Olen epätoivoinen entisen rakkaani suhteen. Pitkä suhteemme päättyi 1,5 vuotta sitten siihen, että hän ensin tutustui ja sitten palasi yhteen entisen poikaystävänsä kanssa. Mitään varsinaisia suuria ongelmia ennen tätä ei meidän suhteessamme ollut.
Ensimmäiset kuukaudet eron jälkeen menivät vihan ja katkeruuden merkeissä, mutta siitä pikku hiljaa tähän päivään asti ikävä on vain kasvanut. Ikävöin kaikkea tuohon aikaan liittyvää. Yhteisiä tapojamme, sen hetkistä elämäntilannetta yleensäkin, sekä tietenkin häntä itseään. Kaikki ympäristössäni muistuttaa hänestä: kadut joilla käveltiin, koulu jota silloin kävin, kaikki lähialueet... Olen nähnyt hänestä unia toistuvasti, kuuntelen "pakkomielteisesti" musiikkia josta hän tulee mieleen, muistan joka ikisen häneen liittyvän esineen (vaikka olen ne kaikki onnistunut hävittämään ympäriltäni), yritän löytää hänen kuviaan irc-galleriasta vaikka tiedän ettei niitä siellä ole.
En paljoa ole ollut häneen yhteydessä eron jälkeen, viimeksi 10 kuukautta sitten. Olen julmasti vain torjunut hänen yhteydenottonsa, vaikka se tuntuu aivan kamalalta. Hänen nykyisestä elämäntilanteestaan en tiedä mitään.
Haluaisin jo antaa olla, mutta en voi. Mitä tehdä? Muistot todella sattuvat enemmän kuin hänen pahat tekonsa minua kohtaan.
ikävä entistä rakasta
2
1050
Vastaukset
- kirottua
Jos hänkin on yrittänyt ottaa sinuun yhteyttä, ehdota hänelle vielä tapaamista. Kun vielä pääset hänet näkemään, ehkä se "vapauttaisi" sinut hänestä.
Monesti vastaavissa tilanteissa tavallaan romantisoi toisen ja tekee hänestä paremman kuin hän onkaan.
Jos vielä tapaisit hänet, ehkä se palauttaisi sinut takaisin maanpinnalle, siis ihan positiivisessa mielessä.
Itselläni on menossa aikalailla samanlainen tilanne.
Viimeksi näin entistä rakastani joskus keväällä, mutta silti ajattelen häntä joka päivä kun herään ja ennen kuin nukahdan ja liian usein siinä välissäkin.- hei vaan
itsekkin ikävöin entistä rakasta j asian tekee vielä pahemmaksi se että näen häntä joka päivä koska asumme samassa kerrostalossa ja vielä pahemmaksi asin tekke tekee hänen uusi poika ystävänsä joka oli ennen minun hyvä kaverini joka myös asuu samassa talossa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 45950
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että367788- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän117667- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594