mikä siinä

Mikä maaginen raja siinä vedessä on, että juuri kaksi litraa?

Kalorilaskurin myötä aloitin laihduttamisen muutama viikko sitten, ja myönnän suoraan ettei minulla ole paljon hajua laihduttamisen teknisistä hienouksista. Vettä suositellaan juotavaksi, mutta karsastan ajatusta siitä, että kahden vesilitran jälkeen minussa on kaksi kiloa ylimääräistä. :/

Muutenkin noin huiman vesimäärän juominen arveluttaa, kun olen tottunut reilusti pienempään määrään, en kraanavettä juo oikeastaan ollenkaan ja teetä tai kahviakin ehkä maksimissaan kolme kuppia päivässä. Eli jos kahvi on itsessään diureetti ja ruoan seassa saattaa tulla ehkä puoli desiä nestettä, niin ei siitä kovin paljon kerry... Limuja tai muita sokerilitkuja en juo lainkaan.

Onko siinä vedessä siis jotain, miksi kannattaa riskeerata se kaksi kiloa? Auttaako se jotenkin pitemmällä aikavälillä?
191300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

se vesihän on vain nestettä, miten niin riskeerata? silloin kun kurkkua kuivaa, tai hieman janottaa, niin kylmää vettä vaan!
en itse juo kahta litraa päivässä, en ole tänäänkään juonut kuin lasillisen. mutta se on totta että kun juo vettä (silloin kun se maistuu) niin kyllä se ainakin sen tekonälän vie pois, ja tuo paremman olonkin.
en mä usko et siinä mitään maagista rajaa on, sehän se suositus on muuttunut jo hirveän monta kertaakin!

Äänestä

Ei se vesi lihota! Herran jessus sentään.. Vesi tulee suht nopeesti pois elimistösä pissana! Vesi on kuitenkin hyvin tärkeää solujen hyvinvoinnille ja toiminnalle. Jos kroppa ei saa tarpeeksi nestettä se ei toimi kunnolla. Seurauksena ruoansulatuksen ja aineenvaihdunnan hidastuminen, väsyminen ja päänsärky, iho kuivuu ja tulle ryppyjä...

Ihminen haihduttaa vettä joka päivä niin paljon ihon läpi, että sitä on pakko saada lisää kehon ulkopuolelta nestetasapainon ylläpitämiseksi.

Veden saannin tarve veihtelee, mutta jostain olen lukenut että joillekin reilu litrakin on tarpeeksi vuorokaudessa. Jos harrastaa liikuntaa, silloin haihtuu enemmän nestettä ja sitten pitää juodakkin enemmän vettä.

Pääasia on kuitenkin se, että ei se vesi lihota! Jos juo päivän aikana vettä sen kaksi litraa, saa juosta vessassa moneen kertaan päivän aikana niin seuraavana aamuna vessassakäynnin jälkeen ei ole enää ylimääräistä nestettä ja painokin voi olla alhaisempi kuin ed.aamuna.

Äänestä
  • Eihän se vesi lihota, siis niin että se varastoituisi kehoon, mutta jotenkin vierastan ajatusta että kaksi litraa nestettä -> kaksi lisäkiloa -> kaksi kuutiodesimetriä lisää tilaavuutta... :) Mutta jos tuo vesi katoaa jo päivässä niin eihän siinä sitten mitään...

    Eli jos vesi vilkastaa aineenvaihduntaa, niin eikö se loogisesti ajateltuna auta myös rasvanpalamista? Ja toisinpäin jos keho ei saa tarpeeksi vettä, niin rasva palaa heikommin vaikka kaloreissa olisikin vajetta?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Eihän se vesi lihota, siis niin että se varastoituisi kehoon, mutta jotenkin vierastan ajatusta että kaksi litraa nestettä -> kaksi lisäkiloa -> kaksi kuutiodesimetriä lisää tilaavuutta... :) Mutta jos tuo vesi katoaa jo päivässä niin eihän siinä sitten mitään...

    Eli jos vesi vilkastaa aineenvaihduntaa, niin eikö se loogisesti ajateltuna auta myös rasvanpalamista? Ja toisinpäin jos keho ei saa tarpeeksi vettä, niin rasva palaa heikommin vaikka kaloreissa olisikin vajetta?

    ymmärtääkseni vedenjuonnin kanssa ei ole yhtikäs mitään tekemistä rasvan palamisen kanssa.

    Rasva palaa kun syö vähemmän mitä kuluttaa.

    Vettä suositellaan juotavaksi siksi kun...noh, se on vettä, eihän sitä nyt tarvitse selittää miksi se on terveellistä juoda. ;)

    Jos ei juo mitään niin kuolee.

    Ja vesi ei lihota, ajattele jos et söisi tai joisi mitään muuta kuin kaksi litraa vettä päivässä, niin eihän se tarkoita, että lihoisit kaksi kiloa.

    Äänestä

  • INDULGER kirjoitti:

    ymmärtääkseni vedenjuonnin kanssa ei ole yhtikäs mitään tekemistä rasvan palamisen kanssa.

    Rasva palaa kun syö vähemmän mitä kuluttaa.

    Vettä suositellaan juotavaksi siksi kun...noh, se on vettä, eihän sitä nyt tarvitse selittää miksi se on terveellistä juoda. ;)

    Jos ei juo mitään niin kuolee.

    Ja vesi ei lihota, ajattele jos et söisi tai joisi mitään muuta kuin kaksi litraa vettä päivässä, niin eihän se tarkoita, että lihoisit kaksi kiloa.

    Eikö aineenvaihdunnan nopeus vaikuta myös kulutukseen?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Eikö aineenvaihdunnan nopeus vaikuta myös kulutukseen?

    Kyllä vesi auttaa laihdutuksessa, vaikkei sitä osatakkaan nyt selittää. Juo vettä! Ei kannata yli-ajatella asiaa.

    Ei se kaikki päivän AIKANA juotu neste yhtäaikaa siellä kropassa oo (ethän juo sitä yhdeltä seisomalta vaan pitkin päivää!). Käydäänhän sitä päivällä useita kertoja vessassa vähentämässä elimistön jo kiertäneitä nesteitä ja osa poistuu koko ajan hikoilun yhteydessä.

    Ja siis ei oo ihan pakko juoda sitä kahta litraa jos siihen ei yksinkertaisesti kykene, voihan sitä opetella vähitellen lisäämään veden juontia.

    Äänestä

Normaalit juomiset ruokailujen jne. yhteydessä.
Jos juo paljon kahvia täytyy vettä ottaa kuppia kohden puolikuppia ylimääräistä, koska kahvi poistaa nesteitä.
Jos on edes vähääkään verenpainetaipumusta tai syö normaalisuolaista ruokaa, niin vettä ei kannata juoda litratolkulla. Se nostaa verenpainetta. Normaali ruuassa on liikaa suolaa ja se riittää sitomaan veden elimistöön.
1g suolaa sitoo 100g vettä pätee ihmiseenkin.
Ei se vesi sieltä lähde pois, jos et urheile tms. riittävästi. Verenpainetautia se kehittää.
Eri asia on, jos et syö suolaa käytännössä ollenkaan ja yrität välttää sitä kaikin tavoin.
Silloin vedellä voi tyrehdyttää hieman näläntunnetta. En ymmärrä, mitä muuta sillä älyttömällä veden juonnilla oikein haetaan?
Ei se mihinkään aineenvaihduntoihin ainakaan vaikuta ihan yhtään mitään.
Sen tiedän, että urologit on mielissään jopa oluen juonnista, kun se pitää sen alan taudit loitolla, kun virtsataan jatkuvasti.

Äänestä
  • eikös se mene kuiteskin niin, että vedellä pidetään elimistö puhtaana. mikäli on taipumusta turvonneisiin ranteisiin kautta nilkkoihin (keräytynyttä nestettä), silloin suositellaan juotavaksi vettä.
    jos ei käytä paljon suolaa, ei kannata juodakaan paljon ja toisin päin.
    vettä ei kyllä oikeasti kannata litkiä litra tolkulla, se ei ole terveellistä.

    Äänestä

  • ei kai sentään kirjoitti:

    eikös se mene kuiteskin niin, että vedellä pidetään elimistö puhtaana. mikäli on taipumusta turvonneisiin ranteisiin kautta nilkkoihin (keräytynyttä nestettä), silloin suositellaan juotavaksi vettä.
    jos ei käytä paljon suolaa, ei kannata juodakaan paljon ja toisin päin.
    vettä ei kyllä oikeasti kannata litkiä litra tolkulla, se ei ole terveellistä.

    runsaana. Se on niin, että normaaleista ruisleivistä, jne. saa ihan liikaa suolaa. Siis niistä ihan tavllisista ruuista, mitä syödään.
    Jos vettä litkii litrakaupalla, niin se kyllä vaatii erikoisruokavalion. Leivät pitää itse tehdä jne.
    Mistä moskasta sitä elimistöä muka putsataan sillä vedellä?

    Äänestä

  • Alkoi kiinnostamaan enemmän ja etsin netistä tietoa. Sekavia juttuja siellä on, jos laittaa hakusanoiksi vesi, verenpaine, laihdutus,...

    Vettä pitää juoda. Ravinnon mukana sitä saa ja sitä kannattaa erikseen hörppiä. Ruokailun yhteydessä ei kannata mahahappoja laimentaa liialla juomisella, vaan kannattaa juoda erikseen.
    Määrää ei ole sanottu, mutta se on n. 2 litraa. Ruuan jne. mukana sitä saa ja se ei tarkoita, että erikseen pitää kitata se n. 2 litraa.

    Liikajuonti on sairaille epäterveellistä. Verenpainetapaukset ja sydänsairaat. Se tuli selväksi.
    Terveillä taas käsittääkseni liian vähän vettä juomalla verenpaine voi nousta.
    Se natriumin määrä (suola) ja vedenmäärä säätelee myös verenpainetta. Se onkin kinkkinen juttu.

    Pääsääntöisesti terveillä ei ole mitään vaaraa juoda liikaa vettä. Se on ehkä päinvastoin.

    Laihduttajilla ( ylipainoisilla) on usein verenpainetta. Kannattaa kysellä ettei mene ojasta allikkoon.

    Äänestä

  • En oikein päässyt perille, että oliko tuo sarkasmia vai ei..

    No mutta hommahan on niin, että vaikka suola sitoo nestettä, neste myös huuhtelee suolaa elimistöstä. Eli kun syöt suolaa, juo enemmän - suolat katoavat. Ei se nyt loputtomiin sitä nestettä voi sitoa.

    Ihan älytöntä muutenkin tuo tekstisi.

    Äänestä

itse tiedän laihdutuksesta teoriassa lähes kaiken ja silti tunnen olevani painavampi, jos juon paljon=)
ei se kaksi litraa ole käsittääkseni mikään sääntö, vaan suositus ettei sen enempää ole hyvä juoda.
nykyään on toki trendikästä juoda viisi litraa päivässä, ettei tule ryppyjä yms. mutta liika veden juonti ei ole terveellistä.
itse huomasin kun aloitin aikanaan laihiksen, että saa aika villin olon, kun samaan aikaan vähentää suolan ja rasvan minimiin ja vetää tuon kaksi litraa vettä. samoilla eväillä fiilis on ollut hyvä, kun on juonut vaan janoonsa.
kesällä puhdas kraanavesi ei ole edes se paras vaihtoehto... ainakaan laihduttajalle.

netistä löytää kaikkea hauskaa tietoa... käys etsiskelemässä niin huomaat, että tää vesi juttukin on niitä omituisia uskomuksia, mitä tähän laihutukseen kuuluu.

Äänestä
  • suositus on litrapäivässä ja toinen kun urheilee. Laita hakusanaksi vesi ja laihis saat kasan aiheen linkkejä. Itse aloin juoda laihiksen alussa myös paljon vischy vettä ja light limuja ja turposin täysin. Vesi ei lähtenyt pois. Kasvot ja maha pömpötti. Nyt jätin ne pois ja paino on laskenut 3kg parissa päivässä. Ananas ja mansikat lisääveden postoa.
    Laita hakusanaksi myös hiilihapot ja laihis niin saat siitä uusia linkkejä.

    Äänestä

  • pullero kirjoitti:

    suositus on litrapäivässä ja toinen kun urheilee. Laita hakusanaksi vesi ja laihis saat kasan aiheen linkkejä. Itse aloin juoda laihiksen alussa myös paljon vischy vettä ja light limuja ja turposin täysin. Vesi ei lähtenyt pois. Kasvot ja maha pömpötti. Nyt jätin ne pois ja paino on laskenut 3kg parissa päivässä. Ananas ja mansikat lisääveden postoa.
    Laita hakusanaksi myös hiilihapot ja laihis niin saat siitä uusia linkkejä.

    kun se vissy on mineraalivettä, eli siinä on suoloja, jotka aiheuttavat nesteen sitoutumisen elimistöön. Vissy sopiikin lähinnä kovaa treenaavalle, joka muuten haihduttaisi epänormaalin paljon nestettä.

    Hiilihapoilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    Tavallinen kraanavesi on parasta.

    Äänestä

hyvä ihminen ja vesi vie samalla kuona-aineita elimistöstäsi. Elimistö ei ota itseensä ylimääräistä nestettä, jos ei ole pakko. Jos syöt suolaista vesi tietysti sitoo suolaa ja täten turvottaa ja paino nousee. Veden juominen ei tuo turhia kaloreita kehoosi.Ei kuulosta kovin terveeltä tavalta lihduttaa, jos pelkäät veden lihottavan...

Äänestä

Yksi juttu, jota kukaan ei vielä ole tuonut esiin, on ruuan kuitupitoisuus. Laihduttajille suositellaan kuitupitoista ruokaa, koska se täyttää vatsan ilman turhia kaloreita. Kuidut kuitenkin aiheuttavat vatsanväänteitä, jos ei samalla juoda melko reilusti vettä.

On myös fysiologinen tosiasia, että vesi on ihmiselle elintärkeää. Meikäläisessä ilmastossa harvoin huomaa nestehukkaa, mutta esimerkiksi etelän auringossa aamupäivän käveltyäni sain ankaran päänsäryn ja minua alkoi huimata, kun en ollut muistanut juoda vettä. Alkoholi ja kahvi eivät nesteen tarpeeseen käy, koska ne päinvastoin poistavat vettä elimistöstä.

Kaksi litraa on nyrkkisääntö, mutta on hyvä muistaa, että osa nesteestä tulee ruuan mukana. Kuulostaa paradoksaaliselta, mutta liian vähäinen vedensaanti TURVOTTAA, mikä myös näkyy vaa'alla.

Äänestä
  • Katsoppas veden tiedot englanninkieliseltä kalorisivulta, uskoisin noiden olevan paikkansapitäviä.
    Kyllähän se nyt aika yleistietoa on että vesi ei lihota :P


    Seuraava lainattu suoraan ( http://www.calorie-count.com/calories/item/14429.html ) :

    Calories 0
    Calories from Fat 0

    % Daily Value*
    Total Fat 0.0g0%
    Cholesterol 0mg0%
    Sodium 5mg0%
    Total Carbohydrates 0.0g0%
    Protein 0.0g

    Äänestä

En olisi uskonut, että tämä asia voi olla näin hepreaa..

Tässä muutamia helppotajuisia faktoja vedestä:

- Ihminen on 65-70% vettä.

- Jos et juo tarpeeksi, turpoat. Tämä johtuu siitä, että elimistöösi kasautuu suolaa, joka sitoo nestettä. Jos saat liian vähän vettä, suola ei huuhtoudu pois.

- Ruoansulatuselimistösi kärsii liian vähäisestä nesteen määrästä. Jos et saa tarpeeksi nestettä, nesteen määrä ulosteessa vähenee. Se aiheuttaa ummetusta, suolistovaivoja, kuona-aineiden kertymistä ja yleistä huonovointisuutta.

- Iho tarvitsee nestettä. Jos et saa tarpeeksi nestettä, muuttuu ihosi kuivaksi, harmaaksi ja vanhenee aikaisemmin.

- Elimistön kuivuessa mikään ei toimi, ihminen menee suorastaan tukkoon liian vähäisen nesteensaannin seurauksena.

- Selluliitistä kärsivien kannattaa juoda vettä, se vähentää turvotusta, kun taas turvotus nostattaa selluliitin esille.

- Toisin kuin tuossa yläpuolella joku väitti, elimistön kuivuminen nostaa verenpainetta. Riittävä nesteensaanti alentaa sitä. ( Tiedän tämän ihan faktana, koska sairastan verenpainetautia.)

Kun juo riittävästi vettä, iho ja silmät kirkastuvat ja voivat paremmin. Turvotus katoaa, ruoansulatus toimii paremmin, aineenvaihdunta normalisoituu, elimistö puhdistuu normaalisti, kuona-aineita poistuu, tuntee olonsa virkeämmäksi jne...

Puhumattakaan siitä, että ilman vettä ihminen kuolee aika nopeasti. Kaikista tärkein asia siis ihmiselle ja ennenkaikkea laihduttajalle on riittävä vedenjuonti.

'Kaksi litraa puhdasta vettä päivässä + muut juomat ja nesteet lisäksi' - se on tarpeeksi.

Äänestä

Vedessä ei ole kaloreita joten se ei lihota. Runsaan veden juonti kiidyttää aineenvaihdunta ja näin ollen laihduttaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vedessä viehättää? kirjoitti:

Mikä maaginen raja siinä vedessä on, että juuri kaksi litraa?

Kalorilaskurin myötä aloitin laihduttamisen muutama viikko sitten, ja myönnän suoraan ettei minulla ole paljon hajua laihduttamisen teknisistä hienouksista. Vettä suositellaan juotavaksi, mutta karsastan ajatusta siitä, että kahden vesilitran jälkeen minussa on kaksi kiloa ylimääräistä. :/

Muutenkin noin huiman vesimäärän juominen arveluttaa, kun olen tottunut reilusti pienempään määrään, en kraanavettä juo oikeastaan ollenkaan ja teetä tai kahviakin ehkä maksimissaan kolme kuppia päivässä. Eli jos kahvi on itsessään diureetti ja ruoan seassa saattaa tulla ehkä puoli desiä nestettä, niin ei siitä kovin paljon kerry... Limuja tai muita sokerilitkuja en juo lainkaan.

Onko siinä vedessä siis jotain, miksi kannattaa riskeerata se kaksi kiloa? Auttaako se jotenkin pitemmällä aikavälillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu