Nyt on käynyt sellattis, että olen epäonnistunut totaalisesti äitinä olemisessa, ja tarvitsisin hyviä neuvoja, mitä teen että pääsen tästä mielentilasta irti.
Perheeseemme kuuluu kaksi lasta, äiti ja isä. Toinen lapsista on vielä vauva ja toinen huitelee yli kolme vuoden. Olen ollut kotona lasteni kanssa, luonnollisesti äitiyslomalla, ja sitä ennen sairauslomalla. Yhteistä kotona oloaikaa on kertynyt jo yli vuoden.
Esikoisellamme (tyttö) on tullut hyvinkin ärsyttäviä ja väkivaltaisia piirteitä esiin viimeisen puolen vuoden aikana. Olen yrittänyt aina rauhallisesti keskustella hänen kanssaan jos joku on harmittanut, mutta mikään mitä teen tai sanoin, ei enään tehoa. Tunne itseni aivan voimattomaksi, mielessäni pyörii koko ajan ajatus että vihaan lastani. Vihaan toisinaan lastani niin paljon, että pelkään tekeväni hänelle jotain pahaa.
Olen itsekkin ruvennut käyttäytymään kuin mikäkin pieni kakara, huudan ja hajotan tavaroita. Olen ennen pystynyt käyttäytymään aikuismaisesti ja rauhallisesti, mutta olen tähän tilanteeseen niin masentunut, etten jaksa huolehti kodista enkä lapsista enään yhtään.
Päivämme menee nykään siihen, että aamulla heräämisen jälkeen kaikki menee hyvin noin kaksi tuntia ja sitten alkaa täys fiasco. Ruoan kanssa pelleillään niin kauan että oksennetaan pitkin keittiötä. Huudetaan, kiljutaan, riahutaan ja heitellään tavaroita pitkin kämppää. Siinä älämölössä en saa pienempää lasta nukkumaan, olen itsekkin väsynyt ja sitten vihastun.
En uskalla kaikkea sen hetkistä vihaani purkaan lapseemme, vaan soitan miehelleni töihin jonka työpäivä menee sen jälkeen aivan v*tuiksi. Kiinnostukseni kodin ja lasten hoitamiseen menee sen siliän tiän, ja kotimme tosiaan on nykyään sen näkönen että täällä ei kukaan enään mitään tee. Lasten isä tekee 10-16h työpäivää.
En uskalla kysyä apua keneltäkään, koska en halua että yksin mua pidetään "hulluna", ja appivanhemmillani tuntuu aina olen sanottavaa joka asiaan, ja sanottava kohdistuu aina vaan siihen, että ainoastaan minä olen syyllinen.
Mutta haluaiaisin jotain j'rkeviä neuvoja, miten pääsen tästä kaikesta pa***sta eroon, haluaisin vaan olla onnellinen, mutta en pysty siihen enään. Pelkään että vielä joku päivä teen jotain kamalaa...
Perheeseemme kuuluu kaksi lasta, äiti ja isä. Toinen lapsista on vielä vauva ja toinen huitelee yli kolme vuoden. Olen ollut kotona lasteni kanssa, luonnollisesti äitiyslomalla, ja sitä ennen sairauslomalla. Yhteistä kotona oloaikaa on kertynyt jo yli vuoden.
Esikoisellamme (tyttö) on tullut hyvinkin ärsyttäviä ja väkivaltaisia piirteitä esiin viimeisen puolen vuoden aikana. Olen yrittänyt aina rauhallisesti keskustella hänen kanssaan jos joku on harmittanut, mutta mikään mitä teen tai sanoin, ei enään tehoa. Tunne itseni aivan voimattomaksi, mielessäni pyörii koko ajan ajatus että vihaan lastani. Vihaan toisinaan lastani niin paljon, että pelkään tekeväni hänelle jotain pahaa.
Olen itsekkin ruvennut käyttäytymään kuin mikäkin pieni kakara, huudan ja hajotan tavaroita. Olen ennen pystynyt käyttäytymään aikuismaisesti ja rauhallisesti, mutta olen tähän tilanteeseen niin masentunut, etten jaksa huolehti kodista enkä lapsista enään yhtään.
Päivämme menee nykään siihen, että aamulla heräämisen jälkeen kaikki menee hyvin noin kaksi tuntia ja sitten alkaa täys fiasco. Ruoan kanssa pelleillään niin kauan että oksennetaan pitkin keittiötä. Huudetaan, kiljutaan, riahutaan ja heitellään tavaroita pitkin kämppää. Siinä älämölössä en saa pienempää lasta nukkumaan, olen itsekkin väsynyt ja sitten vihastun.
En uskalla kaikkea sen hetkistä vihaani purkaan lapseemme, vaan soitan miehelleni töihin jonka työpäivä menee sen jälkeen aivan v*tuiksi. Kiinnostukseni kodin ja lasten hoitamiseen menee sen siliän tiän, ja kotimme tosiaan on nykyään sen näkönen että täällä ei kukaan enään mitään tee. Lasten isä tekee 10-16h työpäivää.
En uskalla kysyä apua keneltäkään, koska en halua että yksin mua pidetään "hulluna", ja appivanhemmillani tuntuu aina olen sanottavaa joka asiaan, ja sanottava kohdistuu aina vaan siihen, että ainoastaan minä olen syyllinen.
Mutta haluaiaisin jotain j'rkeviä neuvoja, miten pääsen tästä kaikesta pa***sta eroon, haluaisin vaan olla onnellinen, mutta en pysty siihen enään. Pelkään että vielä joku päivä teen jotain kamalaa...
Vastaukset 24
Vanhimmat
niin kattotaan mitä asioille voidaan tehdä.
[email protected]
Se vaan on niin että sun lapsellasi no uhma ikä..mulla itellä saman ikänen lapsi käyttäytyy samanlailla..ja välillä tuntuu että voisin muuttaa pois koko talosta ja eroo mun perheestä..Mutta se on näköjään kiinni siitä että mite itse käyttäytyy lasta kohtaan..Mä annan yhen varotuksen ja jos se ei mee perille niin se on sen jälkeen aresti sohva 3min..meillä toimii toi kyllä..muistaa vaan sano että miksi joutuu arestiin ja se että ei sano sitä huutamalla..juoksi kyllä montakertaa pois arestista eiku takas vaan..tee jotain kahestaan ilman muita jotain lapsen kanssa saattaa mustasukkasuuskin häntä vaivata...
Koita jaksaa.......
kanssa sama systeemi ollut aikoinaan nyt jo esikoululaisen kanssa kun teillä ja voin sanoa että meillä rauhoittui kahden päivän päästä meno kokonaan kun jaksoi vaan viedä sinne jäähylle aina uudestaan ja uudestaan takasin istumaan kunnes oli sen ajan istunut mitä vaadittiin(minuutti per vuosi).
Kaksi päivää katsoi että olenko tosissani ja aina kun teki pahaa niin joutui jäähylle ja sitten ymmärsi että päivä menee itseltäänkin hukkaan jos joutuu istumaan jäähyllä aina.
Ensin varoitin jos teki jotain tuhmaa ja sitten jos teki uudestaan polvistuin hänen viereensä ja sanoin että nyt mennään jäähylle(meillä oli jäähypenkki eteisessä) ja jos lapsi karkasi niin hain takasin mutta en sanonut enään mitään.Sitten kun oli istunut sen vaadittavan 3 min niin hän joutui pyytämään anteeksi ja lopuksi halattiin.Muista kehua lasta aina jos hän tekee jonkin asian hyvin(vaikka pukee päällensä kiukuttelematta)näin hän tajuaa että saa huomiota kiukuttelemattakin.
Jos mustasukkainen vauvasta niin aina kerran päivässä kun vauva nukkuu tee jotain yhdessä esikoisen kanssa(lue kirjaa,hän voi piirtää samalla kun sinä luet päivän lehden hörppäät päiväkahvit,rakentakaa maja yhdessä olohuoneeseen jossa hän voi leikkiä omineen,rakentakaa leegoilla)Puolituntiakin äidin kanssa kahdestaan on lapselle tärkeää.
ja muista aina kun viet lapsen jäähylle niin kerro hänelle miksi joutui jäähylle.
ton kopioit supernannystä
Se mistä hyvät neuvot on kopioitu ei ole oleellista.
Oleellista on se että ne toimivat.
Hankala tilanne. Hyvin herkkä ja arka aihe puhua kenenkään kanssa. Neuvola? Kirjoija uhmaiästä ja mustasukkaisuudesta sisaruksiin?
Olet lapsen peili. Jos olet väsynyt, uupunut ja vihainen, mitä lapsi näkee kasvoistasi peilatessaan itseään? Jos peilikuva on sellainen kuin kuvaat, niin se varmasti vaikuttaa hänen mielialaansa ja käyttäytymiseensä. Noidankehä on valmis. Ensin sinun on saatava voimia, että voisit peilata rakkautta. Tarvitset apua siihen. Lapsi on varmasti hyvin peloissaan ja onneton. Uskalla vain rohkeasti hakea apua!!
Niin, unohdin kirjoittaa tuohon, että olen todellakin pyytänyt apua. Olen käynyt neuvolassa, ja soittanut sinne ja kertonut meidän tilnateen ja oman väsymykseni. Sieltä en saanut apua, pelkän olan kohautuksen ja taputtelu pään päälle "kyllä se siitä"- tyyliin. olen soittanut yksityiseen lääkärikeskukseen, ja käyty siellä. sama tarina aina uudestaan ja uudestaan. Asutaan niin huonolla paikkakunnalla, ei täältä saa apua, täältä ei saa edes lapsille/lapselle hoitopaikkaa, kunnes on siinä pisteessä ettei pysty pitämään edes itsestään enään huolta. Olen nähnyt sellaisen tapauksen vierestä.
Itselläni on suunnaton tressi päällä, eli tiedän että vika on varmasti itsessäni, mutta en pysty yksin kotona puhumaan asiasta kenenkään kanssa. Juhlaa olisi jos pääsisi yksin edes ruokakauppaan, ilman lapsia, ja käymään kahvilla jossain, YKSIN, mutta se ei täällä onnistu.
Hain kunnallista hoitopaikkaakin (täällä ei ole kuin yksi yksityinen, ja sekin on täynnä), koska ajattelin palata töihin kohta. Ja siinäkin toivossa edes vanhemmalle, että saisi kavereita ja tekemistä, mutta kunnalta tuli tyly vastaus, paikat on täynnä, ja ensimmäinen paikka vapautuu marraskuun puolen välin jälkeen. Että se siitä. sain tästäkin sitten hiukan vielä lisää mietittävää. ja kaiken tarkotus oli vaan, että vanhempi saisi aktiviteettia jostain, ja tilanne rauhottuis.
Täytyy varmaan sitten odottaa, että pimahtaa totaalisesti, joutuu lataamoon ja ikuiseksi sosiaalitanttojen silmätikuksi.
Päälisin puolin elämämme menee tosi hyvin. Kiva talo, ystäviä löytyy, ja taloudellinen til.annekkin on ihan sopiva.
vanhempi vaikka seurakunnan kerhoon? nehän kai 3 vuotiaasta eteenpäin on.
Eikö isä sitten voi olla lasten kanssa illalla tai millon sitten pääseekään töistä, että sinä pääset kauppaan?
jo seurakunnan kerhossa, mutta se on vain kerran viikossa, ja parin tunnin ajan. Eli ei hyödytä kauheesti. Isäntä tulee iltaisin kotiin vasta silloin kun lapset nukkuvat jo.
tuttua..Lapsesi on luultavasti mustasukkainen pikkuisesta, ei oikein tiedä omaa asemaansa talossa ja tuntee ristiriitaisia tunteita pikkuista kohtaan. Lapsellehan on myös huomion saaminen tärkeää, jopa se huono huomio. Että jos tuntee, että muuten ei tule huomatuksi alkaa riehumaan, niin sitten aikuisen on pakko huomata.
Muista kehua heti, kun tekee jonkin hyvän asian itse, esimerkisi pukee vaatteet, kerää leluha tms. Tuollaiset pienet kehut unohtuvat niin kovin helposti. Sitten taas, kun lasta aina vaan kieltää, sanoo, ei saa tehdä, älä tee noin, kerää lelut jne, lapsi tuntee, että ei osaa tehdä mitään oikein ja sitten ajattelee, että turha edes yrittää. Siksi olisi tärkeä muistaa kehua niistä pienistäkin asioista. Ja olla tarkkana, ettei tule sen perään lisättyä moitetta, esim kiva, kun laitoit vaatteet kaappinn, voisit tehdä aina noin/oisit voinut laittaa oikeaan pinoon..
Näin vahvistetaan lapsen hyvää käyttäytymistä. Että lapsi saa huomion hyvästä käytöksestä ei siitä huonosta. Pienet asiat huonossa käytöksessä voi jättää täysin huomioimatta, mutta isompiin on tietystri puututtava heti.
Lastasi voisi myös auttaa se, että alkaisit tehdä jotain asioita pelkästään hänen kanssaa, pikkuinen voisi jäädä isän kanssa sillä aikaa kotiin. menette yhdessä vaikka kirjastoon, jumppaan vaikka kerran viikossa.
tekstin perusteella voisin kuvitella että tämä vanhempi lapsi olisi kateellinen koska luonnollisesti suuri osa ajasta menee vauvan hoitoon eikä siinä ehdi aina huomioida sitä toista lasta. ehdottaisin että kokeilisitte tätä: vauva jää isän kanssa kotiin(silloin kun ei ole töitä)ja sinä menet vanhemman lapsen kanssa kahdestaan jonnekkin ja näin voi t keskittää kaiken huomion lapseen. ja voitte jutella asiasta ja kerrot että vauva tarvitsee nyt paljon hoitoa koska on niin pieni että ettei yksin pärjää, aivan niinkuin sinäkin(siis vanhempi lapsi)pienenä. ja kerro että rakastat lastasi vaikka et aina ehdi huomioimaan tätä.
toivottavasti tajusit pääpointin tästä sekavasta selostuksestani. eli hommaa vanhemman lapsen kanssa kahdenkeskistä aikaa ja samoin miehesi kanssa kahdenkeskistä aikaa ja myös aivan ja vain itsellesi omaa aikaa. kunhan hetkeksi pääset irti siitä fiasco-arjesta(niinkuin itse ilmaisit).
ja tuohon ihan ekaan kysymykseesi: voisin kuvitella että olet vain superväsynyt, ja tarttet omaa aikaa enemmän.
tässä oli mun näkemys asiasta, ja et ole epäonnistunut äitinä olemisessa mielestäni.
vinkki: laittakaa lapset hoitoon muutamaksi tunniksi kun miehesi ei ole töissä ja menkää kahdestaan syömään ravintolaan ihan rauhassa. auttoi meillä :) ainoa mikä pilasi oli kiljuvat lapset(rossossa siis käytiin), tällä en tarkoita sitä etten pitäisi lapsista vaan sitä että juuri kun päästiin ilman omaa lasta syömään niin on muiden lapset riehumassa. .ei siis millään pahalla :)
sopia miehesi kanssa että vaikkapa yhtenä iltana viikossa lopettaisi työt pari tuntia aikaisemmin ja hoitaisi lapsia sillä aikaa kun sinä "vietät laatuaikaa" ystäviesi kanssa esim:shoppailemalla,elokuvissa,käyt parturissa jne
Jos tuo ei käy niin voisitko kuvitella että soittaisit vaikka Mannerheimin lastensuojeluliitttoon ja pyytäisit heiltä koulutetun lastenhoitajan kaitsemaan lapsia pari kertaa kuussa jotta pääsisit vaikka kauppareissulle yksin?
Missä on lasten isovanhemmat?He varmasti olisivat mielellään kerran/pari viikossa muutaman tunnin lastenlastensa kanssa.
Entä tädit,sedät enot tai lasten kummit?
Moikka!
Mulla on ollut samanlaisia ongelmia omien muksujeni kanssa (3- ja 8-vuotiaat)ja meillä on alkanut käymää n ensi- ja turvakotiyhdistyksen alvariperhetyöntekijät n. kerran viikossa. Ei se tietenkään ole sormia napsauttamalla auttanut, mutta apua siitä on joka tapauksessa ollut, joten voin lämpimästi suositella että kyselet oman paikkakuntasi mahdollisuuksia sellaiseen apuun.
Kuulostat loppuunpalannelta, ja silloiin kun prosessi on alkanut, se on katkaistava, sillä hoitamatta se vain pahenee. Olet tehnyt oikein ottaessasi yhteyttä paikkakuntasi viranomaisiin, ja on valitettavaa, ettet ole sieltä saanut apua.
Kuten itse tunnistat tilanteesi, tarvitset omaa aikaa ja tilaa palautumiseen. Sanoit, että sinulla on ystäviä ja appivanhemmat. Yritä pyytää kaikilta joilta voit tuntia lasten kanssa. Jos koti on sekaisin, jätä puistoon. Sen tunnin aikana yritä tehdä jotakin muuta kuin kotitöitä tai miettiä yksin. Lenkille, ostoksille, kaverin kanssa kahville. Vaikka miehesi tekee pitkää päivää, voit häneltäkin pyytää 20 minuuttia. Reipas kävely YKSIN ennen nukkumaan menoa virkistää.
Mitä kolmivuotiaaseen tulee, yritä välttää konflikti tilanteita. Jos ei syö ota lautanen pois sanomatta mitään, parin tunnin kuluttua voit laittaa sen esille taas, jne. Yritä välttää oman pulssisi kohottamista.
Heippa kaikille! Ja kiitos kaikista viesteistä. Elämä on ollut aika rankkaa, ja en väitä ettei enään olisi. Nyt kumminkin paistaa aurinko tähänkin risukasaan jo. Olen palannut takaisin töihin, lapset ovat menneet hoitoon, ja talouskin näyttää taas kivalta. Eli pikku hiljaa kaikki parantuu! Kiitos teille ihanille ihmisille sinne, ja iloista syksyä, ja ehkä jo pian joulun odotustakin:)
Ootte sen hyvät pari tuntia kotona sitte kun alkaa meno villiintymään, painutte pihalle. Hiekkalaatikolle tai puistoon tai ihan mihin vaan. Ootte ulkona (säällä kuin säällä) pari tuntia ja ruoka ja uni maistuu paremmin. Vauva tietty nukkuu pihalla paremmin... Sitten jos isompi ei nuku päikkäreitä voit hänen kanssaan siivota! Lapset on jostain syystä paljon tyytyväisempiä silloin kun saavat "olla hyödyksi". Älä yritä viihdyttää lasta vaan pistät töihin. Yli kolme vuotiaan kanssa pystyy tekemään kaikkia kotitöitä! Sitte kun on siivottu ja jos vieläkin kiukuttaa niin takasin pihalle. Metsään vaikka...Ja tietty säännöllinen rytmi on hyvä...Mutta sellanen että se sopii äitille. Äiti voi hyvin-->Lapset voi hyvin. Mies kun tulee kotiin niin sitte lähdet yksin vaikka lenkille. Kyllä se mies sen aikaa pärjää lasten kanssa vai?
olet tosi väsynyt, ehkä masentunutkin synnytyksen jälkeen? Hommaa välillä lastenhoitaja. oida itseäsi. Lapsessa ei oo mitään epänormaalia uhmaikä... mutta sinä oot aikuinen. Poistu tilanteesta ennenkuin räjähdät.
Lapsi heijastaa kodin ilmapiiriä ja kodista opittuja malleja.
1) Lapsi oppii mallioppimisen kautta. Lapsi oppii käytöksensä vanhemmiltaan ja ympäriltä olevilta ihmisiltä. Sinä kiukuttelet, raivoat ja käyttäydyt kuin pieni kakara. Kun äiti käyttäytyy näin, niin se on malli lapselle. Lapsesi vain matkii sinua.
2) Lapsi tarvitsee johdonmukaiset ja selkeät rajat. Se tarkoittaa, että isä ja äiti vetävät samaa linjaa kasvatuksellisissa asioissa. Samat rajat joka päivä esim.siinä kuinka käyttäydytään ruokapöydässä. Monet vanhemmat ovat epäjohdonmukaisia lasten kanssa. Rajat ja säännöt muuttuvat päivittäin. Se tekee lapsen olon turvattomaksi, kiukkuiseksi ja aggressiiviseksi. Jos lapsesi ärsyttää sinua ja on hankala, niin se voi johtua muun muassa mainitsemastani seikasta.
3) Lapsi tarvitsee äidin ja isän fyysistä ja henkistä rakkautta. Jos äiti on jatkuvasti kiukkuinen, vihainen tai poissaoleva, niin lapsi kokee olonsa turvattomaksi. Vanhempien rakkaus on lapsen elinehto. Se on tärkein ja arvokkain asia, mitä lapsi tarvitsee. Ruoka, juoma ja lepo eivät riitä, lapsi on onneton ja "hankala", jos ei saa vanhemmiltaan rakkautta. Pidätkö sinä lastasi sylissä ja kerrotko hänelle riittävän usein, että kuinka sinä häntä rakastat?
4) Lapsi rakentaa minuuttaa aikuisen kautta. Syntyessään lapsi on kuin tyhjä taulu, johon aikuinen käytöksellään kirjoittaa sen mitä lapsesta tulee. Olet kuin peili lapselle, josta hän rakentaa itseään. Jos olet rakastava, kannustava, rauhallinen ja hyvänä esikuvana, niin lapsestasi rakentuu itseensä luottava, tasapainoinen ja onnellinen yksilö. Jos taas olet jatkuvasti vihainen, etäinen, et pidä lasta sylissä, kohtelet lasta huonosti, niin lapsestasi rakentuu epävarma, huonon itsetunnon omaava, sulkeutunut yksilö. Sinun käytöksesi ratkaisee millainen lapsestasi tulee.
5) Lapsen käytöstä ongelmat ovat lähes aina pelkästään vanhempien syytä!! Vanhempien pitää katsoa peiliin ja alkaa miettiä miten muuttaa parisuhdetta paremmaksi, muuttua kypsemmäksi ihmiseksi, oppia rakastamaan enemmän, olla hyvänä esikuvana lapselle ja jne.
Höpö höpö. Käytökseen vaikuttaa moni asia: lapsen temperamentti, lapsen ja vanhemmam tempperamenttien yhteensopivuus, lisäaineet ruoissa, hivenainetasapaino, vauvaiässä koetut sairaalahoidot jne. Lapsi ei ole mikään tyhjä taulu vaan varustettu temperamentilla kohdusta alkaen. Itsetunto hyvinkin rakentuu kohdassa 4 mainitsemistasi seikoista, mutta ei käytös. Myös aivot rakentuvat jo kohdussa ja toisella lapsella on heikompi impulssikontrolli kuin toisella, toisella aistit herkemmät kuin toisella, toinen on sosiaalisempi ja älykkäämpi kuin toinen jne.
Aloittajan tilanteessa käytökseen vaikuttaa lisänä isomman mustasukkaisuus. Mustasukkaisuus con lapsen oma tunne, jota 3 v on vielä vaikea hallita ja tunnistaa. Kirjoituksesi on mustavalkoista hölynpölyä. Voin kertoa sinulle, että on lapsia, jotka raivoavat ja kiukuttelevat, vaikka äiti olisi itse viilipytty. Kyse ei olekaan mallioppimisesta vaan temperamenttien yhteensopimattomuudesta, Ärhäkän lapsen kyseessä ollen voi olla jopa haitaksi että äiti on aina se viilipytty ja itse rauhallisuus joka ei päästä koskaan höyryjä ulos,..silloin lapsen on vaikea hyväksyä itsessään sitä ärhäkkää puolta ja se taas voi johtaa ongelmiin.
Peiliin on tietty aina hyvä katsoa...itsetuntemus ei ole pahasta.
lapsi on vain syntynyt pahaksi ihmiseksi. Pahuus on samanlainen ominaisuus kuin vaikka ujous tai musikaalisuus. Jotkainen ihminen syntyy erilaisena ja joillakin on pahuus synnynnäistä.
jos mulla olis laosia ja ne käyttyätys tolleen,tod näk joko pistäsin sairaalakuntoon ta heittäisin pihal
vihaan lapsia
tämä tulee ap:lle liian myöhään mutta ehkä joku toinen saa jeesiä
luulen että vanhempi lapsi kaipaa omaa aikaa vanhempien kanssa ja kapinoi sitä samalla kun hänellä on uhmaikä.
yrittäkää ratkaista tilannetta siten, että toinen vanhempi hoitaa vauvan ja silloin se toinen vanhempi tekee vanhemman kanssa jotain tosi kivaa ja mielellään uutta ja sellaista mitä vauvan kanssa ei voi tehdä.
neuvolassa voi kyllä rohkeasti puhua noista jutuista, voi olla että tarvitset ulkopuolista kuuntelijaa ja olet ehkä vähän masentunut raskauden jälkeenkin??
tsemppiä, kyllä varmaan kesään mennessä jo alkaa helpottaa jos vanhempi lapsi vain saa omaa aikaa vanhempien kanssa