Ongelma

Ongelmani ei varsinaisesti liity minuun, vaan erääseen kaveriini tai itseasiassa hänen kihlattuunsa joka sattuu olemaan oman kullan kaveri.. Eli sanotaan nyt vaikka että kaverini nimi olisi mari ja hänen kihlattunsa olisi simo. Mari ja simo ovat olleet yhdessä n.4 vuotta ja ovat olleet kihloissa vuoden, mutta simo ei pidä kihlasormusta ja mari hyväksyy tämän. No oma kultani on sitten kertonut vahingossa/tahallaan minulle siitä mitä simo on puuhaillut muitten tyttöjen kanssa vaikka on seurustellut marin kanssa. Kaikesta tyttöjen kanssa puuhailuista on jo jonkun verran aikaa, mutta minua mietityttää että pitäisikö minun kertoa marille että simo on pettänyt häntä. Toisaalta silloin tekisin palveluksen marille mutta saattaisin myös rikkoa oman kullan ja simon välit koska asiat eivät olisi saaneet kantautua minun korviin.. Varsinainen dilemma..
381407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Kait Simo aikuisena tietää että jos touhuaa jotain on siitä kannettava myös vastuu.

Tieto ei ole koskaan pahasta. Ja viestitujaa on turha ampua. Sinun kultasi kertoi Simosta ehkä juuri siksi että tiesi sinun olevan Marin kaveri.

Simolle voi kertoa ettei kannata touhulla sellaista, jos ei kärsi sitä julkisesti tunnustaa.

Ehkä Mari tietää asiasta, muttei välitä. Tai molemmat kokevat tiettyä vapautta. Kerro, mutta älä ota kantaa miten Marin pitää suhtautua asiaan.

Voithan tiedustella oman kullan kantaa asiaan ennen kertomista Marialle

Äänestä

Yleensä ei kannata sekaantua toisten juttuihin, varsinkaan tuollaisiin. Mutta ymmärrän kyllä että haluaisit paljastaa "simon" puuhastelut "marille",
sillä hänellä on oikeus tietää mitä toinen oikein puuhailee.Tämän "marin" pitäisi kyllä kuulla se "simolta". Voit toki yrittää sanoa "simolle" että olet kuullut tai itse nähnyt hänen pettävän, ja jos se vielä toistuu niin kerrot "marille".
Tai sitten pidät suusi kiinni ja mitä säästyt syytöksiltä. Petturin on silti turha syyttää tekojensa seurauksista sanankantajaa. Mutta itse päätät haluatko ottaa riskin vai et.

olin aikoinaan saman dilemman edessä. Valitsin hiljaisuuden. Asia olisi ollut eri, jos kyseessä olisi ollut OMA kaverini, mutta tilanne oli sama silloin kuin teilläkin nyt. Tulee liikaa keittäjiä soppaan vaan. Ja tiedän, että poikakaverini olisi saanut myöskin raivarin siitä, että olisin mennyt sekaantumaan muiden asioihin, etenkin kun en ollut edes nähnyt yhtään tapausta, ainoastaan kuullut...

Äänestä

Lopputulos ei ole suinkaan se mitä nyt olettaisit sen olevan.
Jostakin ihmeellisestä syystä nimittäin ihmiset eivät suinkaan käyttäydy noin, etenkään naiset.
9.9 tapauksessa kymmenestä lopputulos on se, että Mari ei halua olla enään missään tekemisissä sinun kanssasi, sinun miehesi ja Simo sen sijaan ovat kavereita kuten ennenkin.
Jos siis haluat säilyttää ystävyyden Marin kanssa, suosittelen että unohdat koko asian, etkä puhu siitä koskaan, edes silloin jos he eroavat. Jos nyt kerrot, menetät ystävyyden, jos eron jälkeen kerrot, menetät sen koska et kertonut...eli niin tai näin, on parempi kun annat olla.

Äänestä
  • Minulla oli saman tyyppinen ongelma joskus ja sain sitten jälkeenpäin kuulla tältä petetyltä tytöltä syytöksiä kun en ollut kertonut mitään vaikka tiesinkin asiasta. Parempi kun kerrot vaan mitä teidät. Saa sitten tehdä itse valintansa mitä tekee - jatkaako vai jättääkö tuollaisen kaverin.

    Äänestä

  • Tiina kirjoitti:

    Minulla oli saman tyyppinen ongelma joskus ja sain sitten jälkeenpäin kuulla tältä petetyltä tytöltä syytöksiä kun en ollut kertonut mitään vaikka tiesinkin asiasta. Parempi kun kerrot vaan mitä teidät. Saa sitten tehdä itse valintansa mitä tekee - jatkaako vai jättääkö tuollaisen kaverin.

    Sinun paskoista fiiliksistähän tässä olikin kysymys.

    Äänestä

  • Mitä ihmettä puhut. Tottakai tosi ystävä kertoo totuuden. Kelvoton sellainen ystävä, joka ei kerro. Käsittämätöntä mikä asenne sinulla on tällaiseen asiaan, mikäli täysin ymmärsin.

    Äänestä

  • Tiina kirjoitti:

    Minulla oli saman tyyppinen ongelma joskus ja sain sitten jälkeenpäin kuulla tältä petetyltä tytöltä syytöksiä kun en ollut kertonut mitään vaikka tiesinkin asiasta. Parempi kun kerrot vaan mitä teidät. Saa sitten tehdä itse valintansa mitä tekee - jatkaako vai jättääkö tuollaisen kaverin.

    Ehdin jo melkein luopua toivosta, mutta löytyyhän täältä sentään yksi viisas ihminen.

    Äänestä

  • Ninnu kirjoitti:

    Sinun paskoista fiiliksistähän tässä olikin kysymys.

    Tiina puhuu sentään kokemuksesta ja ymmärtää tilanteen, kun taas sinun, Ninnu, ainoa perustelu näyttää olevan, että olet eri mieltä.

    Äänestä

ET TODELLAKAAN KERRO!!! Asia ei kuulu sulle mitenkään, että pidä pääs kiinni!!! Niinkuin kirjoitit, ongelma ei liity sinuun mitenkään! Paras kaveri sä oot sillä tavalla, ettet sotke nokkaas muiden ihmisten asioihin.

Äänestä
  • Kelvoton ja kurja se ystävä joka ei totuutta kerro! Vain todella kylmä ja ymmärtämätön ihminen ei kerro rakkaalle ystävälleen totuutta.

    MORAALISESTI OIKEIN VAI VÄÄRIN?

    VASTAUS:

    Tilanne: hyvää ystävää petetty poikaystävän toimesta

    Mitä ystävän pitäisi tehdä? Auttaa?

    Motiivi auttamiseen: Ystävän suojelu VIELÄ syvemmiltä sydänsuruilta myöhemmin, kun on jo liian myöhäistä.

    Seuraukset: sydänsuruja, mutta vähemmän kuin jos ei kertoisi

    Muuta huomioitavaa:
    - Totuus on itsessään arvokas asia
    - Totuus tulee julki ennemmin tai myöhemmin ja jonkun se on tehtävä
    - Vain totuudessa elämällä voi tulla onnelliseksi
    - Totuus vapauttaa, vaikka tosin sattuu
    - Kumpi on kohteliaampaa: sanoa totuus heti, vaikka MArin sydän särkyy vai sanoa totuus sitten kun On kulunut vuosia ja MAri on elänyt uskottoman miehen kanssa ja kirkkain silmin uskonut onnelliseen elämään ja sitten joku VIIMEIN sanoo: Öhm..."sinua on petetty. Olisin voinut kertoa tämän jo 10 vuotta sitten, et kai ole pahoillasi?"

    Johtopäätös: totuuden kertominen on moraalinen velvollisuus!

    Äänestä

Olet mielestäni oikea juorukello ja toisten asioiden sotkija jos menet kuulopuheita kertomaan eteenpäin.N.S. pahanilmanlintu.

Äänestä
  • Jos totuus on varma, niin silloin kunnon ihminen sen sanoo, tietenkin tarkoitus on auttaa ystävää eikä juoruilla.

    Äänestä

Mä sanoisin ehkä näin että, jos tämä "Mari" on sinun HYVÄ kaveri, kannattais kertoa, mutta jos ei niin kovin hyvä, en ehkä kertoisi! Toisaalta, ei kannata puuttua tollasiin asioihin, mutta toisaalta kun miettii itseään tuoksi naiseksi, minä ainakin haluaisin tietää! Kamalaa sekin jos muut tietävät,itse et!? Ja jos se mies on miehesi hyvä kaveri, sano sille suoraan että sulla on inhottava tilanne kun tiedät mikä kusipää se on(ollut?) ja et kerrot sille naiselle, ellei hän tee sitä itse! Vain mun mielipide. Koita selvitä.

Äänestä
  • Luin vasta nuo muut viestit, ja täytyy ihmetellä, että minkäslaisia ystäviä sitten sellaset ovat jotka eivät kerro tollasia asioita..!!!? Miltä teistä tuntuisi jos ystävänne tietäsivät tollasia teidän miehistä eikä kertoisi...!!? Se ei ole todellinen ystävä, joka suuttuu siitä että olet hänelle rehellinen!! Itse ainakin kertoisin hyvälle ystävälle ehdottomasti kaiken! Ja tiedän että he kertoisivat minulle, enkä varmasti siitä suuttuisi, vaan kiittäisin! (mutta asia on tosiaan eri,jos kyseessä on vain jonkinasteinen kaveri,eikä hyvä ystävä).

    Äänestä

  • Myri kirjoitti:

    Luin vasta nuo muut viestit, ja täytyy ihmetellä, että minkäslaisia ystäviä sitten sellaset ovat jotka eivät kerro tollasia asioita..!!!? Miltä teistä tuntuisi jos ystävänne tietäsivät tollasia teidän miehistä eikä kertoisi...!!? Se ei ole todellinen ystävä, joka suuttuu siitä että olet hänelle rehellinen!! Itse ainakin kertoisin hyvälle ystävälle ehdottomasti kaiken! Ja tiedän että he kertoisivat minulle, enkä varmasti siitä suuttuisi, vaan kiittäisin! (mutta asia on tosiaan eri,jos kyseessä on vain jonkinasteinen kaveri,eikä hyvä ystävä).

    Mielestäni sellainen ei ole ystävä,joka pahoittaa toisen mielen totuuksillaan.Onko edes totuuksia?Paremminkin vahingoniloinen kun toisella on mennyt huonosti.En itse ainakaan menisi puuttumaan ystävieni asioihin. Se olisi mielestäni pahin teko TOSIYSTÄVÄLLE.

    Äänestä

  • lehti

    Myri kirjoitti:

  • liisa kirjoitti:

    Oletpas sinä sitten ystävä!!! Mä oon ainakin Myrin kanssa samaa mieltä että itse ainakin kertoisin varmasti!! Ja haluaisin myös kuulla jos oma mieheni olisi jotain niin typerää tehnyt! Etkö sä sitten haluaisi?? Eikä se ole mitään "suotta mielenpahoittamista" jos kertoo totuuden, päin vastoin! Sillä saattaa säästää ystävänsä monelta mielipahalta!!

    Äänestä

  • miisa kirjoitti:

    Ymmärrän toisaalta kantasi, mutta luulen, että itse ja ystäväni osaavat itsekin huolehtia asioistaan.Kertominenkin riippuu ihmisestä.Seurauksetkin saattavat olla vaikka minkälaiset, kun totuuden puhuja puuttuu asioihin. Tiedän vuosia sitten tapahtuman, jossa ystävä päätti elämänsä, kun kun ystävä kertoi poikakaverin pettäneen. Tämäkö on mielestsi se todellinen ystävä???

    no mielestäni todellinen ystävä kyllä kertoo tollasista asioista, itse ainakin suuttuisin ystävälleni siitä, jos saisin myöhemmin jostain kuulla asiasta ja kuulisin myös että ystäväni on tiennyt siitä kokoajan..!! Ja ei se sen ystävän vika ollut jos kyseinen tyyppi oli niin lapsellinen ja omasi niin huonon itsetunnon että päätti päivänsä moisesta syystä!!!

    Asia ei ole niin yksiselitteinen, mutta mielestäni myös juorujen kertojat ovat vastuussa puheidensa jälkiseuraamuksista.Ei kaikenlaisia totuuksia voi mennä laukomaan muu kuin joku ääliö ja vastuuton ihminen.Mielipiteitä on monia.Tämä on mielipiteeni.

    Äänestä

  • Myri kirjoitti:

    Luin vasta nuo muut viestit, ja täytyy ihmetellä, että minkäslaisia ystäviä sitten sellaset ovat jotka eivät kerro tollasia asioita..!!!? Miltä teistä tuntuisi jos ystävänne tietäsivät tollasia teidän miehistä eikä kertoisi...!!? Se ei ole todellinen ystävä, joka suuttuu siitä että olet hänelle rehellinen!! Itse ainakin kertoisin hyvälle ystävälle ehdottomasti kaiken! Ja tiedän että he kertoisivat minulle, enkä varmasti siitä suuttuisi, vaan kiittäisin! (mutta asia on tosiaan eri,jos kyseessä on vain jonkinasteinen kaveri,eikä hyvä ystävä).

    Viisaan sanoja. Kuulkaa niitä!

    Äänestä

  • liisa kirjoitti:

    Mielestäni sellainen ei ole ystävä,joka pahoittaa toisen mielen totuuksillaan.Onko edes totuuksia?Paremminkin vahingoniloinen kun toisella on mennyt huonosti.En itse ainakaan menisi puuttumaan ystävieni asioihin. Se olisi mielestäni pahin teko TOSIYSTÄVÄLLE.

    Väität tällaista:
    "Mielestäni sellainen ei ole ystävä,joka pahoittaa toisen mielen totuuksillaan.Onko edes totuuksia?Paremminkin vahingoniloinen kun toisella on mennyt huonosti.En itse ainakaan menisi puuttumaan ystävieni asioihin. Se olisi mielestäni pahin teko TOSIYSTÄVÄLLE."

    Vastaa tähän kysymykseen: Kumpi näistä kahdesta on tosiystävä:

    Henkilö a) Hän tietää totuuden eikä kerro. Vuosien päästä MAri saa jostain tietoonsa, että häntä on petetty. Hän on ollut kaikin puolin rehellinen ja hyvä tyttöystävä. Hän on uhrannut parhaat vuotensa armottomalle ja antanut uskottoman hyötyä raadantansa tuloksista. Ja kun hän saa tietää kaikki sälähtää miljooniksi sirpaleiksi ja mikä sydäntäkouristava suru onkaan! MAri ajattelee, että miksi kukaan ei kertonut minulle aiemmin? Miksi näin kävi? MAri on niin sydänsuruissa, että hänen voimansa ei enää riitä uuteen suhteeseen. VAsta monien vuosien kuluttua hän on ehjä ja toivoo: kumpa vain olisin saanut tietää. Olisin antanaut, vaikka koko universumin!

    Henkilö b) Hän kertoo totuuden ja MArin sydän särkyy, tosin ei niin pahasti kuin se särkyisi vuosia myöhemmin. MAri jättää miehen ja selviää ongelmasta vuosien kuluessa ja löytää toisen miehen.

    Tosi ystävä haluaa onnelisuutta ystävälleen. Annetaanko onnellisuutta henkilön a osoittamalla tavalla?

    Äänestä

  • liisa kirjoitti:

    Asia ei ole niin yksiselitteinen, mutta mielestäni myös juorujen kertojat ovat vastuussa puheidensa jälkiseuraamuksista.Ei kaikenlaisia totuuksia voi mennä laukomaan muu kuin joku ääliö ja vastuuton ihminen.Mielipiteitä on monia.Tämä on mielipiteeni.

    Mielestäni tämä asia,mistä ME puhuttiin(siis yleensäkin ystävälle totuuden kertominen) ON yksiselitteinen,mutta jos tarkoitat alkuperäistä viestiä, jossa täällä kysytään neuvoja, se EI ole,ainakaan minulle kun en tapauksesta sen enempää tiedä. Mielestäni ei ole kuitenkaan juoruilua tuo ystävälle totuuden kertominen, sellainen on juoruilua että kertoo muiden asioita toisille! Tässä on keskusteltu asiasta, jossa kerrottaisiin ystävälle HÄNEEN liittyvä asia, josta luultavasti kuitenkin suurin osa olisi kiitollinen..! Joo,mutta en nyt jaksa enää väitellä,kuten sanoit, mielipiteitä on monia..!!

    Äänestä

Miettisit ainakin vielä, ennen kuin menet mitään kertomaan. Varsinkin jos näistä pettämisistä on jo aikaa, niin anna asian olla. Ehkäpä "mari" ja "simo" ovat asiat puhuneet keskenään. Sitten jos menet möläyttämään jotain tarkkoja faktoja tietämättä, niin reaktiot voivat olla mitä tahansa.

Tässä on myös sellanen pointti, että olet jo tiennyt asiasta jonkun aikaa. "mari" voi suuttua sulle, kun et ole kertonut heti. Vaikket ole sinällään syyllinen mihinkään, niin varmasti saat osan "marin" kiukusta, jos hän ei ole tietoinen "simon" tekemisistä. Entä voisiko paljastuksesi vaikuttaa "simon" ja kultasi väleihin? Ehkä "simo" onkin kieltänyt häntä kertomasta asiasta kenellekään, mutta kultasi lipsautti asian sulle. Pahimmassa tapauksessa tuhoat kaikkien välit.

Sinuna tekisin niin, että katsoisin rauhassa, miten "simo" toimii jatkossa. Jos pettämistä esiintyisi myös jatkossa, olisi sen kaverin ura lopussa. Tämä tietysti, mikäli "mari" olisi hyvä kaverini. Muussa tapauksessa en puuttuisi asioihin, jotka eivät minulle kuulu.

Äänestä
  • koska olet antanut asian odottaa on kiire. KUn metsä palaa, niin silloin ei sovi viivytellä. Jos tuli leviää, niin se voi polttaa mukananaan koko metsän.

    Äänestä

  • Olen Jessen kanssa samaa mieltä. Mikäli Simo näyttää parantaneen tapansa, niin on parempi antaa asian olla. Mutta jos hän jatkaa pettämislinjalla, niin sitten on jo syytä kertoa silläkin uhalla, että siitä syntyy iso sotku ja paljon riitaa.

    Äänestä

Muitten asioihin ei kannata puuttua, tulee kaikille vaan paha mieli. Rakkaus on siitä ihmeellinen juttu että vaikka hyvää tarkoitatkin niin kertominen saattaa kääntyä itseäsi vastaan, saat todennäköisesti tyttökaverisi ja hänen poikakaverisi vihat niskoillesi. Kannattaa keskittyä omaan suhteeseesi ja kysäise vielä poikakaveriltasi että mitä hän on tehnyt samoilla reissuilla kuin ystäväsi poikakaveri ...

Äänestä
  • Sitähän se tosi ystävyys on, että ei kerrota kaverille, kun edessä on kuilu. Myöhemmin sitten sanotaan: "voi sori, ko emmää oikeen viittiny kertoo, et kai oo pahoillas(jos nyt vielä oot elossa).

    Äänestä

Jos todella välität ystäväsi Marista, niin kyllä hän ansaitsee kuulla totuuden. Simon uskottomuus tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin, se on selvää. Mitä nopeammin Mari saa tietää, sitä parempi. Ajattele, jos hän saisi tietää vasta avioliitossa. Marin sydän varmasti särkyy, kun kerrot, mutta vielä enemmän se särkyy, jos saa, vaikka 10 vuoden päästä tietää, että on elänyt uskottoman poikaystävän kanssa. Todella julmaa pettää noin...arghhh...:(

Jos olet tosi ystävä, niin mene ja kerro Marille asia niinkuin se on. Teet oikein. Ystävän tehtävä on auttaa ja suojella. Mene ja tee niin ennen kuin on myöhäistä. Teet varmasti oikein. Vaikka et olisikaan sydänystävä, niin teet silti oikein. Totuuden on aika tulla verhostaan ja on palkanmaksun aika. Mari löytää varmasti paremman miehen...ellei sitten hän sydämessään anna anteeksi, jos Simo todella katuu.

Äänestä

että totuuden on tultava julki. Miten Mari voi koskaan tulla onnelliseksi elämällä valheessa? Toivothan sinä, että hän olisi onnellinen? Auta häntä. Auta rakasta ystävääsi. Totuus sattuu, mutta vapauttaa ja ainoastaan elämällä totuudessa voi tulla onnelliseksi.

Äänestä
  • Kiitos kaikista kommenteista ja palutteesta..
    Muutama asia on tossa matkan varrella kuitenkin muuttunut. "Mari" ei ole minun rakas ystävä, vaan kaveri jota näkee silloin tällöin, kun he "simon" kanssa tulevat käymään.. Ja sitten vielä joku oli keksinyt että "simon" pettämis puuhat eivät olisi aivan varmoja. Kyllä hän on "maria" pettänyt (omin silmin nähnyt) silloin en vain tiennyt että hän seurustelee..
    Mutta kiitos vielä kerran neuvoistanne, en tiedä helpottivatko vai vaikeuttivatko ne päätöksen teossa, mutta päätöksen olen kuitenkin tehnyt.

    Äänestä

  • Minä ainakin haluaisin tietää, jos mieheni pettäisi minua ja se olisi varsinaista kypsymättömyyttä, jos vihastuisin tästä totuudesta viestintuojalle eli YSTÄVÄLLE.
    Jotenkin tuo "Mari" vaikuttaa muutenkin aika sininilmäiseltä, jos ei välitä, kun miehensä ei pidä edes sormusta, joten voit varautua monenlaiseen reaktioon "Marin" suhteen.
    Totuus on paras, vaikka se sattuisikin.
    Itse seurustelin 6,5v. yhden pojan kanssa, kuulin vasta vuosi suhteen loppumisen jälkeen, että poika oli pettänyt minua ainakin kaksi kertaa (liekö useamminkin?), ensimmäisen kerran kuulemma silloin, kun olimme seurustelleet 4v. Tuli paha mieli, koska OLISIN HALUNNUT TIETÄÄ ASIASTA SILLOIN KUN SE TAPAHTUI, olisin saanut voimaa lähteä mustasukkaisesta suhteesta jo 2,5v. aikaisemmin!!! Kerro "Marille", miehen on otettava vastuu teoistaan.

    Äänestä

  • Tähti tyttö kirjoitti:

    Kiitos kaikista kommenteista ja palutteesta..
    Muutama asia on tossa matkan varrella kuitenkin muuttunut. "Mari" ei ole minun rakas ystävä, vaan kaveri jota näkee silloin tällöin, kun he "simon" kanssa tulevat käymään.. Ja sitten vielä joku oli keksinyt että "simon" pettämis puuhat eivät olisi aivan varmoja. Kyllä hän on "maria" pettänyt (omin silmin nähnyt) silloin en vain tiennyt että hän seurustelee..
    Mutta kiitos vielä kerran neuvoistanne, en tiedä helpottivatko vai vaikeuttivatko ne päätöksen teossa, mutta päätöksen olen kuitenkin tehnyt.

    Rohkenetko kertoa meille, millaisen päätöksen teit? :)

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Rohkenetko kertoa meille, millaisen päätöksen teit? :)

    Koska kyseessä ei ole kovin hyvä kaveri (en edes tuntisi häntä ilman kultani ja "simon" ystävyyttä) ja koska pettämisestä on jo reippaasti aikaa, niin päätin olla kertomatta, mutta aijon puhua "simon" kanssa hänen käytöksestään ja jos pettäminen toistuu niin sitten katson parhaaksi kertoa "marille"..
    Moni on varmasti eri mieltä kanssani ja saa ollakin, mutta liian moni suhde vaarantuu jos lähtee "vanhoja" kaivelemaan..
    Mietin asiaa sen takia että minua petettiin kerran aika pahasti ja sain tietää siitä ex-jätkän kaverilta, mutta vasta kun olimme eronneet. Mielellään olisin halunnut tietää aikaisemmin.

    Niin sinähän parhaiten tilanteen tiedät ja olet ajantasalla. Uskon kyllä, että olet omassatunnossasi löytänyt hyvän ratkaisun. Vaikka me olemme antaneet neuvoja, niin niitä voi olla hankala soveltaa, koska me emme ole täysin tilanteen tasalla.

    Tarkkaan harkittuani asiaa olen päätynyt siihen, että ehkä on sittenkin hyvä ratkaisu sanoa ensin Simolle, että hän itse kertoisi tai muuten...

    Koska sanoit ettet ole sydänystävä, niin ehkä siksi onkin hyvä välttää liian suoraa menettelytapaa. Mutta, jos kuitenkin olisit rakas ystävä, niin silloin olisi ehdottomasti kerrottava. Jos kuitenkaan Simo eikä kukaan muukaan kerro, niin silloin mielestäni sinun pitäisi ehkä kertoa, jos näyttää siltä, että aikaa pääsee kulumaan liikaa.

    Äänestä

  • Edmond kirjoitti:

    Samaa mieltä, kun kerran kyseessä ei ole niin hyvä ystävä, ei kannatakaan kertoa/puuttua, mutta Simpalle kantsii pieni puhe pitää=)!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tähti tyttö kirjoitti:

Ongelmani ei varsinaisesti liity minuun, vaan erääseen kaveriini tai itseasiassa hänen kihlattuunsa joka sattuu olemaan oman kullan kaveri.. Eli sanotaan nyt vaikka että kaverini nimi olisi mari ja hänen kihlattunsa olisi simo. Mari ja simo ovat olleet yhdessä n.4 vuotta ja ovat olleet kihloissa vuoden, mutta simo ei pidä kihlasormusta ja mari hyväksyy tämän. No oma kultani on sitten kertonut vahingossa/tahallaan minulle siitä mitä simo on puuhaillut muitten tyttöjen kanssa vaikka on seurustellut marin kanssa. Kaikesta tyttöjen kanssa puuhailuista on jo jonkun verran aikaa, mutta minua mietityttää että pitäisikö minun kertoa marille että simo on pettänyt häntä. Toisaalta silloin tekisin palveluksen marille mutta saattaisin myös rikkoa oman kullan ja simon välit koska asiat eivät olisi saaneet kantautua minun korviin.. Varsinainen dilemma..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu