maan sairaalaassa leikkauttaisit umpisuolesi?

    Saiko kukaan vastaukseksi Venäjää yhteenkään kohtaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tahtoon? kirjoitti:

Islam on Venäjän toiseksi suurin uskonto ortodoksisuuden jälkeen. Muslimien määrä kuitenkin kasvaa nopeasti ja samalla kasvaa myös muslimien osuus Venäjän väestöstä. Tämä johtuu siitä, että muslimiperheet ovat useimmiten suuria samalla kun venäläisperheissä lapsiluku rajoittuu yleensä yhteen. Joidenkin arvioiden mukaan tällä menolla jo vuonna 2050 enemmistö Venäjän asukkaista olisi muslimeja.

http://www.evl.fi/kkh/ktk/2003_07_17altorstaivieras.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu