Eli, olen laihiksella ja ajattelin ruveta treenaamaan vatsalihaksia. Nyt olisikin tärkeää tietää nämä asiat varmaksi: Monta tuntia päivässä/viikossa pitää treenata? Onko tästä apua kun tavoitteena on tiputtaa -18kg? Auttaako estämään sen että iho ei jää roikkumaan? Mitä hyötyä vatsalihasten treenaamisesta tarkemmin sanottuna on? Voiko treenata myös jumppapallolla? Ruokavalio on muutettu kevyemmäksi ja se sisältää myös lihaa. Kävelen myös ja teen kotitöitä.
Apuvaa...
en tiedä mistään mitään...
2358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kunhan se on pysyvää. Yleensä sanotaan että esimerkiksi 12000 askelta päivässä helpottaa jo laihduttamista, alle sen jäävällä ei ole painon kannalta merkitystä. Liikunta auttaa juuri siihen, ettei iho jää roikkumaan, mutta sen merkitys sellaisenaan varsinaisessa kilojen pudotuksessa on silti melko pieni. Tuo 12000 askelta on paljon, se vastaa noin kuuden kilometrin kävelyä!
Vatsalihasten treenaamisessa on se hyöty, että kun saat rasvaa lihasten päältä pois ruokavaliolla, treenatuilla vatsalihaksilla näytät kiinteämmältä ja iho ei jää roikkumaan. Esimerkiksi kymmeniä kiloja ilman liikuntaa laihdutettaessa roikkuva iho on väistämätön seuraus, liikunnalla sitä voi ainakin vähentää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että rasva palaa kaikessa liikunnassa joka puolelta kehoa, ei siis vatsalihasliikkeillä erityisesti vatsasta. Voit treenata myös jumppapallolla, se kehittää myös tasapainoa samalla.
Kerrot harrastavasi kävelyä. Se on aerobista liikuntaa, jota pitäisi harrastaa noin kolme kertaa viikossa ja niin reippaasti, että syke todella nousee (n. 6 km/h). Muussa tapauksessa sen lisäksi kannattaa harrastaa jotain kuormittavampaa aerobista liikuntaa (uintia, spinningiä, normaalia pyöräilyä esim. muutamia mainitakseni).
Hyvä "sääntö" on, että viikossa pitäisi olla kahdesta kolmeen kertaa aerobista liikuntaa, kaksi kertaa viikossa lihaskuntoa ja ehdottomasti vähintään yksi lepopäivä viikossa. Ilman sitä harjoittelusta ei ole hyötyä, koska palautumiselle ei jää aikaa.
Ehkäpä kannattais treenata muitaki lihaksia kuin pelkkiä vatsoja. Ei muuten, mutta saa helpommin kropan parempaan kuntoon.
Jos kuitenki päättää tehdä pelkästään vatsan seudulle töitä, niin ehdottomasti kannattaa tehdä myös yhtä paljon selkälihaksia. Jos vatsan puoli vahvistuu enemmän kuin selkä, menee kipeäksi selkäpuoli taatusti, sekä ryhti kärsii. Kroppa kääntyy eteenpäin ja selän oikaiseminen vaikeutuu. Ryhti siis kaatuu eteenpäin jos selkälihakset unohtaa.
Lisäksi on hyvä tehdä enemmän vinoja vatsalihaksia. Suorien vatsalihasten treenaus monilla suurentaa vyötäröä kun edestä päin kroppaa katsotaan. Eli jos etsit kapeampaa uumaa, tee kiertäen vatsalihaksia. Sillä ne vatsan sivuilla olevat lihakset tekevät vyötärön, ei niinkään ne "sikspäkkilihakset".
Jumppapallolla saa aika tehokkaasti tehtyä vatsalihakset. Siinä saa myös samalla tehtyä vähän aerobista liikuntaa kun lisää tahtia liikkeiden välillä. Jumppapallo on hyvä apuväline jos ottaa käsipainot vielä mukaan treenaukseen (suosittelen todellakin...)
Selkälihakset onnistuu jumppapallolla helposti ja ei tarvi makoilla lattialla rähmällään.
Ja kuinka paljon treenata... Huomaat sen kyllä. Teet tasan sen verran päivässä ku jaksat. Jos alkaa tuntua, että ei jaksa ja menee paikat kipeeksi, pidä välipäiviä. Vatsojen kans käy yleensä niin, että niitä jaksaa tehdä päivä päivältä enemmän ja enemmän. Sen mukaan siis kannattaa mennä.
Ja vatsoja tehdessä ei tarvi nousta ihan ylös asti lattista (kuten esim koulun liikuntatunneilla on opetettu ainaki mulle...) Hyvä puristus tulee ku ottaa lapaluut irti lattiasta ja vahtii että tuleeko ne alavatsan möykyt myös työhön mukaan. Siitä ylös asti nousemisesta saa kipeen selän ja häntäluun.
Ite käyn salilla monta kertaa viikossa kasvattamassa lihaksia ja siltikin käytössä jumppapallo kotona nimenomaan vatsojen vahvistamiseen. Syviä vatsalihaksia saa aika hyvin "kaivettua esiin" kun laittaa selälleen pallon päälle ja musiikin isolle. Sen tahdissa sitten tekee nopeasti eri suuntaisia rutistuksia. Kuin tanssisi ja hiki tulee varmasti jos tahti nopea ja liikkeet on laajoja. Siinä saa tällainen "konkarikin" uusia lihaksia helläksi (tehokasta treeniä siis).
Ja kävely on hyväksi kun pitää tahtia yllä. Kävelylenkin jälkeen pitäis tuntua siltä, että haluaa suihkuun, siitä tietää oliko tarpeeksi raskas lenkki ja keskisyke sopiva.
Metsäpolut yms muu vaihteleva maasto tekee hyvää myös muillekin lihaksille kuin jaloille. Esimerkiksi niille vatsalihksille...itse kävin tuossa vajaa viikko sitten sauvat kädessä kallioilla kiipeilemässä rivakkaan tahtiin ja nyt vasta alkaa tuntua, että alavatsan lihakset on palautuneet siitä kerrasta. Menen siis toistekin sitä tekemään ;)
Tsemppiä urakkaan ja kysele lisää jos joku asia vielä mietityttää :)