Ei se onnistu

Ennen kun tähän tulee vihaisia puolustavia vastauksia haluan sanoa, että itse pidän Turkkilaisista ja muista tummista etelän pojista. Siis ulkonäöllisesti ja miksei muutenkin.
Muttakun se on nähty niin moneen kertaa, ettei ne vaan onnistu ne suhteet suomalainen-muslimi. Miksi laittaa hiiltä tuleen lisää. Ei ne turistikohteiden ihanat pojat miksikään muutu. Ja muutenkin vaikka ei olisikaan turistikohteesta niin ei se kulttuuri mihinkään muutu. Siis seurustelin kerran turkkilaisen kanssa ja kantapään kautta opin, että en kokeile enää. Eikä tämä ole vain minun näkemykseni asiasta.
Ja siis tottakai olen onnellinen niiden puolesta joilla se onnistuu, mutta mun näkökulmasta se ei vaan ole toimivaa.
Näin. Piti nyt tämäkin sitten sanoa.
Amerikkalaiset on parhaita :D
5699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei minunkaan mieheni ole turkkilainen, sitä suuremmalla syyllä ihmettelen mikä tarve sinulla oli tuoda tämä asia esiin? Ja miksi ihmeessä suomi-muslimi suhde olisi pelkästään Turkin turistikohteissa alkunsa saanut lomaromanssi? Eräs ystävättereni tapasi muslimimiehensä Australiassa arkkitehtuuriin liittyvässä kokouksessa. Minä taas asuin neljä vuotta jenkeissä eikä amerikkalaisten kanssa synkannut sillä tavalla vaikka pari hyvää miespuolista kaveria niiltä ajoilta jäikin. Itselleni paras mies löytyi lopulta Keski-Euroopasta. Ei kai näihin asioihin mitään sääntöä ole?

Äänestä
  • Ei ei. Puhuin vaan esimerkkinä turkin turistipojista kun niihin nyt suomalaiset rakastuvat niin helposti.
    Ja kun valitettavasti täällä aika paljon keskustelevat on turkkilaisen tai arabin kanssa (tai ainakin suunnittelee).
    Halusin vain kertoa mielipiteeni. En tahallani halua yleistää tai pahoittaa kenenkään mieltä.

    Äänestä

Eli jos kerran seurustelee suomalaisen kanssa, eikä se toimi, niin ei kannata enää ikinä uudestaan sellaiseen erehtyä? Ihmeellistä logiikkaa.

Äänestä

Voisitko jotenkin saada meidät muutkin vakuuttuneeksi siitä amerikkalaisen miehen paremmuudesta, sen sijaan että Päivän Hyvänä Työnä varoittelet satunnaisia Turkin turistirannoilla lomailevia neitoja?

Äänestä
  • No mun pointti oli vain se, että kulttuurierot ovat liian suuret suomalaisen ja etelänmaalaisen välillä. On suurempi prosetti sen epäonnsitumiseen kuin onnistumiseen.
    Ja muutenkin heillä on ihan erilaiset arvot jne.
    Mutta ei tietysti voi yleistää.
    Enkä yhtään ihmettele ihmisten epäluuloja niitä niin ihania suklaasilmiä kohtaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piip kirjoitti:

Ennen kun tähän tulee vihaisia puolustavia vastauksia haluan sanoa, että itse pidän Turkkilaisista ja muista tummista etelän pojista. Siis ulkonäöllisesti ja miksei muutenkin.
Muttakun se on nähty niin moneen kertaa, ettei ne vaan onnistu ne suhteet suomalainen-muslimi. Miksi laittaa hiiltä tuleen lisää. Ei ne turistikohteiden ihanat pojat miksikään muutu. Ja muutenkin vaikka ei olisikaan turistikohteesta niin ei se kulttuuri mihinkään muutu. Siis seurustelin kerran turkkilaisen kanssa ja kantapään kautta opin, että en kokeile enää. Eikä tämä ole vain minun näkemykseni asiasta.
Ja siis tottakai olen onnellinen niiden puolesta joilla se onnistuu, mutta mun näkökulmasta se ei vaan ole toimivaa.
Näin. Piti nyt tämäkin sitten sanoa.
Amerikkalaiset on parhaita :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu