Onko kellään ollut vastaavaa oloa, että ei ole oikein tiennyt haluaako olla toisen kanssa ja sitten kuitenkin haluaa toisaalta olla. Mistä tämä tällainen jahkaaminen johtuu? Olen pääni puhki koittanut miettiä.. Periaatteessa ei pitäisi olla mitään pielessä ja sitten kuitenkin saan itseni kiinni miettimästä, kannattaako tätä suhdetta enää jatkaa.. Onko mussa jotain pahasti vialla? Mies on melkein liian täydellinen ollakseen totta.. Muutkin naiset toki ovat hänet huomanneet mutta hän sanoo valinneensa minut. Pelkäänkö jotain? Vai mikä tässä nyt on? t. ärsyyntynyt
Ollako vai eikö?
Hamlet!
82359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
eikö, aloitin seurustelun miehen kanssa keväällä vuoden sinkkuilun jälkeen.
Alkuun en ajatellut asiaa, vaan olimme kesän yhdessä ja lomailimme lasten kanssa (kummalakin lapsia ed.suhteista)
Parin kuukauden kuluttua seurustelun aloittamisesta, aloin miettiä haluanko oikeasti onko tämä sitä mitä haluan. Mies kyllä ihana ja kiltti, vaikkakin huono puhumaan tunteistaan. Kertoo kyllä rakastavansa, mutta muuten.
Jahkasin ajatuksia omassa päässäni muutaman kuukauden ajan, suutuin miehelle ja suututin hänet, otin parin/kolmen viikon aikalisän. Soittelimme päivittäin mutta emme tavanneet.
Siinä ajassa minulle selvisi että rakastan häntä, kirjoitin pitkän kirjeen jossa kerroin tuntojani ja paljastin mietteeni. Mies oli yllättynyt ajatuksistani, sillä olihan hän valinnut minut. Ei yhtään ollut ajatellut että myös minun pitää valita hänet.
Nyt on hyvä ja mukava olla kun oma epävarmuus omista tunteista on kadonnut ja tiedän että haluan hänet en ketään muuta.
"..Mies oli yllättynyt ajatuksistani, sillä olihan hän valinnut minut. Ei yhtään ollut ajatellut että myös minun pitää valita hänet."
Jäin miettimään, että miksi miehen olisi pitänytkään ajatella että sinun tulee myös valita hänet? Aukaisetko ajatustasi tästä vielä niin voisin saada omaan tilanteeseen apuja.. =)
Kiitos.
että miehelle on itsestäänselvyys, että nainen rakastaa häntä, jos hän kerran rakastaa naista. Ts. "eihän nyt sun tarvitse valita mitään, kun voit saada jopa MINUT".
nyt. Jos joku sanoo valinneensa sinut, mutta sinä et häntä. enhän minä ole tavara jonka joku voi vain valita. Täytyyhän tasavertaisessa suhteessa molempien valita toisensa.
Siis ajatuksenani on se että molemmat ovat valinneet toisensa, todenneet että tämä ihminen on se jonka haluan rinnalleni loppuelämäkseni, ei siihen riitä että vain toinen ajattelee niin. Ei sellainen ole tasapainoisessa ja tasa-arvoisessa suhteessa mahdollista.
Liekkö valottanut yhtään, mutta itselleni on ainakin tärkeää, että molemmat ovat varmoja tunteistaan.
olisi pitänyt ajatellakkaan että minunkin pitäisi valita hänet.
No siksi, koska minä en ole niin vain otettavissa. Vaan minulla on omatahto ja oma mieli.
Emmehän me elä enää aikaa jolloin mies asteli talohon ja sanoi, tahron ton teitin tyttären. Ei tairettu tyttäreltä kysellä, riitti kun mies tahtoi ja valitsi.
Nykyaikana nainenkin katsoo onko kumppani hänelle mieluisa ja sopiva, siis valitsee hänet
Moi, aattelen aikalailla samoin paitsi et olen mies. Mikäli olisin aloittanut tuon tekstin oisin kirjoittanut noin. Täällä kuuntelen musaa ja mietin oikeaa vaihtoehtoa. Periaatteessa kaikki on kunnossa, mutta silti on liikaa erimielisyyksiä. Ne taas aiheuttavat liikaa sellaisia päiviä ku kinastellaan ja aina jompikumpi sanoo ettei tästä tuu mitään silti menee taas kuukausia ja kaikki on samalla tavalla. Luulisin kokemuksestani, että jossain vaiheessa se viimeinen pisara tulee ja kaikki loppuu, näinhän mulle on aina käynyt. Toisaalta, jossain vaiheessahan se väkisinkin kääntyy siihen ettei enää tule mulle uutta eroa tai sitten "harrastan" tätä loppuelämäni enkä ikinä löydä sitä kumppania, jonka kanssa olisin loppuelämäni. Toivon ettei tarvitsis enää erota, sitä ei jaksa. Itse selviän siitä kyllä, mutta kumppanistani en ole niin varma.
Erimielisyydet ei suhdetta kaada, vaan tapa jolla ne käydään läpi tai sysätään maton alle.
Tiedetkö, että mitä useammin eroat, sitä vaikeampaa on asettua aloilleen toisen ihmisen kanssa. Ero on monesti helpoin ratkaisu. On helppoa, kun voi vaan jatkaa omaa elämäänsä, elää ottamatta huomioon toisen toiveita ja tarpeita, elää vain eläen omien periaatteidensta ja arvojensa mukaisesti.
Elän itsekin parhaillaan suhteessa, joka on täynnä erimielisyyksiä ja täysin erilaisia elämänkatsomuksia, kärjistetysti voisi sanoa: mitä siitä tulee kun akateeminen humanisti-ituhippi ja kokoomuslainen golfia harrastava avomersu-fani yhdistetään? :) Toinen on kristitty, toinen ateisti. Toinen ei voisi harkitakaan yhdenillanjuttuja, toisella on varmaan 100 ex-kumppania. Toinen on sottapytty, toinen pedantti. Ainoat asiat, jotka meitä yhdistää, on halu perustaa perhe ja halu viettää aikaa mökillä ja luonnossa. Loppujen lopuksi siinä on jo paljon!!
Mieti mitkä asiat kumppanissa ärsyttää, ja mistä se johtuu. Teidän pitää PÄÄTTÄÄ, että yhdessä ootte vaikka läpi harmaan kiven. Rakkaus ei ole sitä, että ollaan yhessä kun tuntuu kivalta. Kaikki kiva loppuu aikanaan, rakkaus on sitoutumista ja toisen kunnioittamista siltikin, että hän uskoo eri tavalla ja on asioista eri mieltä.
Älä tee sitä virhettä, että elät liian ehdottomana elämääsi, luovuttamalla aina kun tuntuu vaikealta jatkaa. Niin kauan kun suhteessa vaalitaan keskusteluyhteyttä, seksielämää ja läheisyyttä, eikä toinen juo, hakkaa tai petä, on suhteella todella hyvät mahdollisuudet!
...jossa osapuolet ovat hyvin erilaisia. Introvertti/ekstrovertti, koti-ihminen/sosiaalinen, suunnitelmallinen/spontaani jne. Ja kuitenkin elämäni paras suhde tähän mennessä.
Olen sitä mieltä, että vaikkei samanlaisuuksia olekaan kamalasti, niin jos oikea tapa kommunikoida löydetään, niin kahden hyvin erilaisen ihmisen suhde voi antaa jopa paljon enemmän kuin kahden samanlaisen. Ristiriitoja on enemmän, mutta samalla myös oppii enemmän, ja saa uusia näkökulmia asioihin.