äitipuolet: uusperheen kasvattajina

Siis hyvässä vai pahassa? Eiköhän se ole jokaisen "äitipuolen" oma valinta, ryhtyäkö lapsipuolten kasvattajaksi, mikäli heidän isä niin tahtoo (ja se sopii myös lasten oikealle äidille - lisäys, jotten saa vihoja niskaani).

Mun tapauksessa varmaan kaikki toivoisivat, että mä ryhtyisin kasvattajaksi, vaikkei kukaan sitä sano ääneen. Mä en kuitenkaan halua: ei riitä oma mielenkiinto, enkä halua puuttua toisten suhteisiin.

Huolehdin kaikista lapsista kattoni alla, koska he ovat yhtä paljon mieheni vastuulla kuin minunkin. Lapset kaipaavat rakkautta ja rajoja, ja annan sen kaiken minkä kykenen ja osaan. Katson myös, että minun tulee tukea puolisoani kasvattajana, kuten toivon hänenkin jakavan mielipiteensä ja huomionsa kanssani. Annan viikkorahat, huolehdin läksyistä, kuuntelen huolet, kiellän, kehun, katson, että kotityöt ja muut velvollisuudet hoituvat, huolehdin kun ovat kipeinä ja järjestän synttärit... Lapset antavat minulle hyvänyön suukon unille mentäessä ja kysyvät lupaa minulta siinä missä isältäänkin. Olen ottanut äidin roolin ja se on sopinut meille. En voisi kuvitella asuvani saman katon alla, ja olevani kuin vieras toisille lapsille ja toisille äiti.