Vaaditteko oikeasti

Kondomin käyttö on minulle itsestään selvää, kun ollaan uusia tuttavuuksia. Tuntuu kuitenkin jotenkin hölmöltä ruveta hankkimaan testitodistuksia siinä vaiheessa, kun suhde jatkuu ja haluaa jatkaa ilman suojaa. Teettekö tosiaan niin? Voiko joku kokea sen loukkauksena? Onko tämä jollekin muulle hankala ajatus?
463180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Jos nainen kokee tuon loukkauksena, se on hänen ongelmansa. Nykyisin ihmiset tuntuvat olevan valikoivan rehellisiä, joten miksi aiemmat seksisuhteet tekisivät poikkeuksen ?! Mun mielestä testi on halpa henkivakuutus, ja epämieluisten "yllätysten" riski pienenee. Mutta, jokainen toimii tavallaan...

Äänestä

pitäisi olla itsestään selvää. Jos joku ottaa asian loukkauksena, hän on tyhmä tai äärimmäisen itsekeskeinen.

Äänestä

Tuollainen laskisi kyllä pisteitä silmissäni. Joko tällaisella ihmisellä on hitosti yhden yön suhteita tai sitten se on muuten vain vähän liian pikkutarkka ja vainoharhainen.

Tilastot kuitenkin puhuvat sen puolesta, että ei maksa vaivaa (esim. klamydiaa esiintyy vain muutamalla prosentilla väestöstä ja se taksimatka kotia on suurempi riski kuin hiv). Tietenkin jos vaihtaa seurustelukumppania kuin sukkia niin sitten.

Äänestä
  • Suomalaisella jossain elämänvaiheessa.

    Äänestä

  • "Tuollainen laskisi kyllä pisteitä silmissäni. Joko tällaisella ihmisellä on hitosti yhden yön suhteita tai sitten se on muuten vain vähän liian pikkutarkka ja vainoharhainen."

    Siis ajattelet että nainen joka vaatii sinulta testejä on sellainen jolla on ollut hitosti yhden yön suhteita? Mistähän tuollainen päätelmä tulee?

    Itse olen kokematon, ja aion vaatia tulevaa kumppania käymään vähintään hiv-testissä. Onhan se todennäköisyys melko pieni, mutta mahdollinen. Parempi katsoa kuin katua. Eikä se niin hirveän suuri vaiva ole siinä testissä käydä. Ja kun ajattelee tätäkin hiv-levittäjän tapausta, niin monet näistä uhreistakin olivat tietämättömiä hivistään...

    Mielestäni ihan fiksu juttu tuo testaus. Eikä siitä kenekään pidä ainakaan loukkaantua, päin vastoin sehän osoittaa että nainen välittää omasta terveydestään kun vaatii mieheltä testejä.

    Äänestä

  • se vain nostaisi pisteitä silmissäni, jos tapaisi niin fiksun ihmisen joka älyää vaatia testejä.

    Jos kumppani ei suostu menemään testeihin, kannattaa lähteä kävelemään. Tautia ei kannata ottaa.

    Äänestä

  • joka viidennellä kirjoitti:

    Suomalaisella jossain elämänvaiheessa.

    Sekoitat klamydian varmaan kondyloomaan, tosin kondyloomaa esiintyy vielä useammalla kuin joka viidennellä jossain elämän vaiheessa. Mutta klamydia ei todellakaan ole noin yleinen.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    "Tuollainen laskisi kyllä pisteitä silmissäni. Joko tällaisella ihmisellä on hitosti yhden yön suhteita tai sitten se on muuten vain vähän liian pikkutarkka ja vainoharhainen."

    Siis ajattelet että nainen joka vaatii sinulta testejä on sellainen jolla on ollut hitosti yhden yön suhteita? Mistähän tuollainen päätelmä tulee?

    Itse olen kokematon, ja aion vaatia tulevaa kumppania käymään vähintään hiv-testissä. Onhan se todennäköisyys melko pieni, mutta mahdollinen. Parempi katsoa kuin katua. Eikä se niin hirveän suuri vaiva ole siinä testissä käydä. Ja kun ajattelee tätäkin hiv-levittäjän tapausta, niin monet näistä uhreistakin olivat tietämättömiä hivistään...

    Mielestäni ihan fiksu juttu tuo testaus. Eikä siitä kenekään pidä ainakaan loukkaantua, päin vastoin sehän osoittaa että nainen välittää omasta terveydestään kun vaatii mieheltä testejä.

    "Siis ajattelet että nainen joka vaatii sinulta testejä on sellainen jolla on ollut hitosti yhden yön suhteita? Mistähän tuollainen päätelmä tulee? "

    Ihmiset yleensä ekstrapoloivat oman käytöksensä toisiin. Petturit odottavat toisenkin pettävän heti silmän kääntäessä jne. Jos itse hyppii sängystä sänkyyn, luultavasti olettaa toisenkin tekevän niin.

    Äänestä

  • <Mies29> kirjoitti:

    paikkaansa. Kuten sanoin olen lähempänä nunnaa kuin lutkaa, mutta silti aion vaatia testejä.

    En hyväksy pettämistä, en itse pettäisi, mutta silti saattaisin epäillä kumppaniani pettämisestä (riippuu millainen hän on).

    Eli ei tuo teoria päde kaikkiin, enkä muutenkaan usko tuohon.

    Äänestä

että ompa kevytkenkäinen naikkonen, varmaan monta tautia jo saaneena ja vahingosta viisastuneena vaatii testeihin. Käyn testeissä itseni vuoksi, mutta jos tyttökaveri ei minuun luottaisi vaan vaatisi nähdä testitulokset, niin vaihtaisin muijaa. Vain epäluotettavat ihmiset eivät osaa luottaa toiseen seurustellessa. En ole koskaan vaatinut mitään testituloksia jos seurustelen, enkä tule vaatimaan. Luotan ihmistuntemukseeni.

Äänestä
  • En voi käsittää näitä miesten ajatuksia. Testit tehdään oman ja toisen terveyden suojelemiseksi. Sukupuolitaudit voivat olla oireettomia, joten sen vuoksi testit kannattaa otattaa.

    Ihmetyttää todellakin että miehet ajattelevat naisen olevan kevytkenkäinen jos vaatii testejä! Tulisi kyllä mieleen että mies kääntää asian noin välttääkseen testeihin menon...

    Äänestä

  • miehiltä ei voi testata esim. kondyloomaa joka on yleisin sukupuoliteitse tarttuva tauti Suomessa. Tosin useimmiten se ei oireile sukupuolitautina vaan se virus vain on elimistössä, tarttuen kuitenkin edelleen eteenpäin. Joten periaatteessa kukaan mies ei voi sanoa itseään taudittomaksi...

    Naisilta oireeton kondylooma voidaan löytää papa-kokeesta (jota miehille ei siis ole kehitetty).

    Äänestä

  • Ajatteleeko joku mies tosiaan näin?! No, onhan näitä, hah hah! :D

    "Luotan ihmistuntemukseeni."

    Et ole tosissasi... Eivätkö miehet ymmärrä että taudit voivat olla täysin oireettomia? Ihminen ei siis välttämättä itsekään tiedä kantavansa jotain tautia. Siinä ei mikään ihmistuntemus auta. Ei sitä päälle päin näe. Tauti voi tulla vaikka yhdeltä ainoalta ihmiseltä.

    "En ole koskaan vaatinut mitään testituloksia jos seurustelen, enkä tule vaatimaan."

    No eipä ihme jos hiv ja muut taudit leviävät, tuolla tavalla jos ajattelee...

    "Käyn testeissä itseni vuoksi, mutta jos tyttökaveri ei minuun luottaisi vaan vaatisi nähdä testitulokset, niin vaihtaisin muijaa."

    Ja muija varmaan välttyy monelta taudeilta! :)

    Ymmärrä nyt, että vain testitulokset kertovat totuuden. Se on fiksu nainen joka niitä vaatii.

    Äänestä

  • Sulla on hienoja ajatuksia kirjoitti:

    Ajatteleeko joku mies tosiaan näin?! No, onhan näitä, hah hah! :D

    "Luotan ihmistuntemukseeni."

    Et ole tosissasi... Eivätkö miehet ymmärrä että taudit voivat olla täysin oireettomia? Ihminen ei siis välttämättä itsekään tiedä kantavansa jotain tautia. Siinä ei mikään ihmistuntemus auta. Ei sitä päälle päin näe. Tauti voi tulla vaikka yhdeltä ainoalta ihmiseltä.

    "En ole koskaan vaatinut mitään testituloksia jos seurustelen, enkä tule vaatimaan."

    No eipä ihme jos hiv ja muut taudit leviävät, tuolla tavalla jos ajattelee...

    "Käyn testeissä itseni vuoksi, mutta jos tyttökaveri ei minuun luottaisi vaan vaatisi nähdä testitulokset, niin vaihtaisin muijaa."

    Ja muija varmaan välttyy monelta taudeilta! :)

    Ymmärrä nyt, että vain testitulokset kertovat totuuden. Se on fiksu nainen joka niitä vaatii.

    jos oon käynyt testissä ja tiedän olevani tauditon, niin saa muija luvan luottaa mun sanaan. Jos ei luota niin vaihtoon! Ei kukaan normaali ihminen vaadi nähdä mitään testituloksia. Sitäpaitsi mä oon ainakin saanut puhelimella tiedon, että kaikki on ok, enkä mitään paperia kouraan. Vainoharhaisen muijan kanssa en välitä seurustella. Kyllä mäkin toisen sanaan luotan, siihenhän koko suhde perustuu. Kysytkö sä sitten joka toinen viikko uudet paperit? Miten voit luottaa, jos toinen juoksee vaikka vieraissa, jos et siihen voi alunperinkään luottaa??

    Äänestä

  • tauditon mies kirjoitti:

    kondyloomaa (papilloomaviruksen aiheuttamaa infektio) ei voi testata mieheltä. Usein se on oireeton.

    Entäs jos toinen ei edes ole käynyt testeissä? Ja ei suostu menemään?

    Äänestä

Ilman muuta jos valitset suhteen joka on vakava, vaadit testauksen. Miehet on sitten edellenkin niin tyhmiä( kun luin edellisiä vastauksia)
et pitää meitä naisia seikkailijoina seksimailmassa.Joo, seikkaillaan, mut vastuu tuntien. Itse ne surffaa mennen tullen mut ei tajua vastuuta.Onneksi naisten järki toimii toisin.

Äänestä
  • "et pitää meitä naisia seikkailijoina seksimailmassa.Joo, seikkaillaan, mut vastuu tuntien. Itse ne surffaa mennen tullen mut ei tajua vastuuta.Onneksi naisten järki toimii toisin."

    Varsinkin tämä HIV-tapaus on oikein hyvä esimerkki kuinka teidän naisten järkin toimii toisin, joten mieti sinäkin vittu ketä täällä tyhmiksi haukut!

    Joten pyydä sinäkin äijiä käyttämään kumia vaan jatkossa kun siellä baarissa vittua jakelet!

    Äänestä

  • hauska! kirjoitti:

    "et pitää meitä naisia seikkailijoina seksimailmassa.Joo, seikkaillaan, mut vastuu tuntien. Itse ne surffaa mennen tullen mut ei tajua vastuuta.Onneksi naisten järki toimii toisin."

    Varsinkin tämä HIV-tapaus on oikein hyvä esimerkki kuinka teidän naisten järkin toimii toisin, joten mieti sinäkin vittu ketä täällä tyhmiksi haukut!

    Joten pyydä sinäkin äijiä käyttämään kumia vaan jatkossa kun siellä baarissa vittua jakelet!

    miesten kommentteja... Taas haukuttiin naista josta ei edes tiedetä jakaako vai ei.

    Ja kuten noista miesten kommenteista huomaa, he eivät taida ottaa näitä tautiasioita kovin vakavasti...

    Äänestä

  • (ei ed.) kirjoitti:

    miesten kommentteja... Taas haukuttiin naista josta ei edes tiedetä jakaako vai ei.

    Ja kuten noista miesten kommenteista huomaa, he eivät taida ottaa näitä tautiasioita kovin vakavasti...

    "Kalikka kalahtaa" -nainen, kuinka moni nainen ajattelee tautiasioita kun antaa vetää paljaalla?? ei näköjään kovin moni.

    Kop,kop kolahtiko omatunto, taisi kolahtaa??

    Äänestä

  • sinä! kirjoitti:

    "Kalikka kalahtaa" -nainen, kuinka moni nainen ajattelee tautiasioita kun antaa vetää paljaalla?? ei näköjään kovin moni.

    Kop,kop kolahtiko omatunto, taisi kolahtaa??

    "Taas haukuttiin naista josta ei edes tiedetä jakaako vai ei."

    Sanoin tuon edellisessä viestissäni. Ja joudun sanomaan sen taas... Siitä voi päätellä että olet jotenkin katkera. Satun muuten, ei sillä että se sinulle kuuluisi, aika kokematon.

    Mutta te miehet ette ymmärrä putkiaivoillanne näitä asioita.

    Äänestä

  • taas... kirjoitti:

    Eipä ole kyllä tippaleipä -aivoissakaan paljon kehuttavaa, joten pyydän anteeksi koko kansalta teidän olemassaoloa.

    Äänestä

Aloittaja käsittääkseni mietti pitääkö tuloksista vaatia todistukset, eikä sitä vaatiako testejä (?).

Mä en kyllä vaadi kirjallista todistusta tuloksista, tuntuisi aika oudolta. Itekin olen saanut kuulla puhelimessa tulokset, enkä ole saanut mitään papereita. No kyllähän ne tietysti saisi pyytämällä paperillakin mutta jos mä olen alkamassa suhteeseen jonkun kanssa niin kyllä mä silloin luotan jo se sanaan. Voihan sen vittumainen ihminen sen paperinkin väärentää.

Mutta en kyllä varmaan suuttuisi jos multa vaadittaisiin testituloksista todisteet.

Äänestä
  • Pitäiskö minunkin kävellä baariin kortsupakka takataskussa vai testilappunen povarissa josta selviää että ei ole kuppaa eikä kuutta muut ja se että saa vetää paljaalla!?

    Kyllä luottamus on kaiken A ja O, siitä ei pääse mihinkään mutta taidetaan tämän HIV levitys uutisesta takia tehdä kärpäsestä härkänen. Väitän että kahden kuukauden päästä tästä ei paljoakaan puhuta ja sama homma jatkuu niin kuin ennenkin!

    Äänestä

Ottaen huomioon suomalaisten lutkien löyhän seksuaalimoraalin vaadin kaikilta naisilta todistuksen, SEKÄ käytän siltikin kortsua, ihan vaan varmuuden vuoksi. Voin ainoastaan luottaa itseeni.

Äänestä
  • Näissä asioissa ei voi koskaan olla liian varovainen.

    Olen tavannut naisen joka ei ole lutka, mutta hänellä on kondylooma. Hän on itse asiassa hyvin kokematon miesasioissa, ja sen jotenkin olen huomannutkin tutustumisemme alussa. Olen sanonut hänelle että edetään hänen tahtiaa, sitten kun hän on valmis. Mutta mietityttää kuitenki tuo virus mikä hänellä on... Sehän voi tarttua muhunkin, mutta välitän hänestä kovasti ja toivon viettäväni loppuelämäni tämän naísen kanssa. Hän myös sanoi, ja olen itsekin lukenut, että kondylooma on hyvin yleinen, ja se on usein oireeton kuten hänelläkin. Kondomi ei välttämättä suojaa siltä, tämäkin on faktatietoa. Hän on kuitenkin elämäni nainen, joten yritän suhtautua tuohon asiaan ymmärtäväisesti ja tukea häntä.

    Äänestä

  • Mies24 kirjoitti:

    Näissä asioissa ei voi koskaan olla liian varovainen.

    Olen tavannut naisen joka ei ole lutka, mutta hänellä on kondylooma. Hän on itse asiassa hyvin kokematon miesasioissa, ja sen jotenkin olen huomannutkin tutustumisemme alussa. Olen sanonut hänelle että edetään hänen tahtiaa, sitten kun hän on valmis. Mutta mietityttää kuitenki tuo virus mikä hänellä on... Sehän voi tarttua muhunkin, mutta välitän hänestä kovasti ja toivon viettäväni loppuelämäni tämän naísen kanssa. Hän myös sanoi, ja olen itsekin lukenut, että kondylooma on hyvin yleinen, ja se on usein oireeton kuten hänelläkin. Kondomi ei välttämättä suojaa siltä, tämäkin on faktatietoa. Hän on kuitenkin elämäni nainen, joten yritän suhtautua tuohon asiaan ymmärtäväisesti ja tukea häntä.

    niin kauan oireeton kunnes oireita ilmenee. Ja harvemmin oireita ilmenee miehillä, mutta miehet yleensä kantajia. Kondylooma on virusperäinen sukupuolitauti ja vaikea todeta ilman että on oireita. Mistä hän on saanut asian tietoonsa?

    Itse sain kondylooman exältäni, seurustelimme viisi vuotta. Harvinaista kyllä, mutta miehellä ilmeni oireita vuoden seurustelun jälkeen ja siitä siis sain myös itselleni epävarman tiedon, kävin testeissä, mutta muistaakseni vastaanotto oli se, että viruksen olemassaoloa on vaikea todentaa ilman selkeitä oireita. Ensimmäiset oireet sain vasta kun seurustelumme oli loppunut.

    Nyt vituttaa se asia. En voi tehdä asialle enää mitään, koska virus on olemassa elimistössä. Rasittavinta on, että virus voi tarttua myös vaikka käyttäisi kondomia. Eli mikään ei suojaa vastapuolta ja hänen kenties tulevia kumppaneitaan.

    Ainoa lohdutus on se, että n. 3/4 on jo virus. Toivon siis etten ikinä tartuta ketään. Ja miehellähän tauti on miltei harmiton, mutta naiselle se saattaa aiheuttaa kohdunkaulasyöpää. Toivottavasti papillooma-rokotukset tulevat pakollisiksi kaikille nuorille.

    Äänestä

Olen se alkuperäinen kysyjä. Vastaukset olia teoreettisia. Ei siellä ollut htään, joka olisi selvästi, ett suhteet on aloitettu testissä käymällä, siis oikeasti!

Muistutuksena nuorille Naisille. Ne oireettomat taudit voivat kuitenkin tuhota ajan mittaan lisääntymiselimet. Otselläni on joskus nuoruudessa ollut joku tulehdus, liekö joku seksitauti tai ihan muu, joka oli kai sitten johonkin muuhun antibioottia syödessä parantunut. Se oli silloin vuosikymmeniä sitten, kun hiviä ei ollut ja muutkin taudit vähäisiä ja turvaseksistä ei puhuttu mitään. Joka tapauksessa lapsenteko onnistui vasta kun munajohtimet oli leikattu auki. Leikkauksen yhteydessä kysyin todennäköisyyttä tulla raskaaksi, sanottiin 20%. Ja me saimme lapsia, leikkaus onnistui Ja minun tapauksessani arpeutumat olivat vähäisiä, aina ei pystytä korjaamaan. Eli kysymys ei ole siitä ainoastaan,, että tuleeko hiv (tosiaan voi ajatella, että se on niin epätodennäköistä) vaan siitä, että nämä muutkin ovat tuhoisia, seuraukset eivät ole aina vain lääkekuurilla hoidettavissa.

Äänestä
  • Onko joku oikeesti pyytänyt testitulokset kirjallisena? Itse en ole koskaan saanut (enkä pyytänytkään). Periaatteessahan se on muuten aika turhaa pyytää toista menemään testeihin jos siitä ei ole esittää mitään paperilla, tyyppihän voi vaan vakavalla naamalla vakuuttaa että "joo joo kävin kävin ja kaikki on hyvin" vaikkei oisi ikinä lääkäriä nähnytkään.

    Äänestä

Onko joku aloitanut suhdetta käymällä testeissä puolin ja toisin ja mahdollisesti useammankin kerran. Kovin ovat teoreettisia nämä vastaukset.
No kai sitä sen verran täytyy luottaa ihmiseen, jonka kanssa suhdetta aloittaa, että sanaan uskoo, siis kun on testattu. Miksi aloittaa suhdetta ihmisen kanssa, johon ei voi sen vertaa luottaa. Tarkoitin sitä, että onko ylipäänsä siinä vaiheessa ihmiset käyneet testaamassa puolin ja toisin. Siis oikeasti, eikä vain teoriassa ole sitä mieltä, että niin pitäisi tehdä.

Äänestä

...alkavat soida jos nainen tarjoaa omia testituloksiaan ja alkaa kysellä olisiko minulla vastaavia.

Samoin poistun hiljaa takavasemmalle mikäli nainen kehuu olevansa "seksuaalisesti aktiivinen".

Äänestä
  • "...alkavat soida jos nainen tarjoaa omia testituloksiaan ja alkaa kysellä olisiko minulla vastaavia."

    Miksi ihmeessä? Selitä mulle! Eikö se ole fiksua vaatia toiselta testituloksia ja näyttää itsekin omansa. Taudin voi saada yhdeltä ainoalta ihmiseltä ja sen yhden ainoan ihmisen jälkeen voi käydä testeissä, jotta voi sitten kun tapaa hyvän miehen, aloittaa puhtaalta pöydältä kun tietää ettei tauteja ole. Ja taudit tosiaan voivat olla oireettomia eikä sitä voi ihmisestä päälle päin nähdä onko tällä tauteja vai ei, vaikka miehet kovasti niin luulevatkin...

    Äänestä

  • ihmeessä? kirjoitti:

    "...alkavat soida jos nainen tarjoaa omia testituloksiaan ja alkaa kysellä olisiko minulla vastaavia."

    Miksi ihmeessä? Selitä mulle! Eikö se ole fiksua vaatia toiselta testituloksia ja näyttää itsekin omansa. Taudin voi saada yhdeltä ainoalta ihmiseltä ja sen yhden ainoan ihmisen jälkeen voi käydä testeissä, jotta voi sitten kun tapaa hyvän miehen, aloittaa puhtaalta pöydältä kun tietää ettei tauteja ole. Ja taudit tosiaan voivat olla oireettomia eikä sitä voi ihmisestä päälle päin nähdä onko tällä tauteja vai ei, vaikka miehet kovasti niin luulevatkin...

    Kertoo tuo sen että nainen lienee jossain vaiheessa vaihtanut miestä kuin paitaa.
    Sukupuolitaudin riski on suuri, vaikka testitulos näyttäisi puhdasta. Yleisimpiä eli herpestä tai kondyloomaa ei nimittäin testata kun niihin ei ole hoitoa.

    Kun itselläni ei ole tauteja niin en viitsi niitä hankkia. Teininäkin tuli onneksi käytettyä kondomia vaikka senikäisenä riskit olivat huomattavasti pienemmät kuin nykyisin.

    Äänestä

  • jjjkl kirjoitti:

    Kaikkea sitä saakin lukea, kyllä sen taudin saa yhdeltä kaverilta, ei siinä sen enempää vaihdella tarvitse. Ja sinulta testin vaatiminen ei todista naisesta mitään muuta kuin että haluaa sinusta tietää, riippumatta siitä, onko kokenut vai neitsyt. Ehkä sinä sitten vain koskemattomia tyttöjä haalit itsellesi, kun et testeistä ole kiinnostunut. Vai onko sinulla todellakin käsitys, että naisen pitää olla usean miehen kanssa ennen kuin tauti tulee tarttuvaksi? Ikäänkuin ne taudit vaatisivat jonkinlaista bakteerien ja virusten kertymää, Että voi olla tietämättömiä ihmisiä vielä tuolla kentällä saalistamassa. Jos olet ollut paelkästään kokemattomien kanssa aina sen edellisen testin jälkeen, voin jotenkin käsitää tekstisi. Muuten se on ihan älytöntä!!!

    "Kertoo tuo sen että nainen lienee jossain vaiheessa vaihtanut miestä kuin paitaa."

    Kuule, nainen ei välttämättä ole ollut kovinkaan monen kanssa vaan haluaa yksinkertaisesti varmistua taudittomuudestasi. Uskomatonta puhetta tosiaan... Jos nainen vaatii testejä niin hän on ollut monen kanssa? Sinulla on käsittämätön ajattelutapa. Tuo taitaa olla vain sinun keinosi välttyä testeiltä...

    Nainen on voinut itse käydä testeissä ja haluaa sinun testitulokset jotta varmistuisi että sinulla ei ole tauteja!!!

    Äänestä

  • jjjkl kirjoitti:

    Kertoo tuo sen että nainen lienee jossain vaiheessa vaihtanut miestä kuin paitaa.
    Sukupuolitaudin riski on suuri, vaikka testitulos näyttäisi puhdasta. Yleisimpiä eli herpestä tai kondyloomaa ei nimittäin testata kun niihin ei ole hoitoa.

    Kun itselläni ei ole tauteja niin en viitsi niitä hankkia. Teininäkin tuli onneksi käytettyä kondomia vaikka senikäisenä riskit olivat huomattavasti pienemmät kuin nykyisin.

    Jos nainen vaatii sinulta testejä, niin hän haluaa tietää SINUN taudeistasi! Ei se naisen seksikumppaneista tai taudeista kerro, nainen testauttaa omat tautinsa!

    Äänestä

  • jjjkl kirjoitti:

    Kertoo tuo sen että nainen lienee jossain vaiheessa vaihtanut miestä kuin paitaa.
    Sukupuolitaudin riski on suuri, vaikka testitulos näyttäisi puhdasta. Yleisimpiä eli herpestä tai kondyloomaa ei nimittäin testata kun niihin ei ole hoitoa.

    Kun itselläni ei ole tauteja niin en viitsi niitä hankkia. Teininäkin tuli onneksi käytettyä kondomia vaikka senikäisenä riskit olivat huomattavasti pienemmät kuin nykyisin.

    Kyllä naiselta voidaan testata kondylooma, se voi näkyä papa-kokeesta. Sanot että kondyloomaa ei testata. Tämä tulee ilmeisesti siitä että sitä ei olla sinulta testattu, koska sitä ei voi mieheltä testata...

    Äänestä

  • olet tyhmä kirjoitti:

    Kaikkea sitä saakin lukea, kyllä sen taudin saa yhdeltä kaverilta, ei siinä sen enempää vaihdella tarvitse. Ja sinulta testin vaatiminen ei todista naisesta mitään muuta kuin että haluaa sinusta tietää, riippumatta siitä, onko kokenut vai neitsyt. Ehkä sinä sitten vain koskemattomia tyttöjä haalit itsellesi, kun et testeistä ole kiinnostunut. Vai onko sinulla todellakin käsitys, että naisen pitää olla usean miehen kanssa ennen kuin tauti tulee tarttuvaksi? Ikäänkuin ne taudit vaatisivat jonkinlaista bakteerien ja virusten kertymää, Että voi olla tietämättömiä ihmisiä vielä tuolla kentällä saalistamassa. Jos olet ollut paelkästään kokemattomien kanssa aina sen edellisen testin jälkeen, voin jotenkin käsitää tekstisi. Muuten se on ihan älytöntä!!!

    Kun nuo virustaudit ovat niinkin yleisiä kuin ovat, ne "aktiiviset" naiset ovat saaneet sellaisen lähes varmasti.

    Jos ei itselleen tauteja halua, kannattaa keskittyä sellaisiin jotka ovat harrastaneet pitempiä suhteita.

    On meissä miehissäkin sellaisia jotka harkitsevat mihin ryhtyvät. Nainen voi olla vaikka kuinka kivaa seuraa ja nätti, mutta kun tietää että sillä on 90% todennäköisyydellä joku tauti niin tulee pidettyä housut jalassa. Ei oikein huvita ottaa riskiä edes kumin kanssa.

    Äänestä

  • jjkl kirjoitti:

    voi olla kondylooma, koska se on yleinen ja sitä ei voi miehiltä testata.

    Ja toisaalta voit tavata naisen joka on vaikka vielä hyvin kokematon mutta tällä on silti kondylooma, koska se on niin yleinen että sen voi saada vaikka ei monen kanssa olisi ollutkaan.

    Äänestä

  • sinullakin kirjoitti:

    Itse mieluiten väistelen noita parantumattomia virustauteja. Ne testeissä näkyväthän parantuvat antibioottikuurilla, paitsi tietenkin hiv.

    Minusta asiaa kannattaa ajatella siltä kantilta että melko kokemattomiltakin tauteja löytyy, "kokeneilla" niitä on varmasti.

    esim. naisen kondylooman sen mukaan, onko nainen kokenut (seksuaalisesti aktiivinen) vai kokematon?

    Äänestä

  • arvioit kirjoitti:

    esim. naisen kondylooman sen mukaan, onko nainen kokenut (seksuaalisesti aktiivinen) vai kokematon?

    Ihan realistisesti arvioin että "kokeneelta" saa kondylooman tai herpeksen ihan varmasti, pitkiä parisuhteita harrastaneelta on vain melkoinen riski.

    Kun itse olen noilta virustaudeilta toistaiseksi välttynyt, en viitsi ottaa isoja riskejä.

    kokemattomalla naisella on kondylooma, niin arvioitko sitä silloin eri tavalla kuin jos tapaisit kokeneen naisen jolla on kondylooma (kokeneilla ainakin on, kuten itsekin totesit)?

    Äänestä

  • jos- kirjoitti:

    Mistä ihmeestä se olisi kondylooman saanut, vessan pöntöstä tai saunan lauteilta?

    Äänestä

  • jjkl kirjoitti:

    Kun nuo virustaudit ovat niinkin yleisiä kuin ovat, ne "aktiiviset" naiset ovat saaneet sellaisen lähes varmasti.

    Jos ei itselleen tauteja halua, kannattaa keskittyä sellaisiin jotka ovat harrastaneet pitempiä suhteita.

    On meissä miehissäkin sellaisia jotka harkitsevat mihin ryhtyvät. Nainen voi olla vaikka kuinka kivaa seuraa ja nätti, mutta kun tietää että sillä on 90% todennäköisyydellä joku tauti niin tulee pidettyä housut jalassa. Ei oikein huvita ottaa riskiä edes kumin kanssa.

    Et kuitenkaan pysty perustelemaan miten testeissä käyminen osoittaisi "aktiivisuutta", mitä alunperin väitit... Sunhan ei tietenkään mikään pakko ole kenenkään kanssa hommailla, mutta siitä tässä jutussa ei ollut kyse. Lähdit viemään keskustelua ihan eri suuntaan kun huomasit ettet itsekään ymmärrä väitettäsi. (Tuloksia näyttävä / pyytävä nainen on jossain vaiheessa vaihtanut miestä kuin paitaa)

    Äänestä

  • jjjkl kirjoitti:

    Mistä ihmeestä se olisi kondylooman saanut, vessan pöntöstä tai saunan lauteilta?

    nainenko? No katsos vaikka se olisi vain vähän ollut miesten kanssa tai olisi neitsyytensä menettänyt, niin sillä naisella voi olla kondylooma...

    Äänestä

  • sulle vielä: kirjoitti:

    Kyllä naiselta voidaan testata kondylooma, se voi näkyä papa-kokeesta. Sanot että kondyloomaa ei testata. Tämä tulee ilmeisesti siitä että sitä ei olla sinulta testattu, koska sitä ei voi mieheltä testata...

    Joo mutta kun menee perustesteihin niin ei ainakaan täällä meilläpäin testata. Varmaan ehkä pyydettäessä sitten..?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

testituloksia kirjoitti:

Kondomin käyttö on minulle itsestään selvää, kun ollaan uusia tuttavuuksia. Tuntuu kuitenkin jotenkin hölmöltä ruveta hankkimaan testitodistuksia siinä vaiheessa, kun suhde jatkuu ja haluaa jatkaa ilman suojaa. Teettekö tosiaan niin? Voiko joku kokea sen loukkauksena? Onko tämä jollekin muulle hankala ajatus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu