IKÄERO ja

(Kirjoitin jo tuonne parisuhdeosastolle, mutta huomasinkin, että täältähän ehkä saankin paremmin apua ongelmaani. Siksi siis kaksi kertaa kirjoitukseni suomi24:ssä, ei ollut tarkoitus lähettää massaviestejä).

Olen 20 v. nainen ja rakastunut itseäni 14 vuotta vanhempaan mieheen.
Te muut, jotka olette olleet samassa tilanteessa (suuri ikäero suhteessa).. miten vanhempanne ja muut läheisenne, ystävänne tai muu ympäristö ovat siihen suhtautuneet?
Oliko helppo kertoa? Muuttuiko muiden suhtautuminen ajan kuluessa? Tuliko yllätyksiä muiden reaktioissa?
Olisi mukava kuulla kaikenlaisia tarinoita tosielämästä.
Minulla on hirveät paineet tämän asian kanssa. Mietin, miten ikinä voin kertoa asiasta! Tuntuu, että petän vanhempani tai heidän odotuksensa.
Miten heidän oma tyttärensä voikaan. Ja vaikka he huomaisivat, että olemme vakavissamme, ja hyväksyisivät asian, olen varma, että asia olisi heille pettymys ja hiljaa mielessään toivoisivat minun rakastuvan ikäiseeni. Samoin olen varma, että muutkin läheiset näkisivät asian jonain järkyttävänä tai vähintäänkin outona. Mutta kun on rakastunut, ei sillekään mitään voi.
Kertominen on väkisinkin edessä.
4822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

18 vuotta. myös sisareni miehet ovat olleet 20-30 vuotta. Ei mikään ongelma ollenkaan. Olen aina pitänyt itseäni vanhemmista miehistä. Nuorin oli 8 vuotta minua vanhempi. He saavat minut tuntemaan itseni nuoreksi, ja minä saan heidät tuntemaan itsensä valloittajiksi. Ja sain uuden isähahmon. Avioliitto ei kestänyt, mutta olemme yhä parhaat ystävät, ja eron syy ei ollut ikäero, vaan muut syyt.

Itseäni nuorempaa miestä en edes harkitsisi. Toisilla se käy niinkin päin. Ikä on asennekysymys.

Äänestä
  • Miehelläni ja minulla on ikäeroa vain kolmisen vuotta, mutta tunnen pareja joilla on yli 20 vuottakin ikäeroa ja suhde toimii.

    Aloittajan 14 vuotta ei tunnu missään. Ei sittenkään vaikka nainen olisi tuon 14 vuotta vanhempi. Jos ihmiset rakastavat toisiaan ikäerolla ei ole väliä, ainakaan minun melestäni.

    Miksi kaiken pitäisikään olla niin tasapäistä, iän/pituuden/koulutuksen/varallisuuden ynms. suhteen?

    Äänestä

Mä olen 26, poikaystäväni 39. Asiaa ei tee helpommaksi se, että hän on englantilainen ja myös asuu siellä. Nyt ollaan oltu yhdessä pari vuotta ja tuntuu että sen aikana on kaikki mahdolliset lähipiirin reaktiot kyllä käyty läpi. Vanhemmille kertomista pitkitin niin kauan kun mahdollista, mutta halusihan ne jossain vaiheessa tietää miksi ravaan Lontoossa jatkuvasti. Ensin tietysti kerroin, et siellä asuu yksi mies ja parin kysymyksen jälkeen tuli se ikäasiakin. Kylmäsi sanoa, että se on mua sen 13 vuotta vanhempi, vain joitakin vuosia äitiä nuorempi! Jonkinlainen shokki se varmasti oli, mutta eihän kukaan vanhempi voi pettynyt lapseensa olla siksi, että hän on rakastunut! Ei se ikää kuitenkaan katso, kyllä vanhemmatkin sen tietää. Muiden sukulaisten mielipiteille en itse jaksanut paljon painoarvoa antaa. Aika nopeasti siihen kaikki kuitenkin tottui ja nykyään kaikki sen asian hyväksyy aivan täysin ja tuskin edes ajattelee koko ikäasiaa. Ehkä ne sunkin vanhemmat pettyy enemmän jos et uskalla kertoa, eiköhän kaikki vanhemmat kuitenkin toivo lastensa olevan avoimia. Ja onnellisia.
Kavereille kerroin ihan alusta asti kaiken ja muutama arveli onko näin iso ikäero hyvästä, mutta kyllä nekin nopeasti huomasi että tosissaan ollaan ja että olen onnellinen.
Vierailta ihmisiltä nyt tulee joskus ihan vahingossakin hiukan kummastelevaa kommenttia, mutta antaa tulla. Pääasiahan kuitenkin on, että itse tietää tunteensa ja sen, mitä tekee.
Tsemppiä sulle ja anna asioille hiukan aikaa, ympäristön paineetkin tasaantuu hyvin pian. :)

Äänestä
  • Mieheni on 20 vuotta mua vanhempi..ite oon 23 vee. Sotahan siitä synty kun kerroin..lupas haastaa miehen oikeuteen ja katsoa, ettei hän saa enää ikinä mistään töitä..oon kuulemma hullu, ja tyhmä kun en ajattele muita tässä tilanteessa! Kun asuu niinkin pienellä paikkakunnalla kun me niin pitää miettiä mitä muut sanoo eikä tehdä niinkuin itestä tuntuu!
    Vanhemmat ovat uhkailleet, huutaneet ja vaikka mitä..oon kuulemma kännissä vietelly tän mun miehen ja sellasta kommenttiakin on tullu että mut on ostettu tähän suhteeseen.
    Ne on nyt aivan kauhuissaan että mitä tapahtuu kun muut saa kuulla meidän suhteesta.
    Ymmärrän jos järkyttyy, mutta tää reaktio on niin turha!! Uhkailut ja haukkumiset kertoo mun mielestä vanhempieni lapsellisuudesta..
    Olen kuitenkin täysi-ikäinen ja tosi onnellinen tässä suhteessa! Eikö sitä voi hyväksyä?
    Yritän parhaani mukaan välttää vanhempiani. Pelkään myös meidän talon & lemmikkien puolesta..mitä ne voikaan keksiä, että saa meidät eroamaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ympäristön paineet kirjoitti:

(Kirjoitin jo tuonne parisuhdeosastolle, mutta huomasinkin, että täältähän ehkä saankin paremmin apua ongelmaani. Siksi siis kaksi kertaa kirjoitukseni suomi24:ssä, ei ollut tarkoitus lähettää massaviestejä).

Olen 20 v. nainen ja rakastunut itseäni 14 vuotta vanhempaan mieheen.
Te muut, jotka olette olleet samassa tilanteessa (suuri ikäero suhteessa).. miten vanhempanne ja muut läheisenne, ystävänne tai muu ympäristö ovat siihen suhtautuneet?
Oliko helppo kertoa? Muuttuiko muiden suhtautuminen ajan kuluessa? Tuliko yllätyksiä muiden reaktioissa?
Olisi mukava kuulla kaikenlaisia tarinoita tosielämästä.
Minulla on hirveät paineet tämän asian kanssa. Mietin, miten ikinä voin kertoa asiasta! Tuntuu, että petän vanhempani tai heidän odotuksensa.
Miten heidän oma tyttärensä voikaan. Ja vaikka he huomaisivat, että olemme vakavissamme, ja hyväksyisivät asian, olen varma, että asia olisi heille pettymys ja hiljaa mielessään toivoisivat minun rakastuvan ikäiseeni. Samoin olen varma, että muutkin läheiset näkisivät asian jonain järkyttävänä tai vähintäänkin outona. Mutta kun on rakastunut, ei sillekään mitään voi.
Kertominen on väkisinkin edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu