Olen 20 v. nainen ja rakastunut itseäni 14 vuotta vanhempaan mieheen.
Te muut, jotka olette olleet samassa tilanteessa (suuri ikäero suhteessa).. miten vanhempanne ja muut läheisenne, ystävänne tai muu ympäristö ovat siihen suhtautuneet?
Oliko helppo kertoa? Muuttuiko muiden suhtautuminen ajan kuluessa? Tuliko yllätyksiä muiden reaktioissa?
Olisi mukava kuulla kaikenlaisia tarinoita tosielämästä.
Minulla on hirveät paineet tämän asian kanssa. Mietin, miten ikinä voin kertoa asiasta! Tuntuu, että petän vanhempani tai heidän odotuksensa.
Miten heidän oma tyttärensä voikaan. Ja vaikka he huomaisivat, että olemme vakavissamme, ja hyväksyisivät asian, olen varma, että asia olisi heille pettymys ja hiljaa mielessään toivoisivat minun rakastuvan ikäiseeni. Samoin olen varma, että muutkin läheiset näkisivät asian jonain järkyttävänä tai vähintäänkin outona. Mutta kun on rakastunut, ei sillekään mitään voi.
Kertominen on väkisinkin edessä.
Te muut, jotka olette olleet samassa tilanteessa (suuri ikäero suhteessa).. miten vanhempanne ja muut läheisenne, ystävänne tai muu ympäristö ovat siihen suhtautuneet?
Oliko helppo kertoa? Muuttuiko muiden suhtautuminen ajan kuluessa? Tuliko yllätyksiä muiden reaktioissa?
Olisi mukava kuulla kaikenlaisia tarinoita tosielämästä.
Minulla on hirveät paineet tämän asian kanssa. Mietin, miten ikinä voin kertoa asiasta! Tuntuu, että petän vanhempani tai heidän odotuksensa.
Miten heidän oma tyttärensä voikaan. Ja vaikka he huomaisivat, että olemme vakavissamme, ja hyväksyisivät asian, olen varma, että asia olisi heille pettymys ja hiljaa mielessään toivoisivat minun rakastuvan ikäiseeni. Samoin olen varma, että muutkin läheiset näkisivät asian jonain järkyttävänä tai vähintäänkin outona. Mutta kun on rakastunut, ei sillekään mitään voi.
Kertominen on väkisinkin edessä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taidat itse nähdä suhteessanne olevan ikäeron suupimpana ongelmana? Ehkä olisi aika odottaa muutama vuotta tuota seurustelua, jos äitille ja isille kertominen on NOIN iso asia.
Sun elämä, sun valinnat. Voit tietysti omistaa elämäsi muiden toivoiden täyttämiseen ja miellyttämiseen, mutta se ei kannatta. Sun elämä.
Kyse on vain ja ainoastaan sinun onnestasi- jos vanhempasi, sukulaisesi ym. sinua todella rakastavat , niin heille on oikein se, mikä sinusta tuntuu hyvältä.
Jos kemiat kolahtaa kunnolla, ajatusmaailma on samankaltainen, huumorintaju menee yksi yhteen, puhutte henkeviä molemmat tasapainoisesti ja fyysinen puoli on kaikinpuolin tyydyttävää, niin mitä ihmettä edes mietit tuollaisia asioita?
Me kaikki eletään vain kerran ja pahimmillaan saatat harmitella väärää ratkaisua loppuelämän.
Itse rakastuin jo kauan sitten reippaasti suuremmalla ikäerolla vanhempaan naiseen, enkä ole katunut sekuntiakaan. Sitä olisin katunut, jos olisin jättänyt sen uskomattoman tunteen syrjään ja menettänyt kaikki nämä vuodet elämättä.
Mutta jos tosiaan isä ja äiti tai kuka tahansa muu päättää sinun sydämenasioista, kannattaa miettiä nunnaluostaria, ja unohtaa koko käsite onnesta ja rakastamisesta.
Joo olen 32v miehenalku,ja avovaimoni 47v.Eli meillä näinpäin.olemme olleet yhdessä 3v.Suhteemme Alussa kun kerroin vanhemmilleni,niin hieman olivat varautuneita vaikkei sitä suoraan sanoneetkaan.Nykyisin ottavat asian jo hienosti,mutta vanhempi veljeni ei ole ymmärtänyt tätä meidän suhdetta alusta alkaenkaan,emmekä ole pitäneet oikein yhteyttä toisiimme sen takia.Mutta itse tiedämme mitä elämältämme haluamme,joten ei se ympäristön luoma paine haittaa yhtään mitään.Enhän minä sen ympäristön kanssa seurustele,vaan oman kullan kanssa.
ps.hienoa että tätäkin keskustelua käydään,uskoisin että "meitä"on paljon tässä
maassa,joilla on ns.hieman erilainen parisuhde.
Ei muuta kun kaikki rohkeasti keskustelemaan joita tämä asia koskettaa,ja myös vaikkei koskettaisikaan
Ite painiskelen just tollasen ikäeron kanssa eli olen nainen ja ikää just samanverran kun sun avokkeella.... meidän suhde on vasta alkumetreillä... ja tykätään "pikkusen"..mutta moni asia mietityttää...mä olen elänyt jo sen verran kauemmin kuin mies. entäs jos haluaakin lapsia..ja jos sittenkin haluais myöhemmin jonkun nuoremman .. tää on sellasta itsetunto pohdiskelua...vaikka toinen sanookin että tykkää ja haluaa olla..niin kait tää elämän kokemus vaikuttaa varovaisuuteen sillä tiedän että vastassa on vielä vaikeuksia..mut mua ei hetkauta muiden sanonnat..tiedän että vanhempani kauhistuvat..lapseni nikottelevat...mutta jos mulla on asiat hyvin niin eiköhän noitkin tahot rauhotu..ja jos eivät niin en voi mitään ite tätä elämääni elän.Mutta sua voisin halata noista sanoistasi kun kerroit oman tarinasi...just tänään toi toivoa että uskallan ehkä sittenkin alkaa suhteen nuorempaan mieheen... onnea teille !
Meillä minä N45 ja M33.. yksissä vajaan vuoden. Hyvin menee, ja eipä oikeestaan mistään huomaa, että ikäeroa on 12v. Lapset suhtautuneet ihan ok, 22v "lapseni" sanoikin, että ei iällä ole merkitystä, jos välittää toisesta! Toki itsekin mietin välillä, entä sitten kun mies haluaakin omia lapsia (vaikka tällä hetkellä sanoo, ettei halua ja se on ollut hänen päätöksensä aina) ja sitten se, että josko kun ikää tulee, niin nuoremmat alkaa kiinnostamaan. No, elämäähän tämä on ja ei kannata hukata tätä hetkeä miettimällä tulevaa. Kun koskaan ei tiedä on aikaa paljon vai vähän.
mielessä .. kyllä se vaan on niin meillä naisilla et taidetaan miettiä liikaa ja kun sitoudutaan nuorempaan niin sitä miettii just vanhememista miten nuorempi jaksaa rinnalla Yms. mun suhde on ns. 2 kuukautta vanha..tai oikeastaan ollaan ens alkuun tapailtu ja sitten ruvennut muuttuun monien mutkien kautta muotoaan...eli tykästytty enempi.. en tiedä mitä tulevaisuus tuo mut ehkä ensi vuonna olen viisaampi..tiedän että monta estettä tulee vielä tiellä..mutta toivon että ne ylintän yhdessä ...
Minkä ikäisiä te olette?
N 47 ja Mies 32... taustaksi kerron että olen tuntenut tämän miehen jo 10v. olimme samalla työkeikalla..mutta ei olla vuosiin nähty..ja nyt tuli tekemään minulle remonttia..ja siitä lähti...
-samanikäinen ero ongelman takia
-vanhempi toinen,ero kun ei pysy vauhdissa ja kalkkis,ei osaa erota pinttyneistä tavoistaan
-nuorempi toinen,hyvin menee ja samat toiveet ja ajatukset,unelmakumppani,elinikäinen jos toivossa on hyvä elää ; )
ympäristöllä ei ole mitään merkitystä,se merkitsee mitä itse ajattelee suhteestaan ja kumppanistaan ja ovatko toiveet suhteesta samanlaiset