Miten teillä puolisonne on kosinut teitä? (Jos siis olette jo niin pitkällä ja jos hän oli se, joka kosi). Oliko ns. perinteinen kosiminen vai liittyikö siihen jotakin suomalaiselle kulttuurille vierasta, mutta hänen kulttuurilleen ominaista?
Itse asiassa poikaystäväni oli se, joka otti asian puheeseen kihlauksesta ja jossain vaiheessa olin kai aika okei asian kanssa. Ei sitä sinänsä tullut mietittyä. (Elämme siis edelleen kaukosuhteessa). Sitten jossain vaiheessa hän alkoi siitä puhumaan enemmän ja enemmän ja jotakin puhui sitten "ensi vuodesta" (viime vuonna siis tapahtui tämä). Mutta itse kuitenkin olin sitä mieltä, että ehkä parempi kuitenkin vielä odottaa, kun ei edes asuta yhdessä ja muutenkin nähdään harvemmin (paitsi mesessä). Kaikenlisäksi on kyse minun ensimmäisestä suhteestani ja siihen liittyy myös muutama muu juttu. Hän oli asian kanssa ihan sujut, kyllä hän odottaa, niin paljon kuin minä tarvitsen aikaa ja myönsi olevansa aika äkkipikainen.
Kun elo-syyskuussa taas tavattiin. Asia tuli jälleen kerran puheenaiheeksi, mutta lähinnä normaalin keskustelun kautta "että sitten joskus, kun mennään kihloihin jne..".
Sitten hän kertoi, että ensin kysytään kihloihin ja sitten kun ollaan oltu kihloissa ja kun aika siihen koittaa, mies kysyy naimisiin... En ole ikinä maailmassa kuullut tämänlaisesta systeemistä siis Euroopassa. Yritin selittää, että miehenhän pitäisi kysyä sitä naimisiinmenoa ja tulevaisuuden jakamista, eikä pelkästään kihloihin menosta. Sillä vaikka naimisiin mentäisiin vasta viiden vuoden kuluttua, kihloihin mennään joka tapauksessa "samalla kysymyksellä". Eihän siihen nyt kahta kysymystä tarvitse. Ja jos olen suostunut kihloihin, kaipa nyt suostuisin naimisiinkin.
En nyt ymmärrä. Joko mieheni on käsittänyt aivan väärin tämän "kosimissysteemin" tai voiko olla mahdollista, että toisessa Euroopan maassa toimitaan näin? Eihän kosimisen tietenkään tarvitse mennä saman kaavan mukaan, mutta minusta tämä systeemi ei älyllä väläytä.
Itse asiassa poikaystäväni oli se, joka otti asian puheeseen kihlauksesta ja jossain vaiheessa olin kai aika okei asian kanssa. Ei sitä sinänsä tullut mietittyä. (Elämme siis edelleen kaukosuhteessa). Sitten jossain vaiheessa hän alkoi siitä puhumaan enemmän ja enemmän ja jotakin puhui sitten "ensi vuodesta" (viime vuonna siis tapahtui tämä). Mutta itse kuitenkin olin sitä mieltä, että ehkä parempi kuitenkin vielä odottaa, kun ei edes asuta yhdessä ja muutenkin nähdään harvemmin (paitsi mesessä). Kaikenlisäksi on kyse minun ensimmäisestä suhteestani ja siihen liittyy myös muutama muu juttu. Hän oli asian kanssa ihan sujut, kyllä hän odottaa, niin paljon kuin minä tarvitsen aikaa ja myönsi olevansa aika äkkipikainen.
Kun elo-syyskuussa taas tavattiin. Asia tuli jälleen kerran puheenaiheeksi, mutta lähinnä normaalin keskustelun kautta "että sitten joskus, kun mennään kihloihin jne..".
Sitten hän kertoi, että ensin kysytään kihloihin ja sitten kun ollaan oltu kihloissa ja kun aika siihen koittaa, mies kysyy naimisiin... En ole ikinä maailmassa kuullut tämänlaisesta systeemistä siis Euroopassa. Yritin selittää, että miehenhän pitäisi kysyä sitä naimisiinmenoa ja tulevaisuuden jakamista, eikä pelkästään kihloihin menosta. Sillä vaikka naimisiin mentäisiin vasta viiden vuoden kuluttua, kihloihin mennään joka tapauksessa "samalla kysymyksellä". Eihän siihen nyt kahta kysymystä tarvitse. Ja jos olen suostunut kihloihin, kaipa nyt suostuisin naimisiinkin.
En nyt ymmärrä. Joko mieheni on käsittänyt aivan väärin tämän "kosimissysteemin" tai voiko olla mahdollista, että toisessa Euroopan maassa toimitaan näin? Eihän kosimisen tietenkään tarvitse mennä saman kaavan mukaan, mutta minusta tämä systeemi ei älyllä väläytä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Toissa iltana telkusta tuli ohjelma.
siinä pari muslimi mimmiä kertoili,seurustelusta ja kihlauksesta.
Kertoivat kihlauksen kestävän pari vuotta ennen avioitumista,että ehtii huomata ennen naimisiin menoa,jos pitää vaikka purkaa kihlaus.
Eli menen jouluksi naisystäväni luokse Aasian suuntaan ja hänen perheensä vieraaksi.
Minä kysyn tulevan morsiammeni isältä ja äidiltä heidän tyttärensä (vertauskuvvallisesti) sydäntään ja kättä..Mikäli he hyväksyvät minut, niin sen jälkeen menemme kihloihin tapanin päivänä ja häät joskus ensikesänä.
Traditio on aikalailla semmoinen, kuin se oli enenaikaa täällä Suomessakin, olemmehan molemmat kristittyjä ihmisiä.
Kaunista käytöstä suomalaiselta mieheltä.
En usko että meillä meni aluksi minkään kaavan mukaan, vaan se oli ennemminkin sellainen yhteinen toive.
Olimme eräänä sunnuntaina tavallisilla treffeillä ja istuimme aurinkoisella terassilla. Mies sanoi, että kyllä sun kanssasi on kiva ja helppo olla, haluaisin olla sun kanssasi lopun ikää, oikeastaan haluaisin sun kanssasi naimisiin! Minä en ottanut sitä varsinaisena kosimisena ja vastasin että voisin myös kuvitella että se olisi ihanaa elämää se! Heti maanantaina kävimme ostamassa hopeasormukset ja sitten illalla kotona kumpikin tasa-arvon nimissä vuorollamme kosimme toisiamme.
Vähän virallisempi osuus tapahtui parin kuukauden kuluttua kun kävimme Suomessa perhettäni tapaamassa miehen ensi visiitillä. Mies sanoi, että ei riitä että minä haluan hänen kanssaan naimisiin vaan myös perheeni mielipide on tärkeä. Varsinkin äiti oli tästä "vanhanaikaisesta" tavasta aivan haltioissaan. Varsinkin kun olimme molemmat jo lähes kolmekymppisiä eikä siinä iässä enää yleensä vanhempien mielipiteitä kysellä.
Jos siis nyt ymmärsin oikein, että ensin kysytään mennäänkö kihloihin ja jos vastaus on että joo, niin sitten katellaan pari vuotta, että onko tuosta ukosta/akasta mihinkään. Ja sitten kysytään uudestaan että josko mentäis nyt naimisiin.
Minusta se on aika selkeetä noin, että jos itteään on ruvennu epäilyttämään, niin voi "perua" koko jutun! ;D Tai ainakin harkita vielä asiaa. Että kihlautumiseen lupautuminen ei oo heti että häitä pitäis ruveta valmistelemaan.
Näin minä ajattelen. Minun poikaystävä puhunu kihloista jo suunnilleen ensi hetkistä alkaen ja oon sivuuttanu ne sanomalla että ei vielä PIIITKÄÄN aikaan :D Kuulema voi odottaa mua vaikka 10 vuotta, mutta tiedä häntä.
Kihlaus on Suomessakin nykyään monelle sellainen "seurustelun virallistaminen" enemmän kuin lupaus avioliitosta. Naimisiinmenosta puhutaan sitten joskus erikseen. Monet taas menevät suoraan naimisiin ilman kihloja. Oma siskoni oli viisi vuotta kihloissa/avoliitossa (suomalaisen) miehen kanssa, mies ei kylläkään halunnut naimisiin, kihlat ja avoliitto riittivät hänelle. Sitten kun näille tuli vauvakuume, niin mies tavallaan kosi siskoani uudestaan ja ehdotti naimisiinmenoa.
että minä kosin, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan...
annetaan avioliitto lupaus. Jossain päin sillä kai pääsee pöksyihin.
joka on turkkilainen, kertoi ensin että haluaa jakaa elämänswä ja sydämensä ja kaiken kanssani.Sitten hän kysyi, milloin mnetäisiin naimisiin.
Kun tapasimme, hänellä oli sormus. Olimme siis kihloissa.
Näimisiinmenoa suunnittelemme joskus hamassa tulevaisuudessa.
Vuoden verran olisi kuulemma kohtuuaika olla kihloissa.
Maassa maan tavalla...