Haluaisin vaan jakaa mun tarinani teidän kanssanne... Tai edes purkaa tätä mun pahaa oloa johonkin. Tapasin netissä erään ihanan pojan. Tosin elämä ei ollut kohdellut tätä poikaa kovin suotuisasti. Alkoi tuntua että mä&tämä poika oltiin niin samalaisia. Päivät kului sitten mailitellen&chattaillen, kunnes sitten yksi päivä poika kysyi multa että alkaisinko olla sen kanssa yhdessä. Menin ihan onnesta sekaisin, vastasin myöntävästi ja pian sovittiinkin tapaaminen. En ikinä unohda sitä viikonloppua kun olin tämän pojan luona.. Tunsin ekan kerran elämässäni että edes joku välittäis ja rakastaisi mua. Olin niin onnellinen ja rakastin poikaa syvästi. Ja kun erottiin, olin suruissani siitä kun en tiennyt milloin seuraavan kerran tavattaisiin.. Asuimmehan toisistamme monien kilometrien päässä. Tapaamisen jälkeen päivät kuluivat ja kuluivat eikä pojasta kuulunut enää mitään. Sitten vihdoin uskallauduin soittamaan hänelle.. ja hän kertoi että hänen elämänsä oli mennyt taas huonompaan suuntaan.. Hän oli yrittänyt itsemurhaa ja ties mitä muuta. Ja pyysi että unohtaisin hänet; "Sun elämä jatkuu, minun ei, sun täytyy unohtaa mut, kyllä sä löydät vielä jonkun toisen mua paremman..". Yritin sitten vaan itkien selittää etten ikinä löydä ketään toista, miksei meidän molempien elämät voisi jatkua, jatkettais yhdessä... En mä ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin syvää kiintymystä ja rakkautta kuin tätä poikaa kohtaan.. Tuntuu vaan niin pahalta kun ei voi mitenkään auttaa kun asuu toisesta satojen kilometrien päässä. :( Poika sitten oli pahoillaan ja lopetettiin puhelu.. Ja mä jatkoin itkemistäni. Jatkan yhä. En tiedä elääkö mun rakas vielä vai ei.. Kuvitelkaa nyt itsenne samaan tilanteeseen, rakkaanne yhtäkkiä vain lähtee luotanne ja sanoo että riistää hengen itseltään ettekä voi tehdä asialle yhtään mitään. Niin. varmaan ymmärrätte sitten mun tuskan. No. siinä oli mun tarinani.
Tosin olenhan vielä nuori (16v) mutta silti.. tuskin unohdan häntä koskaan.. Tuskin koskaan tulee enää yhtä hyvää&kilttiä ihmistä vastaan kuin hän on/oli.. *niisk* Sori jos toi teksti oli sekava, olen itsekin aika sekavassa mielentilassa. No, Kiitos kun jaksoitte lukea tämän.
Tosin olenhan vielä nuori (16v) mutta silti.. tuskin unohdan häntä koskaan.. Tuskin koskaan tulee enää yhtä hyvää&kilttiä ihmistä vastaan kuin hän on/oli.. *niisk* Sori jos toi teksti oli sekava, olen itsekin aika sekavassa mielentilassa. No, Kiitos kun jaksoitte lukea tämän.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oli surullinen tarina ja voin kuvitella miltä susta tuntuu! Yritä vaan jaksaa eteenpäin vaikka se voi tuntua vaikealta, mutta älä jää liikaa miettimään, pilaat elämäsi. Toivotan sulle kaikkea hyvää ja voimia!
Rakkaasta ihmisestä on aina vaikeaa luopua.Mielestäni unohtaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu mihinkään.Päinvastoin pitäisi "työstää" asioita mielessään kunnes tuntee itsensä valmiiksi lokeroida ne pieneen osaan aivoista josta ne sitten otetaan joskus esiin ja "työstetään" uudestaan.Asioista puhuminenkin on tärkeää mutta se on monesti liian vaikeaa.Kirjoittaminen on taas helpompi juttu.Siksi voisit purkaa kaikki muistot tästä henkilöstä paperille.Siis ei pelkästään kertoa tapaamisestanne vaan omista syvistä tunteista.
Jatka elämääsi vasta sitten kun olet valmis siihen!Jaksamisia!
Jos rakastat todella noin paljon sitä ihmistä, ja hänellä on tuollainen hätä, pakkaa viikon tavarat kasaan,kipitä rautatieasemalle ja osta lippu hänen luokseen. Kun sitten pöllähdät paikalle, luulen että hänkin tajuaa sinun olevan tosissasi rakkaudessasi. Voi kuulostaa hunajaiselta jenkki-leffalta, mutta herran tähden, edes tuhannet kilometrit eivät saa estää toisen auttamista suuressa hädässä!!!!! Tsemppiä ja voimia elämääsi!!!
nimim. 2ystävää menettänyt ikivihreille niityille...
Samaa mieltä. Nyt pakkaamaan tavarat ja lähdet sen luo! Mun veli meinannu myös tappaa ittensä, ja vieläkin mietin päivittäin sitä, että miten paha sillä on täytyny olla, että se on ees miettiny sellasta! Siinä ois varmasti munkin läsnäolo rakastavana siskona ollut paikallaan. Jos siis todella rakastat ja tiedät toisen huonon olon, pakkaa tavarasi ja mene auttamaan, niin mäkin olisin tehnyt, jos olisin tiennyt veljen edes miettivän sellasta. Onneks nyt elämä hymyilee hänellekin paljon enemmän! :)
Todella ikävä kuulla tarinasi, toivottavasti jaksat pitää pääsi pystyssä ja jatkaa eteenpäin.
Tuli kuitenkin mieleen eräs asia. Itse treffailin aikoinani useamman kerran netin kautta tyttöjä. Maileissa ja chatissa kaikki tuntui niin ihanalta. Mutta tapaamisten jälkeen yhteydenpito loppui lyhyeen, jompaa kumpaa tai molempia ei enää kiinnostanut. Hyvin tutuiksi tuli juuri kommentit "sä ansaitset jonkun paremman...", "ihan taatusti löydät jonkun...", ym. Itsekin syyllistyin tähän.
En sano, että teille olisi käynyt näin, mutta se on ihan mahdollista, varsinkin tämän pojan kommenteista päätellen. Eli jos olet todella rakastunut häneen, niin selvitä asia, siis että mistä todella kiikastaa. Jos hän on edelleen rakastunut suhun, niin ole hänen tukenaan. Mutta jos on käynyt kuten minulle monesti, niin ainakin saat mielenrauhan. Tarkoitukseni ei todellakaan ole loukata sua millään tavalla tällä kirjoituksella, mutta toin vaan oman kokemukseni esille.
Toivon todellakin, että saat selvitettyä asiat parhainpäin tämän pojan kanssa!
neuvoista ja ymmärtämisestä. Jos mulla ei ois kesätöitä, olisin jo tämän pojan luona.. mutta en voi olla menemättä töihin ja äitinikään ei ymmärrä mua juuri lainkaan.. ja jos sanoisin äidille että menisin pojan luo, ei hän päästäisi. käskee vaan unohtaa.. ei se vaan ole niin yksinkertaista :( ja tuo Mies-nimimerkin laittama esimerkki. Olen kyllä miettinyt tuotakin, pääni suunnilleen puhki, että jos hän ei vain yksinkertaisesti haluaisi tavata mua enää/kuulla musta enää.. Mutta voisi sen sitten kyllä suoraan sanoa..tosin ehkei hänkään uskalla.. en mä tiedä. En tiedä nykyään mistään mitään.. Mutta jokatapauksessa, päätin että soitan tälle pojalle kunhan saldoni vain aukeaa ja puhun hänen kanssaan asiat selviksi.. toivottavasti hän vain jaksaisi silloin kuunnella mua.. Toivottavasti asiat selviäisivät sitten.