Tilanne taitaa olla se, mieheni ei halua lapsia. Itse taas haluaisin joskus tulevaisuudessa (muutaman vuoden sisällä) lapsia, mutta en nyt heti. Asia lähti puheeksi ihan sattumalta vajaa vuosi sitten, kun kerroin tuttavan lapsihaaveesta. Mies vaan tokaisi tähän, että hän ei välttämättä halua edes lapsia ollenkaan. Asia järkytti minua aika paljon, ja sanoin, että tämä voi olla sellainen asia, joka aiheuttaa meille eron joskus. Se vaan on niin iso asia, josta en välttämättä voi luopua. Enkä toisaalta halua pakottaa miestä hankkimaan lasta, jos hän ei halua.
Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi aina silloin tällöin ja selvittää asian todellinen laita, mutta mies väistelee kysymyksiä. Kun asiasta "puhutaan", mies pitää minua kiristäjänä tai erolla uhkailijana. Mielestäni minulla on oikeus tietää näinkin isosta asiasta hänen mielipiteensä. Vaikuttaahan tämä minunkin elämääni! Kysymyksien väistely luo lisäksi minulle sen mielikuvan, että mies ei todellakaan halua lapsia, mutta ei raaski sanoa sitä minulle suoraan/pelkää suhteen hajoamista.
Tietämättömyys vaikuttaa tosi paljon minuun ja minun ajatuksiin meidän suhteesta. Yön pimeinä tunteina tuntuu siltä, että miksi pitkittämään tuskaa, jos suhde kuitenkin loppuu kohta tämän lapsikysymyksen takia. Tulevaisuutta on vaikea suunnitella, naimisiinmenoa en uskalla miettiäkään ellei ratkaisua tule. Sänkyhommatkaan ei oikein suju minun osalta, kun yhteinen tulevaisuus tai sen puuttuminen pyörii mielessä. Mies on kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Rakastan todella miestäni enkä haluaisi erota. Ajatus siitä, että joskus emme olisi yhdessä tuntuu tuntuu vieraalle. Olenko hullu kun pistän lapset miehen edelle? Siltä minusta vain tuntuu...
Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi aina silloin tällöin ja selvittää asian todellinen laita, mutta mies väistelee kysymyksiä. Kun asiasta "puhutaan", mies pitää minua kiristäjänä tai erolla uhkailijana. Mielestäni minulla on oikeus tietää näinkin isosta asiasta hänen mielipiteensä. Vaikuttaahan tämä minunkin elämääni! Kysymyksien väistely luo lisäksi minulle sen mielikuvan, että mies ei todellakaan halua lapsia, mutta ei raaski sanoa sitä minulle suoraan/pelkää suhteen hajoamista.
Tietämättömyys vaikuttaa tosi paljon minuun ja minun ajatuksiin meidän suhteesta. Yön pimeinä tunteina tuntuu siltä, että miksi pitkittämään tuskaa, jos suhde kuitenkin loppuu kohta tämän lapsikysymyksen takia. Tulevaisuutta on vaikea suunnitella, naimisiinmenoa en uskalla miettiäkään ellei ratkaisua tule. Sänkyhommatkaan ei oikein suju minun osalta, kun yhteinen tulevaisuus tai sen puuttuminen pyörii mielessä. Mies on kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Rakastan todella miestäni enkä haluaisi erota. Ajatus siitä, että joskus emme olisi yhdessä tuntuu tuntuu vieraalle. Olenko hullu kun pistän lapset miehen edelle? Siltä minusta vain tuntuu...
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos haluat laittaa omat lapsihaaveesi etusijalle !!
Mä tapasin mun nykysen avokin tos pari vuotta sit ja otin silloin melkein heti puhees, et mä sit haluan lapsia, kun halusin selvittää tilanteen heti, ikää alkaa olee jo tarpeeks nääs.. Noh, avokki sillo totes et joo, hänkin haluaa, mieluummin kolme..olin onneni kukkuloilla, et tässä tää elämäni mies nyt sit on ! Aikaa kului hieman ja meille kävi vahinko (pillereillä !) ja kas kummaa, mies ei halunnutkaan lasta.. Muutti pois mun odotuksen ajaksi selvittelee päätään..arvaa oliko rankkaa !? Lapsi syntyi ja mies muutti takas ja on erittäin rakastava isä, mutta minua kohtaan ei juurikaan hellyyttä osoita, eikä pedissä tapahdu mitään :( Tässä mietinkin sitä, että vaikka häntä kuinka rakastan, niin en voi elää tälläisessä suhteessa jossa minä en saa hellyyttä, vaikka sitä itse yritän antaa.. Mies on myös sitä mieltä, ettei hän halua enempää lapsia, mutta minä haluan, eikä mun ikä kovin kauaa anna oottaa enää niiden tekemistä (n6v) Nyt mietinkin, että jätänkö lapseni isän sen takia, että haluan läheisyyttä ja toisen lapsen, vai odotanko että miehen mieli muuttuu kun lapselle tulee lisää ikää.. (hankala/hyvin vaativa vauva ollu) !? Ja sekin, että mistä voi olla varma, että enää löydän ketään joka haluaisi rakastua yh-äitiin ja lapsia tehdä.. Riski siis olisi siinäkin, että jäisin yksin, koska eipä juuri niitä miehiä missään tapaiskaan jos on kotona lapseen sidottuna melkein aina.. Itse siis olen aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, vaikka mulla tämä ihana lapsi jo onkin, mutta haluaisin toisen..
Hih...minulla ollut ihan päinvastainen ongelma. En usko haluavani enää lapsia, koska oli liian rankkaa se raskaus ja synnytys ja kuolema oli liian lähellä. Yleensä miehet etsivät naista, joka haluaa synnyttää. Onneksi nyt olen löytänyt miehen, jolla on jo useampi lapsi. En usko, että hän pahastuu, jos en lapsia hänelle tee. Itse haluasin sen sijaan kovasti adoptoida vähän isomman lapsen ulkomailta. Sellaisia miehiä ei kuitenkaan taida olla olemassa, jotka adoptioon ryhtyisivät :(.
vähän bilettämässä, ja hups, kun olisi se toinenkin lapsi. Isä olis ihan hyvä keskiverto tollo, kun kaikki muutkin. Ei siellä parempia ole jaossa vaikka kuinka valkkais. Äijälle vaan lappu perään elareista.
Jos miehesi haluaisi lapsia, hän olisi sen jo sinulle kertonut riemu mielin. HÄN EI HALUA LAPSIA.
Kuinka et tajua tuota? Oikeasti on aika nostaa kytkintä, ja lähteä etsimään sellainen puoliso joka lapsia haluaa. Ei avioliitosta vastarannankiisken kanssa muutoinkaan olisi mitään pidemmän päälle tullut, tiedät sen hyvin.
Nuorempana asiaa ei juuri ajatellut, mutta kolmenkympin lähestyessä tämä lapsiasia viimeistään on todella tärkeä juttu. Asia tulee käydä suhteen alussa jo läpi, sillä erilaiset toiveet tulevaisuudesta tämän asian suhteen eivät ole mikään pieni asia! Lapsien saaminen on yksi voimakkaimmista vieteistä ihmisillä noin yleensä ja vastoin tahtoaan lapsettomaksi jääminen on todella suuri kriisi.
Tiedän parin, joka monen yhteisen vuoden jälkeen erosi ainoastaan siitä syystä, että mies oli varma, ettei koskaan eikä missän tilanteessa halua lapsia. Ero oli todella rankka paikka, mutta suhteeseenkaan tämä lapsia haluava nainen ei olisi voinut jäädä. Hän taas tiesi haluavansa lapsia. Ero olisi tällä parilla ollut todennäköisesti lopulta edessä myöhemmin ja ehkä jo hedelmällisen iän mentyä ohi, sillä lapsettomuuden suru naisella olisi lopulta helposti kääntynyt katkeruudeksi miestä kohtaan.
Istukaa alas ja puhukaa miehesi kanssa asia läpi kiihkottomasti ja asiallisesti. Ei uhkailuja eikä tunnemyrskyjä. Puhut vain tunteesi miestä syytelemättä ja pyydät häneltä samaa. Selvitä asia perin juurin.
Et ole lainkaan hullu kärsiessäsi tietämättömyydestä tai miettiessäsi eroa! Lapset ovat niin valtavan suuri asia elämässä, että mikään muu asia ei ole parisuhteessa aivan yhtä erottava tai yhdistävä tekijä. Soisin, että useammat ihmiset todella kävisivät asian läpi jo suhteen alussa. On niin rankkaa ja raastavaa joutua sellaisen tilanteen eteen, että täytyisi valita miehen ja mahdollisten lapsien välillä.
Tiedän myös erään naisen, joka jäi suhteeseen miehen kanssa, jolla oli jo lapsia edellisestä avioliitosta eikä halunnut enää lisää. Jälkeenpäin hän on kertonut lapsettomuuden suuresta surustaan. Toinen tarina kertoo naisesta, jonka mies viivytteli lapsien hankkimista vuosikausia ja kun hän lopulta suostui, nainen (jo melkein neljäkymmentä) ei tullut raskakksi. Voi vain arvata tämän naisen katkeruuden.
Älä jää epävarmuuteen vaan vaadi saada selvittää asia miehesi kanssa!