Seksitön liitto

Olemme nelikymppinen aviopari, yhteisiä vuosia takana 10. Tavatessamme olimme tosi kiihkeitä, seksiä oli monta kertaa päivässä. Menimme naimisiin vuoden kuluttua tapaamisestamme ja muutimme omakotitaloon maalle.
Sitten se vähitellen alkoi hiipua. Kuulostaa varmaan monesta tutulta. Mutta ei siitä syystä kuin monilla muilla.
Mieheni sairastaa vaikeaa masennusta, johon hänellä on lääkitys. Tauti pysyy kurissa lääkkeillä ja hän on siis niitä syömällä ihan ok, mutta lääkkeet vaikuttavat seksihaluihin ja -kykyihin.
Suukottelemme ja halailemme, koskettelemme toisiamme ja juttelemme seksiasioista, mutta siihen se jää. Mieheni sanoo, että hänen seksihalunsa yksinkertaisesti ovat kuolleet.
Kesällä yritimme yhden kerran Viagran avulla, ja se onnistui joten kuten. Sitä edellinen kerta oli edellisenä syksynä.
Elelemme siis rauhassa kuin sisko ja veli. Suhteemme ei siis ole rakkaussuhde, se on ystävyyssuhde.
Tulemme loistavasti toimeen kaikilla muilla elämänaloilla, kunnioitamme ja arvostamme toisiamme, rakastamme toisiamme.
Kaikki muu toimii, vain seksi puuttuu.
Itsekin olen tottunut vallitsevaan tilanteeseen, en kaipaa seksiä, olen ihan tyytyväinen näin. Kai sitä näinkin voi elää.
Otin asian esille, koska tiedän, että masennuslääkkeitä syö nykyään moni ja niiden vaikutus seksihaluihin on kiistaton.
Joku muu palstalla, jolla sama ongelma?
103943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Itselleni seksi on tärkeämpi, joten jätin lääkityksen kokonaan.

Lääkityksestä ei ole apua, jos se pahentaa tilannetta.

Äänestä

mä olen jo niin monesti omat marinani täälläkin valittanut, jotten viitsi kaikkea jälleen marista... tilanne kuitenkin sama eli mies impotentti sairauden jälkeen.

mäkin luulin alkuun, että kyllähän tässä pärjätään eikä seksi oo niin tärkeetä. se oli itsepetosta (ja ehkä miehen kannalta toiveajattelua). monta vuotta annoin asian olla, muutuin lopulta just semmoiseksi kun laulussa sanotaan: sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta. oon pettynyt, katkeroitunut ja jatkuvassa puutteessa.

enkä enää oikeasti välitä miehestäni pätkääkään vaan inhoan kun on mut tähän tilanteeseen onnistunut sitomaan. lähteminenkään kun ei ole ihan helppoa. ajattele mitä sanotaan: seksin takia jätti sairaan miehensä ja rikkoi perheen.

omaa seksuaalisuuttaan ei voi huijata loputtomasti ilman heijastumia muihin asioihin - elämänlaatuun, onnellisuuteen, itsensä arvostukseen, tyytyväisyyteen... tai ainakaan minä en pystynyt.

Äänestä

Olen itse 55v. Tehnyt työhistoriani myyntialalla mm.vakuutusten parissa. Spontaanina jouskarimiehenä ajoin itseni offline tilaan ja olen nyt eläkkeellä. Söin masennuslääkkeitä (korjaan mielialalääkkeitä)parisen vuotta.
En huomannut suurta eroa aiempaan.Olen aina ollut aktiivinen. Suurin ero oli vaimoni suhtautumisessa. Ennen olin paljon työmatkoilla, nyt kotona saman reviirin sisällä.Voi olla että miehelläsi tämä vaikuttaa.Vaimoni, voimaksa leijona oli hoitanut kodin tärkeimmät asiat, minä korjaukset ja ulkotyöt. Nyt koko ajan yhdessä. Siihen loppui lähes kokonaan seksielämämme.Vaimoni halut katosivat lähes täysin. En voi tyytyä seksittömään elämään, herranen aika sentään. Pitäisi vaan löytää tapa hoitaa omat seksuaaliset tarpeet loukkaamatta toisen tunteita. En haluaisi vaimoani jättää, onhan meillä paljon yhteistä. Muistutan sinullekin että elämä on elettävä eikä eikä jatkettava vaellusta elävänäkuolleena.Ei siinä ole pahaa että haluaa. Paljon pahempi tilanne on kun ei saa vaikka haluaisi. Ompa yhteiset ongelmat, vaikkakin eri syistä, luulen?
Jos sinua jaaritukseni kiinnostaa niin .....

Äänestä

Mutta hyvänen aika. Onhan seksuaalisuus muutakin kuin yhdyntä. Eikö miehesi voisi tyydyttää sinua lelujen, käsien ja suunsa avulla? Se on paljon tyhjää parempi - jopa nautittavaa :)

Äänestä

Olen nelikymppinen nainen ja syönyt mielialalääkkeitä (sepram 20 mg; tällä hetkellä annos 40 mg)kohta 10 vuotta. Kahden synnytyksen jälkeen (lapset alle kouluiän) hormonini hyrräävät hullunlailla...Mielialalääkitys ei ole vaikuttanut haluihin. Olen todella himokas ja eroottinen. Miestä vaan ei kiinnosta. Joskus mieheni leikillisesti sanoo minussa olevan "valmistusvirheen". Kaipa se on vaikea ymmärtää, että toinen tarvitsee serotoniinin takaisinoton estoon jatkuvaa lääkitystä (myös terapiassa olen käynyt 3 v., mutta lääkitystä en silti ole pystynyt lopettamaan), kun itse ei ole koskaan tarvinnut edes puolikasta unilääkettä...
Siis, tämä ei sinua nyt sinänsä auta. Tuoteselosteen mukaan valmiste saattaa kyllä heikentää seksuaalista halukkuutta. Ottakaa nyt heti yhteyttä psykiatriin ja koettakaa vaihtaa valmistetta. Jospa se auttaisi. Tilanteeseen ei kannata tyytyä. Kuten joku toinenkin tällä palstalla totesi, eikö miehesi voisi tyydyttää sinua muutoin kuin penikseellään. Itse olen hankkinut erotiikkaliikkestä pari vibraattoria. Hanki sinäkin. Sellainen uudemmanaikainen, jossa on G-pistettä kiihottava uloke. Ihanaa! Siis, mars psykiatrian puheille ja valmistetta vaihtamaan. Tietysti jos miehesi saisi apua psykoterapiasta, valmistetta ei välttämättä tarvitisi enää käyttää. Tosin terapia on pitkä tie ja vaikutus epävarma. Itse en ole pystynyt lääkitystä lopettamaan. Yritin viime keväänä. Olin kuukauden ilman ja hyvin meni sen aikaa. Sitten alkoi niin mieletön unettomuus (nukuin ehkä pari tuntia yössä), että lääkitykseen oli pakko palata. Hienoa, että jaksat tukea masennusta kärsivää/toipuvaa miestäsi. Jaksamista sinulle.

Äänestä

Voi, tarinasi on juuri kuin omani. Olemme mieheni kanssa 40 ja olleet yhdessä n. 15 vuotta. Meidän suhteemme ei ole koskaan ollut hyvin intohimoinen, mutta suhteemme alkuaikoina olimme yhdynnässä n. 1-3 krt/vk. Suhteemme kuitenkin hiipui lastemme syntymän myötä - ei ollut enää aikaa seksille , ei ollut haluja, ei ollut energiaa... ja se oma mies tuntui niin helvetin tylsältä ja varmaankin hän tunsi samoin minua kohtaan.

Myös minun mieheni on jo monta vuotta kärsinyt masennuksesta, joskin ilman lääkitystä. Yhdynnässä olemme olleet viimeksi kolmisen vuotta sitten. Ei seiso, ei. Mieheni häpeää tilannetta ja kynnys aloitteentekoon on tietenkin muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen tosi korkea. Vakuutteluni epäonnistumisten maallisuudesta eivät häntä lohduta.

Itse todellakin kärsin seksin puutteesta. Olen hyvännäköinen, viriili 40-kymppinen nainen ja haluaisin seksiä viikottain, mutta mieheni ei kykene sitä minulle antamaan. Rakastan miestäni, mutta en tiedä, kauanko jaksan ilman seksuaalista kanssakäymistä. Itken itseni kaipuusta uneen ja menen "omin käsin onneen". Kaikkea ei ilmeisesti voi aina saada. Mieleeni ei tulisi ottaa eroa, sillä mieheni on paras ystäväni ja ihana isä lapsilleen. Silti koen naisena meneväni hukkaan ja se tekee minut surulliseksi......

Äänestä
  • Halukkaita naisiakin siis on...
    Meillä taas vaimo on se haluttomampi. Tavallinen tarina: pitkä avioliitto, alussa innostusta, lasten syntymä, sitten hiipuu. Päänsärkyä vaimo ei valita, mutta väsymys on kestoselitys. Hän tekee tosi raskasta työtä ja opiskelee sen ohella, joten väsymys on usein todellistakin, mutta ei mielestäni aina. Hän itsekin sanoo, että kun ei toimi niin ei toimi. En itsekään ole mahdottoman intohimoinen. Minulle riittäisi kerran viikossa, mutta kun aina ei tahdo saada edes kertaa kuukaudessa...

    Se hyvä puoli liitossamme on, että meillä asioista puhutaan ja yritetään yhdessä etsiä apua.

    Ja sitten: "Ei seiso, ei. Mieheni häpeää tilannetta ja kynnys aloitteentekoon on tietenkin muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen tosi korkea."

    Näin on käynyt minullekin, mutta otin itseäni niskasta kiinni ja menin lääkäriin. Palasin Viagra-paketin kanssa. Tämä ei ole mikään vitsi. Viagra on auttanut monen parin seksielämän uuteen alkuun. Niin meilläkin. Kun pari kertaa onnistuu lääkkeen kanssa, niin itsetunto kohoaa, ja onnistuu ilman lääkettäkin. Kokemusta on.

    On hienoa, että rakastat miestäsi. Pysy hänen lähellään, halaa, suukota ja pidä hyvänä silloinkin, kun yritys epäonnistuu.

    Äänestä

mies. Itse haluaisin myös viikoittain. Olen kuitenkin elänyt vuosia niin, että kerran tai pari kuussa. Vaimoni alkoi syödä masennuslääkkeitä ja nykyään tuntuu ettei häntä enää haluta sitä vähääkään.

Äänestä

Sanot että suhteemme ei ole rakkaus suhde mutta kuitenkin rakastatte toisianne,eikö se silloin ole rakkaus suhde? Toista voi helliä monin eri tavoin,ei hellyyden tarvitsekaan johtaa sukupuoliaktiin. Ei seksistä pitäisi tehdä avioliiton pystyssä pitävää voimaa,vaikka jotkut ovatkin toista mieltä. Seksiä toitotetaan nykyään aivan liikaa.
Entä sitten kun jokaisen elämään tulee aikoja että seksiä ei voi harrastaa. Silloin liitto on heikoilla jos seksistä on tehty avioliiton kulmakivi.
Tilanne on hankalampi,jos jompikumpi ei voi elää ilman seksiä. On ilahduttavaa kuulla että olette löytäneet oman tapanne elää avioliitossa.

Äänestä

Muutitte maalle vanhaan taloon. Siinä syy. Masennus ja haluttomuus johtuu homeesta joka vie voimat. Muuttakaa pois niin suhteennne palautuu, kokemusta on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voiko se kestää? kirjoitti:

Olemme nelikymppinen aviopari, yhteisiä vuosia takana 10. Tavatessamme olimme tosi kiihkeitä, seksiä oli monta kertaa päivässä. Menimme naimisiin vuoden kuluttua tapaamisestamme ja muutimme omakotitaloon maalle.
Sitten se vähitellen alkoi hiipua. Kuulostaa varmaan monesta tutulta. Mutta ei siitä syystä kuin monilla muilla.
Mieheni sairastaa vaikeaa masennusta, johon hänellä on lääkitys. Tauti pysyy kurissa lääkkeillä ja hän on siis niitä syömällä ihan ok, mutta lääkkeet vaikuttavat seksihaluihin ja -kykyihin.
Suukottelemme ja halailemme, koskettelemme toisiamme ja juttelemme seksiasioista, mutta siihen se jää. Mieheni sanoo, että hänen seksihalunsa yksinkertaisesti ovat kuolleet.
Kesällä yritimme yhden kerran Viagran avulla, ja se onnistui joten kuten. Sitä edellinen kerta oli edellisenä syksynä.
Elelemme siis rauhassa kuin sisko ja veli. Suhteemme ei siis ole rakkaussuhde, se on ystävyyssuhde.
Tulemme loistavasti toimeen kaikilla muilla elämänaloilla, kunnioitamme ja arvostamme toisiamme, rakastamme toisiamme.
Kaikki muu toimii, vain seksi puuttuu.
Itsekin olen tottunut vallitsevaan tilanteeseen, en kaipaa seksiä, olen ihan tyytyväinen näin. Kai sitä näinkin voi elää.
Otin asian esille, koska tiedän, että masennuslääkkeitä syö nykyään moni ja niiden vaikutus seksihaluihin on kiistaton.
Joku muu palstalla, jolla sama ongelma?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu